Kolea tuuli puhaltaa mereltä, kesämekot on survottu takaisin kaapin ylähyllylle ja paljaat sääret verhottu paksujen sukkahousujen suojaan. Ähäkutti, hihkaisee huhtikuu, ja näyttää todellisen luonteensa. Suomenlinnan lautta halkoo vaahtopäisiä aaltoja. Ulkona käy kunnon puhuri, mutta sisätiloissa on niin lämmin, että hikoiluttaa. Viereisellä penkillä puhutaan venäjää, taaempana heiluvat vinhaa vauhtia italialaisten kädet. Aasialaiset turistit istuvat toisella puolella lauttaa ja tallentavat kännykkäkameroillaan jokaisen sekunnin. En tiedä, mitä muiden turistien päiväohjelma pitää sisällään, mutta meidän reittimme on selvä. Se kulkee ravintolasta ja kahvilasta toiseen, kunnes vatsa on täysi ja pää hienoisesti hiprakassa. Suomenlinnan Suupalat, täältä tullaan!
Suomenlinnan Suupalat on tapahtuma, jossa saaren ravintolat ja kahvilat esittelevät osaamistaan ja tulevan kesän maistiaisia. Makeita ja suolaisia makupaloja myydään tapahtumapäivänä naurettavaan 5 euron hintaan. Törmäsin tähän pienimuotoiseen ruokafestariin sosiaalisessa mediassa ja siltä seisomalta lähetin viestin miehelleni, joka kiinnostui siitä oitis. Sunnuntain ohjelma oli sitä myöten mukulakiviin naputeltu.
Navakka tuuli ja kahdeksan asteen lämpötila pakottivat pukeutumaan villamekkoon ja tuulenpitävään takkiin, mutta tämä lapintyttö ei onneksi viileää viimaa säikähdä. Saavuttuamme saareen, marssimme ensitöiksemme matkailuinfoon karttaa hakemaan. Tapahtumalle ei ollut painatettu omaa karttaa, vaan tarkoitus oli suunnistaa ravintolasta toiseen matkailubrosyyrin avulla. Kaikki Suomenlinnan ravintolat eivät kuitenkaan olleet mukana tapahtumassa, joten helpompaa olisi ollut seurailla valmista reittiä tai tapahtuman omaa karttaa.
Päätämme aloittaa Valimolta. Kävellessämme läpi lehteen puhkeavien puiden reunustamien kujien tajuan, että jos Suomenlinnan Panimoa jätetään laskuista, en ole syönyt yhdessäkään Suomenlinnan ravintolassa aiemmin. On siis jo aikakin. Vilkaisen kelloa ja laskeskelen, että jos olemme ripeitä ehdimme koluamaan kaikki kahdeksan ruokapaikkaa päivän aikana. Kiristämme kävelytahtia, sillä nälkäkin jo ilmoittelee itsestään vatsan tietämillä.
Valimon tiskillä on tarjolla haukipullia, purjoa ja basilikaa sekä seitania, krossipottua ja seesamia. Tilaamme jaettavaksi haukipulla-annoksen ja pullon Suomenlinnan panimon saisonia. Kello on puoli yksi ja tupa on melkein täynnä. Saamme odotella annostamme hyvän tovin, mutta kun se saapuu, lusikoimme suurikokoisen pullan napoihimme erittäin hyvällä ruokahalulla. Maku on mainio – hauki on maustettu hyvin, basilikamoussea on terästetty kapriksilla ja purjo haudutettu ihanan pehmeäksi. Hieno alku hienolle päivälle!
Toisena vuorossa on kioskin kulmalla seisova Susisaaren Ruokala. Tilaamme molemmat annokset – tofua ja porkkalaohrattoa sekä koskenlaskijasilakoita. Lasiin kaadetaan moscatelin ja chardonnayn sekoitusta ja mustaa omenasiideriä. Asiakkaita astelee ravintolaan tasaisena virtana, viereiseen pöydän ruokavieraat ovat saapuneet syömään lautasillaan olevia wienerleikkeitä Kaukoidästä asti. Susisaaren Ruokalan suupalat jäävät kuitenkin Valimon varjoon. Porkkalasta on vaikea löytää savunmakua ja koskenlaskijakin on kadonnut jonnekin ärhäkän tillin alle. Annoskoosta annamme kuitenkin plussaa, sillä nälkä alkaa näillä eväillä vihdoinkin talttua.
Seuraavaksi suuntaamme lelumuseolle, jossa Café Samovarbar tarjoilee teetä ja makeita herkkuja. Paikalle oli kutsuttu myös helsinkiläisen Demmersin teehuoneen edustaja maistattamaan erilaisia teelaatuja. Viidellä eurolla saa valita lautaselle neljä pientä makeaa, lisäksi tilaamme kannullisen rosepippuri-greippiteetä ja kupin suodatinkahvia. Kahvila on ihanan idyllinen ja sijaitsee saarenkolkassa, jonne en ollut koskaan jalallani astunut. Sitruunamuffinssi sulaa suuhun, samoin mutakakku, eikä kumpikaan meistä voi vastustaa tuoretta korvapuustia. Tänne on pakko palata paremmalla ajalla, pelkästään jo lelumuseonkin takia.
