Syksyn sävel feat. messulippuarvonta

Syksy on kustannusalalla aina kiireisempi kuin kevät. Kirjamessut kuormittavat ja työn alla olevat projektit on saatava valmiiksi viimeistään joulumarkkinoille. Kalmanviivat paukkuvat ja stressitaso hätyyttelee huippulukemia. Editoin tekstejä pää sauhuten, metsästän hiki hatussa kuvalupia, ynnään budjetin rivejä ja neuvottelen painotarjouksista. Oikoluen ja tarkastan graafikon korjauksia yötä myöten. Säädän kirjamessuosaston tekniikaa, buukkaan ohjelmien puhujat ja autan esiintyjiä presentaatioiden valmistelussa. Teen kutsulistat, suunnittelen työvuorot ja ideoin somemarkkinointia useampaan kanavaan. Roudaan, rakennan, tarroitan ja patsastelen messuosastolla neljä pitkää päivää.

taivas

Täyden työpäivän päälle on jaksettava liikunta, kuoro ja sosiaaliset suhteet. Ja sitten on vielä koulu. Aloitin syyskuun alussa media-alan ammattitutkinnon opinnot ja vuoden päästä jouluna voin toivottavasti kutsua itseäni pätevöityneeksi webmasteriksi. Lukujärjestyksessä on hakukoneoptimointia, verkkosivuanalytiikkaa, koodaamista, somen hyödyntämistä, videokuvausta, käyttöliittymäsuunnittelua ja verkkopalvelun toteuttamista. Hyödyllistä ja käytännönläheistä. Onneksi lähiopetuspäiviä on silti vain muutaman kerran kuussa, yhtään enempään energia ei millään riittäisi.

Tässä vyörytyksessä blogi somekanavineen jää väistämättä huonommalle huomiolle. Kuten tiedätte, tekstin ravistaminen hihasta onnistuu minulta harvoin. Tyydyttävä teksti vaatii useamman tunnin keskittymisen, kuvien ottaminen oikean valon ja postausidean ja näkökulman kypsyttely useamman päivän. Nykyisessä työtilanteessa yhtälö lähentelee mahdotonta. Onneksi tunnelin päässä pilkahtelee tälläkin hetkellä kirkas valo.

pilvet ja valonsäde

Ensi vuoden alusta jään osittaiselle opintovapaalle ainakin puoleksi vuodeksi. Viikkoon mahtuu taas enemmän vapaita hetkiä, jotka voi täyttää tarpeen ja mielentilan mukaan. On aikaa opiskella, käynnistää kotiravintolan kattaukset, harjoitella ruokakuvaamista ja kehittää blogia ammattimaisempaan suuntaan.

Sille on syynsä miksi suurimmat ja kauneimmat blogit ovat suurimpia ja kauneimpia. Merkittävin syistä on AIKA. Ilman aikaa luovuudelle ei ole tilaa. Ilman aikaa vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. Ilman aikaa puolihuolimattomuus ottaa vallan, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Haluan kehittyä bloggaajana ja sisällöntuottajana ja siksi arvostan juuri nyt aikaa. Hyvin käytetty aika poikii taatusti rahaa, siitä olen satavarma.

peilikuva

Syksyn aikana blogini muuttaa uuteen kotiin, jota remontoidaan parhaillaan. Siksi kysynkin nyt sinulta luottolukijani, millainen on hyvä blogi? Miltä se näyttää, miltä se tuntuu?

Mikä saa sinut palaamaan uudestaan ja uudestaan saman blogin pariin? Upeat kuvatko vai viimeistelty teksti? Vai onko tärkeintä kirjoittajan persoona ja blogin fiilis? Onko fontilla, sen koolla tai väreillä väliä? Millainen sisältö koskettaa juuri sinua? Pitäisikö blogin olla yhtä juhlaa vai kiinnostaako arki enemmän? Sana on vapaa ja jokainen kommentti arvokas!

messuliput

Kaikkien oman mielipiteensä ilmaisseiden kesken arvon kaksi kahden lipun pakettia Ruoka ja Viini -messuille, jotka järjestetään Helsingin messukeskuksessa 27.–30.10.2016. Samalla lipulla pääsee myös kirjamessuille. Keskusteluun voi osallistua myöhemminkin, mutta arvontalipukkeen lunastat kommentoimalla viimeistään tiistaina 18.10. Odotan innolla, sillä teillehän tätä hommaa tehdään.

