Mökkirakkaus koetuksella

Pesukone pyörii ja eteinen on puoliksi purettujen laukkujen esterata. Takana on kahden viikon mökkiturnee itäisessä Suomessa. 1133 kilometriä ja neljä majapaikkaa. Ylämäkiä, alamäkiä, pitkiä suoria ja paljon mutkia.

Niskajärven laituri iltahämärässä

sateen jälkeen

kumpupilvet

tikkataulu

Tällä kertaa mökkirakkaus joutui koetukselle, sillä pieniä vastoinkäymisiä piisasi. Kolme ensimmäistä yötä itikoiden armoilla aitassa, jonka jokaisen hirren raosta ryömi lisää piinavasti iniseviä öttiäisiä. Ensimmäisen mökkiaamun kurkkukipu, joka yltyi viiden päivän kesäflunssaksi. Kuudentoista asteen lämpötila ja kova tuuli, joka tuntui vievän katon mennessään. Ukkonen ja kaatosade, joka kasteli kaiken. Kahden tunnin lämmityksen vaativa saunankiuas. Katiskasta karannut iso ahven. Kiukkuiset kusiaiset, jotka olivat vallanneet koko saaren. Epäilyttävästi sinilevää muistuttavan hiutaleiston ajelehtiminen rantaveteen. You name it.

peilikuva

sorsat Niskajärvellä

Sulkavan laituri

auringonottolaituri

Toisessa vaakakupissa painoivat henkeäsalpaava savolainen maisema, pitkät aamiaiset laiturilla, tyyni järvenselkä iltahämärässä, joutsenten kaihoisa laulu ja kuikan haikea huuto, mökin pihalta kerätyt kypsät mustikat, kylmä roseeviini ja avotulella itse tehty mökkiruoka. Huolella lämmitetyn rantasaunan lempeät löylyt. Hiljaisuus ja seura, jota parempaa en voisi kuvitella. Arvaatteko kumpi vaakakuppi vei voiton?

myrskylaituri

sorsat Sulkavalla

ulpukka

Oikein arvattu. Paluuta ei ole, sillä nähtävästi meidät on luotu mökkielämää varten. Ensi viikoksi etsimme vapaan mökin, hinnalla millä hyvänsä.

Maalaismaisemaa en saata unohtaa

Viime viikon vietin pyörän pakkarilla. Mittariin tuli 1200 km kiemuraisia kyläteitä ja mutkaista asfalttia iloisessa Itä-Suomessa. Yövyimme ystävien mökeillä ja sukulaisten nurkissa, pysähdyimme jäätelökiskan lipan alle pitämään sadetta ja litkimme punaviiniä auringon laskiessa tumman metsän taa.

Näin pitkää matkaa en ole aiemmin viettänyt kyytiläisenä, ilmavirran pauhatessa korvissa ja moottorin murahdellessa 1400-kuutioisen menopelin penkin alla. Näkymä pelkääjän paikalta oli enimmäkseen tämä:

Takaraivo

Kuitenkin, kun käänsi päätään, koivikot ja peltoaukeat kiisivät ohi, järvivesi kimmelsi, aurinko paistoi ja vettä tuli välillä kuin aisaa. Maisemat vaihtuivat, mutta jokin pysyi: itäisen Suomen pikkukylät toistuivat teiden varsilla toinen toistaan idyllisempinä. Punaiset torpat vastaleikatun nurmikon ympäröiminä, puilla lämpiävät pihasaunat, halkopinot, lehmät ja lampaat. Joka kerta, kun nenään leijui palavan puun tuoksu, teki mieli pysähtyä, sillä ihan varmasti jossain lämpesi sauna.

Kaiken tämän keskellä mieleen hiipi alakulo ja apeus. Kansallismaisemassa oli särö. Pikkukylien keskustat täyttyivät autioista ja pikku hiljaa rapistuvista tuvista. Kyläkoulujen portaat puskivat heinää ja mökkitiet olivat kasvaneet horsmaa jo lähes mahdottomiksi kulkea. Se ainoa puoti kymmenien kilometrien säteellä oli saanut laudat ikkunoihinsa. Elämästä kaupan kulmilla kertoivat enää haalistuneet teippaukset, markiisit ikkunoiden yläpuolella ja ruohon seasta pilkottavat pyörätelineet.

Kyläkauppa ei ole vain paikka, jossa tehdään päivittäiset ruokaostokset. Se on pienen maalaistaajaman keskus, jossa tapahtuu ja jonne tullaan päivittämään kuulumiset. Yhtä aikaa rauta-, kirja- ja lelukauppa. Jonne pääsee, vaikka ei omistaisi autoa tai pystyisi enää ajamaan sitä, ja joka pelastaa ja palvelee iltamyöhäänkin, kun vain koputtaa ovelle. Siksi oli surullista huomata, että näitä kauppoja ei kohta enää ole. Palvelut kuihtuvat ja kylät niiden mukana. Viimeksi eilen kuulin, että myös vanhempiani hyvin palvellut kyläkauppa on lopettanut. Saman kauppiaan kauppa-auto lakkasi kulkemasta jo pari vuotta sitten. Lähin ruokakauppa on nyt 30 kilometrin päässä.

Pyörän selässä on aikaa ajatella. Tämänkin postauksen idea syntyi siinä istuessa. Jälkeen päin harmittelen vain sitä, etten tajunnut pyytää kuskia pysähtymään hylättyjen kauppojen näyteikkunoiden ja kauppa-autojen edessä kuvaamista varten. Valokuvilla on todistusvoimaa, jota sanoilla ei ole. Seuraavalla kerralla pysähdyn.