Viikko ennen lähtöä Madridiin seurasin sääennusteita kauhunsekaisin tuntein. Helsingissä satoi vettä ja mittari näytti 10 astetta, samaan aikaan Madrid paistatteli 35 asteen helleaallossa. Matkalaukkua pakatessa oli pakko muistuttaa itseään muutaman minuutin välein, että tällä reissulla ei todellakaan tarvita pitkiä housuja, sukkiksia eikä villatakkia. Puolentoista viikon vaatekerrat mahtuivat heittämällä upouuteen lentolaukkuun.

Teoriassa oli mahtavaa päästä lämpimään, maalata varpaankynnet kirkkaanpunaisiksi, sujauttaa sandaalit jalkaan ja pujahtaa hellemekkoon, mutta tiesin kokemuksesta, että käytännössä tilanne on toinen. Johtuneeko lappilaisista geeneistäni, mutta kuumuus ei pitemmän päälle tunnu mukavalta. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ulkoilman lämpötila lähestyy ihmisen luonnollista ruumiinlämpöä, alkaa ahdistaa.

Sisämaan kaupungissa paahdetta pääsee pakoon vain ilmastoituihin sisätiloihin. Varjossa on hieman helpompi hengittää, mutta hiki virtaa silti ja päässä heittää. Ei auta, vaikka suolatasapainosta ja nesteytyksestä kuinka pitää huolta, kroppani ei viihdy porottavan auringon alla. Minulle riittävät 25 asteen helteet. Siksi en harrasta rantakohteita, eikä Thaimaan suuntakaan ole koskaan houkutellut.

Ensimmäisinä päivinä yritimme sitkeästi sietää lämpöaaltoa, mutta pian opimme olemaan kuten paikalliset. Kulkemaan Madridin katujen varjoisia puolia, pakenemaan keskipäivän aurinkoa Reina Sofian miellyttävään viileyteen tai puiston suurten lehtipuiden varjoon ja viettämään siestaa ilmastoidussa Malasañan vuokrakattohuoneistossamme. Ja suurkuluttamaan sangriaa. Kaupungin parasta janojuomaa etsittiin kauppahalleista, tapasbaareista ja kattoterasseilta.

Mercado de San Antonin terassi oli tyhjä, enkä yhtään ihmettele miksi. Kukaan järkevä ihminen ei hakeutuisi katolle kuumimman keskipäivän aikaan, kun aurinko porottaa niskaan suoraan ylhäältä eikä varjonpaikkoja ole. Paitsi tietysti kaksi suomalaista suorittajaa, jotka halusivat nähdä kaiken heti ensimmäisenä päivänä. San Antonin sangria tarjoiltiin jättimäisistä laseista, pilleillä, joissa oli jatkopalat (saako semmoisia Suomesta?). Punainen juoma oli meidän makuumme liian makea ja alkoholipitoinen, mutta lisäpisteitä ropisi hedelmistä, joita oli heitetty sekaan reilulla kädellä.

Seuraava testisetti nautittiin Círculo de Bellas Artesin kattoterassilla. Edellisestä viisastuneina olimme liikkeellä myöhään iltapäivällä ja sen huomasi. Väkeä oli paljon, vaikka terassille on neljän euron pääsymaksu, mutta onneksi tekonurmelta löytyi pieni varjoisa kulmaus meillekin. Kattoon ja seiniin oli kiinnitetty pienet suuttimet, jotka sumuttivat viilentävää vettä kuumuudessa kärvistelevien asiakkaiden helpotukseksi.

Baarimikko sekoitti sangriat nenämme edessä, joten osasimme aavistaa, mitä tuleman piti. Kunnon loraus likööriä, vähän punaviiniä ja loput sitruunalimpparia. Parempaa kuin San Antonissa, mutta makeaa silti, aivan liian makeaa. Ja liian vähän hedelmiä. Näköala kuitenkin kompensoi, allamme levittäytyi koko kaupunki kaikessa komeudessaan. Kattojen yläpuolella yllätyimme, miten matala ja tasainen Madridin siluetti onkaan, vain muutama rakennus erottui kaupunkikuvasta.

