Viimeinkin kahden!

Kahdeksan vuotta sitten olin pyöräilemässä Lauttasaaresta kohti keskustaa, kun Kaapelitehtaan kohdalla taskussani kilisi kännykkä. Minua pyydettiin kummiksi. Ensimmäistä kertaa jouduin miettimään, mitä kummius minulle merkitsee. Kristillinen kasvatus ei ole minun heiniäni, mutta hyvä aikuiskaveri osaan lapselle olla. Kysyin mitä minulta odotetaan, sillä en halunnut luvata mitään, mitä en voisi pitää. Tukiverkkoa, luottoaikuista, läheistä ihmistä, jonka puoleen uskaltaa kääntyä milloin vain. Se sopi erinomaisesti, olin otettu.

Asumme kaukana toisistamme, kummityttö ja minä. Tai siltä se autottomasta tuntuu. Hän maalla, minä kaupungissa. Tapaaminen vaatii aina sopimista ja aikatauluttamista ja ehkä siksi vietämme yhteistä aikaa ihan liian harvoin.

uimaranta

Tämä kesäloma on pienen koululaisen ensimmäinen. Äiti ja isä ovat vielä töissä, pikkusisko päiväkodissa. Lomailevien sukulaisten ja kummien seura on haluttua ja apu tarpeen. Minua mietitytti, sillä koskaan aiemmin emme ole viettäneet koko päivää kahdestaan. Jännitys kipristeli vatsanpohjaa – aivan turhaan.

seikkailua

Tyttö on sanavalmis seuraneiti ja rakastaa Helsinkiä. Ja lokkeja ja Kånken-reppuja ja kallioita ja tortilloja. Niinpä lähdimme Suomenlinnaan, shortseissa ja t-paidoissa, lippikset päässä ja reput selässä. Matkustimme metrolla, ratikalla ja lautalla. Juostakin piti, kun kummitäti oli liian hidas valitsemaan vaatteita ja lautta meinasi jättää. Torimansikat jäivät ostamatta, mutta korvasimme ne valitsemalla jäätelöt Suomenlinnan Siwan pakastealtaasta.

kunkku ja kaverit

Tykistönlahdella meitä odotti kuningas Kustaa III, valistunut itsevaltias, joka oli kadottanut kruununsa. Puolentoista tunnin etsintäkierroksella taskulamppujen keilat valaisivat kasemattien kosteita käytäviä ja kiväärigallerian lukittuja loukkoja. Näyttelijät suoriutuivat tehtävästään erinomaisesti ja ottivat letkauksillaan huomioon myös meidät aikuiset. Tarinan sekaan ujutettiin faktatietoa Ruotsinsalmen taisteluista ja rauhanneuvotteluista. Kun kuningas viimein suostui kuulemaan kansansa tahtoa, varkaat luovuttivat kruunun takaisin hallitsijan haltuun.

laiskana kalliolla

Loput energiasta kulutettiin rantakallioilla kiipeilyyn. Tuonne minä haluan ja tuonne! Ihanan sileät kalliot ja niin hirmuisen paljon lokkeja! Istutaanko tähän, otetaanko kengät pois? Istuttiin, otettiin ja ihmeteltiin kallion pinnasta hohkaavaa lämpöä, kimaltavaa merta ja horisontissa hitaasti etenevää rahtilaivaa.

ahoritan herkut

Loppuunkuluneet akut ladattiin Ahoritan tacoilla ja nachoilla, jotka kummitytön mielestä olivat parasta ruokaa ikinä. Kummitädin sydän heitti volttia, kun ensimmäinen yhteinen päivä pisteytettiin täyteen kymppiin. Kysymykseen tuletko Helsinkiin toistekin, vastaus tuli kuin Suomenlinnan tykin suusta: to-del-la-kin!

kesävarpaat

Tunturifiiliksissä

Minua ei olisi ilman tunturia. Molemmat vanhempani kilpailivat 1960–70-lukujen taitteessa mutkamäen suomenmestaruuksista. Aikana, jolloin sukset olivat puuta, laskutakkina oli villapaita ja kypärää käytettiin vain syöksylaskussa. Sukset kulkivat tunturiin pikku-Fiatin katolla ja rinteet tampattiin ihmisvoimin. Tunturissa he tapasivat myös toisensa, kiersivät kisoja, valmensivat ja opettivat. Menivät naimisiin ja saivat lapsia, joille pantiin sukset jalkaan heti, kun pienet jalat kantoivat. Voin siis perustellusti väittää, että tunturi on minussa, se virtaa suonissani kohisten. Ja se veri vetää valkoisille hangille vastustamattomalla voimalla.

WP_20160216_10_17_38_ProWP_20160216_10_17_33_Pro

Niinpä thaimaanlomien sijaan laihdutan lompakkoani lapin hiljaisessa luonnossa, kalpeana kumottavan sydäntalven auringon alla, pakkasessa, viimassa ja lumituiskussa. Hiihtoloma on hiihtoloma ja minun paikkani on silloin tunturissa ja laduilla, kuruissa ja kairoilla, rinteissä, notskipaikoilla ja rinneravintoloissa.

