Joulukalenteri – luukku 7: Kirje joulupukille

Hyvä joulupukki!

luukku3-5

Moneen vuoteen en sinulle ole kirjoittanut, mutta nyt tuntuu siltä, että on aika tarttua kynään. Olen ollut ahkera ja välillä liiankin tunnollinen. Ylitöitä on kertynyt ja stressitasoja on koeteltu. Olen yrittänyt olla paras mahdollinen kumppani ja hyvä ystävä. Ihan joka viikko en ole jaksanut hoitaa ystävyyssuhteitani niin hyvin kuin olisin halunnut, tiuskinutkin olen. Lähimmäisistäni olen kuitenkin pitänyt huolta ja tavannut säännöllisesti myös mummoystävääni.

Maailmaa minusta ei ole pelastamaan, mutta materiaa olen pyrkinyt kuluttamaan maltillisesti. Tänä vuonna olen ostanut vain kaksi mekkoa, toisen käytettynä ja toinenkin oli suomalaista muotoilua. Kenkiä en ole ostanut yksiäkään. Ruokaa hankin vain sen verran kuin tarvetta on. Luomuna ja läheltä, jos mitenkään mahdollista. Muutamaan kirjaan olen haksahtanut, mutta niistä en huonoa omatuntoa kanna.

Toivomuslistani on tänäkin vuonna pitkä, anteeksi. Puolustelen pituutta aineettomilla ja syötävillä lahjoilla, ne ovat parhaita ja niitä odotan eniten. Toivon lepoa, rauhaa ja stressitöntä aikaa – itselleni ja kaikille, jotka vierelläni tätä elämän polkua tallaavat. Lykkyä siihen, mitä kukakin tykönään tavoittelee, onnea ja menestystä, mitattuna muilla kuin maallisilla mittareilla.

Toivon rohkeutta ja sinnikkyyttä tavoitteideni toteuttamiseen. Selkeitä ajatuksia ja kirkkaita suunnitelmia. Uusia, raikkaita tuulia, jotka puhaltavat läpi pääni ja vievät kaiken pysähtyneen mennessään sinne jonnekin, Afrikan aavikoille.

Toivon hitaampaa elämää, aikaa ja olemisen opettelua. Itseni hyväksymistä ja ympärillä olevien ihmisten ymmärrystä. Halauksia, kosketuksia ja suukkoja, lämpimiä ajatuksia ja lempeitä katseita. Voimakkaita olkapäitä, joihin nojata, lyhyitä hetkiä, joista nauttia.

Toivon lunta, valkeaa valoa ja sinisen sävyjä. Hankikantoa, aurinkoa ja tähtitaivaita. Aterioita yhteisessä pöydässä, kuplivaa mieltä ja odottamattomia makuja. Uusia kokemuksia, koskettavia keikkoja, tunteisiin vetoavaa musiikkia ja pysäyttäviä eläviä kuvia.

Tiedän, että luettelemani toiveet ovat minusta itsestäni kiinni. Joskus kuitenkin tarvitaan vähän vauhtia, pientä potkua oikeaan suuntaan, sinne missä kaikki taika tapahtuu. Voin minä muutaman tavarankin toivoa, jos niiden toteuttaminen on helpompaa. Lautasliinat ovat loppu, samoin vihreä tee – ja kaikissa sukkahousuissa on varpaissa tai kantapäässä reikä. Blinipannu uupuu ja kastikekattila, sellainen ihan pieni, joka toimii induktioliedellä. Kesämökki olisi myös kiva. Myös ruokakuvausalustoista haaveilen, mutta ne taidan askarrella itse.

Muuta en keksi, ehkä pärjäät näillä? Hyvää joulua ja tsemppiä loppuvuoden kiireisiin, aavistan miltä sinusta tuntuu. Sinä selviät kyllä, olet aina selvinnyt. Tahtoihminen, joulupukki.

Toivottaa,

Pia

Joulukalenteri – luukku 6: sinivalkoisia ajatuksia ja manteli-suklaakakkua

Kaivoin tänään kaapistani pahvilaatikon, johon olen säilönyt reilut kymmenen vuotta sitten poltetut cd-levyt. Niihin on tallennettu valokuvia vuosilta 2001–2006. Valitsin levyn, jonka kannessa luki itsenäisyyspäivä 2004 ja toiveikkaana työnsin cd:n mieheni läppärin cd-kelkkaan.

6. luukku

Levy ei toiminut enää. Ei, vaikka jynssäsimme sen puhdistusliinalla ja koetimme useampaan kertaan. Osa kuvista on onneksi teetetty oikeiksi valokuviksi, mutta suurin osa on haihtunut bittitaivaaseen ikuisiksi ajoiksi.

En pysty siis esittelemään teille kuvia ylioppilaiden soihtukulkueesta, jossa astelin ylpeänä kantaen soihtua pääni yläpuolella. Laulaen savolaisen laulua, ylioppilaslakki päässä, varpaat jäässä ja sormet kohmeessa, savolaisen osakunnan lipun alla. En voi todistaa Presidentti Halosen vilkuttaneen meille juuri silloin, kun tv-kamerat kuvasivat kulkuettamme. Minulla ei ole kuvia senaatintorilta, jossa pidettiin puheita ja jonka portailla osakuntien liput seisoivat kunniavartiossa lumen leijaillessa taivaalta ja takertuessa punaposkisten ylioppilaiden silmäripsiin.

