Myöhästyneet onnittelut!

18.5.2016 / piapas / 17 kommenttia

Lyhyenä hetkenä on nyt yhden vuoden ja yhden päivän ikäinen. Juuri ja juuri kävelemään oppinut, vielä hieman haparoiva, mutta päättäväisesti eteenpäin asteleva. Innostuu helposti, jokeltelee suureen ääneen ja nauttii vuorovaikutuksesta kaikenikäisten kanssa. Luonteeltaan tämä taapero on utelias ja vähän uppiniskainen. Ulkoisessa olemuksessa on vielä pienen lapsen pyöreyttä, tukkakin harottaa joka suuntaan ja hymy on leveä. Ruokahalu on aikuisen naisen luokkaa.

Vuosi on sisältänyt 72 artikkelia, yli 600 kuvaa, 100 700 uniikkia kävijää ja 242 200 sivulatausta. Olen siis postannut 1,38 kertaa viikossa. Vähemmän ja epäsäännöllisemmin kuin suunnittelin. Olen kuitenkin tyytyväinen, etten ole jättänyt leikkiä kesken, vaikka kirjoittamiselle onkin välillä pitänyt varastaa aikaa yön tunneilta. Uniikkeja lukijoita on ennätyskuukausina ollut jopa 20 000, kun luku keskimäärin on n. 8500 kuukaudessa. Hurjia lukuja kaikki tyynni – ainakin näin aloittelijan näkökulmasta. Kiitos kuuluu sinulle, lukijani.

Ennen aloittamista listasin yhteen tiedostoon kaikki postausideani. Noin sadasta silloin kirjatusta ideasta on toteutettu ehkä viidesosa. Olen saanut huomata, että ajankohtaisemmat juttuaiheet syrjäyttävät alkuperäiset suunnitelmat, ja hyvä niin. Alkuperäiset ideat, muistot ja tarinat eivät vanhene, vaan odottavat vuoroaan.

Viime perjantain PING Helsinki pani miettimään. Kenelle kirjoitan ja miksi? Mitä lukijat haluavat ja tarjoanko heille sitä? Ymmärrän, että jos (ja kun) on aikeissa siirtyä vähitellen harrastelijabloggaajasta ammattilaiseksi, pitäisi sisältöjä miettiä ensisijaisesti kohderyhmää miellyttäen. Aion silti jatkossakin kirjoittaa itsepäisesti siitä, mikä minua kiinnostaa. Haluan tarinoiden kumpuavan omasta elämästäni, omiin kokemuksiini ja valintoihini pohjaten, enkä tahdo ahtaa sisältöä väkisin johonkin ruokablogien hyväksi havaittuun muottiin. Jos blogi rönsyilee, annan sen rönsyillä, sillä sellaista on elämä.

Punainen lanka on kuitenkin tiiviisti kudottuna blogikankaaseen. Ruoka kulkee mukana ihan jokaisessa postauksessa, kuvissa, sivulauseissa ja rivien välissä. Reseptit, joita jaan, eivät ole blogin itsetarkoitus, tärkeintä ovat niiden ympärillä olevat tarinat, joihin sinä lukijana voit samaistua – tai olla samaistumatta. Konkarikriitikko Anna Paljakkakin toteaa uusimmassa Imagessa, että ikimuistoisimmissa ruokakokemuksissa tärkeintä ei ole ruoka vaan aterioinnin sosiaalinen konteksti ja se mitä yhteisen pöydän äärellä tapahtuu.

Olen pyrkinyt elämään elämääni välittämättä ulkoisista paineista ja vaatimuksista, yhteiskunnan normeista ja muiden mielipiteistä. Aina se ei ole helppoa, ryhmäpaineen alla tai byrokratian sääntöviidakossa. Tai silloin kun nettipalstoilla huudellaan rumista rilleistä tai kun someraivo osuu omalle kohdalle.

