Somalialaisessa keittiössä – sambuusit kaikilla mausteilla

Ystäväni asuvat vanhassa hirsitalossa, sellaisessa, missä on aina jotain tekemistä. Kun toinen nurkka saadaan kuntoon, on seuraava jonossa. Kun päivätöistä päästään, alkaa nikkarointi, milloin korjataan terassia, milloin pihasaunaa. Mutta eipä tuo tunnu haittaavan, tekijäihmisiä kun ovat, koko perhe.

omenat

Tekemistä riittää muillekin. Kuluneesta kesästä lähtien apuna ovat aina välillä ahkeroineet kaksi teini-ikäistä poikaa ja yksi tyttö. Ikkunat on kunnostettu yhteistuumin ja pihahommia paiskittu nuorten miesten innokkuudella.

Poikien synnyinmaa on Afganistan, tyttö on lähtöisin Somaliasta. Kukaan ei puhu englantia, siksi yhteinen kieli on suomi, auttava, mutta riittävän hyvä. Kaikki tulevat ymmärretyksi viimeistään elekielellä. Jo täysi-ikäinen tyttö on apuna keittiössä, siivoaa ja vahtii silloin tällöin perheen pienimpiä. Työstä maksetaan kohtuullinen korvaus, mutta tärkeintä on silti kokemus. Työtodistuksen kanssa on helpompi hakea töitä, sitten kun koulut on käyty. Siitä on varmasti hyötyä myös oleskelulupaa uusittaessa.

omenat

Tiedän, että he ovat tulleet Suomeen pari vuotta sitten, mutta tarkemmin en tunne heidän tarinaansa, enkä tohdi sitä udella, mutta matka uuteen, turvalliseen kotimaahan on varmasti ollut pitkä ja kivikkoinen. Jostain muistin syövereistä mieleeni nousee läjä lehtikuvia, mutta painan ne päättäväisesti takaisin lokeroihinsa. Tänne ei ole tultu kauhistelemaan menneitä vaan luomaan uusia muistoja ja perinteitä!

somalialainen ruoka

Syyskuisena sunnuntaina yksi näistä nuorista seisoo suomalaisessa keittiössä ja opastaa meitä ruuanlaitosta innostuneita somalialaisen keittiön saloihin. Ruokalistalla on sambuusi-piiraita, lammaspataa, mausteista riisiä ja maapähkinöistä valmistettavaa jälkiruokaa. Tupakeittiössä leijailee huumaava mausteiden tuoksu.

Olen saapunut paikalle harmillisen myöhään, sillä sambuusi-taikina on jo tehty, kaulittu ja leikattu kolmionmallisiin paloihin. Kaksi innokkainta oppilasta on ehtinyt täyttääkin jo kymmeniä piiraita. Täytettä on onneksi jäljellä vielä sen verran, että ehdin itsekin kokeilemaan tekniikkaa. Yritän kysellä, mitä mausteita naudanjauhelihan ja sipulin sekaan on lisätty. Saan vastauksen: kaikki mausteet. Tämä selvä.

lammaspata

Hellalla on porissut jo pitkään lampaan lapa. Välillä se on päässyt pannulle saamaan väriä ja sitten löytänyt tiensä takaisin kattilaan yhdessä perunoiden, sipulin ja miedohkon vihreän chilin kanssa. Tottuneet kädet kääntelevät kanelitangon, kardemummakotien ja öljyn sekaan lihan keitinliemessä keitettyä riisiä. En pysy valmistusvaiheiden perässä, mutta tuoksu on mieletön.

mausteinen riisi

Minulle kerrotaan, miten sambuusitaikina tehtiin ja kaulittiin. Silmät suurina kuuntelen ja ihmettelen ääneen. Onpa virkistävää olla välillä tekemisissä ruokakulttuurin kanssa, josta ei tiedä yhtään mitään. Pöydällä on pellillinen uunissa paahdettuja maapähkinöitä, joista irroitetaan kuori hyppyyttämällä pähkinöitä ulkoilmassa, jolloin tuuli vie kuoret mennessään. Yksikään pähkinä ei vierähdä maahan. Tätä on selvästi harjoiteltu useammin kuin kerran.

tamarinditahna

Lampaan lapa alkaa olla valmista syötäväksi. Pöytään kannetaan myös tulinen tamarinditahna, johon ihastun ikihyviksi. Sitruksinen tahna maistuu täydelliseltä mausteisen riisin ja lammaspadan kanssa. Pyydän tahnaa pieneen purkkiin mukaan, tämä täytyy yrittää toisintaa myös kotona.

