Tipattoman tammikuun kurkku-inkiväärishotti

Lunta pyryttää joka suunnasta. Ikkunan ulkopuolella lumiraja nousee ja lasin pintaan on muodostunut kuurankukkien seuraksi metsän siluetti. Pakkaslumi narskuu huopatossujen alle ja kansa puskee paksuihin takkeihin kääriytyneenä tuulta vasten. Latukonekuskit tekevät hiki hatussa töitä ja innokkaat hiihtäjät suksivat jonossa pitkin rantoja kiertäviä latu-uria. Helsingissä on leutojen vuosien jälkeen vihdoinkin oikea talvi. Puen villasukat jalkaan, kääriydyn lämpimään neuletakkiin ja kaivan kaapin perältä sauvasekoittimen. Kurkku-inkiväärishotti tekee terää ja piristää pakkaspäivänä.

kurkku-inkiväärishotti

Takana on viheliäinen vuosi, joka toi tullessaan roppakaupalla epävarmuutta. Mihinkään ei saanut mennä, eikä ketään nähdä. Neljän seinän sisällä nyhjääminen sai meidät tissuttelemaan tavallista enemmän. Yksi lasi ruoan kanssa ja toinen illalla sohvan nurkassa. Lasillisista tuli tapa, vaikka samalla tiedostinkin, että ensimmäinen riskiraja täyttyy naisella jo seitsemästä annoksesta viikossa – siis yhdestä lasillisesta päivässä. Mökillä kilisteltiin laituriskumpalla, skoolattiin keskipäivän gin & tonicilla ja hörpittiin saunakaljoja, syksyllä lasiin kaadettiin punaviiniä ja kohta alkoikin jo glögikausi. Joulu ja uusi vuosi ovatkin sitten ihan oma lukunsa.

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

Vuoden päättyessä olo oli tunkkainen, vireystila ankean puolella ja yöunet katkolla. Mies, joka ei yleensä suostu tinkimään saunaoluestaan missään tilanteessa, ehdotti yllättäen tipatonta tammikuuta. Minä suostuin mukisematta. Uskomme molemmat kohtuuteen kaikessa, mutta koronavuoden jälkeen tuntui siltä, että kohtuuden määritelmä oli saattanut vähän hämärtyä. Kohta on kaksi viikkoa tipatonta takana, eikä alkoholia ole ollut yhtään ikävä. Tunkkainen olotila on keventynyt, unen laatu on parantunut ja kilojakin on siinä sivussa kadonnut useampi. Liikuttukin kyllä on, lenkistä työpäivän jälkeen on tullut tarpeellinen siirtymärituaali duunihommista vapaalle.

kurkku-inkiväärishotti

Lumipyryssä taivaltamisen jälkeen, varpaat jäässä ja posket pakkasesta punehtuneina en enää lämmitä mukillista terästettyä glögiä, vaan huitaisen huiviin piristävän shotin. Sisäisen lämmikkeen ei tarvitse sisältää alkoholia, sillä inkivääri lämmittää vielä pitkään shotin kumoamisen jälkeenkin, ja sama efekti on kurkumallakin. Niinpä nyt sekoitellaankin raikas kurkku-inkiväärishotti!

kurkku-inkiväärishotti

Voit käyttää shottiin myös muita sitruksia, kuten klementiinejä tai satsumia, mutta tuplaa silloin pienempien sitrusten määrä. Greippimehu on tähän reseptiin liian tuju, mutta veriappelsiini maistuu varmasti hyvältä. Makeutta voit säädellä suuhusi sopivaksi, tällä kombolla kurkku-inkiväärishotti maistuu kirpeältä, eikä lainkaan makealta. Vegaanisen version reseptistä saa vaihtamalla hunajan esimerkiksi vaahterasiirappiin.

Kurkku-inkiväärishotti

2 appelsiinia
15 cm pala tuoretta kurkkua
4 cm tuoretta inkivääriä
1 rkl hunajaa
Kourallinen tuoretta minttua

Purista appelsiineista mehut. Kuori kurkku halutessasi ja pilko se pienemmiksi palasiksi. Raasta inkivääri ja nypi mintunlehdet varsistaan. Lykkää kaikki ainekset syvään kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tai blenderillä sekaisin. Mitä kauemmin sekoitat, sitä sileämmän lopputuloksen saat. Kaada lasipulloon ja annostele siitä aamuisin shottilaseihin. Jos haluat lisää potkua, rouhaise shotin päälle kierros tai kaksi mustapippuria. Kurkku-inkiväärishotti säilyy puhtaassa pullossa ainakin viikon.