Bloggaaja kesälomalla

Déjà-vu – olemme vuokranneet saaren. Eri saaren kuin viimeksi ja tällä kertaa Savon sisävesiltä, mutta saaren kuitenkin, ja mökin. Jälleen on edessä ihanaa toimettomuutta, pitkiä yöunia, laiskoja aamuja, yksinkertaisia päiviä, valoisia iltoja. Lukumaratoneja, grillausta, souturetkiä, saunomista ja mielen ajelehtimista poutapilvien lailla. Kuikan huutoa ja käen kukuntaa. Kaukana kavala maailma.

köysi laiturilla

Janoan somepaastoa ja radiohiljaisuutta monella tapaa. Kaipaan kaupungin äänien taukoamista. Oman ääneni kuulemista ja läsnäolemista. Samaan aikaan haluaisin kirjoittaa teille, itselleni, maailmalle. Joka päivä, joka viikko. Olen saanut teistä monelta valtavan kannustavaa palautetta ja arvostan sitä enemmän kuin arvaattekaan. Alan vähitellen uskoa, että olen oikealla tiellä.

Haluaisin oppia kirjoittamaan niin, ettei jokaista lausetta tarvitsisi miettiä erikseen. Että teksti soljuisi kuin itsestään ja viheltelisi mennessään. Ettei tarvitsisi miettiä viidettä synonyymiä tai kirjoittaako aktiivissa tai passiivissa, menneessä vai tulevassa. Että voisi luottaa siihen mitä suusta pääsee ja sormista nousee.

vanhankaupunginlahti

Siksi pitäisi kirjoittaa joka päivä. Hankkia oikeanlainen rutiini. Uskaltaa antaa sanojen tulla ja mennä omia aikojaan. Olla takertumatta jokaiseen pilkkuun tai erikoiseen sanamuotoon. Voinko sanoa näin, kuulostaako tämä minulta?

Välillä olen toivonut, että sataisi vettä viikon verran. Että taivas olisi musta, eikä aurinko houkuttelisi saareen, uimaan, terassille ja piknikille. Että malttaisin pysähtyä kirjoittamaan.

varpaat lautalla

Tiedän olevani malttamaton. Haluaisin kaiken heti tässä ja nyt. Ja samalla tiedän, että hitaammin hyvää tulee. Vuokrasaari odottaa jo. Seuraavan parin viikon postaukset on kirjoitettu etukäteen ja niiden julkaisutahti on laiska kuin medestä humaltuneen mettiäisen lento keskikesän yöttömässä yössä.

kaiverrukset kalliossa

Ps. Tämä blogimerkintä on kirjoitettu puolessa tunnissa. Noin viidennesosassa siitä ajasta, jonka normaalisti yhden tekstin kirjoittamiseen käytän. Intuitiolla ja perstuntumalla, tuli mitä tuli. Kohdelkaa armollisesti ja jatkakaa lomaa, me kaikki olemme sen ansainneet. Hymyillään, kun kohdataan!

Tää päivä ollaan vaan ja PINGaillaan

Huhtikuussa havahduin siihen, että olin auttamattomasti myöhässä. Harmitti ja ketutti vietävästi, sillä olin missannut pohjoismaiden suurimman sisältömarkkinointitapahtuman helmikuisen hakuajan. Tuntui siltä, että elämäni tilaisuus oli mennyt sivu suun. Tähdet olivat ilmeisesti kuitenkin oikeassa asennossa ja onnetar puolellani, sillä pari viikkoa myöhemmin sain äkkilähdön festareille jonkun onnettoman joutuessa perumaan tulonsa. PING Helsinki ja Långvik kutsuivat sittenkin!

image

Rehellisesti sanoen osallistuminen bloggarin roolissa tällaiseen tapahtumaan kauhistutti etukäteen. Hermostuneena selasin osallistujalistaa – mitä minä, aloittelija, tein näiden blogigurujen joukossa? Blogini oli hädin tuskin yksivuotias, enkä ollut lainkaan varma, kiinnostiko sen sisältö ketään muuta kuin itseäni. Epävarmaan oloon vaikutti väistämättä myös se tosiasia, etten todellakaan ole kalana vedessä, kun pitäisi verkostoitua. Mukavuusalueen ulkopuolelle mennään ja rajusti mennäänkin. Sisäinen introverttini ottaa vallan ja siinä sitä sitten seisoskellaan orpona keskellä kaikkea sitä, jonka osa kuitenkin haluaisi kipeästi olla. Yritin psyykata itseäni sillä, etten varmasti olisi ainoa samassa tilanteessa. Olihan kutsuttuja content guruja peräti kaksisataa.

Edellisenä iltana väkersin käyntikortteja. Ostin lähietnisestä kolme pussia kanelitankoja, kirjoitin paperilippusiin yhteystietoni ja sidoin lippuset paperinarulla kiinni kanelitankoihin. Ei ehkä maailman tyylikkäin toteutus, mutta erilainen kuin perinteiset pahvinpalat, jotka helposti heitetään laukunpohjalta suoraan roskikseen. Salaa toivoin, että tuoksu tekisi muistijäljen edes muutamaan mieleen.

