Täysien vatsojen viikonloppu – Perhon blinit, Kaartin brunssi ja intialainen cityrusakko

Hipaton helmikuu on päättynyt. Heti perjantaina panin ranttaliksi ja join saunan jälkeen puolikkaan siiderin. Mies kumosi vatsaansa pienen oluen sijaan suuren ja myhäili tyytyväisenä. Kiloja oli ehtinyt pudota molemmilta useampi. Niistä pari saattoi löytää tiensä takaisin vyötärölle maaliskuun ensimmäisinä päivinä. Sattui nimittäin niin, että viikonlopulle osui syöminki jos toinenkin. Vatsat vetivät ja napa naukui. Sukelletaanpa seuraavaksi yksityiskohtaisempaan selostukseen.

Ravintolakoulu Perhon blinit

Itsensä (osittain) työllistävä voi järjestää työpäivänsä juuri niin kuin itse haluaa. Kukkua kirjoittaen aamukolmeen tai nousta ennen aurinkoa. Nukkua päiväunet tai sännätä lenkille kevätaurinkoon kesken työpäivän. Tai sitten voi lähteä muiden vapaaherrattarien kanssa pitkälle lounaalle. Vastikään äitiytyneitä ystäviäni ei kai voi vapaaherrattariksi kutsua, mutta syömäseuraa heistä on silti helppo saada. Muutamia kuukausia vanhat vauvat köllöttävät kärryissään ja me kolme nälkäistä tutkailemme kiinteän ruuan valikoimaa. Tai no, ei sitä tarvitse kovin pitkään katsella, olemme tulleet syömään blinejä.

Perhon blinit

Keskellä perjantaipäivää Ravintola Perhossa on ruokailemassa vain muutama seurue. Meille kerrotaan, että opetusravintolan vuoro on juuri vaihtumassa ja siksi saattaa kestää hiukkasen kauemmin kuin normaalisti. Onneksi ei ole kiire mihinkään. Lopulta nuori tarjoilija tulee kysymään mitä ajattelimme syödä. Hän on vielä vähän pihalla ruokalistasta ja palveluasenteessakin taitaa olla kehittämisen varaa, mutta me hymyilemme kannustavasti ja tilaamme kolme kertaa blinipaletin sekä lasit valkoviiniä.

Perhon blinit

Blini nostetaan lautaselle suoraan valurautapannulta. Se on ihanan rasvainen ja rapsahtavan rapea – toiseksi taitavat jäädä niin Kappelin kuin Lasipalatsinkin tarjoomukset. Täytteitä on enemmän kuin riittävästi ja blinejä kannetaan pöytään sitä mukaa kuin edelliset katoavat nälkäisiin suihin. Porotahna ja sienisalaatti saisivat olla raikkaampia ja suolakurkku silppuamaton, mutta muuten täyden kympin suoritus ja hinta-laatusuhde.

Perhon blinit

Meihin uppoaa yhteensä kymmenen voita tihkuvaa lättyä ja silti tekisi mieli lisää. Kymmenestä blinistä ja kolmesta 12 cl:n viinilasillisesta lasku on pari euroa alle satasen. Kahvit kannetaan likaisten lautasten ja kippojen väliin, mutta se annettakoon aloittelijoille anteeksi. Kiitettävän arvosanan sen sijaan saa kolmen kuukauden vanha kummityttöni, joka nukkuu sujuvasti ruokailun ajan.

Perhon blinit

Seuraavan kerran vatsa ilmoittaa mielihaluistaan lauantaina puolen päivän jälkeen, juuri sopivasti Kaartin brunssin aikaan!