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

Mitä tapahtuu tipattoman tammikuun jälkeen, sitä en vielä tiedä. Valistunut arvaukseni on kuitenkin se, että jatkuvan tissuttelun korkki on kierretty tältä erää kiinni. Olut perjantain saunavuorolla, pieni lasi viiniä silloin tällöin ruuan kanssa, tärkeiden hetkien juhlistaminen sopivalla kuplivalla, lasillinen lauantai-iltana ja viinimenun maisteleminen ravintolaillallisilla riittänee juuri nyt. Se lienee vielä kohtuullista.

ps. Jos ihastuit kurkku-inkiväärishottiin, kokeile myös tätä verevän punaista veriappelsiini-kurkumaversiota!

Kaktus kurkussa? Veriappelsiini-kurkumashotti auttaa!

Luulin jo välttyneeni alkutalven vilustumisen vitsaukselta, mutta tässä sitä taas ollaan. Kuoron esiintymismatka Kanarialle starttaa ensi viikolla, ja minun kurkkuuni on kasvanut kaktus. Matkan missaaminen ei ole vaihtoehto, joten on pakko ottaa käyttöön järeämmät aseet.

Ensin reilu annos D-vitamiinia ja aamiaisrahka punaherukoilla, puolukoilla, pellavansiemenillä, manteleilla, kauraleseillä ja tyrnirouheella. Sitten vesipannu pulputtamaan ja kaksi mukillista kuumaa vettä sitruunalohkojen, ahvenanmaalaisen hunajan ja viipaloidun inkiväärin kera kurkusta alas. Lopuksi kävelen jääkaapille ja kaivan sen uumenista salaisen aseeni. Se on voimajuomani ja jokaisen flunssan pahin vihollinen: veriappelsiini-kurkumashotti!

veriappelsiini-kurkumashotti

Ei, en ryhtynyt lipittelemään alkoholia heti aamusta, vaikka sen desinfioivasta voimasta saattaisikin olla apua, nyt kun asiaa ajattelen. Viinan sijaan kaadoin pikkuruiseen lasiin veriappelsiineista, sitruunasta, tuoreesta kurkumasta, inkiväärillä maustetusta hunajasta, mustapippurista ja kanelista sekoitetun shotin. Tuoreessa kurkumassa on potkua, pientä tulisuutta löytyy myös pippurissa ja ehkä hieman yllättäen myös kanelista.

veriappelsiini-kurkumashotti

veriappelsiini-kurkumashotti

Vitamiinipommi kihelmöi kurkussa, ja tuntuu siltä, että kaktuksen piikit ovat pikku hiljaa pehmenemässä. Kuvittelen sieluni silmin, kuinka kurkkuuni kerääntyneet pirulaiset korisevat tuskissaan ja luovuttavat yksi kerrallaan. Hyvästi vihamieliset virukset ja pahamaineiset pöpöt, toivottavasti pysytte poissa! Kliinistä tutkimustietoa minulla ei ole käsissäni, mutta suosittelen silti kokeilemaan. Ehkäpä veriappelsiini-kurkumashotti on juuri sitä, mitä sinun elimistösi tarvitsee taistellessaan kurkkukipua ja vilustumista vastaan.

Tuoretta kurkumaa löytyy isoista marketeista, samoilta hedelmä- ja vihannesosaston hyllyiltä, missä myydään tuoretta inkivääriäkin. Veriappelsiinin sijaan voi käyttää mitä tahansa muuta appelsiinilajiketta ja sitruunankin voi korvata limellä, jos sellaisia sattuu hedelmäkulhossa köllimään. Hunajan sijaan sopii siirappi tai sokeri, ja pippurilaatuakin voit varioida. Kurkumaa lukuun ottamatta kaikki ainekset todennäköisesti löytyvät jo keittiöstäsi.

veriappelsiini-kurkumashotti

veriappelsiini-kurkumashotti

Ennen kuin kuorit ja raastat kurkuman vuoraa leikkuulauta tuorekelmulla. Ota käsiisi kumihanskat tai kuori kurkumanpätkä vain osittain ja pidä kuorimattomasta päästä kiinni. Kurkuma nimittäin värjää kirkkaan keltaiseksi kaiken, mihin hipaiseekin. Esiliinakin saattaa siksi olla hyvä idea. Ja sitten hommiin!

