Laitanpa lusikkani Hanna Partasen soppaan minäkin. En ole vähään aikaan lukenut mitään, mistä olisin pöyristynyt yhtä perinpohjaisesti kuin tästä torstaina Hesarissa julkaistusta tekstistä.
Partanen on laillistetty ravitsemusterapeutti, jonka mukaan ruuan ei aina pidä olla hyvää. Liian hyvänmakuinen ja herkullinen ruoka kuulemma on syypää suomalaisten liikalihavuuteen. Ravitsemusterapeutti suosittelee eineksiä, koska niitä ei tee mieli syödä liikaa. Excuse my french, but WTF!?
”Tapaan vastaanotolla ihmisiä jotka ovat niin taitavia kokkeja, etteivät malta jättää syömistä syömistä yhteen lautaselliseen. He laittavat ruokaa, jota on pakko santsata, vaikka maha olisikin jo täynnä.”
Luulisi ravitsemusterapeutin tiedostavan, että jatkuvan santsaamisen ja liikasyömisen taustalla ovat ihan muut kuin ruoan herkullisuus. Jokainen meistä syö itsensä silloin tällöin ähkyyn, mutta jos ei pysty arjessa rajoittamaan aterian annoskokoa tai aistimaan kylläisyyttä, vika on kyllä jossain muualla kuin ruuan hyvässä maussa.
Eniten kirjoituksessa ärsyttää se, että herkullisen ja hyvänmakuisen sekä rasvaisen ja kaloripitoisen ruuan väliin piirretään yhtäläisyysmerkki. Kun siihen päälle syyllistetään ruokaharrastajat, joilla tuskin on mitään tekemistä varsinaisen ongelman kanssa, on mauton soppa valmis.
”Ruuanlaitto on nykyään joillekin harrastus siinä missä golf ja jooga. Kotona kokkaillaan herkkuannoksia, eikä vähempään tyydytä ravintolassakaan. Ruokaintoilussa olisi kuitenkin syytä ottaa pari askelta taaksepäin: Ruuan ei aina tarvitse olla hyvää.”
Ruokaintoilija nauttii ruuasta ja ruuanlaitosta kaikilla aisteillaan. Ruokaintoilija arvostaa annoksen esteettisyyttä ja syö usein yhteisen pöydän ääressä, hitaasti ja jokaisesta suupalasta nauttien niin kotona kuin ravintolassakin. Niin hitaasti, että kylläisyyden tunne ehtii ilmoitella itsestään ennen lautasen tyhjentymistä.
Ruokaintoilija valitsee laadukkaita ja tuoreita satokauden mukaisia raaka-aineita, tietää niiden alkuperän ja välttää ravintosisällöllisesti köyhiä eineksiä. Ruokaintoilija käyttää monipuolisesti kasviksia ja vihanneksia ja valmistaa ruokaa myös vähemmän arvostetuista aineksista kuten sisäelimistä tai roskakaloista. Ruokaintoilija tekee perusjees-makaronilaatikostakin maukasta. Ruokaintoilija nyhjää usein tyhjästä suussa sulavan aterian ja pyrkii mahdollisimman pieneen hävikkiin.
Kun ruokaintoilijaa sitten kehotetaan valtakunnallisessa mediassa asiantuntijavoimin laskemaan valmistamansa ruuan laatua, saa siitä oikeutetusti hermostua. Hieman kärjistettynä Hanna Partasen mielestä ruokaharrastajat ovat syyllisiä kansakuntamme ylipainoon.
”Siksi kehotankin jättämään avokadopastat, lasagnet ja muut liikasyömiseen houkuttelevat ruuat erityistilanteisiin: arjessa riittää tavallinen arkiruoka.”
Arkiruokaa Partanen ei sen kummemmin määrittele, mutta mainitsee toki, että valmisruuat, siis einekset, ovat mainio vaihtoehto, sillä niitä ei voi santsata kotiruuan tavoin. Valistunut arvaukseni kuitenkin on, että jos ihminen haluaa syödä paljon, hän syö paljon, oli lautasella sitten mikrokeittoa, makkarakastiketta tai härän sisäfileetä. Einesruuallakaan ei tietääkseni ole ostorajoitetta. Saanen myös huomauttaa, että esimerkiksi paheksutussa avokadopastassa ei epäterveellisiä ainesosia juurikaan ole, etenkin jos käyttää täysjyväpastaa.
”Meillä on kotona sellainen sääntö, että huippuhyviä ruokia syödään vain kerran kuussa, koska niiden annoskokoa on vaikea pitää kohtuudessa.”
Jos teillä kotona annoskokoa on vaikea hallita, kannattaisiko ruokaa tehdä vain sen verran kuin sitä on tervettä syödä? Ja jos teillä kotona on tällainen ongelma, tarkoittaako se, että kaikilla suomalaisilla on sama tilanne?
Tervetuloa vaan Partasen Hanna meidän ruokapöytään. Voin taata, että kahden ruokaintoilijan pöydässä sapuska on terveellistä ja se maistuu siitä huolimatta hyvältä ellei jopa vallan herkulliselta. Ihan joka päivä.
Jos haluat lukea aiheesta lisää, kirjoitusta ovat kommentoineet ansiokkaasti ainakin Hanna Sumari ja laillistetut ravitsemusterapeutit Katri Mikkilä ja Leena Putkonen.
ps. Muutama totuuden siemen kirjoituksesta kaikesta huolimatta löytyy. Välipalaa kaipaavan on helpompaa löytää työpaikka- ja laitosruokaloista suklaapatukoita kuin esimerkiksi hedelmiä. Tähänkin voi toki vaikuttaa, ainakin meidän lounaspaikoissa toiveet otetaan huomioon ja hedelmiäkin on päivittäin tarjolla.