Ravintola Kaartin brunssi

Kummityttöni äiti on järjestänyt viikonlopulle enemmänkin ohjelmaa. Lauantaina skoolaamme pyöreille vuosille Ravintola Kaartin historiallisessa ruokasalissa, Taivallahden kasarmialueella. Entisessä sotilashenkilökunnan funkkisruokalassa on tilaa hengittää. Seinällä komeilee 1930-luvulla maalattu suuri maailmankartta, jonka Googlen tietojen mukaan on rakennuksenkin piirtäneen arkkitehti Martta Martikaisen suunnittelema. Suomineidolla on kartassa vielä kaksi käsivartta ja Karjalaakaan ole luovutettu.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Lämmin palvelu ja konstailematon ruoka tuntuvat olevan Ravintola Kaartin valtteja. Juhlapöytää käydään kurkkaamassa useampia kertoja ja varmistetaan, että kaikki on hyvin. Lauantaisin ja sunnuntaisin 10:30–15 tarjoiltava brunssi kustantaa vain 23 euroa ja rahalle todella saa vastinetta. Buffet-pöytään on katettu sen seitsemää sorttia salaattia, ilmakuivattuja leikkeleitä, graavilohta, maalaisleipää, karjalanpiirakoita ja pikkelöityjä kasviksia – kaikkea mitä ihminen elääkseen tarvitsee.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Lämpölamppujen alla tirisevät ylikypsä härkä, linssipaistos sekä saksalaistyyppiset makkarat. Dijonsinapilla maustettu muusi on harmillisesti päässyt jäähtymään, mutta friteeratut lohimurekepalat ja lisukkeena tarjoiltu hapankerma kallistavat vaa’an reilusti positiivisen puolelle. Myös vispipuuro ansaitsee kunniamaininnan. Ainoa pienoinen pettymys on jälkiruokapöytä. Hedelmien, pannacotan ja omenapiirakan oheen jään kaipaamaan tuhtia ja syntistä suklaakakkua tai vaikka tymäkkää tummasuklaamoussea. Onneksi juustot pelastavat tilanteen.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Ja kuten arvata saattaa, kummityttö käyttäytyi tälläkin kertaa hyvätapaisesti ja nukkui koko brunssin ajan. Kummitätiinsä tullut, tottakai.

Intialaista rusakkoa käpyläläisellä lautasella

Jokunen vuosi sitten luin uutisen, jossa kerrottiin kaupungin puistoissa vilistävän niin paljon kaneja, että niiden kantaa ryhdyttävä on harventamaan metsästämällä. Sittemmin citykanien määrä romahti rajusti niiden parissa levinneen tautiepidemian seurauksena. Nyt kanta on alkanut vähitellen elpyä, ja puistoissa ja siirtolapuutarhoissa pomppii paitsi kaneja myös rusakoita. Kaikkien edellä mainittujen luontokappaleiden metsästäminen vaatii kuitenkin metsästyskortin lisäksi erityisluvan ja on sallittua vain tietyillä alueilla. Kun meiltä kysyttiin tahtoisimmeko maistaa kaupungin mailta kaadettua jänöä, ei meitä kahta kertaa tarvinnut käskeä. Harvinaisen herkun edessä ei sovi kieltäytä. Ei, vaikka vatsat olisivat ääriään myöten täynnä Ravintola Kaartin brunssin antimia.

samosa

keittiö

viinilasi

Tuliaisbarberan meille valitsi Töölöntorin Alkon palvelutiskin osaava henkilökunta. Asiantunteva myyjä kääräisi pullon mustaan silkkipaperiin ja liimasi päälle Töölön myymälän nimikkotarran. Myymäläkonsepti teki meihin muutenkin vaikutuksen, enpä olisi koskaan uskonut ihailevani sääntö-Suomessa sijaitsevan alkoholiliikkeen interiööriä tai käyttäväni sen sisustuksesta laatusanaa kotoisa. Kerta se on näköjään ensimmäinenkin.

keittiö

cityrusakko

Saapuessamme idylliseen Puu-Käpylään oli pari päivää aiemmin autuaammille porkkanapenkeille siirtynyt pupu hautunut jo useita tunteja intialaisessa maustekastikkeessa. Tasoittelemme iltapäivän aiheuttamaa ähkyä kuplajuomalla ja perunatäytteisillä samosa-piirakoilla. Tuli loimottaa pönttöuunissa ja kehräävä kissavanhus pötköttelee punaisella samettisohvalla. Ajan- ja paikataju hämärtyy.

juustot

barbera

punainen keittiö

Toinenkin pullo tyhjentyy takkatulen lämmössä ennen kuin istumme ruokapöydän ääreen ja käymme saaliin kimppuun. Jänöjussin seuraksi lusikoidaan riisiä ja raparperichutneyta. Yhdestä rusakosta riittää hyvin neljälle ja evästä jää vielä seuraavallekin päivälle. Juomapuoli pelaa edelleen vähän liiankin hyvin. Skumppapullon jälkeen avataan punainen viini, välidrinkit sekoitetaan Kap Verdeltä tuliaisiksi tuodusta groguesta ja juustojen kanssa kannetaan pöytään portviiniä. Oluttakin tarjotaan ja jugurttijälkiruoka saa rinnalleen gambialaista mbor mbor -teetä. Kolmen jälkeen istumme taksin takapenkillä pää pyörryksissä ja vatsat pinkeinä. Näin myöhään olen valvonut viimeksi vuosi sitten.

