Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1995. Samana syksynä muutin pois kotoa, HOASin soluasuntoon Espoon Lintuvaaraan. Olin arponut kahden minulle myönnetyn opiskelupaikan välillä ja lopulta valitsin Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun mediatekniikan linjan. Elintarviketeknologian opintojen aloittamista Helsingin yliopistossa siirsin vuodella. Uumoilin, että voisin vaihtaa koulua, jos ensisijainen valinta osoittautuisi vääräksi.
1990-luvun puolivälissä internet kirjoitettiin vielä isolla ja pääsimme tulevina alan insinööreinä seuraamaan sen kehitystä eturintamassa. Nettiä selattiin Netscapella ja sähköpostiohjelmat olivat merkkipohjaisia. Käyttäjätunnukseni oli piapa ja siitä muodostui verkkoidentiteettini vuosikymmeniksi. Myöhemmin se jalostui genetiiviin, kun tunnus sellaisenaan oli varattu.
Jälkiviisaus on vaikea taiteenlaji, mutta joskus olen miettinyt missä olisin, jos olisin valinnut toisin. Olisinko yhtä innostunut ruuanlaitosta, jos ammattini liittyisi läheisesti siihen? Millaista olisi ollut elintarvikealan opetus 20 vuotta sitten? Tuohon aikaan opiskelupaikka säilyi, ellei siitä erikseen luopunut. Ymmärtääkseni voin siis halutessani kutsua itseäni maa- ja metsätaloustieteen ylioppilaaksi ja aloittaa vieläkin opinnot erillisestä anomuksesta, jos niin päätän.
Soluasunnon yhteiskeittiössä söin lähinnä aamiaista ja iltapalaa. Koulussa syöty opiskelijahintainen lounas riitti lämpimäksi ruuaksi. Viikonloppuateriat nautin yleensä kotikotona tai poikaystävän perheen luona valmiissa pöydässä. Oli minulla silti paistinpannu ja yksi kattila. Saatoin joskus paistaa välipalaksi lettuja tai tehdä iltaruuaksi jauhelihakastiketta ja makaronia. Silloin kaivoin esiin vanhan köksän oppikirjan tai Hyvää Suomesta -keittokirjan.
Kirjan esipuheen mukaan opusta on jaettu aikanaan yli 200 000 kpl. Se on julkaistu 1995 Hyvää Suomesta -elintarvikeprojektin nimissä arvatenkin kannustamaan suomalaisia valitsemaan ja syömään kotimaista. En muista, mutta oletan kirjaa olleen jaossa ruokakaupoissa. Sen sivut ovat kellastuneet, niissä on tahroja ja kulmissa hiirenkorvia. Joidenkin reseptien nimet on alleviivattu tai ympyröity ja kirjan viimeisille sivuille olen merkinnyt muistiin omia ohjeitani.
”Viime vuosina ruuanlaittoon ja ruokailuun on tullut kovasti lisää iloa ja värejä. Ruokatoimittajat niin lehdissä kuin televisiossakin ovat tehneet aivan erinomaista työtä. Samaan aikaan monien suomalaisten henkilökohtainen talous on kiristynyt. Siksi on ollut tarpeellista oppia laittamaan ruokaa itse.”
Ruokakulttuuri on ollut 20 vuotta sitten hyvin erilainen. Kirjassa on 140 reseptiä, joista vain neljä voi laskea kasvisruuaksi. Niihinkin tulee maitoa tai kermaa, joten vegaanius lienee ollut vielä vieras käsite. Makkarakastike, lindströminpihvit, kesäkeitto ja täytetty kirjolohi kuvaavat hyvin kirjan antia. Tehotuotannosta ei juurikaan puhuta ja esimerkiksi broilereita kutsutaan muheviksi kananpojiksi, joiden liha on maukasta ja nopeasti kypsyvää. Tekstiä lukiessa hymähtelee tuon tuostakin, mediakriittisyys ei ehkä ollut 19-vuotiaan minäni vahvimpia puolia.
Viisaitakin sanoja kellastuneille sivuille on kirjattu, seuraavan otteen voin allekirjoittaa täysin: ”Meidän suomalaisten pitäisi enemmän nauttia arkielämän ateriayhteydestä ystäviemme seurassa. Oppisimmepa sen, että ruokakutsujen tarkoituksena ei ole seitsemän sortin pursuava pitopöytä ja ylirasituksesta puolikuollut emäntä tai isäntä vaan iloinen ateria yhdessä ystäviemme kanssa.”
Asettaessani itselleni keittokirjahaasteen, päätin kokata kustakin kirjasta vain sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt. Heti ensimmäisen kirjan kohdalla meni vaikeaksi. Kun keittokirja koostuu perusruokaresepteistä, on vaikea löytää niiden joukosta sellaista, jota ei olisi kokeillut. Jotain sentään löytyi. Sunnuntaiksi tekisin ”Jälkiruokien kuningatarta – jäädytettyä jogurttia.”
Jäädytetty jogurtti (2 annosta)
3 dl maustamatonta jogurttia (HUOM! ei rasvatonta!)
1 dl rahkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 appelsiinin kuori
Kaikki appelsiinit oli syöty, enkä jaksanut niiden takia kauppaan lähteä, joten päätin käyttää sitruunan kuorta. Appelsiinin tai sitruunan puolikas kuori raastetaan ja kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, kipataan sopiviin vuokiin ja laitetaan pakastimeen 4 tunniksi. Tarjoillaan marjojen kera.
Kuvassa jälkkäri näyttää nätiltä, mutta rakenne ei ollut onnistunut, se oli jäänyt kiteiseksi. Epäilen, että se johtuu ostamani luonnonjugurtin vähärasvaisuudesta. Maku oli kuitenkin hyvä, joten seuraavalla kerralla kokeilen tätä paksummalla turkkilaistyyppisellä jogurtilla. Hyvän jälkkärin tai vaikka aamiaisen tästä saa pakastamattakin!
Sitten pitäisi vielä päättää saako tämä yksilö pitää paikkansa kirjahyllyssäni. Se on konkreettinen muisto itsenäistymisestä ja ensimmäisistä haparoivista ruuanlaittohetkistä. Ohjeiden takia sitä ei kuitenkaan tarvitse säilyttää. Vastakkain ovat siis nostalgia ja käytännöllisyys ja tällä kertaa jälkimmäinen voittaa. 96 sivua suomalaista ruokakulttuuria päätyy paperinkeräykseen, sillä en usko sen kelpaavan enää kenellekään. Ehkäpä sen kellastuneet paperikuidut päätyvät takaisin kirjahyllyyni kirjassa, jonka materiaalina on käytetty kierrätyspaperia?