Neiti U, Rouva C ja Hanna G ynnä muut joulun parhaat kirjapaketit!

Mietitkö, mitä kirjoja kääriä pakettiin jouluna? Voit heittää hyvästit lahjastressille tällä sekunnilla, sillä tänäkin vuonna olen tehnyt työn puolestasi. Joulun kovimmat kirjapaketit tulevat tässä! Kaikki kirjat Lasten planeettaa lukuun ottamatta on pyydetty ja saatu arvostelukappaleina.

Neiti U, Rouva C ja Hanna G

Lukulistani kärkipäässä ovat syksyn aikana seikkailleet naiset, joiden esittelemiseen riittää sukunimen ensimmäinen kirjain. Siltalalla, Gummeruksella ja Hanna Gullichsenin No Tofu -kustantamolla on oltu huvittavan omaperäisiä ja vieläpä yhtäaikaa. Vaikka samaan hengenvetoon on pakko myöntää, että Siltala ja Eeva Turunen vetävät tässä kisailussa pisimmän korren.

neiti u

Neiti U ei nimittäin ole yksin. Hänen seurassaan liikkuvat myös neidit K ja N. Mistä oikein on kyse? Se ei välttämättä selviä lukijalle koko kirjan aikana, mutta sekään ei haittaa. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon pokannut Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa on ovelaa lyhytproosaa. Kirja koostuu seitsemästä lyhyemmästä kertomuksesta. Tai no, jokainen saa itse päättää, miksi tarinoita nimittää. Ne rikkovat perinteisen kaunokirjallisuuden rajoja ja koostuvat irrallisista lauseista, kuvitteellista valokuvien luettelosta, yksinäisen asukkaan kirjeestä isännöitsijälle, seikkaperäisista selostuksista ja teksteistä, joita on vaikea kategorisoida mihinkään muottiin. Erittäin virkistävää ja erilaista. Suosittelen, etenkin sellaiselle kirjojen suurkuluttajalle, joka haluaa hengähdystauon perinteisestä proosasta ja kaipaa välillä jotain muuta kuin seitsensataasivuisia aikalaisromaaneja.

Rouva C. on fiktiolla kuorrutettu kertomus Minna Canthista, ensimmäisestä suomalaisesta naisasianaisesta, kirjailijasta, yhteiskuntakriitikosta ja aikansa mielipidevaikuttajasta, jonka tekstit päätyivät ravistelemaan asenteita ja muuttamaan maailmaa. Minna Rytilahden taiteilema tarina alkaa päähenkilön astuessa seminaarin ovista sisään ja jatkuu, kunnes opettajattareksi opiskelevasta nuoresta naisesta tuleekin lehtorin vaimo, rouva C, joka jättää koulunsa kesken ja päätyy suurperheen äidiksi. Kirja päättyy siihen, mistä historiankirjoitus alkaa. Kieli on sujuvaa ja helppolukuista, ajankuvaukseen on helppo uppoutua.

rouva c hanna g

Sitten on Hanna G. Nainen, jota on riepoteltu pitkin keskustelupalstoja, haukuttu, pilkattu ja kyseenalaistettu. Jodelissa tylytys jatkuu edelleen. Hanna G kokkaa on erilainen keittokirja. Ohjeet on höystetty raa’an rehellisillä ruokatarinoilla, siitä miten avokadopastan myötä julkisuuteen nousseesta Hanna Gullichsenista kasvoi kokki ja miksi hän lopulta opiskeli itselleen myös muodollisen pätevyyden. Kirja osui ja upposi myös nelikymppisen mieheni tajuntaan, joten sitä voi suositella kenelle tahansa ruuasta kiinnostuneelle. Resepteistä selviytyy kokemattomampikin kotikokkaaja. Kuten takakansitekstikin kehottaa: avaa punkkupullo, antaudu tarinalle ja kokkaa pirun hyvä pasta!

ps. Sisäpiiritietona kerrottakoon, että eräs Ellen T saa oman sarjakuvamuodossa kerrotun tarinansa ensi vuoden puolella. Jos suomalainen taiteilijuus kiinnostaa, laittakaahan vinkki korvan taa!