kuurankukkia

Savolaisen Osakunnan itsenäisyyspäiväjuhlat ovat painuneet mieleni syviin sopukoihin. Muistan sotiemme sankarivainajille ja veteraaneille pidetyt puheet, orkesterin esittämät Finlandian ja Porilaisten marssin, osakuntanauhojen jaon uusille osakuntalaisille ja Maamme-laulun, joka kaikui uuden ylioppilastalon käytävillä. Muistan yhteishengen ja yhdessä tekemisen meiningin, glögin ja joulutortut sekä rennon arvokkaat iltajuhlat Helmilässä – osakunnan huoneistossa Temppeliaukion kirkon naapurissa.

kakku ylhäältä päin

Opiskelun päätyttyä keksimme uusia perinteitä. Parinkymmenen ruokalajin aterioita ystävien seurassa, linnanjuhlien pukujen arviointia ja linnan virallisen boolireseptin varioimista. Itsenäisyyspäivälle sopivaa arvokasta tunnelmaa, lisää puheita, sinivalkoisia lauluja, kuohuviiniä, hirvipastia, punajuuria ja muita suomalaisia raaka-aineita.

Minna Canth

Pari vuotta sitten askartelimme arvomerkkejä. Jokainen sai valita rintaansa omimmalta tuntuvan sankarin tai sankarittaren. Minä valitsin Minna Canthin: yhteiskunnallisen vaikuttajan, naisten aseman edistäjän ja ensimmäisen suomenkielisen sanomalehtinaisen.

rääppiäiset

Tänään järjestimme itsenäisyyspäivän vastaanoton kotonamme Kalasatamassa. Ovet kotiime olivat avoinna puolesta päivästä iltayhdeksään asti. Glögikattila porisi hellalla lempeän tulisen linssikeiton hautuessa viereisellä levyllä. Pakkasesta piipahteli sisään ystäviä ja naapureita. Ovikello soi tuon tuostakin ja suklaakakku hupeni samaan tahtiin. Illan pimentyessä kynttilät syttyivät ja kuohuviinipullo poksautettiin auki.

skumppaa ja kynttilät

Olen kiitollinen saadessani asua tässä lintukodossa, jota Suomeksi kutsutaan. Turvallisessa ja demokraattisessa valtiossa, jossa on neljä vuodenaikaa. Maassa, jonka luonto salpaa hengen ja jossa metsä on aina kivenheiton päässä siitä, missä milloinkin satun seisomaan. Pääkaupungissa, jossa on kaikki mitä tarvitsen.

*****

Kahvilla maustettu manteli-suklaakakku (10 annosta)

175 g tummaa suklaata
2 dl mantelirouhetta
175 g voita
3 munaa
1 dl tavallista sokeria
1 dl muscovadosokeria
1/2 dl jauhoja
3 tl murukahvia

suklaa vesihauteessa

Kuorrutus:
150 g tummaa suklaata
1 1/2 dl vispikermaa
1 rkl voita
sormisuolaa

mantelirouhe

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Rouhi mantelit karkeaksi ja paahda niitä uunissa n. 6 minuuttia, älä polta. Vähennä uunin lämpöä 175 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa ja voi mikrossa. Sekoita sokerit voisulaan (älä hermostu, jos muscovado jää paakkuisaksi, se sulaa uunissa kyllä). Erottele keltuaiset ja valkuaiset ja sekoita yksi keltuainen kerrallaan voi-sokeriseokseen. Lisää sulatettu suklaa, jauhot, murukahvi ja mantelit. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti mukaan taikinaan.

vajonnut kakkupohja

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa vuoasta riippuen 35-60 minuuttia. Minulla oli korkea vuoka, joka vaati tunnin kypsymisajan. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kuin kumoat sen, muuten käy kuten minulla, keskiosa valahtaa. Sulata kuorrutteen suklaa lämpimään vispikermaan (älä keitä!) ja lisää lopuksi voi. Anna jäähtyä hieman ja kaada sen jälkeen kumotun kakun päälle. Sirotteli viimeiseksi sormisuolaa. Tarjoile sellaisenaan tai vaikka vaniljajätskin kanssa.

kuorrutettu kakku

Joulukalenteri – luukku 5: haaveita tunturijoulusta

luukku 5

Vielä joskus vietän joulun keskellä kaamosta. Sinisen hämärän sylissä, lempeän pimeyden keskellä, hankien kimmeltäessä tähtikirkkaassa yössä. Takkatulen loimussa, kelomökin lämmössä, kuusen kynttilöiden hennossa valossa. Kaukana kaikesta, käpertyneenä kalleimpani kainaloon.

takkatuli loimuaa

auringonlasku ja husky

puiden latvat

vanha maisemahissi

Yöllä kiipeän tunturin laelle todistamaan revontulien pauketta. Pienenä, nöyränä olen yhtä alla avautuvan maailman ja ikuisen avaruuden edessä. Ympärilläni suuri hiljaisuus, kädessäni rakkaimpani käsi.

tsokka

huippumökki

hissi

Lumen valo, sen tuhannet erilaiset värisävyt. Pakkasen narina huopatossujen alla, posket, jotka hehkuvat punaisina, kehyksinään valkoisiksi huurtuneet hiussuortuvat. Upottava hanki, tykkylumen kuorruttamat puut ja tuulen hiomat kinokset. Harmaantuneet kelohonkaiset seinät, nenään hiipivä lämpiävän puusaunan tuoksu.

huipulla

kelomökissä

aurinko puiden välissä

viimeisen päivän auringonlasku

Suksen ääni vasta ajetun rinteen pinnassa, sauvan narina murtomaaladulla, hissien kolahdukset ja uutteran lumikissan yössä loistavat silmät. Kuuma kaakao ja lumesta paakkuuntuneet lapaset. Vaaramaisemat, joissa sieluni lepää. Pohjoisen tyttö, etelään eksynyt, se minä olen.