Tervetuloa vastuullisen mökkeilijän kesäkeittiöön!

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla

Kuvittele mielessäsi täydellinen kesäpäivä. Aurinko paistaa poutapilvien lomasta, lämpötila keikkuu parinkymmenen tuolla puolen ja kevyt kesätuuli saa laineet liplattamaan laituria vasten. Perhoset nauttivat kesäkukkien väriloistosta ja tiaiset opettavat poikasiaan lentämään. Kesäkeittiöön kannetaan kassillinen tuoreita sesonkikasviksia: lähellä kasvanutta parsaa ja varhaiskaalia, pari nippua porkkanoita, kilo uusia perunoita, paperipussillinen herneitä ja pieni ämpärillinen paikallisen luomutilan mansikoita.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Omasta maastakin on jo ehditty kerätä satoa – on ruohosipulia, retiisejä, rukolaa, pinaattia, minttua ja salaattia. Metsästä on löytynyt kirpeitä ketunleipiä ja pihan perältä nuoria nokkosia. Mökkinaapuri soutelee selällä ja on luvannut tuoda tuoretta kalaa, jos ahti suo antejaan. Myöhemmin lämmitetään sauna ja pulahdetaan virkistävään järviveteen.

Essut kääräistään kesävermeiden päälle, laseihin kaadetaan kylmää juotavaa ja ryhdytään kokkaamaan. Vastuullisen mökkeilijän menu koostuu kasvipohjaisista aineksista, sesongin tuoreimmista raaka-aineista ja lähellä tuotetusta, suoramyynnistä hankituista raaka-aineista. Lompakkokin kiittää, sillä kaikki kasvikset ovat edullisimmillaan sesonkinsa huipulla.

Kestävän mökkeilyn mukaiseen kokkaamiseen ei tarvita erityisiä taitoja, ja kolme ruokalajia syntyy tunnissa, varsinkin jos keittiössä häärää apukokkeja. Jos jääkaapissasi on valmiiksi vastaavia maitotuotteita, voit käyttää myös niitä, mutta jos hankit ainekset varta vasten, suosittelen lämpimästi kokeilemaan kasvipohjaisia rasvoja, kermaa ja jugurttia. Pienillä teoilla on maailman mittakaavassa ilmastolle iso merkitys, ja lupaan, että kestävämmästä kokkaamisesta tulee piirun verran parempi mieli.

Retiisit multapedillä eli kestävän mökkeilijän menu sesongin kasviksista

Alkupalaksi pöytään kannetaan lautasellinen retiisejä. Maanläheinen annos on saanut inspiraationsa maailman parhaaksi valitun tanskalaisen ravintola Noman ruokalistalta. Elämyksellinen ja hauska alkupala multaa muistuttavine saaristolaisleivänmuruineen herättää taatusti keskustelua pöydän ympärillä. Jos soosia jää yli, sen dippailua voi jatkaa leivällä pääruokaa odotellessa.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Retiisit multapedillä

Nippu retiisejä
2–3 siivua saaristolaislimppua tai muuta mielestä tummaa leipää
Öljyä, kasvimargariinia tai vegaanista voita paistamiseen
1 dl kaurafraichea
½ dl maustamatonta soijajugurttia
½ sitruunan mehu
1 valkosipulinkynsi
Minttua tai muuta mieleistä yrttiä
Suolaa
mustapippuria

Hienonna leivät käsin tai tehosekoittimessa pieneksi muruksi ja paista pannulla rasvassa rapeaksi. Halutessasi voit heittää mukaan myös vähän siemeniä. Kaada talouspaperilla vuoratulle lautaselle jäähtymään.

Tee murun jäähtyessä dippaussoosi. Sekoita keskenään kaurafraiche ja soijajugurtti. Purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja lisää silputtu valkosipulinkynsi ja minttua tai muuta mieleistä tuoretta yrttiä (tämän voi jättää poiskin) . Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita. Jätä hetkeksi tekeytymään.

Lusikoi dippi sopivankokoisen tarjoiluastian pohjalle. Trimmaa retiiseistä suipot juuret ja asettele ne dippiin niin, että punainen osa jää reilusti näkyviin. Ripottele dipin päälle rapea leipämuru. Leivänmurumullasta voi jokainen ruokailija nostaa itselleen yhden tai kaksi herkkupalaa.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Kestävän mökkeilijän kesäkeitto kiehautetaan tuoreista vihanneksista

Pääruoaksi kiehautetaan klassinen kesäkeitto, yksi tämän mökkihöperön ehdottomista mieliruoista. Vaikka tavallisen kerman sijaan käytetään kaurapohjaista versiota, eivät ainakaan minun makunystyräni huomaa mitään eroa lapsuudesta tuttuun lempiruokaan verrattuna. Kesäkeittoon voit heittää muitakin kasviksia mielesi mukaan. Soppaan sopivat esimerkiksi varhaiskaali, nauris, retiisi tai vaikka itämaista vivahdetta annoksiin antava retikka.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Oma reseptini on kehitelty pienin muutoksin Chocochilin hyväksi havaitun kesäkeiton pohjalta.

