Maistuva mustikkamuru, rapea mustikkapiirakka vai sittenkin molemmat? – terveiset mustikkametsältä!

Suosikkimarjani on ollut tähän päivään saakka puolukka. Sellaisenaan tai maltillisesti sokeroituna survoksena, mutta ei koskaan keitettynä äklömakeana hillona. Puolukka sopii kaiken kanssa, mutta parasta se on paitsi perinteisesti verilettujen, maksapihvien ja poronkäristyksen kanssa, myös makkara- ja kananmunakastikkeiden kylkiäisenä. Toimii erinomaisesti myös hampurilaisen välissä tai voileivän päällä. Vaniljajäätelön seuralaisena nautittuna yhdistelmä lähentelee maanpäällistä taivasta.

mustikkametsällä

Sitten seuraa se mustikan värjäämä mutta. Vaaka on nimittäin kallistumassa metsiemme sinisen supermarjan puoleen. Vuokramökin maastossa minuun iski mustikkahulluus. Marssin ämpärin kanssa metsään, en vain yhtenä, vaan jopa kahtena päivänä. Minä, jonka kärsivällisyys on kärpäsen luokkaa, kun puhutaan marjastamisesta. Minä, jonka suurin saalis marjametsästä on tähän mennessä ollut kahvikupillinen sinisiä aarteita aamiaisjugurttia varten.

Siellä minä kyykin ja kävin järjestelmällisesti läpi jokaisen marjoista notkuvan varvun. Kului tunti ja sitten toinen. Selkää kivisti, mutta jättimäisiksi paisuneet marjat pitivät otteessaan vielä kolmannenkin tunnin ajan. Tuulenpuuskat puhalsivat hyttyset loitolle ja paarmanperkeleetkin ymmärsivät pysyä kaukana.

mustikkametsällä

Sormet ja suu sinisinä lompsin lopulta lainasaappaissani mökin pihaan, enkä voinut uskoa mitä olin juuri saanut aikaan. Nauratti, sillä tajusin, että tämä jos mikä, on keski-ikäisyyden vuorenvarma tunnusmerkki. Nyt mökin pakastin pursuaa marjoja, jotka kuljetetaan aikanaan styroksisessa kylmälaukussa kaupunkikotiin. Elokuun mökkiaamiaisten marjat poimitaan tuoreina suoraan pihan puskista, sillä siellä niitä riittää, edelleen.

Kun anoppi- ja appiehdokas karauttivat autollaan mökkipihaan, mustikkapiirakka-ainekset oli mitattu jo valmiiksi pieniin kulhoihin. Tulikuuma piiras tarjoiltiin vaniljajäätelön kera. Ilmeistä päätellen miniäkokelaalle kirjattiin taas lisäpisteitä päänsisäiseen muistikirjaan.

mustikkapiirakka

Tämä mustikkapiirakka on Sikke Sumarin superhyvän mustikkapiirakan ja itse kehittelemäni murupaistoksen rakkauslapsi. Yksi taikina riittää n. 26 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan. Saat piirakasta täysin gluteenittoman, jos vaihdat pohjan jauhot esim. luontaisesti gluteenittomaan kaurajauhoon. Ohje toimii myös ilman pohjaa, silloin voit ripotella mustikat suoraan voideltuun vuokaan ja lisätä muruseoksen sen päälle. Piirakkaversioon kannattaa sotkea mustikoiden joukkoon hieman perunajauhoja sitomaan ylimääräistä nestettä. Mökillä ei moista ylellisyyttä kaapissa ollut, joten leivoimme ilman, jolloin piirakasta tuli tavallista löysempi.

Rapea mustikkamurupiirakka

Pohja:
175 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
Vajaa 1 dl ruokosokeria
1/2 tl leivinjauhetta
(1 tl kardemummaa)

Mustikkamuru:
n. 4 dl mustikoita
(perunajauhoja)
75 g huoneenlämpöistä voita (+ 2 rkl voiteluun)
1 dl ruokosokeria
loraus (vaahtera)siirappia
1,5 dl kookoshiutaleita
1/2 dl mantelijauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata pohjaan tarvittava voi ja sekoita se muihin aineksiin. Lusikoi löysähkö taikina voideltuun tai leivinpaperoituun vuokaan ja painele sormin ohueksi vuoan pohjalle ja reunoille. Taikina on hyvin rasvainen, mutta niin sen kuuluukin olla. Lisää päälle mustikat (ja perunajauho) ja paista uunissa 20 minuuttia.

mustikkapiirakka

Käännä sitten uunin lämpö 225 asteeseen, ota piirakka pois uunista ja ripottele sen pinnalle muruseos. Paista uunissa vielä n. 10 minuuttia tai kunnes muru on rapean ruskeaa. Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä n. 10 minuuttia ennen tarjoilua. Lusikoi päälle vaniljajäätelöä ja ole oikeutetusti ylpeä aikaansaannoksestasi, niin minäkin olin!

mustikkamurupiirakka

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin on mökkielämänkin laita. Jäljellä on enää kolme ja puoli päivää, sitten kutsuu arki ja työ. Onneksi ovat pitkät syysviikonloput, niiden avulla tekohengitän vielä hetken mökkikesää 2018.