Metsäterapiaa ja muinaisten merien kansoja

WWF julkisti viikko sitten maanantaina vuoden luontokirjan. Arvonimi myönnettiin luontoa kunnioittavalle kirjalle jo 41. kerran, tänä vuonna valinnan teki vihreiden kansanedustaja Antero Vartia. Jukka Lyytisen kirjoittama ja Antti Reinin kuvittama Metsä – hyvää mieltä ja rentoa oloa luonnosta on kirja, jonka voisi hyvin löytyä samasta hyllystä selfhelp-opusten kanssa. Nimensä mukaisesti Metsä on hyvän mielen kirja. Se ei ole valokuvateos eikä kasvikartasto, vaan käteensopiva ja kompakti opas rauhoittavan metsän siimekseen. Kuljeskeluun ja aistihavainnointiin kannustavan tekstin lomassa on helppo omaksua myös sinne tänne ripoteltuja faktoja metsän hyvää tekevistä vaikutuksista. Hyvä lahja vaikka sisätiloihin linnoittautuneelle teinille tai metsässä liikkumista vieroksuvalle kaupunkilaiselle. Paketin väliin kannattaa piilottaa lahjakortti, jossa lupaudut metsäretkelle tai vaikka vain kävelylle keskuspuistoon.

viiden meren kansa

Risto Isomäen Viiden meren kansa on vielä kesken, mutta sata sivua luettuani uskallan suositella sitäkin. Jos vuoden takainen Juha Hurmeen Finlandia-voittaja puudutti, suosittelen tarttumaan tähän opukseen. Tarina päättyy 1200-luvulle, mutta sitä ennen ehditään pyydystää hylkeitä muinaisella Länsimerellä ja paeta naapurikansoja Uralin vuoristossa. Lisää lukulistalle etenkin, jos olet kiinnostunut suomen kielen alkukodista ja siitä, miten kylmä pohjola on aikoinaan asutettu. Sivujakaan ei ole kuin 330.

Raha haisee vai haiseeko?

Olen lukenut Julia Thurénin Juliaihminen-blogia pitkään, enkä oikein vieläkään tiedä mitä ajatella. Tykkään, mutta jollain ristiriitaisella tavalla. Rahasta kirjoittaminen silloin, kun itse on etuoikeutetussa asemassa, on sekin ristiriitaista. Mutta. Olen silti sitä mieltä, että jokaisen (etenkin naisen), tulisi tietää rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta enemmän. Siksi Kaikki rahasta – näin säästin kymppitonnin vuodessa on suositeltavaa luettavaa ihan kaikille. Ja kun olet sen lukenut, ojenna se eteenpäin.

joulun kirjalahjat

Erityisen hyvä lahja on parikymppiselle, joka vasta aloittelee työuraansa ja hassaa todennäköisesti rahansa turhuuksiin, kun ei muustakaan tiedä. Harmittelen nimittäin vieläkin sitä, ettei vuonna 1999, kun sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani, kukaan kannustanut minua ostamaan omaa asuntoa. Ei tullut pieneen mieleenkään, että sellainenkin vaihtoehto olisi ollut tarjolla. Asuntolainan sijaan kulutin rahani vaatekaupoissa, tehden harhaostoksia, joita en kehdannut palauttaa.

Digitaalinen Lasten planeetta

Hyllyssäni on useita Riikka Pulkkisen kirjoja, joten tiesin etukäteen pitäväni hänen tyylistään ja tavastaan kirjoittaa. En kuitenkaan muista, että koskaan olisin lukenut kirjaa, jossa eroa käsitellään näin riipaisevalla tavalla. Lasten planeetta nosti kylmät väreet käsivarsilleni ja piti otteessaan tarinan loppuun saakka. Samaistuin vahvasti, sillä samanlaisia pohdintoja minuudesta olen käynyt läpi molempien pitkien suhteitteni päättyessä. Hieno kirja, kertakaikkiaan.

lasten planeetta

Uskokaa tai älkää, mutta Pulkkisen Lasten planeetta on ensimmäinen sähkökirja, jonka olen koskaan lukenut. Olen kyllä aloittanut useita, mutta ne ovat jääneet syystä tai toisesta kesken. Tästä on suunta vain ylöspäin. En kaivannut rapisevia sivuja enkä kansimateriaalin tekstuuria sormieni alla. Kun kirja oli ladattu kännykkään, se kulki aina mukanani. Kuinka kätevää!