Kestävän mökkeilijän kesäkeitto

6 keskikokoista kiinteää perunaa
2 porkkanaa
½ kukkakaali
½ nippu vihreää tankoparsaa
Kourallinen herneitä (tuoreita tai pakastettuja)
Kourallinen vihreitä papuja (tuoreita tai pakastettuja)
1 litra vettä
1 kasvisliemikuutio
Ripaus valkopippuria
Suolaa
4 dl kaurakermaa
Koristeeksi ruohosipulia ja persiljaa

Pilko perunat, porkkanat ja parsat sopiviksi suupaloiksi. Irrottele kukkakaalista nuput. Jos käytät tuoreita herneitä ja papuja, perkaa herneet ja napsaise pavuista kovat kannat irti.

Heitä perunat, porkkanat ja kukkakaali reilun kokoiseen kattilaan. Kaada kattilaan vettä niin että kasvikset peittyvät. Jos käytät tuoreita papuja, lisää ne sekaan tässä vaiheessa. Lisää kasvisliemikuutio ja valkopippuri ja keitä soppaa n. 10 minuuttia tai kunnes kasvikset ovat melkein kypsiä. Kaada sekaan kaurakerma. Lisää pätkityt tankoparsat ja herneet (sekä pakastepavut) ja keittele vielä muutama minuutti tai kunnes parsoissa on vielä purutuntumaa jäljellä.

Maistele ja lisää suolaa tarvittaessa. Koristele persiljalla ja ruohosipulilla.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Vikkelä vierasvara – helpot kauralastuleivokset

Jos vieraat paukahtavat paikalle lyhyellä varoitusajalla, ovat kahvin kera tarjoiltavat kauralastuleivokset täydellinen vierasvara. Voit leipoa kauralastut itse tai käyttää kaupan valmiita keksejä. Vegaanisia kaurakeksejä ei silmiini keksihyllyiltä osunut, mutta jos leivot itse, suosittelen kokeilemaan esimerkiksi tätä kokonaan kasvipohjaista Kamomillan konditorian reseptiä.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Syötäviä kukkia löytyy usein mökin pihapiiristä. Kaikki luonnossa kasvavat orvokit ovat syötäviä, samoin ketunleivän ja apilan kukat, voikukat ruiskaunokit, lemmikit, krassit ja kehäkukat. Myös syreenin, omenan, kirsikan ja horsman kukkia voi käyttää koristeina.

Helpot kauralastuleivokset

(Vegaanisia) kauralastuja
1 dl vispautuvaa kasvikermaa, esim Alpro Whipping
1 tl sokeria
Ripaus vaniljasokeria
Tuoreita marjoja
Syötäviä kukkia ja/tai villiyrttejä

Vispaa kasvikerma pysyväksi vaahdoksi ja mausta sokerilla (voit lisätä myös muita mausteita kuten kardemummaa, kanelia tai vaikka sitruunankuorta oman makusi mukaan). Asettele lautaselle yksi kaurakeksi kullekin ja lusikoi sen päälle kermaa. Asettele kerman päälle marjoja ja aloita uusi kerros.

Koristele ylin kerros marjojen lisäksi syötävillä kukilla tai mökkipihalta kerätyillä villiyrteillä kuten ketunleivillä tai keto-orvokeilla. Kokeile myös kuusenkerkkiä, mutta muista, että niitä saat kerätä ilman lupaa vain omalta tontilta.

Nauti heti keksikerros kerrallaan tai anna tekeytyä jääkaapissa puolesta tunnista tuntiin, jotta keksit pehmenevät ja luomusta voi lusikoida leivoksen lailla.

kestävän mökkeilijän kesäkeittiössä

Kun herkullinen menu on hotkaistu, vastuullinen mökkeilijä pitää huolen myös siitä, ettei ruokaa mene hukkaan. Biojätteet kierrätetään asianmukaisesti tai kompostoidaan omalla tontilla ja astiat pestään biohajoavalla pesuaineella paikassa, jossa pesuvedet eivät pääse valumaan luontoon. Lisää kestävästä mökkeilystä voit lukea Etelä-Savon vapaa-ajan asumista edistävän Laiturilla-hankkeen verkkosivuilta!

