Nyt ollaan sivuraiteella, sillä tämä postaus poikkeaa makumuistojen linjasta. Silti haluan kirjoittaa sen ja muistaa poikkeuksellista sunnuntaita tasan vuosi sitten.

Tämä päivä nostaa pintaan monenlaisia tunteita. Pettymystä, haikeutta ja kateuttakin, mutta myös iloa, rakkautta, kiitollisuutta ja naurunpyrskähdyksiä. Ja niillä kaikilla on merkitystä. Tänään minäkin voisin viettää paperihäitä.

Vuosi sitten syke oli korkeammalla kuin koskaan. Oli pakko keskittyä hengittämään, ettei pyörtyisi. Millainen mies Pirunkirkon oven takana oikein odottaa ja mitä kaikkea tästä seuraa? Alttarilta alkoi matka tuntemattomaan. Heittäytyminen elämän vietäväksi oli kaikesta kritiikistä ja kyseenalaistamisesta huolimatta päätös, jota en ole katunut hetkeäkään. En edes kipeinä eron hetkinä. Me ei olla enää me, mutta minä olen uusi ja parempi painos itsestäni. Uskallan, puhun, teen ja hyppään suoraan syvään päähän, vaikka uintitekniikassa onkin vielä hiomista. Ennen kaikkea tiedän, että kelpaan juuri tällaisena kuin olen.

Paperihäiden sijaan juhlin elämäni rohkeimman hetken vuosipäivää ja teen sen yhdessä ex-siippani kanssa seuranamme tuttuun tapaan pullollinen kuplivaa. Sillä onhan mainetta pidettävä yllä. 😉

ps. Myös ihana Maaret Kallio muisti vuosipäivää tänään blogissaan. Me ei viedä elämää, vaan elämä vie meitä.