Koska nämä kaikki on kohta luettu, olisi mahtavaa, jos jakaisit omat kirjavinkkisi kommenttilootassa! Joululoma häämöttää jo kahden viikon päässä, ja lukupino kaipaa täydennystä. Kerro siis, mikä kirja on säväyttänyt sinua tämän vuoden aikana?

Hyvää Suomesta – aikamatka 1990-luvulle

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1995. Samana syksynä muutin pois kotoa, HOASin soluasuntoon Espoon Lintuvaaraan. Olin arponut kahden minulle myönnetyn opiskelupaikan välillä ja lopulta valitsin Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun mediatekniikan linjan. Elintarviketeknologian opintojen aloittamista Helsingin yliopistossa siirsin vuodella. Uumoilin, että voisin vaihtaa koulua, jos ensisijainen valinta osoittautuisi vääräksi.

1990-luvun puolivälissä internet kirjoitettiin vielä isolla ja pääsimme tulevina alan insinööreinä seuraamaan sen kehitystä eturintamassa. Nettiä selattiin Netscapella ja sähköpostiohjelmat olivat merkkipohjaisia. Käyttäjätunnukseni oli piapa ja siitä muodostui verkkoidentiteettini vuosikymmeniksi. Myöhemmin se jalostui genetiiviin, kun tunnus sellaisenaan oli varattu.

keittokirjan kansi

Jälkiviisaus on vaikea taiteenlaji, mutta joskus olen miettinyt missä olisin, jos olisin valinnut toisin. Olisinko yhtä innostunut ruuanlaitosta, jos ammattini liittyisi läheisesti siihen? Millaista olisi ollut elintarvikealan opetus 20 vuotta sitten? Tuohon aikaan opiskelupaikka säilyi, ellei siitä erikseen luopunut. Ymmärtääkseni voin siis halutessani kutsua itseäni maa- ja metsätaloustieteen ylioppilaaksi ja aloittaa vieläkin opinnot erillisestä anomuksesta, jos niin päätän.

Soluasunnon yhteiskeittiössä söin lähinnä aamiaista ja iltapalaa. Koulussa syöty opiskelijahintainen lounas riitti lämpimäksi ruuaksi. Viikonloppuateriat nautin yleensä kotikotona tai poikaystävän perheen luona valmiissa pöydässä. Oli minulla silti paistinpannu ja yksi kattila. Saatoin joskus paistaa välipalaksi lettuja tai tehdä iltaruuaksi jauhelihakastiketta ja makaronia. Silloin kaivoin esiin vanhan köksän oppikirjan tai Hyvää Suomesta -keittokirjan.

keittokirjan tittelisivu

Kirjan esipuheen mukaan opusta on jaettu aikanaan yli 200 000 kpl. Se on julkaistu 1995 Hyvää Suomesta -elintarvikeprojektin nimissä arvatenkin kannustamaan suomalaisia valitsemaan ja syömään kotimaista. En muista, mutta oletan kirjaa olleen jaossa ruokakaupoissa. Sen sivut ovat kellastuneet, niissä on tahroja ja kulmissa hiirenkorvia. Joidenkin reseptien nimet on alleviivattu tai ympyröity ja kirjan viimeisille sivuille olen merkinnyt muistiin omia ohjeitani.