Kuljen silti omaa polkuani, matkaseuranani sellaiset tyypit, jotka tuntevat samoin. Samaa filosofiaa noudattaa myös Lyhyenä hetkenä. Kirjoitan omalla tyylilläni, aiheista jotka kiinnostavat minua – ja toivottavasti myös sinua. Jos et tykkää, jätä lukematta. Jos tykkäät, olet lämpimästi tervetullut blogikotiini vaikka joka päivä. Kommentoi, purnaa, ihastele, kritisoi, argumentoi ja keskustele. Lupaan vastata, olla suora ja rehellinen.

Yhteistyöpostauksia en ole vielä tehnyt. Tarkoituksella en ole vältellyt sisältömarkkinointia, mutta toisaalta en myöskään ole ollut itse aktiivinen. En vastusta kaupallisia yhteistöitä, mutta suoraan sanottuna näen välillä punaista, kun kaikki ruokablogit kirjoittavat samaan aikaan samoista maustesekoituksista tai kun samat rahkapurkit nostetaan ihan jokaiseen somekanavaan, enkä tahtoisi oman blogini seuraajien kokevan samaa. Haluan, että blogiani luetaan omien sisältöjeni vuoksi, ei tuotevertailujen tai uutuusesittelyjen takia. Jollain leipä on kuitenkin pöytään ansaittava.

Kuten mainittua, olen allekirjoittanut sisällöntuottajan eettisen koodiston, jonka johdattamana jatkan blogielämääni. Jos ja kun yhteistyökuvioista tulee jossain vaiheessa osa sisällöntuotantoani, lupaan pyhästi kirjoittaa vain niistä aiheista ja tuotteista, joista innostun aidosti ja joiden arvot vastaavat omiani. Luomusta, lähiruoasta, ruokayrittäjyydestä, laadukkaista raaka-aineista, tarkoituksenmukaisesta muotoilusta keittiössä, yhteisöllisyydestä, yhdessä syömisestä, kaupunkiviljelystä, ruokareissuista Suomessa ja ulkomailla, Helsingin ruokakulttuurista ja vaikutuksen tehneistä ravintoloista, kahviloista ja kuppiloista. Ruoasta, viinistä ja rakkaudesta. Ja siitä mitä kahden insinöörin keittiössä tapahtuu.

Siispä hyvää syntymäpäivää rakas yksivuotias, ja monia vuosia! Synttäreittesi kunniaksi nautin kipollisen raakapuuroa, puhalletaan ne kynttilät sitten ensi vuonna.

Loppukevennykseksi vielä valikoima mieleenpainuvimpia hakusanoja, joilla blogini on löydetty: miksi sämpylät jää litteiksi, 6 metrisellä purjeveneellä, ihana ihminen kemia puuttuu, ystävyyden siemen, makkara sininen lenkki kuvia. Jään jännityksellä odottamaan seuraavaa vuosikatsausta!

Tää päivä ollaan vaan ja PINGaillaan

16.5.2016 / piapas / 5 kommenttia

Huhtikuussa havahduin siihen, että olin auttamattomasti myöhässä. Harmitti ja ketutti vietävästi, sillä olin missannut pohjoismaiden suurimman sisältömarkkinointitapahtuman helmikuisen hakuajan. Tuntui siltä, että elämäni tilaisuus oli mennyt sivu suun. Tähdet olivat ilmeisesti kuitenkin oikeassa asennossa ja onnetar puolellani, sillä pari viikkoa myöhemmin sain äkkilähdön festareille jonkun onnettoman joutuessa perumaan tulonsa. PING Helsinki ja Långvik kutsuivat sittenkin!

Rehellisesti sanoen osallistuminen bloggarin roolissa tällaiseen tapahtumaan kauhistutti etukäteen. Hermostuneena selasin osallistujalistaa – mitä minä, aloittelija, tein näiden blogigurujen joukossa? Blogini oli hädin tuskin yksivuotias, enkä ollut lainkaan varma, kiinnostiko sen sisältö ketään muuta kuin itseäni. Epävarmaan oloon vaikutti väistämättä myös se tosiasia, etten todellakaan ole kalana vedessä, kun pitäisi verkostoitua. Mukavuusalueen ulkopuolelle mennään ja rajusti mennäänkin. Sisäinen introverttini ottaa vallan ja siinä sitä sitten seisoskellaan orpona keskellä kaikkea sitä, jonka osa kuitenkin haluaisi kipeästi olla. Yritin psyykata itseäni sillä, etten varmasti olisi ainoa samassa tilanteessa. Olihan kutsuttuja content guruja peräti kaksisataa.

