Läppäri, telkkari, Netflix, Candy Crush, sosiaalinen media, Hesari ja duunit. Myönnän vastahakoisesti, että suurin osa hereilläoloajastani kuluu edellä mainittujen liiankin addiktoivien aktiviteettien parissa. Kun parisuhdesoppaa maustetaan vielä säännöllisillä harrastuksilla sekä bloggaajan viikoittaisilla velvoitteilla, on parisuhteen yhteinen aika todella kortilla. Tässä me nytkin istumme, kylki kyljessä, sohvalla, omissa ajatuksissamme. Toinen selaa Ylen uutisia, toinen suunnittelee seuraavan päivän töitä.
Peiton alle pötkähdämme yhdentoista jälkeen. Poimimme yöpöydälle pinotuista kirjoista päällimmäisen ja sukellamme tarinoihin ja kielen koukuttaviin kiemuroihin. Kun silmät alkavat väsyä, eikä sukeltelu sanojen seurassa enää suju, suukotamme hyvää yötä ja uuvahdamme unten maille. Herätyskellon soittaessa Amelien teemaa, hipsimme kylpyhuoneen kautta keittiöön. Jaamme Hesarin – hänelle kulttuuri, minulle loput – ja hotkaisemme aamiaiskulhomme tyhjiksi. Pussaamme ja toivottelemme hyvää työpäivää. Pian polkupyörä sujahtaa sisäpihan halki kohti kymmenen kilometrin päässä odottavaa nörttipajaa. Minä istun työpöydän ääreen ja avaan läppärin.
Kymmenen tunnin kuluttua kaava toistuu.
Yrittäjän elämä vaatii välillä myös viikonlopputöitä, ja lauantai on duunipäivä siinä missä muutkin. Koetan kuitenkin suoriutua pakollisista tehtävistä miehen sulkapallovuoron aikana. Joskus onnistun, mutta useimmiten en. Hikisen miehen kolistellessa kotiin tuijotan läppärin ruutua samassa paikassa kuin kaksi tuntia aiemmin, olen liikahtanut tuskin senttiäkään. Poikkeukset vahvistavat säännön tässäkin tapauksessa, ja samalla ne piirtävät kontrastia päiviimme murmeleina. Yhteisestä tekemisestä saa energiaa, jolla jaksaa pitkään. Miksi ihmeessä nyhjäämme älylaitteidemme seurassa, kun voisimme kerätä yhteisiä kokemuksia ja hyvää tekevää energiaa paljon enemmän ja paljon useammin.
Meillä ei ole lapsia, emmekä siis elä ruuhkavuosia, vaikka niin voisikin ikävuosistamme päätellä. Silti yhteinen aika on kiven alla. Jotain tarttis siis tehdä, mielummin ennemmin kuin myöhemmin.
Treffiboksi parisuhteen pelastajana?
Ratkaisu on yllättävän yksinkertainen. Kaksitoista kirjekuorta, kaksitoista kuukautta ja vähintään kahdettoista treffit vuoden aikana. Idean deittilaatikkoon löysin alun perin ystäväni Miian blogista. Tapojeni mukaisesti muokkasin konseptia vähän, sillä halusin myös mieheni innostuvan asiasta ja sitoutuvan siihen. Niinpä pari viikkoa ennen joulua, kun molemmat tuskailimme toistemme millä muistaa ja mitä ostaa, ehdotin, että unohtaisimme tavaralahjat ja antaisimme toisillemme aikaa. Mies kuunteli epäluuloinen ilme kasvoillaan ja mietti varmaan mielessään, mitä olen hänen pään menokseen taas kehitellyt. Muutaman minuutin palopuheen jälkeen hän kuitenkin nyökkäili jo hyväksyvän oloisena. Treffiboksi oli hänestäkin erinomaisen hyvä idea.