Kesä ilman suunnitelmia

Istumme puistossa, Helsinki on alkanut vihertää. Millaisia suunnitelmia teillä on kesäksi, ystävä kysyy. Hän on varannut matkan sinne ja hotelliloman tänne. Kotimaan kiertely kiinnostaa, mutta myös ulkomaille olisi mukava ehtiä. Festariliputkin on hankittu ja sukulointia suunniteltu. Mietin hetken, mitä vastaisin. Ei oikeastaan mitään, tokaisen. Ollaan mökillä, se riittää meille ihan hyvin.

kesä ilman suunnitelmia

Viltillä vieressäni istuva ystävä on fiktiivinen, mutta tarina voisi yhtä hyvin olla täyttä totta. Hengästyn kun kuuntelen tuttavieni lomasuunnitelmia. Nyt mennään, kun vihdoinkin voidaan! Tunnen itseni hölmöksi ja ahdistun vähän, sillä minunkin varmaan pitäisi. Vähintään täytyisi olla takataskussa laivaliput Tallinnaan tai tiketit vuosia tauolla olleeseen tapahtumaan, mutta ei. En pysty virittäytymään samalle aaltopituudelle, sillä minä tahdon vain olla.

Ajattelimme viettää kerrankin kesää ilman suunnitelmia. Istumme vieretysten puutarhakeinussa, soutelemme järvellä, lötkötämme lomittain riippumatossa, luemme kirjoja tai kuuntelemme, mitä ympärillä tapahtuu. Lokit ja tiirat puolustavat pesiään, järven yli liitää kurkipariskunta. Telkät pyrähtävät pöntöstään lentoon ja kuikka laulaa kaihoisaa lauluaan keskellä tyyntä vettä. Jossain kaukana kulkee juna, taivaalla purjehtivat mallikelpoiset poutapilvet.

Kun sataa vettä, punaisen tuvan pirtinpöydälle kootaan palapeli. Minä täytän japanilaisia ristikoita tai kaivan kutimet esiin, mies selailee edellispäivän hesaria ja harkitsee kalaan lähtemistä. Sään seljetessä siirrymme ulos ja jatkamme terassin nikkarointia, jos jaksamme. Mökkiremontti ei karkaa mihinkään. Kasvihuoneen tomaatit ja chilit on muistettava kastella, mutta viljelylaatikoiden kurkuista, kesäkurpitsoista, pinaateista ja porkkanoista sekä keittiöpuutarhasta huolehtii luonto. Kasteluhommat täytyy hoitaa, mutta kaiken muun voi tuupata tuonnemmaksi.

Ei kesän kalenteria ole pakko täyttää suunnitelmilla. Tajusin tämä itsekin vasta muutama vuosi sitten, kun huomasin, että keväällä paperille tai kännykän muistiin kerätty ämpärilista aiheutti vain suorituspaineita ja lomastressiä. Festarit, kesäjuhlat, huvipuistot, puuhamaat risteilyt, roadtripit ja kaupunkilomat voivat olla kesän kohokohtia, mutta ilman niitäkin pärjää. Somea selatessa saattaa tuntua siltä, että kaikilla muilla on hauskempaa kuin sinulla, mutta sekään harvoin pitää paikkaansa. Siksi on parempi sulkea some ja katsoa ympärille. Käyttää kaikkia aisteja ja nauttia siitä, mitä on.

Kesäloman voi yhtä hyvin viettää kotikaupungissa, takapihan puutarhassa, palstalla, mummolassa tai mieleisissä mökkimaisemissa. Erityistä ohjelmaa ei tarvita. Riittää, kun nukkuu pitkään, syö aamiaista yhdentoista aikaan, kuuntelee radiota, lukee kirjan tai kaksi, kävelee lähimetsässä, retkottaa rentona rantakalliolla, lämmittää saunan ja istuu laiturilla kunnes viimeinenkin valonkajo katoaa metsän taakse vain valaistakseen maiseman taas muutaman tunnin kuluttua.

kesä ilman suunnitelmia

Kerrankin on aikaa ajatella. Olkoon siinä riittävästi tavoitetta tälle kesälle.

