Otsikko johtaa harhaan, sillä tässä huushollissahan asui insinööri ennen yhteenmuuttoakin – nimittäin minä (sen päälle olen lukenut kaksi muuta tutkintoa, mutta se on toinen tarina se). Tällä toisella insinöörinplantulla on kuitenkin nimikkeen edessä D. Liekö tuolla yhdellä kirjaimella osuutta asiaan, mutta joka tapauksessa miehen mukana keittiööni muutti kaikenlaista teknistä vempelettä ja vehjettä.

Jo neljänsillä treffeillä mies veti esiin ensimmäisen salaisen aseensa: veitsenteroittimen mallia matka. Parinkymmenen minuutin ankaran hinkkaamisen jälkeen kaikki veitseni leikkasivat kuin unelma. Vaikutuin tästä pienestä palveluksesta niin, että hehkutin sitä seuraavan viikon aikana kavereille kyllästymiseen asti.

Viime vuonna tähän aikaan en vielä tiennyt tarvitsevani digitaalista keittiövaakaa, salaattilinkoa, leivinkiveä tai leipälapiota, mutta tällä hetkellä on vaikea kuvitella keittiötä ilman niitä. Painekattila on yllättävän kätevä ja kyllä viskiäkin on mukavampi maistella tarkoitusta varten muotoillusta lasista. Toista pakastinkaappia vastustelin pitkään, mutta niin vaan ovat molemmat pakastimet täynnä viime kesän satoa ja miehen leipomia karjalanpiirakoita. Taikinat vaivataan akkuporakoneeseen kiinnitetyllä taikinakoukulla, mitäpä sitä yleiskoneella tekisikään.

Säilykepurkkiarmeija on täyttänyt maustekaapin ja erilaiset etikat ja öljyt vallanneet hellan tienoon. Jääkaappikin on kokenut kummia. Sen sisuksista löytyy nykyään lähes aina fenkolia, kyssäkaalia ja silmusalaattia. Oudot juustot, kimchi ja Lidlin raejuusto ovat nekin vakituisia vieraita. Viime viikolla löysin alahyllyltä arkkiviholliseni varsisellerin! Sitä oli kuulemma jo käytetty johonkin ruokaan. Mies oli hykerrelyt hiljaa itsekseen, kun en ollut huomannut ruuan maussa mitään erikoista. Ehkäpä opin syömään sitäkin, olenhan jo onnistunut syventämään korianterisuhdettanikin.

Ruisleipää mies leipoo melkein joka viikko. Itse kuivatusta juuresta. Leipomisessa on insinöörimäinen ote: eipätaikinan tekeytymistä tarkkaillaan digitaalisella lämpömittarilla ja sopivaa lämpötilaa etsitään pitämällä taikinakulhoa uunissa pelkän lampun lämmössä. Leipä paistetaan leivinkivellä ja uuniin heitellään vettä tämän tästä. Täydellisen ruisleivän koostumusta ja tekoprosessia hiotaan yhä. Yritän olla tarkkana kuin porkkana ja kirjata ylös sen leivontakerran, kun leipuri itsekin on sataprosenttisen tyytyväinen. Minulle riittää, että leipä on lämmintä ja jääkaapissa on voita.

Tämä D-merkkinen insinööri tykkää käydä kaupassa. Itse en erityisemmin nauti työpäivän jälkeen väsyneenä ja nälkäkiukkuisena suoritetusta ruokakauppakierroksesta. Ilman ostoslistaa hyllyjen välissä kuljeskelu on kivaa vain hyvin syöneenä ja ajan kanssa. Annan siis miehen rauhassa haahuilla ruokaostoksilla ja täyttää jääkaapin. Ostokset maksetaan yhteiseltä taloustililtä, jonne molemmat siirtävät tietyn summan rahaa tasaisin väliajoin.

En todellakaan tiennyt, että tällaisia miehiä on edes olemassa. Ja sitten sellainen häärää tuossa hellan ääressä, essu päällään ja jauhotahra poskessa. Ei haittaa, vaikka se voitelee leipäviipaleen vähän hassusti ja pinoaa makkaran ja juuston leivälle väärässä järjestyksessä. Insinöörien maine on nousussa.