Kieli poskessa yleistäen elämäni miesten suhtautumisen ruokaan voi jakaa karkeasti neljään. On niitä miehiä, joille on aivan sama, mitä he syövät, sillä ruoka on vain pakollinen päivittäinen paha. Kaikkein mieluiten he nielaisisivat kaikki ravintoarvot täyttävän pillerin, jos sellainen olisi keksitty. Maku on toisarvoinen asia. Sitten on niitä, jotka tykkäävät kyllä syödä, mutta ruuan laadulla ei ole merkitystä. Pääasia, että mättöä on riittävästi. Siksipä mäkkäri, lähipizzeria, kebapkiskat ja kaupan eineshyllyjen ja pakastealtaiden tarjonta riittävät. Joskus ehkä repäistään ja käydään Rossossa pihvillä. Kolmas miestyyppi arvostaa hyvää ja vaivalla tehtyä sapuskaa, mutta ei halua, ehdi tai osaa kokata itse. Sekin on ihan jees. Mutta onneksi on myös niitä, jotka rakastavat ruokaa ja ovat halunneet opetella keittämisen jalon taidon. Tekevät ja uskaltavat, vaikka menisi pieleen, kokeilevat ja haastavat itsensä myös keittiön puolella.

En oikeastaan edes tiennyt etsiväni ruuanlaittotaitoista miestä, eikä se todellakaan ole koskaan ollut kynnyskysymys deittaillessa. Mielihyvin puuhailen itse keittiössä ja jätän miesten hommat kaksilahkeisten hoidettaviksi.  Sillä vaikka haluankin elää henkisesti tasa-arvoisessa parisuhteessa, perinteiset sukupuoliroolit kotitöissä ovat ihan ok. Näin ajattelin pitkään. Sitten kävikin niin, että kokkaava mies ihan odottamatta käveli keittiööni. Vihdoin ymmärsin asioiden oikean laidan! Kun iltapalaksi taiotaan käden käänteessä täytetty nyhtöpossuleipä (koska pari päivää aiemmin mies huvikseen kypsytteli possua uunissa neljä tuntia) tai kun illalliseksi valmistuu kokonainen luomukana käsittämättömän pehmeäksi hautuneena (koska keittokirjasta löytyi ohje, jota oli pakko kokeilla). Kun miehen jääkaapista löytyy kuutta erilaista sinappia (koska onhan näitä testattava) tai kun itse aamukoomailee hammaspesulla ja keittiössä pakataan sillä välin eväskori (koska eikö aamiainen olekin kivempi syödä rantakallioilla?). Kun leipätaikina vaivataan iskuporakoneella (koska miksei?) ja kun voi puhua koko illan silmät loistaen pastakastikkeiden koostumuksesta, tomaattimurskien makueroista, ravintolapäivästä, mustikoiden poimimisesta, Helsingin ravintolatarjonnasta, parvekepuutarhan hyvinvoinnista, ruisleivän leipomisesta, sisäelimien edullisuudesta, jälkkäriresepteistä ja kokkauskursseista, eikä sitä toista kyllästytä yhtään. Päinvastoin – se puhuu päälle, koska on niin innoissaan. Väistämättä herää ajatus, että tästä on pidettävä kiinni. Pitkään ja lujaa.