WP_20160512_22_55_46_Pro

Arvaatte varmaan, että pelkoni osoittautuivat tälläkin kertaa vääriksi. Astuessani PING-bussiin, tuntui ensin siltä, että kaikki tuntevat toisensa entuudestaan. Istuin yksin seuraavaan vapaaseen penkkiin ja toivoin, että viereen ilmestyisi joku mukava tyyppi. Olo oli ulkopuolinen. Hypistelin kännykkääni muka tärkeän oloisena ja mietin onko tämä nyt ollenkaan oikea paikka minulle. Vielä ehtisi paeta ulos bussin ovesta. Pieni paniikintunne kesti viitisen minuuttia, sitten viereiselle penkille istahti Heidi, bisneshippi Haltilta. Kolmannessa lauseessa selvisi, että tunnemme samoja ihmisiä. Synkät pilvet päivän yltä olivat väistyneet.

WP_20160513_13_04_00_Pro
WP_20160513_13_05_13_Pro
WP_20160513_13_03_33_Pro

Puin päälleni Ronja Salmen lanseeraaman rohkeusrotsin, jonka turvin uskalsin enemmän. Tapasin blogikollegoita, istahdin illallisella vieraisiin pöytiin ja tutustuin pikkutunneilla ihailemiini idoleihin. Kerrankin oli iloa siitä, että kasvoni ovat tutut teeveestä, sillä sanoista ”mistäs me tunnetaan?” seurasi monta mielenkiintoista juttuhetkeä ja käyntikorttien vaihtoa. Kuuntelin herkeämättä Puutalobabyn Krista Aholan luentoa hinnoittelun haasteista, valokuvaaja Konsta Linkolan puhetta brändin rakentamisesta ja blogisparraaja Veera Rusasen neuvoja sisällöntuottamisen suunnitelmallisuudesta. Kirjoitin alle myös sisällöntuottajan eettisen koodiston ja suosittelen lämpimästi allekirjoittamista myös sinulle, blogikollegani!

WP_20160513_18_54_42_Pro
image

Ahaa-elämyksiä syntyi sillä tahdilla, ettei kynää puristanut käsi meinannut pysyä vauhdissa mukana. Ymmärsin valinneeni omaan blogiini sen vahvimman sisällöntuottamisen muodon: inhimillisen tarinankerronnan. En tuota pelkkää reseptiikkaa, vaan tarinoita ruoasta, sen valmistamisesta, yhdessä syömisestä ja muista ruokarakkauteen liittyvistä muistoista. Vain hyvillä, koskettavilla tarinoilla on mahdollisuus menestyä. Muistot, perinteet ja myytit vetoavat ihmisen mieleen edelleen – siitäkin huolimatta, että ihmisenkaltainen keinoäly ja virtuaalitodellisuus ovat jo täällä. Ihmisyyttä ja tunneälyä ei voita mikään maailman kone, ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

WP_20160513_13_11_38_Pro
WP_20160513_20_01_48_Pro

Ensikertalaisen ja aloittelijan näkökulmasta PING Helsinki oli reilun vuorokauden mittainen intensiivinen, hillitön, yllättävä, motivoiva ja ennakko-odotukset kaikilla mittareilla ylittänyt kokemus. Ylitsevuotava päivä, joka sisälsi inspiroivien avainhenkilöiden puheita, äärimmäisen hyödyllisiä workshopeja, vaikuttavia kohtaamisia, uusia kontakteja, yhteistyöprojektien ensiaskeleita, tanssia, viiniä ja hyvää ruokaa. Show, jonka tähtinä loistivat sisällöntuottajat eli bloggarit, tubettajat, instaajat, snäppääjät ja vloggaajat. Ainutlaatuinen tilaisuus, joka nosti aloittelevankin bloggaajan itsevarmuuden ihan uudelle tasolle. Niin, ja mainitsinko jo erinomaisen ruoan?

WP_20160513_13_17_54_Pro
WP_20160513_20_00_04_Pro
WP_20160513_13_16_49_Pro
WP_20160513_17_53_11_Pro

Skumpan virratessa ja kiiltokuvien täyttäessä festarifiiliksestä huumaantuneiden osallistujien kuvavirran kannattaa muistaa, että sisältögurun naamarin takana on kuitenkin ihan tavallinen ihminen arkihuolineen ja heikkouksineen. Unohdetaan siis someriikinkukkona pörhistely ja rokkistarailu, jätetään välillä kamerat kotiin ja nostetaan katse älypuhelimista ympäristöömme. Käytetään sosiaalisen median voimaa viisaasti ja harkiten, sillä vallankumous on meidän käsissämme. Kerrotaan tarinoita, joilla on merkitystä. Ollaan ihmisiä toisillemme.

image
WP_20160515_19_52_56_Pro

Kiitos PING Helsinki! Thank you Gerd Leonhard, Caterine Fake ja Minna Salami. You made a difference and totally blew my mind!