Ruokakuvausretriitti – ranskalaisia illallisia, viiniä ja valokuvausvinkkejä

8.11.20198.11.2019 / piapas / 1 kommentti

Elokuun lopussa pakkasin pakaaseihini muutaman hellemekon, uima-asun ja varvastossut. Vaatteiden lisäksi kassiin löysivät tiensä tietokone, kännykkä, kamera, laturit ja liuta vara-akkuja. Olin lähdössä Ranskan maaseudulle ruokakuvausretriittiin yhdessä yhdeksän muun innokkaan kanssa. Tuoreita raaka-aineita, yhdessä tehtyä ruokaa, paikallista viiniä, auringossa hohtavia värejä ja visuaalista ilotulitusta Happy Hamletin pittoreskissä pihapiirissä kuuden päivän ajan. Kerrankin on aikaa keskittyä valokuvaamiseen kokonaisen viikon ajan – täydellistä!

Hallitsen valokuvauksen periaatteet, ja otan mielestäni kelvollisia kuvia ruuasta, ihmisistä ja kaikesta siltä väliltä. Siksi hämmästyinkin, kuinka paljon ruokakuvausretriitti antoi, ja kuinka nopeasti kehityin kuvaamisessa yhden ainoan viikon aikana. Uskalsin vähentää valoa, jaksoin panostaa sommitteluun, maltoin etsiä erilaisia kuvakulmia ja käsitellä rohkeammin kuvia. Ja koska minäkin pystyin siihen, pystyt sinäkin. Listasin muutaman oppimani asian alle, ehkäpä niiden avulla sinustakin tulee piirun verran parempi ruokakuvaaja!

Suunnittele ja sommittele!

Pysähdy, ajattele ja sommittele. Älä sohi menemään, vaan mieti, mitä olet tekemässä. Etsi hyvä kuvakulma, siirtele kuvassa olevia asioita ja katso asetelmaa kameran kautta, kunnes olet tyytyväinen kompositioon. Jos kuvaat ihmisiä, puhu kuvattaville ennen kuin painat laukaisinta. Puhuminen hidastaa meneillään olevaa liikettä ja saat todennäköisesti paremman ja terävämmän kuvan.

Hyödynnä tyhjää tilaa, muista kultainen leikkaus ja kolmanneksen sääntö. Käytä tyhjää tilaa korostamaan kuvattavia kohteita. Koko kuvausalan ei siis välttämättä tarvitse olla ripoteltu täyteen kaikkea mahdollista, vaikka runsaudellekin on paikkansa. Kokeile erilaisia tyylejä, mieti, mikä miellyttää sinun silmääsi. Joitan perussääntöjä kannattaa kuitenkin yleensä noudattaa. Sommittele kuva niin, että kuvattava kohde on kultaisessa leikkauksessa tai kolmannesten risteyskohdassa. Käytä hyväksesi kameran näytön ja kännykkäkameran ristikkoa kuvatessasi ja huomioi asia myös rajatessasi kuvaa myöhemmin.

Huomaa yksityiskohdat. Katso ympärillesi, tutki tekstuureja ja kiinnitä huomiota yksityiskohtiin, joita on joka puolella. Yksi ruskan värjäämä lehti on usein kiinnostavampi kuin kauempaa kokonaisesta puusta otettu kuva. Käytä suurta aukkoa, tarkenna siihen, mitä haluat korostaa ja anna vähemmän tärkeän taustan rauhassa sumentua.

Leiki väreillä. Kokeile sävyttää kaikki kuvassa olevat astiat, rekvisiitta ja alustat samaan sävyyn. Etenkin vastaväreissä hehkuva ruoka saattaa nousta paremmin esiin, kun taustan värimaailmassa tapahtuu vähemmän. Kokeile valkoista lautasta valkoiselle alustalle ja sinistä siniselle ja vihreää vihreälle.