Edellisenä iltana väkersin käyntikortteja. Ostin lähietnisestä kolme pussia kanelitankoja, kirjoitin paperilippusiin yhteystietoni ja sidoin lippuset paperinarulla kiinni kanelitankoihin. Ei ehkä maailman tyylikkäin toteutus, mutta erilainen kuin perinteiset pahvinpalat, jotka helposti heitetään laukunpohjalta suoraan roskikseen. Salaa toivoin, että tuoksu tekisi muistijäljen edes muutamaan mieleen.

Arvaatte varmaan, että pelkoni osoittautuivat tälläkin kertaa vääriksi. Astuessani PING-bussiin, tuntui ensin siltä, että kaikki tuntevat toisensa entuudestaan. Istuin yksin seuraavaan vapaaseen penkkiin ja toivoin, että viereen ilmestyisi joku mukava tyyppi. Olo oli ulkopuolinen. Hypistelin kännykkääni muka tärkeän oloisena ja mietin onko tämä nyt ollenkaan oikea paikka minulle. Vielä ehtisi paeta ulos bussin ovesta. Pieni paniikintunne kesti viitisen minuuttia, sitten viereiselle penkille istahti Heidi, bisneshippi Haltilta. Kolmannessa lauseessa selvisi, että tunnemme samoja ihmisiä. Synkät pilvet päivän yltä olivat väistyneet.

Puin päälleni Ronja Salmen lanseeraaman rohkeusrotsin, jonka turvin uskalsin enemmän. Tapasin blogikollegoita, istahdin illallisella vieraisiin pöytiin ja tutustuin pikkutunneilla ihailemiini idoleihin. Kerrankin oli iloa siitä, että kasvoni ovat tutut teeveestä, sillä sanoista ”mistäs me tunnetaan?” seurasi monta mielenkiintoista juttuhetkeä ja käyntikorttien vaihtoa. Kuuntelin herkeämättä Puutalobabyn Krista Aholan luentoa hinnoittelun haasteista, valokuvaaja Konsta Linkolan puhetta brändin rakentamisesta ja blogisparraaja Veera Rusasen neuvoja sisällöntuottamisen suunnitelmallisuudesta. Kirjoitin alle myös sisällöntuottajan eettisen koodiston ja suosittelen lämpimästi allekirjoittamista myös sinulle, blogikollegani!

Ahaa-elämyksiä syntyi sillä tahdilla, ettei kynää puristanut käsi meinannut pysyä vauhdissa mukana. Ymmärsin valinneeni omaan blogiini sen vahvimman sisällöntuottamisen muodon: inhimillisen tarinankerronnan. En tuota pelkkää reseptiikkaa, vaan tarinoita ruoasta, sen valmistamisesta, yhdessä syömisestä ja muista ruokarakkauteen liittyvistä muistoista. Vain hyvillä, koskettavilla tarinoilla on mahdollisuus menestyä. Muistot, perinteet ja myytit vetoavat ihmisen mieleen edelleen – siitäkin huolimatta, että ihmisenkaltainen keinoäly ja virtuaalitodellisuus ovat jo täällä. Ihmisyyttä ja tunneälyä ei voita mikään maailman kone, ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Ensikertalaisen ja aloittelijan näkökulmasta PING Helsinki oli reilun vuorokauden mittainen intensiivinen, hillitön, yllättävä, motivoiva ja ennakko-odotukset kaikilla mittareilla ylittänyt kokemus. Ylitsevuotava päivä, joka sisälsi inspiroivien avainhenkilöiden puheita, äärimmäisen hyödyllisiä workshopeja, vaikuttavia kohtaamisia, uusia kontakteja, yhteistyöprojektien ensiaskeleita, tanssia, viiniä ja hyvää ruokaa. Show, jonka tähtinä loistivat sisällöntuottajat eli bloggarit, tubettajat, instaajat, snäppääjät ja vloggaajat. Ainutlaatuinen tilaisuus, joka nosti aloittelevankin bloggaajan itsevarmuuden ihan uudelle tasolle. Niin, ja mainitsinko jo erinomaisen ruoan?

