#firstsevenjobs

Sattuneesta syystä päivitin tänään ansioluetteloani ja siinä samassa päätin vihdoin osallistua menneellä viikolla somessa kiertäneeseen ilmiöön. Ystävieni tekemät listat todistivat, että nekin, joiden nykyduuni on hohdokasta ja palkkakin viidentuhannen tuolla puolen, ovat rämpineet nuorina aikuisina ihan samassa suossa kuin minäkin. Jotenkin lohduttavaa.

varvastossut laiturilla

1. Saunamittareiden ja seinäkellojen koneistojen ja muiden nippelien vääntäjä. Vanhemmillani oli liikelahjayritys, jonka hittituotteita kultaisella kahdeksankymmentäluvulla olivat puiset saunamittarit ja seinäkellot. Lapsityövoima oli halpaa, meille riitti muutama markka tunnilta. Väänsimme pienillä sormillamme kiinni koneistoja ja painoimme paikalleen viisareita ja vieläpä tykkäsimme siitä. Myöhemmin teininä minut ylennettiin porakoneen käyttäjäksi ja silkkipainoapulaiseksi.

2. Rippileiri-isonen. Olin jo yläasteikäisenä tapakristitty, eivätkä jeesushommat erityisesti kiinnostelleet. Omalla riparillani uskontoa ei tuputettu, mutta tietoa oli tarjolla, jos sitä kaipasi. Kristityn vaellukselle herätettiin aamuyöstä, unet karisivat silmistä viimeistään siinä vaiheessa, kun meidät heitettiin laiturilta alas side silmillä. Tupakkaa sai polttaa, jos siihen oli kotoa lupalappu. Sittemmin meno on tainnut hiukan rauhoittua. Rippipappimme Kaj Engström oli huipputyyppi, jolla oli huumori kohdallaan. Kun ennen konfirmaatiota kuulin silloisen ihastukseni suunnittelevan isoseksi ryhtymistä, minäkin ilmoittauduin mukaan. Hauskaa oli ja joku pieni korvauskin taisi tilille tipahtaa.

3. Ikkunanpesijä. Inkoon kunta pestasi kylillä lorvivaa nuorisoa pieniin askareisiin ja minä päädyin ensimmäisen poikaystäväni kanssa pesemään vanhan kyläkoulun salin ikkunoita. Pesemiseen tarvittiin korkeat tikkaat, sillä ne ulottuivat neljän metrin korkeuteen. Lopputulos tuskin kesti lähempää tarkastelua.

4. Kahvilatyöntekijä. Kaksi kesää täytin patonkeja, mikrotin ja sokeroin munkkirinkilöitä, paistoin omenaviinereitä ja pasteijoita, myin irtokarkkeja ja jäätelöä. Barösundin Essolla oli liikennemääriltään Mannerheimintiehen verrattavan kapean veneväylän ainoa kahvila ja sen kyllä huomasi. Hiljaisina hetkinä omistaja kertoi yliluonnollisista kokemuksistaan, joista näen vieläkin painajaisia. Sunnuntailisiä ei maksettu, mutta viikossa oli sentään kaksi vapaapäivää. Ruotsi ja englanti olivat päässäni sopuisasti sekaisin, muistan edelleen ilmoittaneen kansitakkiselle purjehtijarouvalle ostosten loppusummaksi tjugoseven. Tämä on historiani ainoa työpaikka, joka liittyy jollain tavalla ruokaan.

5. Taskukalenterien pujottaja. Insinööriopintojeni alkupuolella olin ujo, enkä mielestäni hallinnut opetettuja asioita niin hyvin, että olisin edes uskaltanut hakea asiallista työharjoittelupaikkaa. Edellisen vuosikurssin kollegat antoivat onneksi kuuman vinkin minulle ja yhtä saamattomalle kaverilleni: hakekaa Ajastolle sitomoon, töitä on paljon ja palkka hyvä. Neljän kuukauden ajan pujotin taskukalenterin sisäosaa kiinni kansiin. Sitomossa oli yksi kone tätä varten, mutta sen kapasiteetti ei riittänyt, joten työharjoittelijat tekivät loput käsin. Ylitöitä oli melkein joka viikonloppu ja ne saattoivat alkaa aamukuudelta. Yhtenä tällaisena aamuna kuulimme prinsessa Dianan kuolleen. Yksi vakkarityöntekijöistä itki.