”Viime vuosina ruuanlaittoon ja ruokailuun on tullut kovasti lisää iloa ja värejä. Ruokatoimittajat niin lehdissä kuin televisiossakin ovat tehneet aivan erinomaista työtä. Samaan aikaan monien suomalaisten henkilökohtainen talous on kiristynyt. Siksi on ollut tarpeellista oppia laittamaan ruokaa itse.”

porkkanat

Ruokakulttuuri on ollut 20 vuotta sitten hyvin erilainen. Kirjassa on 140 reseptiä, joista vain neljä voi laskea kasvisruuaksi. Niihinkin tulee maitoa tai kermaa, joten vegaanius lienee ollut vielä vieras käsite. Makkarakastike, lindströminpihvit, kesäkeitto ja täytetty kirjolohi kuvaavat hyvin kirjan antia. Tehotuotannosta ei juurikaan puhuta ja esimerkiksi broilereita kutsutaan muheviksi kananpojiksi, joiden liha on maukasta ja nopeasti kypsyvää. Tekstiä lukiessa hymähtelee tuon tuostakin, mediakriittisyys ei ehkä ollut 19-vuotiaan minäni vahvimpia puolia.

Viisaitakin sanoja kellastuneille sivuille on kirjattu, seuraavan otteen voin allekirjoittaa täysin: ”Meidän suomalaisten pitäisi enemmän nauttia arkielämän ateriayhteydestä ystäviemme seurassa. Oppisimmepa sen, että ruokakutsujen tarkoituksena ei ole seitsemän sortin pursuava pitopöytä ja ylirasituksesta puolikuollut emäntä tai isäntä vaan iloinen ateria yhdessä ystäviemme kanssa.”

aukeama

Asettaessani itselleni keittokirjahaasteen, päätin kokata kustakin kirjasta vain sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt. Heti ensimmäisen kirjan kohdalla meni vaikeaksi. Kun keittokirja koostuu perusruokaresepteistä, on vaikea löytää niiden joukosta sellaista, jota ei olisi kokeillut. Jotain sentään löytyi. Sunnuntaiksi tekisin ”Jälkiruokien kuningatarta – jäädytettyä jogurttia.”

Jäädytetty jogurtti (2 annosta)

3 dl maustamatonta jogurttia (HUOM! ei rasvatonta!)
1 dl rahkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 appelsiinin kuori

Kaikki appelsiinit oli syöty, enkä jaksanut niiden takia kauppaan lähteä, joten päätin käyttää sitruunan kuorta. Appelsiinin tai sitruunan puolikas kuori raastetaan ja kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, kipataan sopiviin vuokiin ja laitetaan pakastimeen 4 tunniksi. Tarjoillaan marjojen kera.

Kuvassa jälkkäri näyttää nätiltä, mutta rakenne ei ollut onnistunut, se oli jäänyt kiteiseksi. Epäilen, että se johtuu ostamani luonnonjugurtin vähärasvaisuudesta. Maku oli kuitenkin hyvä, joten seuraavalla kerralla kokeilen tätä paksummalla turkkilaistyyppisellä jogurtilla. Hyvän jälkkärin tai vaikka aamiaisen tästä saa pakastamattakin!

frozen yogurt

Sitten pitäisi vielä päättää saako tämä yksilö pitää paikkansa kirjahyllyssäni. Se on konkreettinen muisto itsenäistymisestä ja ensimmäisistä haparoivista ruuanlaittohetkistä. Ohjeiden takia sitä ei kuitenkaan tarvitse säilyttää. Vastakkain ovat siis nostalgia ja käytännöllisyys ja tällä kertaa jälkimmäinen voittaa. 96 sivua suomalaista ruokakulttuuria päätyy paperinkeräykseen, sillä en usko sen kelpaavan enää kenellekään. Ehkäpä sen kellastuneet paperikuidut päätyvät takaisin kirjahyllyyni kirjassa, jonka materiaalina on käytetty kierrätyspaperia?

omenat ja omat reseptit

Keittokirjahaaste heitetty!

Omistan reilut viisikymmentä keittokirjaa. Suurin osa kirjoista on saapunut kotiini jonkin sortin luontaisetuna, sillä kun työnantajana on kustantamo, kaikenlaisia opuksia kertyy hyllymetreittäin ihan pyytämättä ja yllättäin. Niiden joukossa varmasti myös sellaisia, joita muuten ei tulisi mieleenkään hankkia. Joitain olen saanut lahjaksi ja loput olen ostanut itse.