Kun vatsat on täytetty lihapadalla, sambuusit pääsevät pannulle, jossa kuuma öljy kihisee kuumana. Ne paistetaan molemmin puolin rapean ruskeiksi. Olen ahneuksissani santsannut mielettömän makuista lammasta ja nyt harmittaa. Mahtuukohan vatsaan yhtään sambuusia?

sambuusit

Mahtuuhan sinne. Onneksi päälläni on housujen sijaan mekko, ei haittaa vaikka vatsalaukku pullistelee jo pinkeänä. Sitten keitetään teet. Maapähkinät ovat muuntautuneet jonkinlaiseksi halvaksi, joka on niin makeaa, että pieni suupala riittää. Toisella pellillä jähmettyy kookoksesta, sokerista ja maidosta keitetty jälkiruoka. Maistan pikkuruisen nokareen, enempään en pysty.

kuoritut maapähkinät

Opettajamme kaivaa kännykästään kuvia edellisen perjantain id-juhlasta. Vadeille on kasattu herkku poikineen, syötävä ei taatusti ole loppunut kesken. Meille kerrotaan muistakin perinteistä. Kuinka synnyttänyt somalinainen syö 40 päivän ajan aamuisin puuroa ja kuinka paistettuun riisiin heitetään jauhemaisia karamellivärejä, jotta ruuasta tulisi mahdollisimman värikästä ja houkuttelevaa.

maapähkinäherkku

kookosjälkiruoka

Kotiin lähtiessä pakkaan mukaan muutaman sambuusin ja palan maapähkinäherkkua. Mieskin pääsee maistamaan, mistä somalialainen ruokakulttuuri on tehty. Alustavasti oli puhetta, että seuraavalla kerralla saattaisimme päästä tutustumaan afganistanilaiseen keittiöön. Mahtavaa, tämä on kulttuurinvaihtoa parhaimmillaan!

Somalialaiset sambuusit

Tarkkaa reseptiä en mukaani saanut, mutta taikinaan tuli kuulemma muutama desi tavallisia vehnäjauhoja, huoneenlämpöistä hanavettä ja suolaa. Internet onneksi auttaa asettamaan suhteet kohdilleen. Kaulitsemisen ja taikinan esipaistamiseen on useita erilaisia tapoja, minä seuraan sitä, jonka viime sunnuntaina opin.

Kuoritaikina:
4 dl vehnäjauhoja
reilu desi vettä
vajaa teelusikallinen suolaa
rypsiöljyä

Täyte:
500 g naudanjauhelihaa
1 iso sipuli
nippu tuoretta korianteria
kaikki mausteet eli vähintäänkin 1 tl curryjauhetta

Liima:
1 dl vehnäjauhoja
2,5 rkl vettä

Tee ensin täyte. Paista pilkottu sipuli ja jauheliha pannulla, mausta korianterilla ja currylla. Korianterin voi myös jättää pois, tai korvata vaikka sileälehtisellä persiljalla.

sambuusit

Sekoita sitten kuoritaikinan ainekset keskenään öljyä lukuunottamatta. Lisää vettä, jos tuntuu, että taikinasta tulee liian tiukkaa. Pyörittele taikinasta noin kämmenen kokoisia palloja ja taputtele ne sitten litteiksi lieriöiksi. Laita kaksi tai kolme lieriötä päällekkäin (taitavimmat somalinaiset kuulemma kaulitsevat jopa viisi lättyä päällekkäin), sivele jokaiseen väliin rypsiöljyä, joka estää taikinalevyjä tarttumasta toisiinsa lopullisesti. Kaulitse lieriöläjä halkaisijaltaan n. 30 senttiä olevaksi ohueksi pyöryläksi ja leikkaa se sitten neljään lohkoon.