Kolmas versio kesäisestä juomasta valmistui airbnb-asunnon jääkaapissa. Kolmen euron punaviinipullo kaadettiin kattilaan yhdessä appelsiini- ja sitruunalohkojen kanssa ja annettiin tekeytyä helteisen päivän ajan. Ennen tarjoilua sangriaa jatkettiin lähikaupasta ostetulla kivennäisvedellä, jonka piti olla maustamatonta, mutta osoittautuikin sitruunaiseksi kuplajuomaksi. Tuhansien askelten, kymmenien kenkäkauppojen, painostavan kuumuuden, hikisen iltapäivän ja kylmän suihkun jälkeen meillä oli käsissämme voittaja. Myöhemmin tuunasimme juomaa vielä roseviinipullon jämillä.

Joku saattaisi nyt viisastella, että eihän tuo sekoitus ole sangriaa nähnytkään. Viisastelija on tavallaan oikeassa. Perinteisesti sangrian reseptiin tulee jotakin likööriä, tujaus brandya ja jopa sokeria, eikä sitä välttämättä jatketa alkoholittomalla kuplajuomalla vaan esimerkiksi cavalla. Perinteisemmän sangrian ystävät ohjaan New York Timesin ruokasivuilta omimaani ohjeeseen, mutta jos kaipaat vähäalkoholista vaihtoehtoa kesäjanoon, suosittelen Madridin kuumuuteen kehittelemäämme riisuttua versiota.

Resepti on ehkä lähempänä tinto de veranoa kuin sangriaa, mutta nimettäköön se tässä kuitenkin jälkimmäiseksi, sillä sangria taitaa meille suomalaisille olla se tutumpi juomasekoitus. Tinto de veranon ei myöskään tarvitse tekeytyä, kun taas tämän ohjeen juju on nimenomaan makujen syventäminen hedelmien kera jääkaapissa.

Kesäisen raikas sangria

2 osaa halpaa punaviiniä (esim. Riojan alueelta)
1 osa halpaa roseviiniä
3 osaa sitruunalla maustettua kivennäisvettä (tai sitruunalimsaa)
appelsiinia, sitruunaa, nektariinia, ananasta, mansikoita tms.
(tujaus brandya tai konjakkia)
jäitä

Tarkista ensimmäiseksi, että pakastimessa on jäitä. Jos ei ole, kiireen vilkkaa jääpalamuotit vettä täyteen ja jäätymään. Pilko sitten isoon kannuun, kulhoon tai vaikka kattilaan runsaasti hyvin pestyjä hedelmiä. Kaada päälle punaviini ja rose ja anna tekeytyä viileässä vähintään pari tuntia. Jos haluat juomaan terävyyttä, lisää tujaus brandya tai muuta tiukempaa tavaraa.

Ota iso lasi ja annostele sen pohjalle runsaasti jäitä. Kaada viilentynyttä viiniä puoleen väliin lasia, nostele mukaan myös hedelmiä ja lisää kivennäisvesi. Makeuden määrää voit säädellä kuplivalla: jos tykkäät makeasta, käytä esim. Spritea, jos taas sokeri ei ole sun juttu, voit lisätä jopa maustamatonta kivennäisvettä. Minun mielestäni sangriaan sopii parhaiten kevyesti sitruunainen, maustettu kuplavesi.

Ensimmäisen itse tehdyn sangriakannullisen jälkeen ymmärsimme jatkossa tilata janojuomaksi tinto de veranoa. Siinäkin on riskinsä, sillä joissain paikoissa se tuotiin pullotettuna versiona, joka ei tietenkään maistunut samalta kuin varta vasten sekoitettu drinkki. Toisaalta, 34 asteen helteessä juoman laadulla ei ole niin suurta merkitystä. Kunhan se on kylmää.