Lapsuuden lempiruoka: Kananmunakastike ja keitetyt perunat

Koskaan ei tiedä, mistä inspiraatio iskee. Tällä kertaa tekstin idea syntyi Iholla-sarjan neljättä tuotantokautta katsellessa, kun ihanan Laura Frimanin ruokalistalla oli kananmunakastike, tuo 80-luvun klassikko. Keittiökohtausta seuratessani sain ahaa-elämyksen. Olin kasvanut aikuiseksi siinä harhaluulossa, että kananmunakastiketta syötiin vain meidän nelilapsisessa keittiössä.

Vähitellen koko totuus alkoi paljastua.

Kävi nimittäin niin, että samaan aikaan blogikollegani Janica keitteli kyseistä kastiketta kotonaan. Annos päätyi Savusuolaa-blogiin ja sitä kautta myös minun silmieni eteen. Artikkelin alle alkoi kerääntyä kommentteja, joiden perusteella tein johtopäätöksen, että kananmunakastike onkin ollut vakiokamaa lähestulkoon jokaisen suomalaisen kodin ruokapöydässä. Sinänsä ei kovin yllättävää, olihan ruoka edullista, ravitsevaa ja helppo valmistaa.

kananmunakastike

Kun minulta lapsena kysyttiin, mitä ruokaa tänään tehtäisiin, vastaus oli aina sama: kananmunakastiketta. Lempiruoka pysyi samana teinivuosiin saakka. Osasin tehdä valkokastikkeen itsekin ja soluasunnossani leijui usein lempiruokani tuoksu. Ruokalistani koostui opiskeluaikoina kananmunakastikkeen lisäksi jauhelihasoosista ja makkarakastikkesta. Joskus paistoin lettuja ja söin niitä Bravo-merkkisen suklaa-banaanijäätelön kanssa, se kun oli pakastelaarin halvin jätskipaketti.

kananmunakastike

Kananmunakastike löytyy samasta käsinkirjoitettujen reseptien vihosta kuin jauhemaksapihvit ja karjalapiirakatkin. Meidän perheessä kastiketta nautittiin yksinkertaisesti pelkkien perunoiden kera, mutta lautasen laidalle saatettiin joskus lisätä puolukkaa tai porkkanaraastetta. Itse kerättyä ja omasta maasta noukittua, tietenkin.

kananmunakastike ja perunat

Palaa nostalgiseen kasaritunnelmaan kokkaamalla kattilallinen 80-luvun lasten lempiruokaa, kananmunakastiketta ja perunoita. Sopii erinomaisesti myös kalan (ja kalapuikkojen) kanssa. Ohjeen olen kirjannut ylös sellaisena, kuin se meidän keittiössä tänä päivänä tehdään.

Kananmunakastike

2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
3–4 dl kevytmaitoa
4–5 keitettyä kananmunaa
suolaa
valkopippuria maun mukaan
keitettyjä perunoita

Keitä ensin kananmunat ja laita perunat kiehumaan. Kananmunien kypsyys voi vaihdella puolikovasta kovaan eli keittoaika sellaiset 7–10 minuuttia. Sulata sitten voi kasarissa, mutta älä päästä sitä ruskistumaan. Ripottele jauhot sulaneen voin joukkoon ja anna kypsyä hetkinen. Kaada maito vähitellen ja vatkaa niin vimmatusti, ettei kastikkeeseen jää paakkuja. Jos olet laktoosille yliherkkä, käytä mieluummin laktoositonta maitojuomaa. Unohda siis HYLA-maito, sillä lopputuloksesta tulee muuten liian makea. Mausta suolalla ja valkopippurilla.

Kuori munat ja lohko ne 4–8 osaan. Minä tykkään muhkummista, toiset arvostavat pientä silppua. Lisää pilkotut munat kastikkeeseen ja anna hetki tekeytyä. Kauho keitettyjen perunoiden päälle ja syö sellaisenaan tai muussaa setti mössöksi, kuten tässä taloudessa tehdään. Tarkista maku ja lisää suolaa, jos se tuntuu tarpeelliselta. Lusikoi lautaselle puolukkasurvosta tai porkkanaraastetta, jos kaipaat rehuosastoa kastikkeen kylkeen. Muistele kultaista kahdeksankymmentälukua ja nauti.

kananmunakastikemössö

Tässä kohtaa on pakko todeta, että kananmunakastike ei todellakaan taivu ruokablogien korkeatasoiseen ja ylettömän inspiroivaan valokuvavirtaan. Onneksi tiedän, että siellä ruudun toisella puolella arvostetaan muutakin kuin loppuunhiottuja annoskuvia ylenpalttisine rekvisiittoineen. Arki ei nimittäin tässäkään taloudessa ole kukkasilla koristeltuja kakkuja ja hienosäädettyjä instagram-asetelmia. Se on kananmunakastiketta, kalapuikkoja ja pakastepitsoja, pyykinpesua, riittämättömyyden tunteita ja keskivertokuvia. Tavallisen ihmisen tavallista elämää.

ps. Tämä on yksi parhaimmista krapularuuista, jonka tiedän. Sopii kokeilla siihenkin tarkoitukseen.