6. Insinöörityön tekijä. Olin aikaani edellä ja tein inssityöni nettikaupankäynnistä. Vuonna 1998 internet kirjoitettiin vielä isolla ja verkosta ostaminen oli lapsen kengissä. Luin kymmeniä MicroPC– ja Tietokone-lehtien artikkeleja ja kokosin niistä pk-yrittäjän oppaan internet-kaupankäyntiin. Eräs internet-operaattori maksoi työstäni sievoisen summan ja painatti kirjoitelmani pohjalta yritysasiakkaille jaettavan vihkosen.

7. Tuoteasiantuntija internet-operaattorilla. Valmistuttuani työpaikkoja oli tarjolla enemmän kuin valmistuneita ja työnantajia jopa kilpailutettiin. Minäkin olin oppinut pitämään puoleni ja sain nostettua tarjottua palkkaa kertomalla, että pahin kilpailija tarjosi enemmän ja itse asiassa työsopimus on jo allekirjoittamista vailla. Sain heti vakituisen työpaikan ja vieläkin harmittaa, etten silloin saman tien hankkinut omistusasuntoa. Olin ensimmäiset puoli vuotta aivan pihalla ja aivan varma, että kohta joku huomaa, etten oikeasti osaa mitään.

tikkataulu

ps. Kuvat eivät liity tekstin tapauksiin.

Ota minut tällaisena kuin oon

Meikkaaminen ei ole koskaan kiinnostanut minua. Yläasteella yritin, koska kaikki muutkin tekivät niin, mutta lopputulos oli todennäköisesti kaikkea muuta kuin onnistunut. Pian kyllästyin, koska en jaksanut herätä aamulla niin aikaisin, että ehtisin puuteroida piiloon näppylät ja muut virheet ihossa. Annoin olla, lisäsin vain ripsiväriä ja neutraalia huulipunaa. Vielä aikuisenakin arkimeikkini koostuu ripsiväristä ja huulikiillosta. Niitäkin lisään aamuisin vain, jos tiedossa on jotain normaalipäivästä poikkeavaa. Kuljen siis ympäriinsä luomuna, vain silmänympärys- ja päivävoide kasvoillani. Pukujuhliin sentään panostan ja koetan sutia kasvoihini hyviä puoliani korostavaa kosmetiikkaa.

Ihoni on onneksi pääosin hyvinvoiva ja suhteellisen tasainen. Kerran kuussa kasvojen iho saattaa kukkia, muuten se lähinnä vain rasvoittuu ja kuivuu vuodenaikojen mukaan. En tiedä onko minulla hyvät geenit vai onko kaiken takana monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. Ihooni olen joka tapauksessa perustyytyväinen. Varressanikaan ei ole valittamista, se on kiitettävästi pysynyt elämän käänteissä mukana pettämättä oikeastaan kertaakaan. Painovoima on kuitenkin armoton, nelikymppinen ei ole enää nuori, ei ainakaan ulkoisilla kriteereillä mitattuna. Mutta mitä sitten?

kasvot ilman meikkiä

Tiedän, että silmäluomeni roikkuvat, otsani on korkea ja että huuleni ovat epäsymmetriset. Tummat silmänaluset kertovat huonosti nukutuista öistä, eikä ihoa voi hyvällä tahdollakaan kutsua enää kimmoisaksi. Poskessa on useampikin arpi ja alahuulessa tumma syntymämerkki. Joidenkin mielestä kasvoissani on myös epämiellyttävä luomi ja kulmakarvani kaipaisivat ruokkoamista. Vartalossani on selluliittia ja elämän jättämiä jälkiä. Haluaisinko korjata nämä asiat? Epävarmana teininä – ehkä, aikuisena naisena – en, sillä ne ovat osa identiteettiäni, ne tekevät minusta minut. Olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena, epätäydellisen ainutlaatuisena.

järvessä

Niinpä kun minulta kolme vuotta sitten castingkuvauksissa kysyttiin, mikä olisi tällä hetkellä parasta, mitä voisi tapahtua, vastasin kysymykseen suurinpiirtein näin: parasta olisi, että ihana mies kävelisi vastaan ja ottaisi minut juuri sellaisena kuin olen. Arvostaisi vahvuuksiani ja hyväksyisi heikkouteni. Olin kyllästynyt tuntemaan riittämättömyyttä arvostelevien silmäparien edessä. Turhautuneisuutta siitä, että minun odotettiin olevan jotain muuta kuin olen tai muuttuvan joksikin, jollainen en halunnut olla. Halusin tuntea kelpaavani omana itsenäni. Virheellisenä ja epätäydellisenä ihmisenä.