Veriappelsiini-kurkumashotti

2,5 dl veriappelsiinimehua eli n. 3–4 veriappelsiinia
0,5 dl sitruunamehua eli n. 1 kokonainen sitruuna
1 rkl raastettua kurkumaa
1–2 rkl (juoksevaa) hunajaa maun mukaan
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl kanelia

Purista appelsiinien ja sitruunan mehu kulhoon. Sekoita pehmeä tai juokseva hunaja mehun joukkoon. Saatat joutua heilumaan vispilän kanssa hetken aikaa, varsinkin jos hunaja ei ole juoksevaa. Raasta kurkuma pienimmällä terällä, joka raastimessasi on. Käytä microplane-raastinta, jos sellaisen omistat. Sekoita mehun joukkoon kurkuma ja mausteet. 

Kaada pieneen pulloon tai säilytä käyttämässäsi kannellisessa kulhossa. Viilennä veriappelisiini-kurkumashotti jääkaappikylmäksi ennen sen nauttimista. Mehu säilyy kylmässä vähintään muutaman vuorokauden.

veriappelsiini-kurkumashotti

Lääkitse itseäsi shotti kerrallaan ja häädä pöpöpirulaiset sinne missä pippurikaan ei enää kasva!

Lisää veriappelsiinireseptejä löydät täältä:
Uunissa karamellisoidut veriappelsiinit
Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto
Värikäs veriappelsiiniceviche

Hyvää Suomesta – aikamatka 1990-luvulle

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1995. Samana syksynä muutin pois kotoa, HOASin soluasuntoon Espoon Lintuvaaraan. Olin arponut kahden minulle myönnetyn opiskelupaikan välillä ja lopulta valitsin Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun mediatekniikan linjan. Elintarviketeknologian opintojen aloittamista Helsingin yliopistossa siirsin vuodella. Uumoilin, että voisin vaihtaa koulua, jos ensisijainen valinta osoittautuisi vääräksi.

1990-luvun puolivälissä internet kirjoitettiin vielä isolla ja pääsimme tulevina alan insinööreinä seuraamaan sen kehitystä eturintamassa. Nettiä selattiin Netscapella ja sähköpostiohjelmat olivat merkkipohjaisia. Käyttäjätunnukseni oli piapa ja siitä muodostui verkkoidentiteettini vuosikymmeniksi. Myöhemmin se jalostui genetiiviin, kun tunnus sellaisenaan oli varattu.

keittokirjan kansi

Jälkiviisaus on vaikea taiteenlaji, mutta joskus olen miettinyt missä olisin, jos olisin valinnut toisin. Olisinko yhtä innostunut ruuanlaitosta, jos ammattini liittyisi läheisesti siihen? Millaista olisi ollut elintarvikealan opetus 20 vuotta sitten? Tuohon aikaan opiskelupaikka säilyi, ellei siitä erikseen luopunut. Ymmärtääkseni voin siis halutessani kutsua itseäni maa- ja metsätaloustieteen ylioppilaaksi ja aloittaa vieläkin opinnot erillisestä anomuksesta, jos niin päätän.

Soluasunnon yhteiskeittiössä söin lähinnä aamiaista ja iltapalaa. Koulussa syöty opiskelijahintainen lounas riitti lämpimäksi ruuaksi. Viikonloppuateriat nautin yleensä kotikotona tai poikaystävän perheen luona valmiissa pöydässä. Oli minulla silti paistinpannu ja yksi kattila. Saatoin joskus paistaa välipalaksi lettuja tai tehdä iltaruuaksi jauhelihakastiketta ja makaronia. Silloin kaivoin esiin vanhan köksän oppikirjan tai Hyvää Suomesta -keittokirjan.

keittokirjan tittelisivu

Kirjan esipuheen mukaan opusta on jaettu aikanaan yli 200 000 kpl. Se on julkaistu 1995 Hyvää Suomesta -elintarvikeprojektin nimissä arvatenkin kannustamaan suomalaisia valitsemaan ja syömään kotimaista. En muista, mutta oletan kirjaa olleen jaossa ruokakaupoissa. Sen sivut ovat kellastuneet, niissä on tahroja ja kulmissa hiirenkorvia. Joidenkin reseptien nimet on alleviivattu tai ympyröity ja kirjan viimeisille sivuille olen merkinnyt muistiin omia ohjeitani.