Kirjakeskiviikko – liuta lukuvinkkejä lomalaisille

Välillä tällä puolella ruutua tulee mietittyä, onko tässä mitään järkeä. Suollan näppis sauhuten sanoja aiheista, joista olen itse kiinnostunut. Ruoasta ja viinistä, mökkeilystä, reissuista ja vähän siitä rakkaudestakin. Niin ja yrittäjän elämästä, joskus neulomisesta ja kirjoista tietenkin. Niinpä päätin kysyä, mistä tykkäätte. Viritin visaisen kysymyssarjani Instagramin stooreihin kevään korvilla, samoihin aikoihin, kun koivut aukoivat silmujaan. Vastaukset vetivät maton alta.

kirjakeskiviikko

Ruokajuttuja, reissuraportteja ja mökkipäiväkirjan merkintöjä kaipasivat melkein kaikki. Neljä viidestä tahtoi kuulla kirjoista, yrittäjyydestä, puutarhaprojekteista ja viineistä. Hännänhuippuna heilui neulonta, mutta siitäkin piti puolet porukasta. Eihän minun pitäisi yllättynyt olla, että tykkäätte samoista jutuista kuin minä, mutta olin kuitenkin. Että se kaikki sillisalaatti, jota tililläni tarjoilen olikin teidän mieleenne. Saatoin pyörähtää ilosta muutaman tanssiaskeleen tajuttuani etten ollutkaan ajanut ajatuksissani ojaan, vaan puksutin päättäväisesti eteenpäin ihan oikeilla raiteilla!

Kirjakeskiviikko on tullut jäädäkseen

Vielä joskus toteutan sellaisen puolivirallisen lukijakyselyn. Muotoilen lomakkeen, mietin kysymykset tarkasti ja lisään loppuun arvonnan. Sen aika on kuitenkin myöhemmin, sillä nyt keskitytään toviksi kesän kirjasuosituksiin. Tuo vasemmalla kädellä tehty aiemmin mainitsemani pieni gallup poiki nimittäin näppärän idean. Keskiviikko onkin nykyään kirjakeskiviikko! Joka keskiviikko jaan Instagramissa kirjavinkkejä, suosituksia tai vähintäänkin lukukokemuksia. Tallennan kaikki kirjakeskiviikko-vinkit kohokohtiin, joten jos kesäsi kuluu muuten kuin kännykkää käpälöiden, käy kurkkaamassa kirjasuositukset myöhemmin. Syksyksi olen suunnitellut kuukausittaisia kirja-arvontoja, joten pysyhän mukana, jos olet kaltaiseni lukutoukka!

kirjakeskiviikko

Lomailijan lukupino on kasvanut korkeammaksi kuin koskaan, sillä ensimmäistä kertaa koskaan tämä yrittäjä on merkinnyt kalenteriin kokonaisen kuukauden lomaa. Täältä tullaan riippumatto, laiturinnokka ja löhötuoli, sillä tämä on kaikkien aikojen kirjakesä!

Riippumatossa maistuvat dekkaritkin

Olen ihastunut rikostarinoihin, joissa unohdetaan veren vuodatus ja väkivallalla mässäily. Jännityskirjallisuuden lajiin, jossa johtolankojen rinnalla kulkevat ihmissuhteet, rakkaustarinat ja sukujen synkät salaisuudet. Jos minulta kysytään, mikään ei sovi laiskaan riippumatossa rötväilyyn paremmin kuin kiehtova murhamysteeri! Siksi suosittelen etunenässä Elly Griffitsin Ruth Galloway -sarjaa, jossa marskimaalla asuva keski-ikäinen arkeologi siemailee viiniä ja setvii vuosikymmenien takaisia rikoksia yhdessä lapsensa isän kanssa, joka sattuu olemaan poliisi. Olen niin rakastunut Ruthiin, että murhatutkinnan juonenkäänteillä ei ole enää niinkään väliä, haluan vain tietää, miten ihmissuhdedraama etenee. Mukana seikkailee aina myös pari druidia.

kirjakeskiviikko

Mysteerien ystäville suosittelen myös Kate Mortonin tuotantoa sekä tänä keväänä ilmestynyttä Richard Osmanin Torstain murhakerhoa**. Jälkimmäisen tarinan sisään sukeltaminen vei hätiköiden esiteltyjen henkilöhahmojen vuoksi vähän aikaa, mutta loppua kohti vauhti kiihtyi ja pysyäkseen kärryillä piti pitää tiukasti kiinni. Eläkeläisten torstaisin kokoontuva murhakerho ratkoo rikoksia kahvikuppien, sherryn ja kakunpalojen äärellä ja on kutkuttavaa kuunneltavaa etenkin äänikirjana.