Kuvausastian koko ratkaisee. Käytä aina pieniä astioita, sillä suuriin on vaikeampaa asetella annosta nätisti. Pienet astiat mahtuvat myös paremmin kuvaan. Astioiden ja raaka-aineiden muodollakin on väliä: pitkulaiset astiat, ohuet ja terävät juustopalat, rullat, pötköt ja kaikki muukin pitkänmallinen kannattaa joko asetella niin, etteivät ne ole kokonaan kuvassa tai sitten murentaa muoto pienemmiksi palasiksi.

Valolla ja sen suunnalla on väliä. Kuvaa ruokaa mieluummin vastavaloon tai niin, että valo tulee sivusta. Näin saat kuvaan muotoja, kontrasteja ja kolmiulotteisuutta. Suora auringonpaiste on vaikea kuvattava, joten käytä himmennintä tai vaikka valoverhoja pehmentämään valoa. Tyylejä on monenlaisia, ja välillä kannattaa koettaa kuvata tunnelmallisemmassa valossa. Dark and moody on keikkunut pitkään ruokavalokuvaustrendien harjalla. Lisäesimerkkejä tummemmasta tyylistä voit vakoilla Vaimomatskuu-blogista ja blogin instatililtä.

Järjestelmäkameraa ei aina tarvita, kännykkäkin riittää

Mieti suuntaa ja kuvakulmaa. Kännykkäkuva toimii erityisesti läheltä ja tarpeeksi kaukaa otettuna. Kuva kannattaa ottaa suoraan sivusta tai lintuperspektiivistä – muutkin kuvakulmat saattavat toimia, mutta nämä toimivat varmasti. Kännykkäkuvaamisessakin kannattaa muistaa kunnollinen kuvausasento ja kahdella kädellä operoiminen, varsinkin jos käytät kännykkäkameraa silloin, kun valoa on vähän. Paina kädet kiinni kylkiin ja muista hengittää.

Seuraavaksi ärsyttävän helppo jippo, jonka ruokakuvausretriitti minulle opetti. Säädä valotus jo kuvattaessa. Kun tarkennat kännykän kameralla kohteeseen, ilmestyy ruutuun tarkennusneliön viereen viiva, jonka keskellä on aurinko. Vetämällä aurinkoa ylöspäin valotus voimistuu, alas vetäminen taas vähentää sitä. Nerokasta! Miksi kukaan ei kertonut tätä minulle aiemmin?

Jos luonnonvaloa on vähän tai kohde on valaistu pelkillä keinovaloilla, mustavalkokuva saattaa toimia paremmin kuin värikuva. Muuten valmiita filttereitä kannattaa välttää ja säätää kuvaa mielummin jälkikäteen.

Lataa puhelimeesi helppokäyttöinen kuvankäsittelysovellus, kuten Snapseed. Korjaa tarvittaessa kirkkautta, kontrastia, kylläisyyttä ja lämpöä. Poista häiritsevät roskat, korosta niitä värejä, valoja ja varjoja, joiden haluat kiinnittävän katsojan huomion. Vinjetillä, eli kuvan laitoja tummentamalla korostat automaattisesti kuvan keskikohdassa olevia asioita. Kokeile, leiki ja ole luova!

Ruokakuvaajan tarpeellisia tavaroita

Kirjoitin kuvauspäivien perusteella itselleni muistilistan asioista, jotka pitäisi hankkia tai muuten vain hoitaa kuntoon. Kirjaan senkin nyt tähän, ehkäpä sinäkin saat listasta ideoita itsellesi.

Ryhdistäydy ja nikkaroi viimeinkin itsellesi uudet kuvausalustat. Käytä maalaamisessa viileitä kalkkivärejä ja mattamaaleja. Muista pinnan rosoisuus, jota voi korostaa esimerkiksi sekoittamalla maaliin hieman hiekkaa. Kunnosta ja maalaa myös vanhat kuvausalustat!

Käytä diffuusoria pehmentämään suoraa luonnonvaloa etenkin juomien kuvauksessa. Vastaavasti, jos valoa on liian vähän, valoa heijastavasta pinnasta voi olla hyötyä. Verkkokauppa.comista kokoontaiteltavan diffuusorin/heijastimen saa alle 50 eurolla.

Tsekkaa erään nimeltämainitsemattoman pikamuotiketjun puuastioiden hinta, laatu ja valmistusmaa. Hanki muutama, jos omatunto ei soimaa liikaa.