Kaupungista karannut, vahingossa vieraantunut

Heitän mökkivaatteet pesukoneeseen ja istun kotisohvalle. En tiedä mihin tarttua tai mitä oikein tehdä, joten jatkan olemista. Keksin käydä lähikaupassa ja tehdä ruokaa. Ensin on puettava vaatteet päälle ja tungettava kesävarpaat kenkien sisään.

Keittiö tuntuu vieraalta. En enää muista missä mitäkin kippoa säilytetään. Löydän etsimäni astian vasta viidennestä vetolaatikosta.

Kesäinen Helsinki hehkuu ikkunan ulkopuolella, aurinko lämmittää ja terassien humu on muutaman sadan askeleen päässä. Silti minä vietän iltani neljän seinän sisällä. Kertoisipa joku, mitä kaupungissa edes kuuluu tehdä?

Sisäpihalla kaikuvat lasten huudot. Lokki kirkuu, jotain luonnon ääniä sentään. Avaan parvekkeen oven, pöytä ja tuolit ovat katupölyn peitossa. Parvekelaseista hädin tuskin näkee läpi, ja tyynyjenkin pinnassa on pinttynyt hiekkakerros. Basilika on kuivunut pystyyn, ruohosipuli yrittää pinnistellä viimeisillä voimillaan hengissä. Kesähuone on heitteillä.

Pyörin hikisenä lakanoissa, on aivan liian kuuma. Ovia ja ikkunoita ei voi pitää auki, valosaaste tulvii sisään pienimmistäkin raoista. Hengitän syvään ja odotan. Miten ikinä enää sopeudun kerrostalokaksioon?

Lasken tunteja. Enää viisitoista ja sitten pääsen takaisin mökkimaisemaan. Järvelle joutsenten naapuriin, keskelle elävää luontoa, verannalle, josta näkee melkein kaikkiin ilmansuuntiin.

mökkirannassa

Pudotan laukut portaille, riisun kiristävät vaatteeni ja kävelen avojaloin rantaan. Peilityyni pinta väistyy edestäni, veden yllä saalistaa sudenkorento. Käännyn selälleni ja kellun meritähtenä, kuten siskontyttö minua eräänä hellepäivänä opetti. Poutapilvet purjehtivat täydellisen sinisellä taivaalla. Sydän heittää hiljaisen voltin ja hidastaa tahtia.

Syksy, viivyttele vielä hetki!

Mökkeilijän luontopäiväkirja – lepakoita, haikaroita ja syöksyviä sudenkorentoja

Seitsenvuotias siskontyttöni seisoo keskellä mökkiä ja kysyy silmät suurina, onko tämä ainoa televisio täällä? Tason päällä tönöttää pieni kuvaputkitelkkari vieressään laatikollinen vanhoja VHS-nauhoja. Onhan se, naurahdan ja jatkan, että olemme katsoneet telkkaria vain kolme kertaa koko mökkikesän aikana (koska jalkapallo). Että ei mökille ole tultu ruutua tuijottamaan, vaan nauttimaan ulkoilmasta, uimisesta, lukemisesta, loikoilusta, pienestä puuhastelusta ja tietysti maisemista. Mutta entäs Pikku Kakkonen aamuisin, eikö sitäkään katsota?

kukat

Vien tytön lasiverannalle ja istun hänen viereensä. Tässä on meidän telkkarimme, selitän. Nämä suuret ikkunat järvelle, jossa tapahtuu koko ajan kaikenlaista jännittävää. Joutsenperheen kolme poikasta kasvavat hurjaa vauhtia, kuikka huutelee hämärässä, tiirat kisailevat pikkukaloista ja koskelot sukeltavat saaliin perässä kuin torpedot konsanaan.