WP_20160216_10_09_09_ProWP_20160216_15_24_06_Pro

On vaikea löytää vertaa sille fiilikselle, jonka kokee noustessaan tunturin laelle yhtä aikaa auringon kanssa ja laskiessaan alas koskemattomia kissanjälkiä, pakkasyön synnyttämän riitekerroksen kirskuessa kanttien alla. Joskus aurinko ei näyttäydy ollenkaan ja koko viikko vietetään alhaalla roikkuvien pilvien sisällä, näkyvyyttä on muutama metri ja laskeminen auraamista kepiltä kepille. Eikä sekään haittaa.

WP_20160213_13_29_21_ProWP_20160213_14_32_26_Pro

Rinteiden koluaminen hapottaa reidet ja jäätää varpaat. Tauko on paikalla useamman kerran päivässä. Monojen lonksunta rinneravintolan lattiaa vasten, porosoppa lounastauolla, kuuma kaakao ja tuore rinkelimunkki, kuuma hehkuviini tai kylmä siideri afterskissä. Sitäkin on tunturifiilis.

WP_20160216_11_46_00_ProWP_20160215_14_08_15_ProWP_20160213_12_46_24_Pro

Laskupäivän jälkeen kovia kokeneet lihakseet huolletaan mökkisaunan hämärässä. Takki on tyhjä, takkatuli loimuaa ja vatsa on täynnä veripalttua ja pottumuussia. Iltaelämää ei ole, koska kukaan ei vain jaksa. Minun tunturiini ei tulla bilettämään, saunaolut ja lasillinen punaista ovat enemmän kuin tarpeeksi. Sillä seuraavana aamuna kissanjäljet kutsuvat taas tunturiin aamuvarhaisella nousevan auringon säteiden saattelemana.

WP_20160216_10_34_58_Pro

ps. Mieskin laskee. Tämä kausi avattiin yhdessä Pyhätunturissa, josta kuvatkin ovat. Parin viikon kuluttua kutsuu Andorra ja Grandvaliran valkoiset vuoret. Olen onnen tyttö.

Kirjallisia muistoja

Lukutoukka. Se minä lapsena olin ja olen kai vähän vieläkin. Ahmin kaiken mitä käsiini sain. Luin läpi useamman kyläkirjaston nuortenkirjaosaston. Saatoin lukea kolme kirjaa päivässä, Tiina-kirjoista Neiti Etsiviin, Viisikoista Sinuheen. Aika menetti merkityksensä kirjaston käytävillä ja kirjahyllyjen välissä – paikassa, joka tuoksui saduilta, tarinoilta, tiedolta ja viisailta sanoilta.

WP_20160207_21_45_50_Pro

Lukeminen ei keskeytynyt edes aamupalalla, ruokapöydässä tai iltateellä. Jos edessäni ei ollut kirja, selasin Aku Ankkaa tai silmäilin aikuisen lailla uusinta naistenlehteä. Istuin nenä kiinni kirjassa kaikkialla ja kaiken aikaa. Autossa, bussissa, mummolassa, hiekkarannalla, purjeveneen kannella, rantakalliolla ja laiturilla. Muistan hiihtoreissun, jolloin en olisi malttanut rinteeseen, koska Da Vinci -koodi oli kesken. Unettomat yöt, koska oli pakko lukea vielä dekkarin seuraava luku. Joululoman kiireettömät päivät, jolloin kirjapinot hupenivat samaa tahtia kuin suklaarasiat.

WP_20160207_22_27_37_Pro

Jossain vaiheessa lukemiselle ei muka enää ollut aikaa. Tulivat opiskelut ja opiskelijariennot, työt ja kiinnostavammat harrastukset. Arki jyräsi, joululahjakirjat kasaantuivat kirjahyllyyn ja käteen hakeutui kirjan sijaan kaukosäädin tai syliin läppäri. Työmatkoilla näpräsin kännykkää tai ipadia niinkuin kaikki muutkin. Lukeminen rajoittui hesariin, tenttitiiliskiviin ja pakollisiin duuniprojekteihin.

WP_20150118_11_44_41_Pro

Vaikka lukuhommat jäivät, kirjahylly täyttyi entiseen tahtiin. Hyllyille on kerääntynyt lukemattomia elämänkohtaloita, kuvitteellisia kohtaamisia, todellisuuden rajamaita ja ajatelmia elämästä. Vuoden alussa vihdoin viimein tartuin yhteen niistä ja unohduin tuntikausiksi mustaan valkoisella. Viimeisen sivun käännettyäni tiesin, että paluuta ei ole.

Niinpä kirjat kulkevat taas mukanani. Television tai Netflixin sijaan avaan silmäni kertomuksille, annan mieleni kuvittaa ja kulkeutua vieraille maille, uusiin ulottuvuuksiin ja elettyihin elämänkohtaloihin. Viiden viikon aikana olen jo ehtinyt leikkimään hippaa, kävelemään kudotuilla kujilla, eläytymään norjalaiseen mielenmaisemaan, astelemaan Joukahaisen jalanjäljillä ja tuntemaan päkiöitteni alla pumpulinpehmeän valkoisen, ajattoman välitilan, jossa kipua ja nautintoa ei ole. Ja tämän kaiken olen kokenut ratikan takapenkissä, kymmenen minuutin työmatkalla.

WP_20140715_13_38_28_Pro

Lopuksi lainaan Jörn Donneria, joka laiskanlinnastaan istutti suomalaisten mieliin mainostoimiston kehittelemän kuolemattoman lauseen: lukeminen kannattaa aina. Uskokaa Jörkkaa, se on fiksu mies.