”Viime vuosina ruuanlaittoon ja ruokailuun on tullut kovasti lisää iloa ja värejä. Ruokatoimittajat niin lehdissä kuin televisiossakin ovat tehneet aivan erinomaista työtä. Samaan aikaan monien suomalaisten henkilökohtainen talous on kiristynyt. Siksi on ollut tarpeellista oppia laittamaan ruokaa itse.”

porkkanat

Ruokakulttuuri on ollut 20 vuotta sitten hyvin erilainen. Kirjassa on 140 reseptiä, joista vain neljä voi laskea kasvisruuaksi. Niihinkin tulee maitoa tai kermaa, joten vegaanius lienee ollut vielä vieras käsite. Makkarakastike, lindströminpihvit, kesäkeitto ja täytetty kirjolohi kuvaavat hyvin kirjan antia. Tehotuotannosta ei juurikaan puhuta ja esimerkiksi broilereita kutsutaan muheviksi kananpojiksi, joiden liha on maukasta ja nopeasti kypsyvää. Tekstiä lukiessa hymähtelee tuon tuostakin, mediakriittisyys ei ehkä ollut 19-vuotiaan minäni vahvimpia puolia.

Viisaitakin sanoja kellastuneille sivuille on kirjattu, seuraavan otteen voin allekirjoittaa täysin: ”Meidän suomalaisten pitäisi enemmän nauttia arkielämän ateriayhteydestä ystäviemme seurassa. Oppisimmepa sen, että ruokakutsujen tarkoituksena ei ole seitsemän sortin pursuava pitopöytä ja ylirasituksesta puolikuollut emäntä tai isäntä vaan iloinen ateria yhdessä ystäviemme kanssa.”

aukeama

Asettaessani itselleni keittokirjahaasteen, päätin kokata kustakin kirjasta vain sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt. Heti ensimmäisen kirjan kohdalla meni vaikeaksi. Kun keittokirja koostuu perusruokaresepteistä, on vaikea löytää niiden joukosta sellaista, jota ei olisi kokeillut. Jotain sentään löytyi. Sunnuntaiksi tekisin ”Jälkiruokien kuningatarta – jäädytettyä jogurttia.”

Jäädytetty jogurtti (2 annosta)

3 dl maustamatonta jogurttia (HUOM! ei rasvatonta!)
1 dl rahkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 appelsiinin kuori

Kaikki appelsiinit oli syöty, enkä jaksanut niiden takia kauppaan lähteä, joten päätin käyttää sitruunan kuorta. Appelsiinin tai sitruunan puolikas kuori raastetaan ja kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, kipataan sopiviin vuokiin ja laitetaan pakastimeen 4 tunniksi. Tarjoillaan marjojen kera.

Kuvassa jälkkäri näyttää nätiltä, mutta rakenne ei ollut onnistunut, se oli jäänyt kiteiseksi. Epäilen, että se johtuu ostamani luonnonjugurtin vähärasvaisuudesta. Maku oli kuitenkin hyvä, joten seuraavalla kerralla kokeilen tätä paksummalla turkkilaistyyppisellä jogurtilla. Hyvän jälkkärin tai vaikka aamiaisen tästä saa pakastamattakin!

frozen yogurt

Sitten pitäisi vielä päättää saako tämä yksilö pitää paikkansa kirjahyllyssäni. Se on konkreettinen muisto itsenäistymisestä ja ensimmäisistä haparoivista ruuanlaittohetkistä. Ohjeiden takia sitä ei kuitenkaan tarvitse säilyttää. Vastakkain ovat siis nostalgia ja käytännöllisyys ja tällä kertaa jälkimmäinen voittaa. 96 sivua suomalaista ruokakulttuuria päätyy paperinkeräykseen, sillä en usko sen kelpaavan enää kenellekään. Ehkäpä sen kellastuneet paperikuidut päätyvät takaisin kirjahyllyyni kirjassa, jonka materiaalina on käytetty kierrätyspaperia?

omenat ja omat reseptit