Illalla sudenkorentoarmeijan sotakoneet suihkivat ilmassa menemään niin, että heikompia hirvittää. Saalis on tarjottimella, sillä suuren aurinkovarjon päällä kuhisee satoja lentomuurahaisia. Toinen buffet on katettu rantakoivikkoon, jossa vain muutaman tunnin elävät surviaiset suhaavat yksitoikkoista vertikaalista rataansa yhä uudestaan ja uudestaan.

kukat

Terassilautojen välistä kurkistelee mustanharmaa sisiliskolapsi. Se kävelee muitta mutkitta kädelle paistattelemaan päivää. Yksi aikuisista liskoista on pudottanut hätäpäissään häntänsä, toinen tepastelee puukaiteella esittelemässä erikoispitkää pyrstöään, jonka veroista kukaan meistä ei aiemmin ole nähnyt. Vauvan viltillä etenee hitaasti mutta varmasti sireenikiitäjän lihava toukka. Sitä jaksamme ihmetellä pitkään.

kimalainen

Pääskyset esittelevät lentotaitojaan korkeuksissa ja saunan jälkeen järven yli lentää iso lintu. Luulen sitä sivusilmällä kurjeksi, mutta tarkemmin katsoen kaula ja jalat ovat aivan liian lyhyet. Joutsenkaan se ei ole, sillä siivet ovat täysin eri malliset. Kun lintu avaa suunsa ja rääkäisee, ei enää ole epäilystäkään siitä, mikä otus siellä liihottaa. Vallisaaresta tuttu haikarahan se siinä. Kurkiakin näemme päivittäin, ne asuvat kapealla kannaksella muutaman sadan metrin päässä mökkirannassa.

luontopäiväkirja

Perhosia on paljon. Niitä olen huono tunnistamaan, mutta lajeja on ainakin parikymmentä erilaista. Öttiäisten määrä tontilla on vähän liiankin runsas. Etenkin paarmat ja ampiaiset saisivat pysytellä suosiolla kauempana. Hyttysiä on onneksi ihmeellisen vähän.

Järven pohjassa elelevät simpukat ja kotilot omaa verkkaista tahtiaan. Öisin ne etsivät uusia asuinsijoja ja jättävät jälkeensä hiekkaan uurretun vanan. Rantavedessä uivat myös pienet ahvenet, särjet ja onpa siinä bongattu myös kyljellään nukkuva hauki, joka tajusi potkaista itsensä liikkeelle vasta, kun sitä kosketti sormella. Pohjasta kasvavat nuottaruohot ovat merkki järven puhtaudesta. Sinileväkukinnot saavuttivat silti myös meidän mökkirantamme, mutta onneksi vain yhdeksi iltapäiväksi. Seuraavana aamuna vihreät hiutaleet olivat jo poissa.

luontopäiväkirja

Vesillä liikkuu muitakin kuin lintuja, joku meloo kajakilla, toinen soutaa. Niemessä lasketaan verkkoja, joku käy kokemassa katiskan. Surffaajiakin on nähty, naapurimökillä näytti olevan myös SUP-lauta käytössä. Omassa rannassamme on joogattu, uitu, kelluttu ja snorklattu. Järvestä on viihdykkeeksi monin tavoin.

Illan pimentyessä seuraamme lepakoiden järjestämää jännitysnäytelmää. Mietimme missä ne yöpyvät ja liittyykö välikatolta kuuluva rapina niihin. Hämärässä loikkii myös viitasammakoita, yöllisellä huussivisiitillä ne väistävät viime tingassa askeleen alta.

luontopäiväkirja

Ja entäs kaikki ympärillä kasvava vihreä, sinisellä taivaalla purjehtivat poutapilvet, hiekkapohjainen, upean kirkas järvi, horsmat, hiirenvirnat, harakankellot ja muut niittykukat, havisevat haavanlehdet ja tyyni vedenpinta. Puolukoista, mustikoista, metsämansikoista ja punaisenaan loistavista vatukoista puhumattakaan.

Suomalainen luonto on ihmeellinen. Se ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Jokainen vuosi on edellistä kuumempi, jos maapallon keskilämpötiloja katsotaan. Kolmenkymmenen asteen helteet hivelevät pohjoisen asukkaita, mutta eivät ole pelkästään hurraamisen arvoinen asia. Kun tämä pallo, jolla elämme, on kulutettu loppuun, ei ole toista ottaa tilalle. Sinä ja minä voimme vaikuttaa valinnoillamme siihen, että ainutlaatuinen ympäristömme säilyy monimuotoisuudessaan myös siskontytöille ja heidän lapsilleen.

sisilisko

Kolmen hellepäivän ja kymmenien järvessäpulikointihetkien jälkeen siskojen perheet pakkaavat kassinsa ja lähtevät kohti kotia. Telkkari on avattu yhden ainoan kerran.