Muista myös ruokavalokuvauskilpailut, niihin kannattaa osallistua muidenkin kuin ammattivalokuvaajien. Tsekkaa ainakin Pink Lady Food Photographer -kilpailu!

Bonusvinkki: kun matkustat ulkomaille, kolua paikalliset kirpputorit ja vanhan tavaran liikkeet läpi. Etenkin maaseudun pikkukylistä saatat löytää aarteita ja rouheaa kuvausrekvisiittaa pilkkahintaan. Vai mitä sanotte yllä olevan kuvan astiapinosta, josta Moissacin pikkukaupungin laitamilla sijaitsevan brocanten eli antiikkikirppiksen myyjä pyysi käsiään levitellen kolme euroa?

Ruokakuvausretriitti Happy Hamletissa

Happy Hamletin ruokakuvausretriitti järjestetään myös vuonna 2020. Hintaan kuuluu opetuksen ja valokuvausvinkkien lisäksi majoitus mielettömän kauniissa huoneissa, runsaat ranskalaiset ateriat aamiaisesta illalliseen, viinit, aperitiivit, drinkit ja kaikki ruokajuomat, retkiä viinitiloille ja paikalliselle ruokatorille sekä kirsikkana kakun päällä visiitti yllämainitulle, ruokakuvaajan taivaaksikin kutsutulle antiikkikirppikselle. Retriitin ohjaavat ruokakuvausguru Mari Moilanen ja huippukokki Teresa Välimäki.

Osallistumispaikkoja on rajallinen määrä, joten jos innostuit, klikkaile kipin kapin lukemaan lisää retriitistä – ja ilmoittaudu pian. Sanomattakin on selvää, että suosittelen lämpimästi!

Jäähyväiset kesäparatiisille

29.10.201929.10.2019 / piapas / 3 kommenttia

Siinä se nyt oli. Viesti, jonka olin aavistanut tulevan, vaikka kuinka koetin olla ajattelematta asiaa. Mökin vuokrasopimus päättyisi vuoden 2019 loppuun. Edessä olivat jäähyväiset kesäparatiisille.

Olisin halunnut viivytellä ja jättää kysymättä, ennen kuin on pakko. Mies kuitenkin halusi tietää. Ymmärrän sen kyllä, sillä kampetta oli kertynyt mökin kaappeihin sellaiset määrät, että niiden roudaamiseen tarvittiin enemmän kuin neljä kättä ja moottoripyörä. Oli katsottava kalenteriin, suunniteltava aikataulu ja lainattava auto.

Pala nousi kurkkuun ja purskahdin itkuun. Tunteiden voimakkuus yllätti itsenikin ja vasta siinä hetkessä tajusin, kuinka tärkeä punaisesta tuvasta ja mielen rauhoittavasta mökkimaisemasta oli meille molemmille tullut. Ajatus siitä, että en ehkä enää koskaan pääsisi istumaan tällä lasiverannalla, uittamaan varpaitani tältä laiturilta, saunomaan näillä lauteilla ja uimaan kirkasvetisessä järvessä, oli lohduton.

Ikävä tulee paitsi mökkimaisemaa myös rauhaa ja levollisuutta, kurkien kailotusta, joutsenten laulua, kuikan kaihoisaa huutoa ja isokoskeloiden sukellusnäytöksiä. Ei enää uskomattomia auringonlaskuja, romanttisia souturetkiä, rasvatyyntä järvenpintaa, pihapiirin mustikkamättäitä, hiekkapohjassa vaeltavia simpukoita eikä rannassa nukkuvia haukia. Ei riippumatossa loikoilua, takkatuleen tuijottelua, saunan lämmittämistä ja kesäkeittiön tuoksuja. Ainakaan tässä eteläsavolaisessa osoitteessa.

Nyyhkytykselle ei meinannut millään tulla loppua. Kipusin kainaloon ja yritin hengittää syvään. Illalla saunan lauteilla mies käytti kovia kirosanoja, minä seisoin kylpytakissani laiturilla, seurasin kurkiauran lentoa ja annoin viileän tuulen riepotella tukkaa ja helmojani. Olo oli haikea.