Skumpan virratessa ja kiiltokuvien täyttäessä festarifiiliksestä huumaantuneiden osallistujien kuvavirran kannattaa muistaa, että sisältögurun naamarin takana on kuitenkin ihan tavallinen ihminen arkihuolineen ja heikkouksineen. Unohdetaan siis someriikinkukkona pörhistely ja rokkistarailu, jätetään välillä kamerat kotiin ja nostetaan katse älypuhelimista ympäristöömme. Käytetään sosiaalisen median voimaa viisaasti ja harkiten, sillä vallankumous on meidän käsissämme. Kerrotaan tarinoita, joilla on merkitystä. Ollaan ihmisiä toisillemme.

Kiitos PING Helsinki! Thank you Gerd Leonhard, Caterine Fake ja Minna Salami. You made a difference and totally blew my mind!

Kesäkuntoon 2016

10.5.2016 / piapas / 4 kommenttia

Juuri kun tuli vannottua, että tästä ei ikinä tule treeniblogia, päätin kuitenkin kirjoittaa aihetta vähän sivuten. Älkää peljästykö, en ole hurahtanut crossfitiin tai Jutan superdieetteihin, mutta jotain muutosta on silti omissa liikuntarutiineissa ja ruokavaliossa tapahtunut.

Mietin ennen vapaalle jäämistäni, millä keinoin säilyttäisin aktiivisen liikkumisen, kun työmatkaliikunta jää pois ja salille tai jumppaan pitäisi erikseen lähteä. Olen ties kuinka pitkään aikatauluttanut liikuntani työmatkan varrelle, sillä kotisohva on liian mukava ja syvä, eikä sen uumenista pysty ponkaisemaan enää illalla mihinkään. Olen muutaman kerran osallistunut erinäisten liikuntakeskusten ilmaisiin somehaasteisiin, jossa treeni tehdään kehonpainolla HIIT-tyylisesti (HIIT = High Intensity Interval Training). Treeni on lyhyt, mutta äärimmäisen tehokas. Alkukevään kyykkyhaasteeseen sain työkaverinkin mukaan. Kyykkääminen pari kolme kertaa työpäivän aikana nosti sykettä, tehosti verenkiertoa ja aktivoi työvirettä.

Ruokavalion muutosta näihin nettihaasteisiin ei ole sisältynyt, mutta mielestäni olen syönyt suhteellisen terveellisesti tähänkin asti. Kroppaa ja mieltä kuunnellen, uskoen siihen, että mielihalut ovat kehon keino kertoa, mitä se juuri nyt tarvitsee. Missään nimessä en pidä itseäni lihavana, mutta parisuhde on kuitenkin tuonut mukanaan viitisen lisäkiloa, joista haluaisin päästä eroon. Lempivaatteet kiristävät ja vatsamakkaroissa on kiinteytymisen varaa. Kuten varmaan olen aiemminkin maininnut, minua on onneksi siunattu hyvillä geeneillä, enkä ole elämäni aikana dieeteille tai kaloreiden laskemiselle kovin montaa ajatusta suonut. Hyväkin aineenvaihdunta vaan taitaa hidastua iän myötä, joten ihan pellossa tässä ei varmaan enää kovin pitkään voi elellä.