drinkit

cityrusakko lautasella

ruusujugurtti

paahdetut mantelit

Vaikka viikonloppuna porsasteltiinkin antaumuksella, hipattoman helmikuun terveellisempi arkiruokavalio on tainnut sittenkin tulla jäädäkseen. Aamulla rahkaa, pähkinöitä ja marjoja, välipalaksi vihanneksia ja keitetty kananmuna, lounaaksi monipuolisesti kasviksia ja nyrkillinen proteiinia. Illalla voileipäpinon sijaan kuppi teetä, yksi leipä, pari porkkanaa ja pala parsakaalia. Juustoakaan en osaa enää kaivata. Paitsi viikonloppuisin.

Helsingin helmiä: Ravintola Carelia

Yhteistyössä Ravintola Carelia ja EatFinland Helsinki 2018

Minussa on nostalgikon vikaa. Kotini kalustus on vuosikymmenien takaa, kierrätyskeskuksista halvalla haalittua tai uutena vanhaan tyyliin toteutettua. Vaikka asun tällä hetkellä vain muutaman vuoden vanhassa kaksiossa, haaveilen jatkuvasti 1900-luvun alun asunnosta. Paksuista kiviseinistä, niihin piilotetuista kylmäkaapeista, leveistä ikkunalaudoista ja tapettikerrosten alle kätkeytyvistä tarinoista. Liekö siinä syy, miksi viihdyn parhaiten paikoissa, joilla on historia.

tunnelma

Ravintola Carelia huokuu historiaa. Liiketilassa alueen asukkaita palvellut apteekki sijaitsi Runeberginkadun kulmauksessa jo silloin, kun risteävän Mannerheimintien virallinen nimi oli Läntinen Viertotie. Lakatut tummat puupinnat, hyllyillä rivissä seisovat apteekkarin ruskeat pullot, puna-valkoruutuinen lattia, alkuperäinen 1920-luvun sisustus ja ranskalaiseen brasserie-henkeen sopivat kalusteet muodostavat tunnelmallisen kokonaisuuden.

ravintola carelia

Etsin katseellani illallisseuralaistani ja löydän hänet talon parhaasta ikkunapöydästä. Bloggaajaystävän kanssa jaetussa ravintolaillassa on aina oma hohtonsa, etenkin kun vastapäätä istuu sellainen konkari, kuin Hannan soppa -blogin Hanna. Halaamme ja vaihdamme kuulumiset. Laseihin kaadetaan kuplivaa. Ulkona kansa vaeltaa vasta sataneessa sohjossa, mutta meillä on mukavan lämmin.

ravintola carelia

Ravintola Carelia houkutteli minut ensimmäisen kerran kynnyksen yli seitsemän vuotta sitten. Olimme ex-avomieheni kanssa tehneet elämämme ensimmäiset asuntokaupat. Juhlallisten allekirjoitusten jälkeen päätimme tehdä jotain normaalista poikkeavaa. Lounastimme pitkän kaavan kautta ja kilistelimme asuntovelkakierteelle. Sittemmin olen juhlinut ravintolassa myös 40-vuotiasta elämääni ja istahtanut lukuisille lasillisille oopperailtojen jälkeen. Vuosipäiviäkin on tunnelmallisessa ravintolasalissa vietetty, ja kerran olen päässyt myös kabinetin puolelle maistelemaan Portugalilaisia Quinta do Craston viinejä.

simpukat

Ravintola Carelian ruokalista noudattelee ranskalaisen keittiön perinteitä. Valitsemme alkupaloiksi simpukoita ja tartaria, klassikoita molemmat. Pääruoan valinta tuottaa päänvaivaa. Mieleni tasapainoilee kehutun naurisannoksen ja päivän kalan välillä. Lopulta voiton vie puna-antura, sillä kuka voisi vastustaa ruskealla voilla aateloitua perunapyrettä. Ensimmäinen haarukallinen vie kielen lisäksi sydämen. Eihän tällaista ruokaa ole olemassakaan!