Siksi mökkikesää jatkettiin tänä vuonna lokakuulle asti. Viimeisenä viikonloppuna jätimme jäähyväiset kesäparatiisille. Pakkasimme ja puunasimme, tyhjensimme kaappeja ja täytimme auton takakonttia. Kyytiin kannettiin kaiken muun mökkikamppeen lisäksi pulsaattoripesukone, iso laatikollinen kirpputorilta kerättyjä astioita, kolme kangaskassillista lukemattomia kirjoja, repullinen reseptejä, laukullinen lakanoita ja mieletön määrä mökkivaatteita. Kenkiäkin oli kertynyt nurkkiin vino pino.

Monivuotiset yrtit kaivettiin ylös ja Jyväskylästä saatu perinneraparperi siirrettiin ämpäriin. Laituri nostettiin talviteloille ja tuhkatkin tyhjennettiin pesästä. Viimeisenä pimeänä yönä onnistuin kadottamaan toisen korvakoruni huussipolulle. Jääköön se muistoksi mökkimaisemaan, merkiksi minusta ja meidän täydellisistä mökkikesistämme.

Ovea lukitessa ei tuntunut oikeastaan miltään. Haikeus oli haudattu toiveikkuuden alle.

Saattaa olla, että pääsemme vielä piipahtamaan tutuksi tulleissa maisemissa, mutta koko kesää meillä ei ole mahdollisuus siellä enää viettää. Omistaja haluaa ensi vuonna viettää enemmän aikaa omilla tiluksillaan. Ymmärrän hyvin, sillä jos minulla olisi täydellinen pakopaikka, olisin siellä aina. Siksi hakuvahdit on nyt asetettu, ja sormet selailevat myyntipalstoja harva se päivä.

Rantasauna, etelään tai lounaaseen katsova lasiveranta, kirkas vesi ja alle kolmen tunnin ajomatka Helsingistä. Sähköjä emme välttämättä tarvitse, mutta oma kaivo olisi hyvä olla. Aitta vieraille tai ainakin mahdollisuus rakentaa sellainen. Bussipysäkki korkeintaan kymmenen kilometrin päässä. Siinä kai ne tärkeimmät. Ehkäpä ensi kesänä meillä onkin ikioma kesäparatiisi?

Kaksi viikkoa kädetönnä

19.10.2019 / piapas / 2 kommenttia

Kaaduin pyörällä. Lähellä kotia, hitaassa vauhdissa ja kevyesti kyljelleni kellahtaen. Ahtaassa välissä rengas kiilautui kantin ja hidastustöyssyn väliin ja jäi siihen. Minä rojahdin oikean käteni päälle asfalttiin. En pudonnut korkealta, enkä lyönyt päätäni, mutta käteen sattui niin, että itkin.

Mies ajoi onneksi takanani ja oli sekunneissa tarkistamassa miten kävi. Myös ohikulkija pysähtyi ja kysyi tarvitsemmeko apua. Kävelin omin jaloin kotiin, otin särkylääkettä ja painuin pehkuihin toivoen, että kipu hellittäisi aamuun mennessä.

Aamulla oli pakko ottaa käyttöön ensiapulaukun kantoside. Lukiossa opitut ensiaputaidot olivat niin hataralla pohjalla että oli turvauduttava YouTuben apuun. Käsivarsi ei taipunut kunnolla koukkuun eikä ojentunut suoraksi. Pienikin liike sattui ja kyynerpää oli turvoksissa. Sormia sentään pystyi liikuttelemaan.

Soitin päivystyspuhelimeen ja sain käskyn hakeutua Haartmanin pientraumapolille. Hannan kanssa sovittua brunssia ei kuitenkaan voinut jättää väliin, joten haimme siskolta auton lainaan ja köröttelimme Loviisan kulmille herkuttelemaan. Sen jälkeen olikin pakko alistua kohtaloonsa ja istua päivystyksen penkeille jonottamaan. Kahdessa tunnissa kyynerpää kuvattiin ja diagnosoitiin: ei murtumaa, vain tärähdys. Käsi paketoitiin mitellaan ja minut lähetettiin kotiin.

