Pusuja ja parisuhdepohdintaa – miten meillä menee?

Perjantaina ajelimme kohti mökkimaisemia mukavissa tunnelmissa. Olimme lähteneet matkaan aamuvarhaisella, sillä puolilta päivin pitäisi molempien olla asemissa läppärien äärellä. Mikkelissä pysähdyimme kaupoille, ostosistalla oli pellettejä, uusi vesikanisteri ja kukkasipuleita. Prismassa oli tarkoitus vain pyörähtää nopeasti, sillä takakontissa törötti kylmälaukullinen kotoa kannettua sapuskaa. En oikein vieläkään tiedä, mitä tapahtui, mutta jotenkin siinä kävi niin, että murjotin apukuskin paikalla mökkipihaan asti.

Väsytti, itketti ja ahdisti. Purin pahaa mieltä ja työstressiä puolisooni ja samaan syssyyn päätin päästää ilmoille myös muutaman valitun sanan parisuhteestamme. Miksi aina minä ja mikset koskaan sinä? Miksi sinä aina ja miten niin minä en koskaan? Ja kuten kinastellessamme aina, palasimme lopulta perusasioiden äärelle, puhumiseen, pussaamiseen ja siihen kolmanteen, joka sekin alkaa samalla kirjaimella.

häähumua nuuksiossa

Ei meillä oikeasti mitään hätää ole. Avioliitto rullaa arjessa eteenpäin kuin vanha diesel-veturi kolisevilla kiskoilla. Asemalla vain pitäisi välillä viettää vähän pidempi tovi. Kuulostella, käykö moottori tasaisesti vai kaipaako koneisto huoltoa. Sammuttaa koneet, pysähtyä ja levätä. Kysellä mitä kuuluu, silitellä selkää ja joskus hieroa kiskoilla kiitäviä jalkoja. Ja puhua niin, että molemmat tulevat kuulluksi.

Saan joskus kuulla puhuvani liikaakin. Selitän innostuneena päähän pulpahtanutta ideaa juuri silloin, kun toinen on keskellä keskittymistä vaativaa työtehtävää. Puhua pulputan, vaikka toinen haluaisi hengähtää pitkäksi venähtäneen työpäivän päätteeksi. Hän ajattelee, ennen kuin aukaisee suunsa. Minä järjestelen lauseet samalla kun ne syöksyvät sammakoina suustani ulos.

Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin seisoimme Nuuksiossa metsän keskellä, ympärillämme perhe ja ystävät. Kesällä todistajien läsnäollessa solmittu liitto sai siunauksensa sammalikossa seisten, villavaatteissa, saappaat jalassa, punaiset vanttuut kädessä ja pihlajanmarjakruunu päätä koristaen. Kirkkona korkeat puut hehkuen ruskan värejä. Aamupäivän sade oli hellittänyt ja aurinko kurkisteli harmaiden pilvien lomasta. Kauniiden sanojen päätteeksi soi sello ja tahtomista todisti käyrätorvelle varta vasten sävelletty fanfaari.

häähumua nuuksiossa

Illalla saunan jälkeen tanssimme häävalssin ystävien spontaanisti kokoaman orkesterin edessä. Minä yöpaidassa, hän lököhousuissa. Villasukat liukuivat puulattialla, ja käsi, joka puristi kättäni, oli lämmin ja turvallinen. Aivan kuin hän, aviomieheni.