Loput suupalapaikoista oli ripoteltu lähelle lauttarantaa. Valitsemme neljänneksi stopiksi Bastion Bistron, jonka listalta houkuttelevat eniten kokonaisina savustetut katkaravut sekä perinteinen vorschmack. Kyytipojaksi kannamme pöytään lasin roseeta, pienen oluen ja miniannoksen vodkaa, jota ilman Mannerheimin suosikkiruokaa ei mitenkään voi maistella. Annokset ovat tähänastisista suurimmat, varsinkin vorschmack lisukkeineen riittäisi minulle kevyeksi lounaaksi. Etsiydymme seinän viereen, jossa tarkenee, vaikka kylmä tuuli välillä vähän viilentääkin. Katkaravut ovat pieni pettymys, mutta vanha kunnon klassikko maistuu juuri siltä, miltä pitääkin.
Sitten onkin taas makean välipalan aika. Cafe Silo on ainakin minulta jäänyt aiemmin vaaleanpunaisen Cafe Vanillen varjoon. Siksi tällä kertaa astummekin sisään Silon ovesta. Sisustus on hurmaava täälläkin. Ihastelen käsin tehtyjä kuppeja ja miellyttävällä volumella soivaa ranskalaista musiikkia. Kolmen herkkupalan kokoelma sisältää appelsiini-rosmariinikakkua, vanilja-mascarponepullaa ja yhden Chjokon praliinin. Mies vetäisee huiviinsa vielä espressoon, minä hörpin lasillisen vettä. Edessä on vielä ainakin kaksi annosta.
Cafe Vanille on täynnä, joten kurkkaamme seuraavaksi Viaporin Deli & Cafén oven taakse. Vitosen suupalana tarjotaan kakkua ja kahvia, suolaista vaihtoehtoa ei ole. Jälkkärivatsa pömpöttää kuitenkin jo, niinpä siirrymme suosiolla viimeiselle rastille. Halusimme jättää Suomenlinnan Panimon viimeiseksi kolmesta syystä. Panimon ruoka on tunnetusti hyvää, se on sopivan lähellä lauttarantaa, ja suojaisella terassilla todennäköisesti on kylmästä merituulesta huolimatta lämmin.
Olimme oikeassa. Terassi on tyhjillään ja sen perimmäisessä nurkkauksessa on seinien suojaama pöytä. Ruokakin maistuu – karitsamakkara ja korvasieni-perunakakku talon sinapilla on molempien mieleen, samoin lohipastrami vihreällä parsalla ja raparperikreemillä. Ruuan kylkeen valitsen tuopillisen Suomenlinnan Panimon ihka ensimmäistä hapanolutta, hibiskuksella maustettua souria. Yhdyn tarjoilijan hehkutukseen, siemailen juomaa silmät kiinni ja annan kevätauringon lämmittää kasvojani. Terassi on kokonaan meidän lähes tunnin ajan. Kotiin maltamme lähteä vasta, kun kellon viisarit osoittavat viittä.
Takana on melkein neljä ja puoli tuntia, yhdeksän viiden euron annosta ja useampi lasillinen laatujuomia. Suomenlinna sai tällä retkellä täysin uuden ulottuvuuden, sillä aiempina vierailukertoina – joita on kymmeniä – meillä on aina ollut omat eväät mukana. Seuraavalla kerralla saatamme jättää piknik-korin kotiin ja nauttia valmiin pöydän ylellisyydestä merellisessä ympäristössä.
Suomenlinnan Suupalat järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kahden hengen raatimme valitsi suvereeniksi voittajaksi Valimon haukipulla-annoksen. Riittävän simppeli, mutta kuitenkin tarpeeksi kompleksinen suupala, jossa maku ja koko oli kohdallaan. Hyvä Valimo! Toivon todella, että tapahtumasta tulee pitkäikäinen perinne, mutta sitä silmällä pitäen muutama kehitysehdotus lienee paikallaan.
Eniten kaipasin Suupaloille suunniteltua omaa karttaa. Myös jokaisen ravintolan menu olisi kiva tietää etukäteen. Paperille sitä ei tarvitse painattaa, mutta oven pieleen kiinnitetystä menusta olisi apua. Nyt ruokalista selvisi vasta tiskillä, jonne joissain tapauksissa joutui jonottamaan. Käsin syötävien suolaisten oheen pitäisi aina kattaa kosteuspyyhkeitä, sillä esimerkiksi savustettujen katkarapujen kuoriminen on aika sottaista puuhaa. Muuten kaikki sujui mallikkaasti ja tulemme taatusti uudestaan, jos Suomenlinnan Suupalat -tapahtuma jää elämään.
Jos herkkuhammasta alkoi kolottaa tai suolaisen nälkä kasvoi, kannattaa Suomenlinnaan suunnata vaikka jo heti seuraavana viikonloppuna. Toukokuun alkupuolella saaressa on vielä väljää ja väkeä huomattavasti vähemmän. Luonto viheriöi ja linnut konservoivat, eikä hanhiakaan ole vielä riesaksi asti Kaikki ravintolat yhteystietoineen löydät Suomenlinnan nettisivuilta.