Kyykkyhaasteen innoittamana aina niin fiksu facebook tarjosi minulle porilaisen Motivireen* organisoimaa kahdeksan viikon kesäkroppa-valmennusta. Aikaisen linnun hinta oli alle kaksikymppiä. Olen ollut kovin skeptinen näitä maksullisia nettivalmennuksia kohtaan, sillä ne tuntuvat äkkiseltään rahastukselta, enkä oikein uskonut, että ostamalla moisen saisi rahalleen vastinetta. Tässä tapauksessa hinta oli kuitenkin niin alhainen, että uteliaisuus voitti. Kiinnosti tietää, mitä tapahtuu, jos seuraan ruokavalio- ja treeniohjeistuksia tarkalleen. Motivoiko pienikin rahallinen panostus noudattamaan tiukemmin annettuja ohjeita? Näkyykö valmennus oikeasti kropassa, putoaako paino ja syntyykö tuloksia?

Mies lähti leikkiin mukaan. Parisuhdekiloja oli kertynyt molemmilla ja yhteinen tavoite tuntui hyvältä motivaattorilta. Voi olla, että etenkin ruokavalion muuttaminen yksin olisi ollut mahdoton tehtävä, mutta yhdessä onnistumisen mahdollisuudet olivat paremmat. Valmennuksen aluksi suoritettiin kuntotesti ja luovuttiin sokerista ja muista makeutusaineista sekä lähes kaikista hiilihydraatin lähteistä parin ensimmäisen viikon ajaksi. Proteiinia ja hiilareita annosteltiin nyrkkimitalla. Marjoja, kasviksia ja juureksia sai syödä rajattomasti, mutta hedelmät, peruna, bataatti ja viljat olivat kiellettyjen listalla. Myös maitotuotteet rahkaa ja raejuustoa lukuun ottamatta olivat pannassa. Meille hedelmämehujen hörppijöille, leivän mussuttajille ja pastan suurkuluttajille muutos oli suuri, mutta paljon helpompi kuin olimme etukäteen kuvitelleet. Valmennuksen edetessä hiilareita saa luvan kanssa lisäillä etenkin treenipäiville, mutta leivän ja pastan kulutus on silti tipahtanut radikaalisti ja mehujen juonti loppunut kokonaan.

Myös alkoholi jäi kokonaan pois. Perjantaiset saunaoluet ja vappuskumpan olemme itsellemme kaikesta huolimatta sallineet sekä lasin viiniä ruuan kanssa silloin tällöin. Baarissakin olen käynyt, mutta soodaveden voimalla. On kummallista, että alkoholitonta juomaa pitää edelleen perustella. Jopa erään suositun olutravintolan tarjoilija paheksui ääneen, kun siskoni kanssa tilasimme soodavettä ja teetä. Olisi kuulemma pitänyt ottaa Jallua.

Liikunnassa on kaksi viikoittaista lepopäivää, muina päivinä suoritetaan keskiraskas HIIT-tyyppinen lihaskuntotreeni. Kaikkina päivinä herätellään kroppaa n. 5 min aamutreenillä. Varsinaisen treenin kesto on lämmittelyineen ja jäähdyttelyineen 15-20 minuuttia – nopeaa, mutta riittävän tehokasta ja hikistä. Systeemi on sopinut etenkin minulle paremmin kuin hyvin. Joku muu on päättänyt päivän liikkeet ja toistomäärät, minun tarvitsee vain seurata ohjeita. Kaikki lihasryhmät kuormittuvat ja positiivisen muutoksen huomaa peilistä katsomalla. Välineitä ei vaadita, hotellihuoneestakin löytyy kaikki tarvittava. Alkulämmittelyt voi hoitaa vaikka rappukäytävän portaissa. Harmittaa, kun ei ymmärretty ottaa ennen-potretteja.

Pakko myöntää, että ruokavalion rajoitteet ovat vaikuttaneet kokkaamiseen. Kun ruoka-aineita rajoitetaan, syö se ainakin minun kohdallani kokkausmotivaatiota. Jääkaappi on viime aikoina täyttynyt paitsi kasviksista, myös proteiininlähteistä, kuten kanasta, lampaasta, possusta, lehmästä ja lohesta. Niiden kylkeen paistellaan tai keitetään kahdesti päivässä juureksia ja kehitellään vihersalaatti. Aamuisin syödään rahkaa, raejuustoa, pähkinöitä ja marjoja. Välipalaksi keitetty kananmuna ja pala lanttua tai parsakaalia. Iltaisin lasi smoothieta, kuppi teetä ja palanen täysjyväruisleipää. Ruoan valmistuksesta on tullut rutiini, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. On kuitenkin aika todennäköistä, että nämä rajoitteet ovat oman pään sisällä ja niistä pääsee eroon oikealla asenteella.