ravintola carelia

valkoviini

puna-antura

Annamme sommelierin päättää viinivalinnoista. Oman maahantuonnin anti ei petä koskaan, ei tälläkään kertaa. Viiniparitus on onnistuu erinomaisesti kaikkien ruokalajien kohdalla. Simpukoiden kanssa siemaillaan Sancerren alueen valkoista, puna-antura saa seurakseen Bourgougnen Ladoix Blancia vuodelta 2011.

tarte tatin

tarte tatin

Jälkiruoka ansaitsee kokonaisen kappaleen itselleen. Olemme molemmat lukeneet Andalusian auringossa -blogin Arielan facebook-päivityksen muutaman päivän takaa. Hän kehuu Carelian tarte tatinin taivaisiin, joten muita vaihtoehtoja emme edes harkitse. Tapani mukaan olen skeptinen, sillä ylivoimaisesti paras ranskalainen omenapiiras valmistuu mielestäni omin käsin kotikeittiössä.

tarte tatin

tarte tatin

Ravintola Carelia yllättää, pelkkä jälkiruoan ulkonäkö karsii ensimmäiset ennakkoluulot. Kun tarte tatin ehtii suuhun asti, vilkaisemme toisiamme silmät suurina. Leukani luultavasti loksahtaisi lattiaan, jollei kielellä olisi tainnuttavan taivaallisia makuja. Hyvä luoja sentään, tämä on heittämällä paras tarte tatin koskaan! Täydellinen on myös omenapiiraalle valittu viini. Tarjoilija kertoo, että viinin nimi on kirjoitettu jokaiseen etikettiin käsin. Pienen tuottajan olkien päällä kuivatuista rypäleistä valmistettu, olkiviiniksikin kutsuttu jälkiruokaviini on sekin parasta pitkään aikaan.  Tätä laatikollinen kotiin, kiitos!

olkiviini

ravintola carelia

EatFinland Helsinki 2018 -arvonta

Ravintola Carelia on yksi EatFinland Helsingin tämän vuoden ravintoloista. Näyttämällä opusta saat tämän vuoden ajan yhden pääruuan veloituksetta, kun ruokailijoita on vähintään kaksi. Muihin mukana oleviin ravintoloihin voit tutustua EatFinlandin nettisivuilla.

EatFinland-kirja on kulkenut laukussani jo silloin kun konsepti otti ensi askeliaan ja sen vilauttaminen pöydässä tuntui kiusalliselta. Nyt tilanne on toinen ja ravintoloissakin aidosti valinnanvaraa. Jos sinulla on kirjalle käyttöä, kerro minulle, mikä on sinun lempiravintolasi ja miksi?

eatfinland helsinki

Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan yksi EatFinland Helsinki 2018 -kirja, arvontaan voit osallistua maanantaihin 19.2. klo 22 saakka. Muistathan jättää tietoihisi toimivan sähköpostiosoitteen, jotta saan onnitteluviestin perille. Valoisaa viikonloppua ja onnea arvontaan!

ps. Kurkkaa myös millaisen jutun Hannan soppa -blogin Hanna illasta kirjoitti!

Bistro Manu – illallisella konstailemattomassa kortteliravintolassa

Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Presidentti / Bistro Manu

Tammikuun alussa sain tilaisuuden kutsua illalliselle merkityksellisen vieraan. Ihmisen, jota ihailen ja jolla on ollut painava rooli pienessä elämässäni. Ehdokkaita oli useita, piirtelin paperille nimiä, mietin ja pohdin, annoin ajatuksen hautua. Kun mieleeni hauduttelun aikana pulpahti TV-Shopin ikiaikainen klassikko Aromipesä, tiesin kenen kanssa haluan jakaa illallishetken. Illallisen kattaisi pöytään Bistro Manu.

Pyrin ja pääsin Helsingin yliopiston Savolaisen Osakunnan Laulajien alttorivistöön vuonna 2003. Meitä uusia laulajia oli yli kymmenen, kaikki koelaulussa vapisseita ja prima vista -testin suorittaneita. Samana syksynä vaihtui myös kuoronjohtaja. Saara Aittakumpu, silloinen Perkola (tuttavallisemmin Pertsa) astui eteemme energisin ottein.

skumppaa kiitos

Upposin Savolaisen Osakunnan eli Vinnin vihreille sohville 12 vuodeksi. Vinnistä ja sen sydämellisistä ihmisistä tuli minulle toinen koti. Opin akateemisille juhlatavoille, sitsasin iltapuvussa, tanssin sukkasillani, lauloin ja musisoin välillä niin antaumuksella, että kotona tuli sanomista. Kuorokaljoilta lähdettiin kotiin aamuneljältä, joskus saatettiin simahtaa sohvan nurkkaan yöunille. Yhteisö oli tiivis. Aivan erilainen mihin olin työväenopistojen ja peruskoulun kuoroissa tottunut.

