Ystäväni asuvat vanhassa hirsitalossa, sellaisessa, missä on aina jotain tekemistä. Kun toinen nurkka saadaan kuntoon, on seuraava jonossa. Kun päivätöistä päästään, alkaa nikkarointi, milloin korjataan terassia, milloin pihasaunaa. Mutta eipä tuo tunnu haittaavan, tekijäihmisiä kun ovat, koko perhe.
Tekemistä riittää muillekin. Kuluneesta kesästä lähtien apuna ovat aina välillä ahkeroineet kaksi teini-ikäistä poikaa ja yksi tyttö. Ikkunat on kunnostettu yhteistuumin ja pihahommia paiskittu nuorten miesten innokkuudella.
Poikien synnyinmaa on Afganistan, tyttö on lähtöisin Somaliasta. Kukaan ei puhu englantia, siksi yhteinen kieli on suomi, auttava, mutta riittävän hyvä. Kaikki tulevat ymmärretyksi viimeistään elekielellä. Jo täysi-ikäinen tyttö on apuna keittiössä, siivoaa ja vahtii silloin tällöin perheen pienimpiä. Työstä maksetaan kohtuullinen korvaus, mutta tärkeintä on silti kokemus. Työtodistuksen kanssa on helpompi hakea töitä, sitten kun koulut on käyty. Siitä on varmasti hyötyä myös oleskelulupaa uusittaessa.
Tiedän, että he ovat tulleet Suomeen pari vuotta sitten, mutta tarkemmin en tunne heidän tarinaansa, enkä tohdi sitä udella, mutta matka uuteen, turvalliseen kotimaahan on varmasti ollut pitkä ja kivikkoinen. Jostain muistin syövereistä mieleeni nousee läjä lehtikuvia, mutta painan ne päättäväisesti takaisin lokeroihinsa. Tänne ei ole tultu kauhistelemaan menneitä vaan luomaan uusia muistoja ja perinteitä!
Syyskuisena sunnuntaina yksi näistä nuorista seisoo suomalaisessa keittiössä ja opastaa meitä ruuanlaitosta innostuneita somalialaisen keittiön saloihin. Ruokalistalla on sambuusi-piiraita, lammaspataa, mausteista riisiä ja maapähkinöistä valmistettavaa jälkiruokaa. Tupakeittiössä leijailee huumaava mausteiden tuoksu.
Olen saapunut paikalle harmillisen myöhään, sillä sambuusi-taikina on jo tehty, kaulittu ja leikattu kolmionmallisiin paloihin. Kaksi innokkainta oppilasta on ehtinyt täyttääkin jo kymmeniä piiraita. Täytettä on onneksi jäljellä vielä sen verran, että ehdin itsekin kokeilemaan tekniikkaa. Yritän kysellä, mitä mausteita naudanjauhelihan ja sipulin sekaan on lisätty. Saan vastauksen: kaikki mausteet. Tämä selvä.
Hellalla on porissut jo pitkään lampaan lapa. Välillä se on päässyt pannulle saamaan väriä ja sitten löytänyt tiensä takaisin kattilaan yhdessä perunoiden, sipulin ja miedohkon vihreän chilin kanssa. Tottuneet kädet kääntelevät kanelitangon, kardemummakotien ja öljyn sekaan lihan keitinliemessä keitettyä riisiä. En pysy valmistusvaiheiden perässä, mutta tuoksu on mieletön.
Minulle kerrotaan, miten sambuusitaikina tehtiin ja kaulittiin. Silmät suurina kuuntelen ja ihmettelen ääneen. Onpa virkistävää olla välillä tekemisissä ruokakulttuurin kanssa, josta ei tiedä yhtään mitään. Pöydällä on pellillinen uunissa paahdettuja maapähkinöitä, joista irroitetaan kuori hyppyyttämällä pähkinöitä ulkoilmassa, jolloin tuuli vie kuoret mennessään. Yksikään pähkinä ei vierähdä maahan. Tätä on selvästi harjoiteltu useammin kuin kerran.
Lampaan lapa alkaa olla valmista syötäväksi. Pöytään kannetaan myös tulinen tamarinditahna, johon ihastun ikihyviksi. Sitruksinen tahna maistuu täydelliseltä mausteisen riisin ja lammaspadan kanssa. Pyydän tahnaa pieneen purkkiin mukaan, tämä täytyy yrittää toisintaa myös kotona.
Kun vatsat on täytetty lihapadalla, sambuusit pääsevät pannulle, jossa kuuma öljy kihisee kuumana. Ne paistetaan molemmin puolin rapean ruskeiksi. Olen ahneuksissani santsannut mielettömän makuista lammasta ja nyt harmittaa. Mahtuukohan vatsaan yhtään sambuusia?