Naiset harvinaisissa päärooleissa

Tänä vuonna olen tutustunut ensi kertaa Kate Quinnin kirjoihin. Hän kirjoittaa todentuntuisesti naisista sodan aikana. Quinnin kirjoissa naiset eivät jää kotiin hoitamaan lapsiaan tai käy sotaa lottapuvuissa, vaan toimivat aktiivisesti rooleissa, jotka yleensä mielletään osaksi miesten maailmaa. Koodinimi Alice kertoo englantilaisten naisten vakoojaverkostosta ensimmäisen maailmansodan aikana. Raju tarina perustuu osittain todellisuuteen ja iskee välillä ilmat pihalle, mutta on todellakin lukemisen arvoinen.

kirjakeskiviikko

Quinnin Metsästäjätär ajoittuu toiseen maailmansotaan ja sen jälkimaininkeihin. Kirja kertoo venäläisestä naisten lentolaivueesta ja natsisotilaan vaimosta, joka kylmäverisesti murhaa sodan nimissä lapsia ja aikuisia. Veriteot eivät ole pääosassa, vaan niihin palataan takaumissa, kun Euroopasta jälkiä jättämättä kadonnutta metsästäjätärtä jäljitetään aina valtameren toiselle puolelle saakka. Myös naiset sodan ajan valokuvaajina nostetaan kirjassa valokeilaan. Quinnin uusin suomennos Ruusukoodi on vielä lukematta, odotan sitä innolla.

kirjakeskiviikko

Epätavallisten naisten kategoriaan nostan ehkä hieman yllättäen myös Juhani Karilan Pienen hauen pyydystyksen**. Tiedän, että haukea on hehkutettu hengästymiseen asti niin, että se melkein pärskii korvista ulos, mutta se ei tämän kirjan kohdalla haittaa. Hauki on outo, kiehtovan koukuttava, kierolla tavalla viihdyttävä ja kielellinen kokemus vailla vertaa. Aion kahlata kirjan tunnelmiin tänä kesänä uudelleen, sillä ensimmäisen lukukerran jälkeen luin silmät selällään Karilan artikkelin siitä, kuinka päähenkilön piti alunperin olla mies, ja kuinka hänen vaimonsa puolihuolimattomasti ehdotti sen vaihtamista naiseksi. Karila vaihtoi nimen, mutta jätti kaiken muun ennalleen. Nerokasta!

Hurmaavia herrasmiehiä ja reilusti romantiikkaa

Jos olet minun tavallani todellinen kirjaihminen ja kaipaat älykästä, mutta kevyttä kirjallisuutta, tartu Nina Georgen opukseen Pieni kirjapuoti Pariisissa. Harvoin tulee vastaan yhtä hurmaavaa rakkaustarinaa, joka valloittaa kaikilla tasoilla. Sydämensä särkenyt pariisilaisherra pitää vanhassa proomussa kirjakauppaa, jota hän itse kutsuu apteekiksi. Pienestä puodista saa kirjallisia lääkkeitä kaikkiin elämän vaivoihin. Avattuaan entisen tyttöystävänsä kymmeniä vuosia sitten lähettämän kirjeen hän irrottaa ankkurin ja lähtee matkalle menneisyyteensä kissojen ja sattumalta syntyvän sekalaisen seurueen kera. Varsinaisen tarinan päätyttyä lukija löytää kirjan lopusta yllätyksen, sinne on nimittäin kirjattu kaikki kirjassa mainittujen ranskalaisten ruokien reseptit sekä kaunokirjallinen ensiapupakkaus, joka sisältää rohtoja erilaisiin tunne-elämän katastrofeihin. Vahvaakin vahvempi suositus!

kirjakeskiviikko

Toinen kevyemmän genren suositus olkoon Clare Pooleyn Totuushaaste. Kuljeskelua pikkukaupungin kaduilla, kahviloissa ja hautausmaalla. Yksinäisiä, jotka löytävät toisensa sattuman kautta. Hersyviä hahmoja, orastavaa rakkautta ja 79-vuotias entinen taiteilija Julian, jonka kynästä koko tarina alkaa. Luultavasti tämä luokitellaan puhtaaksi viihteeksi, mutta juuri sitä lomalainen laiturinnokkaan tarvitsee. Ihana hyvän mielen kesäkirja!

kirjakeskiviikko

Vaikka kesän kirjapino onkin ehtinyt jo kerätä korkeutta, lukulistalle mahtuu aina uusia vinkkejä. Mitä kirjaa sinä suosittelisit? Kerro kommenteissa tai osallistu kirjakeskiviikko-keskusteluun instagramissa!

**merkityt kirjat on saatu pressikappaleina

ps. Edellisten kesien kirjavinkit löydät täältä!