Luojan kiitos, kyynerpää ei murtunut! Leikkaus olisi tarkoittanut työkseen kirjoittavalle, oikeakätiselle yrittäjälle köyhiä aikoja. Toki lääkäri kysyi nytkin tarvitsenko sairaslomaa. Sanoin olevani yrittäjä ja hän totesi: ei sitten mitään.

Takana on hankalat kaksi viikkoa. Meneillään olevia työprojekteja oli useita, ja vasemman käden viisisormijärjestelmällä oli tuskallisen hidas kirjoittaa. Kokeilin koneeni puheentunnistussovellusta vain huomatakseni, että ajattelen sormillani, ja että kirjakielen lausuminen mahdollisimman selkeästi ja kovaan ääneen on ärsyttävää. Somekanavien päivittäminen jäi, sillä yhdellä peukalolla näpyttely repi viimeisetkin hermonriekaleet. Kuvaamisesta nyt puhumattakaan. Oli pakko ilmoittaa asiakkaille homman todellinen laita.

Yrittäjän elämä ei todellakaan ollut ainoa, joka kärsi kolauksen. Toisen käden toimettomana roikkuminen teki tavallisesta arjesta yllättävän rajoittunutta. Rintsikoiden pukeminen (tai riisuminen) ei onnistunut, farkkuja ei saanut yhdellä kädellä jalkaan, silmillä roikkuvia hiuksia ei saanut kiinni ja niiden peseminen oli hidasta yhdellä kädellä. Joustavat vaatteet sain päältäni yhdelläkin kädellä, mutta takin napittamiseen jouduin pyytämään usein ulkopuolisten apua.

Leivän leikkaamisesta oli turha haaveilla, samoin vichypullon ja muiden purkkien avaamisesta. Jopa margariinirasian kansi pysyy tiukasti kiinni. Ruuanlaitto rajoittui valmiiden annosten lämmittämiseen, ja syödä pystyi vain vasemmalla kädellä, joten ravintolassakin piti pyytää seuralaista pilkkomaan kaikki suupalaa isompi. Hampaiden pesusta ei meinannut tulla mitään, kun koordinaatio oli hakusessa. Yöt oli pakko nukkua selällään, että käden sai tuettua hyvään asentoon. Matkakorttiinkin piti ostaa kautta, vaikka tähän aikaan vuodesta vielä pyöräilen yleensä joka paikkaan.

Yllättävää kyllä, on yksikätisyydestä ollut myös iloa! Ystävät, kollegat ja puolitutut ovat osoittaneet ylitsevuotavaa empaattisuutta ja tarjonneet apuaan joka välissä. En muista koska viimeksi minulta olisi kyselty näin monta kertaa viikossa, miten voin. Avautuneita kengännauhojani on solmittu keskellä katua, ovia pidetty auki, tavaroita kannettu ja ruokaa pilkottu pyytämättäkin. Jutun juurta on syntynyt verkostoitumistilaisuuksissakin kuin itsestään. Kiitos kaikille asianosaisille, piristitte matalaa mieltäni monin verroin!

Nyt kädellä voi jo nostaa kevyitä esineitä. Kahdella kädellä kirjoittaminenkin onnistuu, kun asettautuu oikeaan kulmaan läppäriin nähden. Käsin kirjoittamista kokeilin eilen, mutta kauppalistasta tuli rivi harakanvarpaita, joista en itsekään saa selvää. Tämän tekstin kirjoitin kuitenkin kännykällä, pelkkien peukaloiden urakoimana. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa, ehkä kädestä vielä kelpo peli saadaan jumpattua.

Lauantaiksi aion ihmeparantua, sillä silloin vietämme ystävien kanssa hääjuhlaa, kun kesällä solmittu avioliittomme saa kirkollisen siunauksen. Aion sujahtaa eilen vintageliikkeestä löytyneeseen mekkoon ja jättää kantositeen kotiin. Vaikka sitten särkylääkkeiden voimin!

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

elämä