saunanraikkaana

Olen onnekas, sillä kohtasin myöhemmin juuri sellaisen ihmisen. Miehen, joka rakastaa minua hyllyvästä päärynäpyllystä, eriparirinnoista ja pömppövatsasta huolimatta. Joka saattaa sanoa, että ripsivärin lisääminen on tarpeetonta, sillä hän tykkää silmistäni ilmankin. Joka silittää sänkisääriäni eikä huomauttele pitkäksi venähtäneestä juurikasvusta. Joka kunnioittaa sitä kuka olen ja mistä tulen, arvostaa tekemisiäni ja hyväksyy ärsyttävimmätkin luonteenpiirteeni. Joka valitsi minut, ja jonka minä valitsin. Kaikista eletyn elämän aiheuttamista kolhuista ja lommoista huolimatta – tai ehkä juuri siksi.

laiturilla

Mökkiviikon seitsemän sattumaa

Mökillä sattuu ja tapahtuu. Miehen viimeinen lomaviikko vietettiin Asikkalassa, ilta-auringossa kylpevässä pienessä torpassa. Vaikka mökkivuorokausi etenee samalla kaavalla verkkaista vauhtiaan ja täyttyy lähinnä saunan lämmityksestä, laiturilla loikoilusta ja ruuanlaitosta, mahtuu mukaan myös yllättäviä käänteitä.

violetti taivas

1. Puhdas pieni järvi

Mökin sijainti pohditutti etukäteen. Pikkuruisen järven läpimitta oli vain parisataa metriä. Mitä, jos se onkin seisova, rehevöitynyt mutalammikko, jossa ei elä mikään? Kartta ei kertonut koko totuutta, sillä järven molemmissa päissä oli pieni joenuoma, joista vesi kulkeutui Päijänteeseen saakka. Näkyvyys oli pari metriä ja pohjahiekkaan oli kaivautunut järvisimpukoita. Lämpömittaria ei ollut, mutta valistunut arvaukseni on 24 astetta. Olimme osuneet paratiisiin.

lumme supussa

2. Sienet ja marjat

Ensimmäisenä iltana grillasimme paketillisen makkaraa. Siinä hiilloksen hehkua odotellessa otin muutaman askelen pitkin vanhaa, ruohottunutta tien pohjaa. Edessäni oli rykelmä kanttarelleja. Kun käänsin katseeni sivuun, silmät osuivat tatteihin. Mökkirinne oli mustanaan kypsää mustikkaa ja 30 metrin päästä huussin kulmalta alkoi vatukko. Ruokaintoilija alkoi välittömästi haaveilla kanttarellirisotosta ja mustikkapiirakasta.

sienet
näkymä saunan ovesta

3. Rantasauna

Sitten kun hankimme oman mökin, saunan tulee olla pystytetty nykyisten rakennusmääräysten vastaisesti aivan rantaviivalle tai korkeintaan viiden metrin päähän vesirajasta (kunhan pesuvesien imeyttämisestä on huolehdittu ympäristöä ja puhdasta järvivettä kunnioittaen). Saunasta järveen ja järvestä saunaan, siinä on agendaa riittämiin vaikka koko mökkiviikolle. Omalla mökillä uskoisin oppivani väistämään myös epäinhimilliselle korkeudelle laskeutuvia kattoparruja. Nimimerkillä hiukset takussa, koska harjaaminen tekee edelleen kipeää.

rantasauna
löylyhuone
saunan jälkeen

4. Rupikonna

Hyvin tuuletetussa puuceessa voi kohdata itikoiden ja kärpästen lisäksi muitakin luontokappaleita. Sillä kerralla kun reiästä tuijottaa kookas rupikonna, ei välttämättä tee mieli istua alas tarpeilleen. Kiljuminen ei tuota toivottua tulosta, niinpä tartun karikelapioon. Konna ei tee elettäkään, vaikka viskon sahanpurua, mölisen ja hakkaan huussin seiniä halolla. Mieskin lähti juuri kylille kauppaan. On pakko uskaltaa. Noustessani istuimelta eläin istuu edelleen paikallaan ja mulkoilee minua päälleen lennähtäneen vessapaperiarkin takaa. Onnea vaan, toivottavasti kärpässaalis on kärsimyksesi arvoinen.