Mahtuuhan sinne. Onneksi päälläni on housujen sijaan mekko, ei haittaa vaikka vatsalaukku pullistelee jo pinkeänä. Sitten keitetään teet. Maapähkinät ovat muuntautuneet jonkinlaiseksi halvaksi, joka on niin makeaa, että pieni suupala riittää. Toisella pellillä jähmettyy kookoksesta, sokerista ja maidosta keitetty jälkiruoka. Maistan pikkuruisen nokareen, enempään en pysty.
Opettajamme kaivaa kännykästään kuvia edellisen perjantain id-juhlasta. Vadeille on kasattu herkku poikineen, syötävä ei taatusti ole loppunut kesken. Meille kerrotaan muistakin perinteistä. Kuinka synnyttänyt somalinainen syö 40 päivän ajan aamuisin puuroa ja kuinka paistettuun riisiin heitetään jauhemaisia karamellivärejä, jotta ruuasta tulisi mahdollisimman värikästä ja houkuttelevaa.
Kotiin lähtiessä pakkaan mukaan muutaman sambuusin ja palan maapähkinäherkkua. Mieskin pääsee maistamaan, mistä somalialainen ruokakulttuuri on tehty. Alustavasti oli puhetta, että seuraavalla kerralla saattaisimme päästä tutustumaan afganistanilaiseen keittiöön. Mahtavaa, tämä on kulttuurinvaihtoa parhaimmillaan!
Somalialaiset sambuusit
Tarkkaa reseptiä en mukaani saanut, mutta taikinaan tuli kuulemma muutama desi tavallisia vehnäjauhoja, huoneenlämpöistä hanavettä ja suolaa. Internet onneksi auttaa asettamaan suhteet kohdilleen. Kaulitsemisen ja taikinan esipaistamiseen on useita erilaisia tapoja, minä seuraan sitä, jonka viime sunnuntaina opin.
Kuoritaikina:
4 dl vehnäjauhoja
reilu desi vettä
vajaa teelusikallinen suolaa
rypsiöljyä
Täyte:
500 g naudanjauhelihaa
1 iso sipuli
nippu tuoretta korianteria
kaikki mausteet eli vähintäänkin 1 tl curryjauhetta
Liima:
1 dl vehnäjauhoja
2,5 rkl vettä
Tee ensin täyte. Paista pilkottu sipuli ja jauheliha pannulla, mausta korianterilla ja currylla. Korianterin voi myös jättää pois, tai korvata vaikka sileälehtisellä persiljalla.
Sekoita sitten kuoritaikinan ainekset keskenään öljyä lukuunottamatta. Lisää vettä, jos tuntuu, että taikinasta tulee liian tiukkaa. Pyörittele taikinasta noin kämmenen kokoisia palloja ja taputtele ne sitten litteiksi lieriöiksi. Laita kaksi tai kolme lieriötä päällekkäin (taitavimmat somalinaiset kuulemma kaulitsevat jopa viisi lättyä päällekkäin), sivele jokaiseen väliin rypsiöljyä, joka estää taikinalevyjä tarttumasta toisiinsa lopullisesti. Kaulitse lieriöläjä halkaisijaltaan n. 30 senttiä olevaksi ohueksi pyöryläksi ja leikkaa se sitten neljään lohkoon.
Lämmitä laakea paistinpannu ja paista lohko kerrallaan molemmin puolin kuivalla pannulla. Keskilämmöllä noin minuutti per puoli. Taikinan pitää edelleen jäädä taipuisaksi, joten älä ylikypsennä! Irrota tämän jälkeen taikinakerrokset toisistaan (niiden pitäisi irrota helposti) ja jätä muovin alle odottamaan täyttämistä.
Sekoita liima ja aloita täyttäminen. Taittele kolmiota muistuttavasta taikinalevystä tötterö ja ujuta sen sisään reilu ruokalusikallinen täytettä. Muista käyttää liimaa taitoksissa ja katso, ettei kulmiin jää aukkoja. Sulje tötterö liimalla ja siirry seuraavaan.
Friteeraa täytetyt sambuusit laakealla pannulla runsaassa öljyssä, kunnes ne ovat kullanruskeita. Öljyn oikean lämpötila kannattaa testata ylijäämätaikinalla: kun taikinapala nousee öljyn pinnalle, voi friteeraaminen alkaa. Valmiit sambuusit voit syödä sellaisenaan tai vaikkapa teekupposen seuraneitinä. Myös kirpakan tulinen tamarinditahna ajaa hyvin dippikastikkeen virkaa.