Päätimme jakaa treffivastuut. Minä keksisin tekemistä kuuteen kirjekuoreen, ja hän tekisi samoin. Jokaisen kuukauden ensimmäisenä päivänä arpoisimme sokkona kuorista onnekkaimman ja avaisimme sen. Sitten kaivettaisiin kalenterit esiin ja lyötäisiin lukkoon päivä. Olimme sopineet, että kuoreen voi kirjoittaa myös ajankohdan, jos treffit ovat tiettyyn vuodenaikaan, kuukauteen tai viikkoon sidottuja. Saaripiknik on oletettavasti mukavampi toteuttaa auringon lämmittäessa piknik-vilttiä ja souteleminenkin on mahdotonta jäiden aikaan. Vastoin kaikkia odotuksiani mies oli hoitanut homman kotiin ennen minua. Minä pähkin vaihtoehtoja vielä aatonaattona sulkeutuneena kelohonkaisen tunturimökin makuuhuoneeseen, hän oli pakannut valmiit kuoret matkalaukkuun jo kotona.
Kun treffiboksi eli silkkinauhalla yhteen sidottu kuoripino aattona purettiin, minun kuoristani muutamassa oli aikamääre touko–syyskuu, miehen kirjailemissa treffikuorissa luki muutamassa ”kesä”. Yhteen kuoreen oli merkitty tarkkaan määritelty viikonloppu. Toukokuussa minut ilmeisesti vietäisiin treffeille, jotka kestävät yön yli – ihanaa!
Vieläkään en tiedä minne, sillä se on kuulemma yllätys. Sillä ei oikeastaan ole edes väliä, sillä sydämeni sulaa pelkästä ajatuksesta, että hän on yksikseen sumplinut, suunnitellut ja säätänyt matkaa, majoitusta ja ties mitä muuta. Kerta on elämässäni ensimmäinen, koskaan aiemmin kukaan ei ole järjestänyt minulle mitään vastaavaa. (Ei, tuotantoyhtiön järjestämiä häitä ja häämatkaa ei lasketa.) Romantiikannälkäinen sieluni on ikuisesti kiitollinen.
Jouluaattona avattiin myös ensimmäinen kuori, joka johdatti meidät kokeilemaan lentämistä Föönin tuulitunnelissa. Sen jälkeen olemme ehtineet testata Cinamonin K18-elokuvanäytöksen, ihmetellä leijuvaa betonijärkälettä Amos Rexissä ja syödä hyvin Going Greek -kuppilassa. Minun kuoristani on nyt käytetty kolme, ja on pakko tunnustaa, että ei ole mitään muistikuvaa, mitä jäljellä olevat pitävät sisällään. Kutkuttavan jännittäviä aikoja on siis edessä. Kunhan treffivuosi on saatu pakettiin, raporttia ja treffivinkkejä seuraa.
Vaikka vuotta on takana vasta reilut kolme kuukautta, treffiboksi on jo nyt tehnyt suhteellemme hyvää. Edelleen saatamme nyhjätä arkena sohvalla vierekkäin, mutta ilman television hypnoottista välkettä tai älylaitteiden puskemaa notifikaatiotulvaa. Yhtä lailla saatamme nousta ja lähteä leffaan, kävelylle, fillaroimaan tai vaikka ulos syömään. Tuosta vaan, ilman sen suurempia ennakkovalmisteluja. Säännöllinen yhteinen tekeminen ja sen suunnittelu on aktivoinut ajattelemaan ja herätellyt tajuamaan, että parisuhde tai se maailman rakkain ihminen siinä vierellä ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Parisuhde pysyy tuoreena, terveenä ja hyvissä voimissa, kun siitä pidetään huolta.
Jos parisuhde on syvässä kriisissä, treffiboksista tuskin on pelastajaksi, mutta tällaisten laiskuuteen taipuvaisten älylaitteiden orjien takapuolet se sai nousemaan sohvalta ja tekemään asioita enemmän yhdessä. Jos siis rämmit ruuhkavuosissa tai muuten kaipaat piristystä parisuhteeseen, itse askarreltu treffiboksi saattaisi hyvinkin ohjata oikeaan suuntaan – suosittelen lämpimästi kokeilemaan!