vaaleanpunainen taivas
kalliolla

5. #avovesihaaste

Iltana eräänä istuksimme ilkosillaan laiturilla. Muilla mökeillä ei näy liikettä, sauna lämpiää eikä helteinen kesäpäivä vaatteita kaipaa. Kurkottelen juuri laiturin laidan yli, kun metsästä pölähtää paikalle vanhempi rouvashenkilö iloisesti tervehtäen. ”Anteeksi, tiedättekö mistä täältä pääsisi uimaan? Kun jokaisessa rannassa on mökki ja uimaan pitäisi päästä?” Peittelemme häveliäästi itseämme, minkä nyt käsillä kykenemme, emmekä tiedä, olemme vain vuokralla tässä. ”Minä haluan uida mahdollisimman monessa järvessä ja neljän edellisen rannoille tein jo turhan reissun, koska siellä oli mökkejä vieri vieressä”, sanoo nainen ja kahlaa jo grillipaikkamme vierestä rantaveteen. ”Minä ihan nopeasti vaan tästä käyn, onpa lämmintä vettä!” Myöntelemme hämmentyneinä ja pakenemme löylyihin. Olin lukenut pari päivää aiemmin Hesarista Johanna Vuoksenmaan avovesiuintiprojektista, ilmeisesti tämä täti oli ottanut haasteen vastaan.

koivu taipuneena veteen

6. Ilkeilevät ampiaiset

Himputti sentään, miten kiukkuisia ne loppukesästä ovat. Syöksyilevät sinne tänne kadonneen kuningattaren jättämässä tyhjiössä. Tunkevat suuhun, nenään ja viinilasiin, jopa kuollut kala ämpärissä kiinnostaa. Häiritsevät riippumatossa, laiturilla ja terassilla. Kuokkavierailevat jokaisella aterialla, änkeytyvät ruokalautasille ja leikkaavat terävillä leuoillaan palasiksi kaiken savukaloista ja sudenkorennoista lähtien. Jopa mustikat häviävät parempiin suihin. Sitten yksi niistä kävelee neuletakin hihaan, ei osaa enää takaisin ja paniikissa pistää kainaloon. Onneksi en ole allerginen.

kalassa

7. Ahvena

Viattomalla souturetkellä virveliin tarttuu iso ahven. Saatan jälleen hieman kiljahtaa, kun vapa taipuu ja körmyniska taistelee hetken vastaan. Kun pääsemme rantaan, minun käy saalista sääliksi. Kala on irronnut koukusta itsekseen veneeseen nostettaessa ja haukkoo nyt henkeään. Koska yhdestä raitakyljestä ei ateriaksi ole, eikä tämä yksilö saanut näkyviä vaurioita, päätän nostaa kaverin vapisevin käsin takaisin järviveteen. Lihakset ovat ymmärrettävästi hapoilla ja ahvena tyytyy heiluttelemaan eviään paikallaan ollen. Vähitellen se ui hitaasti kauemmaksi ja jatkaa toivottavasti eloaan vielä pitkään. Toisella lajitoverilla kävi hiukan huonompi mäihä, se päätyi pannulle ja lötköttelee nyt lomalaisten vatsahapoissa.

ahvena ämpärissä

Bonusraita: vanhat naistenlehdet!

Tämä oli vuokramökeistämme ensimmäinen, jonka hyllyistä löytyi edellisten asukkien jättämiä menaisia ja kodinkuvalehtiä. Olipa joukossa mökkiklassikko Alibikin, Seiskasta nyt puhumattakaan. Oli lähes koomista lukea vuoden 2014 lehdestä vastarakastuneesta Toni Niemisestä, jolla tätä kirjoitettaessa on jo uusi vaimo tai Janna Hurmerinnasta, joka eleli kyseisenä kesänä sinkkuna ja kertoi rakastuvansa aina vääriin miehiin tai Maria Kuusiluomasta, joka kolmen vuoden takaisessa lehdessä kertoi lopettavansa Kirjurinluodon kesäteatterin pyörittämisen, koska se vei kesällä kaiken ajan. Kannoin oman korteni kekoon ja jätin pinon päällimmäiseksi lehden, jossa sama nainen kertoo kuluvan heinäkuun olevan kiireinen, koska Kirjurinluodon kesäteatteri.

naistenlehdet hyllyssä

ps. Saatte vielä eteenne yhden mökkiruokaspesiaalin, sitten se aihe on tältä kesältä loppuun kaluttu.