Tällä viikolla julkistettiin 50 parasta suomalaista ravintolaa – listaus, joka perustuu noin 250 alan ammattilaisen mielipiteisiin. Kuohuviini kupli ja kunniakirjoja jaettiin tykätyimmälle tunnelmalle, onnistuneimmalle olut- ja viinilistalle, mainioimmille makuelämyksille ja taitavimmille tulokkaille. Kiiltävimmän pokaalin pokkasi Grön, toiseksi sijoittui Olo ja pronssi ripustettiin BasBasin kaulaan.
Jokainen äänestykseen kutsutuista pani viisi suosikkiravintolaansa parhausjärjestykseen, ykkönen sai viisi pistettä, viides yhden. Tuloksista koottu kärkikymmenikkö edustaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta (varför Grön, vi har ju Kaskis!) helsinkiläistä ravintolakulttuuria, mutta viidenkymmenen parhaan joukkoon mahtuu muitakin kuin pääkaupunkiseudun valkoisten liinojen klassikoita.
Jos ravintoloitsijoita, keittiömestareita, ravintolakriitikkoja ja ruokatoimittajia on uskominen, näyttää kotimaamme ruokakaupunkien kärki kulinaristin silmin tältä:
1. Helsinki
2. Turku
3. Tampere
4. Porvoo
5. Oulu
6. Kirkkonummi
7. Lohja
8. Rovaniemi
9. Mustio (Raasepori)
10. Mikkeli
Palkintopallilla seisovat odotetusti isoimmat kaupungit, mutta jo neljännellä sijalla patsastelee piskuinen Porvoo Sinnen, Sicapellen ja Meat Districtin ansiosta. Oulusta listalle äänestettiin Ostroferia ja Hugo. Kirkkonummi, Lohja, Rovaniemi, Mustio ja Mikkeli nousivat kärkikahinoihin kukin yhden ravintolan voimin. Viivan alla TOP 10 -paikkaa kärkkyvät Lahti ja Joensuu.
Kesken palkintojen jaon tajusin, että oma ravintolakuplani on todella Helsinki-keskeinen. Luuhaan pitkin Eurooppaa, etsin kulinaarisia kokemuksia, tavoittelen tähtiravintoloita ja matkustan ruuan perässä maailman ääriin. En siis näe tätäkään metsää puilta.
Helsingin ulkopuolella huomiota herättävistä ja ruokaihmisten hehkuttamista paikoista olen käynyt vain neljässä. Siis NELJÄSSÄ. Turkulaisessa Tintåssa nautin lounaspastan kylmänä toukokuisena perjantaina pari vuotta sitten, Sicapellessä vietin tyttöjen iltaa 2014 ja ravinteli Berthassa ja Gastropub Tuulensuussa piipahdin Tampereen Sävelen tienoilla ehkä vuonna 2012.
Häpeän puna hiipii kaulaa pitkin kasvoille. Maksan satalappusia matkasta Madridiin, mutta en saa takapuoltani tyrkättyä Turkuun. Samoilen viiniköynnösten lomassa ja hörpin ökykallista baroloa, vaikka Tampereelle, ruokaihmisen paratiisiin pääsisi yhdeksällä eurolla. Ihailen Euroopan keskiaikaisia kaupunkeja, kun puolen tunnin bussimatkan päässä olisi idyllinen Porvoo. Pitäisikö kenties vähän skarpata?
Jospa vuosi 2018 olisikin kotimaisen kulinarismin, suomalaisen ruuan ja lähellä tuotettujen raaka-aineiden vuosi? Jospa suuntaisin siippani kanssa romanttiselle ruokamatkalle parin tunnin päähän, Turkuun tai Tampereelle? Jospa lopettaisin taivaanrantaan tähyilyn ja hyppäisin bussiin, jonka päätepysäkkinä on Lohjan Mikko Utter tai Kirkkonummen Bistro o Mat? Jospa halpojen Pariisin-lentojen sijaan ostaisin junalipun Ouluun? Jospa keskittyisin hetkeksi rikkaisiin ruokaperinteisiin ja unohtaisin ulkomailla haahuilun? Luonto kiittäisi ja hiilijalanjälkeenkin saisi leikata ison loven.
Matkamessut alkavat huomenna. Saattaa olla, että minut löytää varmimmin tutkimasta kotimaisia kaupunkilomia ja ruokamatkailuun erikoistuneita kohteita. Turku, Tampere ja Oulu, täältä tullaan!
ps. Kuvat eivät tee oikeutta Grönin annoksille. Varatkaa pöytä ja antakaa aistienne viedä!