Valmennusta on jäljellä vielä kolme viikkoa. Vaaka näyttää 2,9 kiloa vähemmän, miehellä paino on tippunut jo reilut neljä kiloa. Senttejäkin on lähtenyt – vyötäröltä eniten, reisistä vähiten. Nettivalmennus on yllättänyt iloisesti! Olemme miettineet mitä valmennuksen jälkeen tapahtuu. Palaammeko samoihin ruokailutottumuksiin vai muuttuuko ruokavalio pysyvästi? Tekevätkö parisuhdekilot paluun? Treeneistä ajattelin koostaa itselleni kuukausittaisen liikuntakalenterin, poimia liikkeistä ne, jotka sopivat itselleni parhaiten. Ruokavalion suhteen aion jatkossakin kuunnella kehoa ja syödä sitä mitä tekee mieli, mutta pastapäivinä saatan korvata iltapalavoileivät smoothiella tai hedelmillä. Miehen aamupala vaihtuu kuulemma pysyvästi juustoleivistä ja mehulasillisesta rahkaan. Kasvikset pursuilevat jääkaapin kylmälokeroista myös jatkossa, sillä niiden syömisestä on tullut jo rutiini. Viikonloppuisin otetaan rennommin, juodaan lasit appelsiinimehua ja paistetaan aamupalapöytään lettuja. Hyvälle ruualle kaadetaan lasi hyvää viiniä. Elämä on nauttimista varten.

Elämästä voi nauttia valmennuksenkin aikana esimerkiksi tämän lammasherkun äärellä:

Haudutettua lampaanpotkaa ja vihreää parsaa

4 lampaan- tai karitsanpotkaa
voita tai öljyä
suolaa
mustapippuria
puoli litraa vettä
4 rkl lihafondia
4–5 dl punaviiniä (tai mustaherukkamehua)
pari oksaa rosmariiniä
pala parlsternakkaa
pala selleriä
4–5 pientä sipulia
4–5 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa

nippu vihreää parsaa

Ruskista lampaanpotkat voissa ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Nosta lihat pataan. Kaada pannulle nesteet ja fondi ja anna kiehahtaa. Kun alkoholi oli kielletty, mies korvasi sen itse tehdyllä mustaherukkamehulla (en sitten tiedä, kummassa sokeria loppupeleissä olisi ollut vähemmän). Kaada nesteet pataan ja lisää rosmariini. Laita uuniin 150 asteiseen uuniin vähintään tunniksi. Lisää sitten kasvikset ja anna hautua uunissa vielä pari tuntia, kunnes liha irtoaa luista haarukkaa näyttämällä. Nosta lihat ja kasvikset pois ja keittele liemi kokoon kastikkeeksi. Paista samalla parsat pannulla öljyssä tai grillaa pari minuuttia molemmin puolin. Kokoa jääkaapin vihannesosastolta lisäkesalaatti. Lyö lihat lautaselle ja nauti.

Vasta tänä vuonna sain maistaa paistettua vihreää parsaa ja rakastuin siihen. En ole oikein koskaan ymmärtänyt parsahehkutusta, koska ilmeisesti olen syönyt sitä aina keitettynä, lötkönä ja ylikypsänä. Pannulla tai grillissä paistettuna rakenne jää napakammaksi ja minun suuhuni sopivaksi. Olen koukussa.

*järjestävän tahon maininnasta huolimatta tämä ei ole yhteistyöpostaus.

Jos tykkäsit, laita jakoon!

Jos tykkäsit, laita jakoon!

Jos tykkäsit, laita jakoon!