sambuusit

Lämmitä laakea paistinpannu ja paista lohko kerrallaan molemmin puolin kuivalla pannulla. Keskilämmöllä noin minuutti per puoli. Taikinan pitää edelleen jäädä taipuisaksi, joten älä ylikypsennä! Irrota tämän jälkeen taikinakerrokset toisistaan (niiden pitäisi irrota helposti) ja jätä muovin alle odottamaan täyttämistä.

sambuusit

Sekoita liima ja aloita täyttäminen. Taittele kolmiota muistuttavasta taikinalevystä tötterö ja ujuta sen sisään reilu ruokalusikallinen täytettä. Muista käyttää liimaa taitoksissa ja katso, ettei kulmiin jää aukkoja. Sulje tötterö liimalla ja siirry seuraavaan.

sambuusit

Friteeraa täytetyt sambuusit laakealla pannulla runsaassa öljyssä, kunnes ne ovat kullanruskeita. Öljyn oikean lämpötila kannattaa testata ylijäämätaikinalla: kun taikinapala nousee öljyn pinnalle, voi friteeraaminen alkaa. Valmiit sambuusit voit syödä sellaisenaan tai vaikkapa teekupposen seuraneitinä. Myös kirpakan tulinen tamarinditahna ajaa hyvin dippikastikkeen virkaa.

Suuri protskuvertailu: Nyhtis vs. Härkis

Olen kaikkiruokainen. On minulla inhokkini, mutta kaikkea syön tai ainakin maistan. Suhteeni varsiselleriinkin on viimeisen vuoden aikana noussut uudelle tasolle, saatan jopa lisätä sitä ruokaan vapaaehtoisesti. Oliivien kanssa neuvottelut ovat vielä kesken, samoin on sahramin laita. Persiljaa ja tilliä käytän varoen, mutta korianteria olen oppinut rakastamaan! Se ei enää maistu suussani saippualta. Nakeista en välitä missään muodossa ja soijasuikaleet saavat ihoni nousemaan kananlihalle.

Prosessoitu kasvisruoka ei ole myöskään koskaan ollut minun kuppini teetä. Valitsen työpaikkaruokalasta ja ravintolan listalta usein kasvisruuan, mutta vain silloin, jos totean annoksen olevan tuoreista raaka-aineista tehty. Herne-maissi-paprika aiheuttaa vieläkin vilunväristyksiä, noin 15 vuotta sitten itä-pasilalaisessa kivijalkaravintolassa lounaaksi tarjoiltu ”kasvispasta” jätti ikuiset traumat.

nyhtispaketti

Kun markkinoille saapui ensimmäinen uudentyyppinen lihankorvike, Nyhtökaura, suhtauduin siihen aluksi kriittisesti. Mietin miksi kasvisruuan pitäisi maistua lihalle? Miksi sen rakenteenkin pitää muistuttaa lihaa? Ja miksi ihmeessä palkokasvit eivät kelpaa sellaisenaan, vaan niistä pitää valmistaa lihan kaltaista tuotetta?

Nyhtistä seurasi härkäpavuista valmistettu Härkis ja sen vanavedessä lipui marketteihin myös Mifu. Ennakkoasenteesta huolimatta halusin testata, miltä nämä proteiinipommit omassa suussani maistuvat. Se oli helpommin sanottu kuin tehty. Etenkin nyhtiksen kohdalla kauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Jotkut marketit ilmoittivat nettisivuillaan, että paikalla kannattaa olla aamuseitsemältä, jos nyhtökauran makuun meinaa päästä. Ihan niin paljon trendituote ei kuitenkaan kiinnostanut.

ainekset

Kuukausi sitten poikkesin sattumalta Ullanlinnan Anton & Antoniin, jonka kylmätiskissä oli kymmeniä paketteja kaikkia kolmea makua. Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan! Nyhtis pääsi pannulle jo samana iltana. Viikkoa myöhemmin jääkaappiimme oli ilmestynyt kilpailijan paketti, mies halusi testata myös Härkistä. Mifusta en ole vielä valmistanut mitään, enkä tiedä aionko valmistaakaan, sillä sen olemus on jokseenkin epäilyttävä. Kumimainen ja noh, valkoinen.

