Väsyttää. Pyörin kuin väkkärä, enkä saa mitään aikaan, päivä tuntuu täysin hyödyttömältä. Mieli harhailee ja hiirikin harhautuu koneen näytöllä facebookiin, vaikka sormien pitäisi jo olla rästissä olevaan muistion kimpussa tai valloittamassa alati kasvavan sähköpostivuoren huippua. Haukottelen pitkään ja hartaasti. Käsi tarttuu kännykkään, ihan kuin se olisi piipannut äsken. Työkaverit väittelevät vieressä turhista yksityiskohdissa, mikään ei tunnu etenevän. Kotimatka pyörän selässä ei houkuttele yhtään, ulkona on kylmää, märkää ja vastatuuli. Ärsyynnyn pienestäkin poikkipuolisesta sanasta ja siitä, että kollega roudaa yhteiseen tilaan järkyttävän suuren ja ruman viherkasvin. Murahtelen, kiukuttelen, tiuskin ja näytän nyrpeää naamaa.

Vatsaankin sattuu, kuunkierron tässä vaiheessa haluaisin vain maata syvällä sängyn uumenissa särkylääketokkurassa. Verensokeri on alhaalla, mutta ei tee mieli syödä mitään, muutenkin on turvonnut olo. Syön väkisin ja kiristelen hampaitani kohtuullisen onnistuneelle evässalaatille, joka kuitenkin maistuu ja näyttää tässä olotilassa maailman ankeimmalta aterialta. Olen omastakin mielestä juuri nyt sietämätön.

Kotona tekisi mieli rojahtaa suoraan sohvalle. Seurauksena olisi kuitenkin vain tarpeetonta vellomista, surkuttelua ja itseni ruoskintaa. Laiskuri. Ei saanut tänään aikaiseksi MITÄÄN. Niinpä käännän selän pehmeiden sohvatyynyjen kutsuvalle kahinalle ja etsin käsiini leivontakulhon. Väännän hellan nupit kaakkoon ja aloitan jauhojen pöllyttämisen. Tämä menee rutiinilla, vaikka silmät ummessa. Kolme desiä kylmää vettä, sopivasti suolaa, neljä desiä ohrajauhoja, yksi vehnää ja puolikas grahamia. Äkkiä sekaisin ja pellille. Rutkasti jauhoja pinnalle ja pikainen taputtelu puolen sentin paksuiseksi. Tuoli valmiiksi palohälyttimen alle ja satunnainen lehti viereen lepyttelyä varten, herkkä hälytin kun huutaa ihan joka kerta uunia avatessa. Leipä uuniin ja ajastimeen kuusi minuuttia. Sitten nopea kääntö ylösalaisin ja takaisin kuumaan vielä kuudeksi minuutiksi. Sillä välin teepannu tulille. Vihdoinkin sohva, viltti ja Downton Abbey. Nuoleskelen sormistani lämpimän ohrarieskan päältä valunutta voita ja hörpin hyvin hautunutta teetä. Sain sittenkin aikaiseksi jotain.

Anteeksi te kaikki, jotka tielleni näinä puolukkapäivinä osutte. Täytän lämpöpullon kuumalla vedellä ja vetäydyn takavasemmalle vällyjen alle. Huomenna lupaan hymyillä.