Pertsan johdolla kasvoin oikeaksi kuorolaulajaksi. Vaikeakaan ohjelmisto ei tuntunut vaikealta, kun ohjat otti käteensä ammattilainen. Ääniala laajeni ja nuoteista laulamisen taito kehittyi, ystävyyssuhteet syvenivät ja keskiviikkoilloista tuli elintärkeä osa arkeani. En edelleenkään osaisi olla ilman, vaikka kuoropäivä sittemmin vaihtui torstaihin ja kuorokin aikuisemmaksi. Pertsasta tuli minulle se kuoronjohtaja, johon vertasin kaikkia muita. Joka kehotti hauduttelemaan stemmaa aromipesässä ja jonka neuvot (kuten: hyvin meikattu on puoliksi laulettu) resonoivat edelleen rintarekisterissäni.

bistro manu blinit

Päätös illallisseuralaisesta oli siis lopulta naurettavan helppo. Olisi mahtavaa istua alas vuosien jälkeen, päivittää kuulumiset, analysoida kuoromaailman kiemuroita, juoda pari lasia viiniä ja syödä hyvin. Varsin sopivat puitteet jälleennäkemiselle tarjosi Bistro Manu ja ravintolan nerokas Kahden Manun illalliskonsepti.

Olen istunut Bistro Manun pöydässä muutaman kerran aikaisemminkin. Syntymäkaupungistaan ylpeä, keravalainen keittiömestari Janne Tihtonen on tullut tutuksi. Keittiömestareille tyypilliseen tapaan hänen käsivarsiaan koristaa muutama tatuointi: tuoreempi esittää kuusimetsäkuosiin pukeutunutta haukea ja se ensimmäinen, siihen on taltioitu leveäteräinen veitsi Keravan postinumeron kera. Huumori kukkii myös keittiössä ja misausmusiikkina soi Kikka. Melkoinen persoona.

bistro manu keittiömestari Janne Tihtonen

bistro manu keittiömestari Janne Tihtonen

Jannella on sormensa pelissä myös ruokalistan kehittämisessä, vaikka vihreän kortin ravintolassa ollaankin. Suklaakakku on mestarin omaa käsialaa, samoin satokauden keitto, joka valmistetaan aina sesongissa olevista raaka-aineista. Ruoka on konstailematonta, mutta maistuvaa – ei mitään sipistelyä. Uskallan kehua ruokalistaa piirun verran paremmaksi kuin S-ketjun ravintoloissa keskimäärin ja se on paljon tällaiselta ketjuravintoloiden karttajalta se. Salissa on kortteliravintolan kevyt tunnelma, hotelliravintolan raskaus on sieltä kaukana.

bistro manu blinit

Me tilaamme tällä kertaa blinejä. Kilistelemme kuohuvalla ja jännitämme millaiset lätyt pöytään kannetaan. Blini on helppo pilata – rasvaa tulee olla, mutta ei liikaa ja pinta, sen on oltava rouskuvan rapea. Pidän sormet ristissä, että keittiössä on onnistuttu, vaikka Tihtosen Janne ei näytäkään vuorossa olevan.

Bistro Manun blini on juuri oikeanlainen. Veitsi rapsahtaa kullanruskean pinnan läpi ja sisus on sopivan kuohkea ja tattarinen. Täytteeksi kasataan klassisesti siian mätiä, kylmäsavustettua hauen mätiä, smetanaa, punasipulia ja suolakurkkuja. Hunajaakin on, mutta se on valutettu suoraan suolakurkkujen päälle ja siksi sitä on hankala kaapia laudalta omalle lautaselle. Pieni vinkki siis keittiöön!