Muuttojen yhteydessä olen koettanut karsia ja onnistunutkin siinä, ainakin kerran. Tilalle ilmaantuu kuitenkin tämän tästä uusia yksilöitä. Sikiävät varmaan keskenään. Tuossa ne tönöttävät, miehen nikkaroimassa hyllyssä, kylki kyljessä odotellen oikeaa hetkeä. Ja sitä ovat saaneetkin tovin jos toisenkin odottaa.

kirjat hyllyssä

Käsi sydämelle, kun suunnittelet viikonlopun ruokia tai juhlaillallisen kokkaamista, marssitko kirjahyllylle? Otatko esiin sen kauan himoitsemasi ruokaraamatun, jonka raaskit vihdoin viime kuussa ostaa? Vai avaatko kenties koneen tai kännykän, googletat ”maailman parhaat suklaakeksit” tai ”best cheesecake ever” ja selaat tyytyväisenä hakutuloksia? Niinpä. Siksi päätin armahtaa kärsivällisesti vuoroaan odotelleita opuksia ja haastaa itseni tutustumaan ennakkoluulottomasti niiden lehdille kirjattujen reseptien maailmaan.

Homma etenee seuraavasti. Otan käteeni ylimmän hyllyn ensimmäisen keittokirjan. Avaan ja luen sen kannesta kanteen. Tai no, reseptejä tuskin lukemalla luen, mutta niiden ympärillä olevat tarinat, faktat ja tietolaatikot tavaan huolella. Sen jälkeen valitsen vähintään yhden reseptin ja toteutan sen. Useampikin käy, mutta kaikki valitut on valmistettava saman viikon aikana. Sillä seuraavalla viikolla on vuorossa jonossa seuraava.

Valitun reseptin täytyy olla sellainen, jota en ole aiemmin kokeillut. Jokaisen kokkauskerran jälkeen päätän jääkö kirja hyllyyn vai laitetaanko se kiertoon. Miehellä on veto-oikeus omistamiinsa kirjoihin, mutta vain silloin, jos hän osoittaa testanneensa vähintään yhtä opuksen annoksista.

Projektin etenemisestä raportoin tietenkin blogiin. Joka viikko, seuraavan vuoden ajan. Kerron miten kukin yksilö on päätynyt haltuuni, mistä opus on kotoisin ja miksi se on kulkenut mukanani vuosien ajan. Saatan ehkä antaa arvosanan tai kirjoittaa arvostelun, mutta ainakin julistan tuomion: jatkoon vai maitojunalla kierrätyskeskukseen.

Luvassa on 52 tarinaa, vähintään yhtä monta reseptiä ja kymmeniä illalliskutsuja. Sillä en minä kaikkea tuota aio yksin syödä.

Ylähyllyn ensimmäinen kirja näyttää olevan Janne Huttusen vuonna 1995 kirjoittama, hiirenkorville selattu Hyvää Suomesta Keittokirja. ”Selkeällä ja huumorisävyteisellä opastuksella jokaista tavallista kotikokkia rohkaistaan astumaan ruoanlaiton kiehtovien makujen maailmaan. Ruokaohjeiden lähtökohta on hyvissä kotimaisissa raaka-aineissa, joista syntyy niin tuttuja ja turvallisia kuin eksoottisempiakin makunautintoja.” Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.

Tästä se lähtee, vuoden mittainen ruokamatka oman kirjahyllyni uumeniin. Jos tunnet pistoksen sydämessäsi, jos olet jättänyt keittokirjasi heitteille, haastan sinut mukaan. Projektin etenemisen raportointiin et tarvitse omaa blogia, sillä lahjoitan sinulle postauksieni alta niin paljon kommenttitilaa kuin ikinä tarvitset. Heittäydy siis haasteeseen!

ps. Vielä ehdit osallistua Viini ja Ruoka -messujen lippuarvontaan!