Hetken ruokablogeja selailtuani inspiroiduin Kameran ja kauhan nyhtökaurapilahvista. Tapani mukaan säädin reseptiä mieleni mukaan: käytin voita, korvasin basmatiriisit normipitkäjyväisellä, jätin oliivit pois, lisäsin inkiväärin määrää, heitin sekaan kourallisen thaibasilikaa ja tuunasin tuoreella punaisella chilillä. Nyhtökauran rakenne oli hyvinkin lihaisa, etenkin pannulla paistamisen jälkeen sitä oli vaikea erottaa nyhdetystä possusta. Jopa isäni, vannoutunut lihansyöjä, piti suutuntumasta ja ihmetteli miten kummassa tämä voi olla kasvisruokaa.

sipulia

Härkiksestä keiteltiin bolognesea. Reseptin mies ravisti hihasta, eikä enää muista sen yksityiskohtia, mutta tomaattia, chiliä, valkosipulia ja varsiselleriä siihen ainakin tuli. Härkis oli pehmeämpää kuin jauheliha. Ulkonäkö muistutti lihaa vain etäisesti ja suutuntuma oli enemmän mössöinen kuin lihaisan karkea.

härkisbolognese

Voiton tässä mittelössä vei selvällä rinnanmitalla Nyhtis. Se näytti, maistui, tuntui ja tuoksuikin paremmalta. Ravintoainesisällön mukaan siinä on myös rutkasti enemmän proteiinia kuin kilpailijassaan (Nyhtis 31g/100g vs. Härkis 17g/100g). Ainesosaluettelossa oli siinäkin eroja: Härkikseen oli piilotettu stabilointiaineiden E-koodeja, kun taas Nyhtis koostui pelkästään luonnollisista raaka-aineista. Vertailun vuoksi Mifussa on sakeuttamis- ja säilöntäaineita sekä protskua vain 14g sadassa grammassa, siis saman verran kuin raejuustossa. Go Nyhtis!

riisin kuullottaminen

Nyhtökaurapilahvi (4 kokeilunhaluiselle)

4 dl pitkäjyväistä riisiä
1 kevätsipulinippu tai pari normisipulia
2–3 valkosipulinkynttä
reilu pala tuoretta inkivääriä
2 laakerinlehteä
1 tl juustokuminaa
1 tl kurkumaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl chilirouhetta
1 tuore chili

8 dl vettä
paketti nyhtökauraa (kaffirlime, seesaminsiemen & inkivääri -versiota)
voita
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa
thaibasilikaa ja persiljaa
3 tomaattia
1 lime

Kuumenna oliiviöljy isohkossa kattilassa ja lisää silputut sipulit, valkosipulit, chili ja raastettu inkivääri. Kuullottele hetki ja lisää mausteet ja suolaa. Sekoita hyvin ja anna mausteiden kypsyä toinen hetkinen. Sekoittele sipulin ja mausteiden joukkoon riisi, kuullottele vielä minuutti tai kaksi. Kiehauta vesi ja lisää se kattilaan. Anna porista lempeällä lämmöllä kannen alla riisipaketin ohjeiden mukaan. Paista sillä aikaa nyhtökaura nopeasti voissa pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita kypsyneen riisin joukkoon. Lisää vielä kuutioidut tomaatit, silputut yrtit ja kevätsipulin varret. Purista puolikkaan limen mehu ruuan sekaan. Tarjoile limelohkojen kanssa, silloin jokainen voi lisätä hapokkuutta halutessaan.

valmis nyhtisannos

Ja mitä niihin edellä mainittuihin kysymyksiin tulee, luulen tietäväni vastaukset. Kasvisruoka, joka muistuttaa lihaa, saattaa tutustuttaa runsaamman kasvissyönnin saloihin myös ennakkoluuloiset sekasyöjät. Varsinkin aloittelevan kasvissyöjän voi olla vaikeaa valmistaa tarpeeksi proteiinipitoista ruokaa ja tähän nämä tuotteet tuovat helpon ratkaisun. Monilla on myös papuihin ja muihin palkokasveihin ja niiden makuun ristiriitainen suhde. Nyhtis ja Härkis eivät maistu herneille ja härkäpavuille, vaan niille mausteille, joita ruokaa laittaessa kulloinkin käytetään. Silläkin uhalla, että teksti alkaa jo vaikuttaa maksetulta mainokselta (mitä se ei ole), kehotan kokeilemaan. Uusi suosikkisi saattaa olla tässä.