bistro Manu blinit

Minä valitsen pääruuaksi alkuruuan kokoisen madekeiton, sillä osasin ennustaa vatsani venyvän jo pelkistä blineistä. Seuralainen ottaa karitsaa, mutta vaihtaa pottumuusin salaattiin samasta syystä. On mahtavaa kun ravintolassa seurataan satokautta, sillä madekeitto, jos mikä, kuuluu alkutalveen. Viime vuonna tein sitä ensimmäisen kerran itse, joten tiedän, että saadakseen kauhallisen keittoa lautaselle, on nähtävä melkoisesti vaivaa.

bistro manu karitsa

bistro manu madesoppa

Puhumme toistemme suuhun, vaihdamme kokemuksia kuorotreeneistä, -kulttuureista ja -konserteista, päivitämme yhteisten ystävien kuulumisia ja nauramme niin, että välillä kyyneleet valuvat poskille. Ruoka uhkaa jäähtyä lautaselle, sanottavaa on paljon. Muistelemme myös taannoista keittiömestarikohua, sitä kuinka naisista ei miesvaltaiselle alalle ole joidenkin mielestä tulemista. Kapellimestarien maailma on samankaltainen, joten minua kiinnostaa, näkyykö epätasa-arvo myös kuoronjohtajien keskuudessa, onhan kuorotoimintakin iltapainotteista. Kuka ne lapset oikein hoitaa?

Ainakaan Saara ei ole kokenut syrjintää eikä arvostelua. Kuorokulttuuri on minunkin näkemykseni mukaan salliva ja suvaitseva, intohimo laulamiseen yhdistää. Sukupuolella, ulkonäöllä, seksuaalisella suuntautumisella tai millään muullakaan epäolennaisella ei ole väliä, yhteispeli ja ääni ratkaisevat. Ja ne lapset, ne hoitaa päivätöissä käyvä mies – tietenkin.

bistro Manu kahden manun illallinen

bistro manu suklaakakku

Puhumme pitkään ohjelmistovalinnoista. Saara lainaa kapellimestari Susanna Mälkin sanoja: demokraattiset ratkaisut eivät ole taiteellisesti kiinnostavia. Valinnat tekee siis johtaja, äänestämään ei ryhdytä. Sama pätee ruokaan ja ravintoloihin, sillä jos yritetään miellyttää kaikkia, ei synny mitään mullistavaa eikä mieltä liikuttavia makuelämyksiä.

Keittiömestarilta vaaditaan rohkeutta seistä päätöstensä takana trendeistä ja vallitsevista mielipiteistä välittämättä. Keittiön henkilökunta lukee nuotteja ja seuraa johtajansa liikkeitä, mestari määrää tempon ja nyanssit. Onnistunutta serviisiä ei synny ilman samaa sävellajia, yhtenäistä fraseerausta ja sointia eikä ilman sitkeästi harjoitettuja stemmoja. Elämys syntyy, kun ihmiset soivat yhdessä, kun meistä muodostuu kokonaisuus, johon kukaan ei pystyisi yksin.

bistro manu suklaakakku

bistro manu suklaakakku

Kuoro, orkesteri ja ravintola on helppo rinnastaa toisiinsa. Tavoitteet ovat samat: elämyksellinen ilta, suurien tunteiden herättäminen ja tyytyväinen asiakaskunta. Kuorolaulu vahvistaa sielua ja ravitsee mieltä. Ääni saa kropan resonoimaan ja lihakset rentoutumaan. Hyvällä ruualla ja viinillä on varsin samanlainen vaikutus. Suosittelen kokeilemaan.

saara aittakumpu

bistro manu tyhjä lautanen

Jälkiruoaksi Bistro Manu taikoo lautasillemme sopivan sitkeää ja sokerista suklaakakkua. Syömme annoksen puoliksi ja tilaamme kyytipojaksi pienet naukut myrskyisää jalojuomaa kahvin kera. Kello on kymmenen, kolme ja puoli tuntia lennähti ohitse supernopeilla siivillä. Kävelemme yhtä matkaa metroon, otamme muistoksi meitsien ja sovimme tapaavamme pian uudestaan.

Selfie

Jos haluat nähdä Saaran tositoimissa, etsiydy Polyteknikkojen Kuoron, Kaari-ensemblen tai Mieskuoro Valkian konserttiin. Varaudu liikuttumaan, ota mukaan paketti nenäliinoja ja anna musiikin viedä. Bistro Manu mestareineen taas löytyy Kampista, Sokos Hotel Presidentin yhteydestä.

Ps. Blinejä tarjoillaan Bistro Manussa vielä muutaman viikon ajan!