Kestosuosikki: Chorizopasta

Joihinkin ruokiin ei kyllästy koskaan. Ja koskaan ei voi uutta reseptiä kokeillessaan tietää tuleeko siitä kestosuosikki, kuten chorizopastalle kävi. Lautasten tyhjennyttyä mielipide on yleensä selvä – jatkoon tai sitten ei. Meille on tullut tavaksi kysyä toisiltamme mielipidettä aterian jälkeen. Tykkäsitkö? Tehdäänkö toistekin? Hyvin usein olemme samaa mieltä, vaikka mies onkin välillä hieman kriittisempi.

pasta mökkilautasella

Ruokaohjeen raaka-aineet antavat toki vihjeitä – jos ruuassa on sitruunaa, valkosipulia, inkivääriä ja chiliä, on se yleensä hyvä merkki. Myös tomaattiset reseptit ovat usein minun mieleeni. Raakamakkaroistakin on pelkkiä hyviä kokemuksia. Siksi ei ollut kovin suuri yllätys, että Pastanjauhajien chorizopasta vei sydämeni ikiajoiksi. Ensimmäisestä kokkauskerrasta on jo kahdeksan vuotta, eikä kyllästymisen merkkejä näy vieläkään.

Jälleen kerran olen tuunannut ohjetta omien mieltymyksieni suuntaan ja siksi kirjaan tähän oman versioni vertailtavaksi alkuperäisen kanssa. Chorizopasta on helppo pyöräyttää myös mökkiolosuhteissa, sillä se ei vaadi mitään erikoisvempeleitä. Tomaatit voit halutessasi kaltata, minä en laiskana sitä jaksa yleensä tehdä. Yrttinä voi käyttää sitä, mitä saatavilla on, eikä parmesanikaan ole aivan välttämätön. Jos kermaa ei ole, käytä vaikka ranskankermaa tai jogurttia, kunhan ne eivät ole rasvattomia.

Chorizoa saa myös kaupasta myös ”kypsänä” pötkönä, mutta sen rakenne on turhan kiinteä ja kuorikin aika tiukkaa tavaraa. Raakamakkaran koostumus on pehmeämpi ja ainakin meidän suuhun sopivampi.

Chorizopasta raakamakkarasta

(2–3 pastanpurijalle)

loraus oliiviöljyä
1 pieni sipuli, jos käytät kevätsipulia, heitä varretkin mukaan
3 valkosipulinkynttä
sopivan reilusti chiliä tuoreena tai kuivattuna
Pari kohtuullisen kokoista tuoretta tomaattia tai puoli rasiallista kirsikkatomaatteja
n. 300 g mausteista raakamakkaraa, mieluiten chorizoa
tölkki tomaattimurskaa
rosmariinia tai vaikka basilikaa
1 rkl hunajaa
1 dl kermaa
sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria
raastettua parmesaania annoksen päälle

Pilko tomaatit kuutioiksi ja silppua sipuli, valkosipuli ja chilit. Pyöräyttele niitä hetki pannulla oliiviöljyssä. Lisää raakamakkarat. Tässä voit nyt toimia kuten parhaaksi näet, mutta minä tykkään puristella makkaran ulos suolesta pieniksi palleroiksi suoraan pannulle. Jos paistat raakamakkarat erikseen (ja pilkot sitten kastikkeeseen), muista paistaa tarpeeksi kauan, jotta ne kypsyvät. Pienemmät pallerot kypsyvät nopeammin ja ovat rakenteeltaan suussa sangen miellyttäviä.

chorizopasta pannulla

Pyörittele makkaranpaloja pannulla, jotta niihin tarttuu vähän väriä ja kaada sitten päälle tomaattimurska. Riivi mukaan yrtit, rosmariininoksan voit laittaa kokonaisenakin. Lisää lusikallinen hunajaa. Anna porista kymmenisen minuuttia, lisää kerma ja mausta. Sekoita kastike valitsemasi pastan joukkoon, annostele valmis chorizopasta lautasille ja haarukoi kohti ääntä!

pasta lautasella