Vapaaherrattaren elämää

Nelisen kuukautta sitten lähimmät työkaverini veivät minut syömään Ravintola OXiin Pikku-Roballa. Valittu paikka pidettiin salassa viime hetkeen saakka ja oli paljastuttuaan erityisen mieluinen yllätys. Palvelu oli sympaattista ja annokset taidokkaita. Laseja kilisteltiin ja ruoka maistui. Oli epätodellinen ja kutkuttava olo. Kalenteri oli tyhjää täynnä, olihan edessä 133 päivää ilman velvoitteita ja suunnitelmia.

lohisalaatti

Nyt sapattivapaasta on jäljellä viikko. Makaan kotisohvalla ja poden flunssaa yhdeksättä päivää. Virallisesti olen kesälomalla. Lojun läppäri sylissä ja ihmettelen, mihin kaikki aika katosi?

Olenko tehnyt niitä asioita, joita kuvittelin tekeväni? Kyllä ja en. Olen mökkeillyt, kirjoittanut, laiskotellut ja lukenut kymmeniä kirjoja. Olen kuljeskellut päämäärättömästi kaupungilla, viettänyt aikaa kummilasten kanssa, järjestellyt kotia ja vaalinut parvekepuutarhaa. Olen saattanut lähteä yökylään ystävän luo keskellä viikkoa ja juoda useamman lasin viiniä tavallisena tiistai-iltana. Olen maannut rantakallioilla tuijotellen pilvien liikettä sinisellä taivaankannella. Nukkunut pitkään, haaveillut hiljaisuudessa, keinahdellut riippumatossa tekemättä mitään. On kai sekin jo jotain?

OX ravintolasali

Mutta. Blogi majailee kuitenkin edelleen ilmaisella alustalla, sen ilme on sama vanha ja postaustahtikin harvempi kuin olin ajatellut. Kaikkea tätä oli tarkoitus edistää, koska aikaahan on. Paremman kameran sentään kesän alussa hankin, se toivottavasti on näkynyt kuvalaadun paranemisena. Tutustuin myös snapchatin omituiseen maailmaan ja sille tielle jäin.

haukimureke

Ruokaa luulin tekeväni useammin ja enemmän. Mökkipäivinä näin olikin, mutta kotona kokkailin enimmäkseen hyväksi havaittuja suosikkeja. Mihin jäivät kolmen ruokalajin illalliset, joita olisi ollut koko päivä aikaa valmistella, tai monimutkaiset jälkiruuat ja kastikkeet, joihin olisi kerrankin ehtinyt keskittyä?

jälkkäri

Kesän alussa ostin itselleni pienen päiväkirjan, johon kirjoittaisin muistiin kaikkea kokemaani. Siihen voisin merkitä myös lounaat ystävien kanssa, mielenkiintoiset musiikkielämykset ja kaupunkikulttuurijutut. Ideat, joita vihdoinkin olisi vapaus toteuttaa ilman aikataulupaineita.

muistikirja

Kirja on maannut viimeiset kolme kuukautta lipaston laatikossa. Olen kirjoittanut sen ensimmäiselle sivulle ”Vapaaherrattaren elämää 21.4.–31.8.” Siinä on muutamia muistiinpanoja PING Helsingistä, kesken jäänyt mindmap, jonka keskiössä on iso sydän, 19 kohdan kesätekemislista (joista voin viivata yli vain neljä), pari sivullista blogipostausideoita ja kalenterihahmotelma.

lasku

Mitä siis jää viivan alle? Suorittajaluonteena minun on vaikea päästää irti suunnitelmallisuudesta ja jatkuvasta kalenterin pläräämisestä. Molemmissa olen kuitenkin tänä kesänä onnistunut, ainakin jollain tapaa, hurraa! Kalenteria en ole käyttänyt ollenkaan ja tekemäni todo-listat olen onnellisesti unohtanut. Viikonpäivät ovat olleet päässäni iloisesti sekaisin, ja olen täysin tapojeni vastaisesti välillä vain ajelehtinut tunnista toiseen. Olen tehnyt asioita, jotka juuri sillä hetkellä tuntuvat oikeilta, seurannut mielihalujani ja tarttunut silloin tällöin järjettömiinkin päähänpistoihin. Ennen kaikkea olen kuunnellut sisintäni ja määrännyt päivieni rytmin itse.

pilvet ja valonsäde
Vapaan aikana syntyneet kehityskelpoiset ideat käyvät pääni sisällä kamppailua palkintosijoista. Tiedän mitä tulevaisuudelta haluan ja varsinkin sen mitä en. Olen energisempi, tyytyväisempi ja onnellisempi kuin vuosiin. Haluan pitää kiinni tästä olotilasta, enkä aio uuvuttaa itseäni oravanpyörän vauhdissa enää koskaan. Sain eilen tietää, että minut on hyväksytty puolentoistavuoden mittaiseen, ammattitutkintoon tähtäävään koulutukseen. Työmäärän keventämisestä vakituisessa työssä on jo keskusteltu. Tulevaisuus on avoinna ja voin tehdä siitä juuri sellaisen kuin haluan.

ps. Ravintola OX pani parastaan myös eilisellä lounaalla, lämmin suositus!

Ota minut tällaisena kuin oon

Meikkaaminen ei ole koskaan kiinnostanut minua. Yläasteella yritin, koska kaikki muutkin tekivät niin, mutta lopputulos oli todennäköisesti kaikkea muuta kuin onnistunut. Pian kyllästyin, koska en jaksanut herätä aamulla niin aikaisin, että ehtisin puuteroida piiloon näppylät ja muut virheet ihossa. Annoin olla, lisäsin vain ripsiväriä ja neutraalia huulipunaa. Vielä aikuisenakin arkimeikkini koostuu ripsiväristä ja huulikiillosta. Niitäkin lisään aamuisin vain, jos tiedossa on jotain normaalipäivästä poikkeavaa. Kuljen siis ympäriinsä luomuna, vain silmänympärys- ja päivävoide kasvoillani. Pukujuhliin sentään panostan ja koetan sutia kasvoihini hyviä puoliani korostavaa kosmetiikkaa.

Ihoni on onneksi pääosin hyvinvoiva ja suhteellisen tasainen. Kerran kuussa kasvojen iho saattaa kukkia, muuten se lähinnä vain rasvoittuu ja kuivuu vuodenaikojen mukaan. En tiedä onko minulla hyvät geenit vai onko kaiken takana monipuolinen ja terveellinen ruokavalio. Ihooni olen joka tapauksessa perustyytyväinen. Varressanikaan ei ole valittamista, se on kiitettävästi pysynyt elämän käänteissä mukana pettämättä oikeastaan kertaakaan. Painovoima on kuitenkin armoton, nelikymppinen ei ole enää nuori, ei ainakaan ulkoisilla kriteereillä mitattuna. Mutta mitä sitten?

kasvot ilman meikkiä

Tiedän, että silmäluomeni roikkuvat, otsani on korkea ja että huuleni ovat epäsymmetriset. Tummat silmänaluset kertovat huonosti nukutuista öistä, eikä ihoa voi hyvällä tahdollakaan kutsua enää kimmoisaksi. Poskessa on useampikin arpi ja alahuulessa tumma syntymämerkki. Joidenkin mielestä kasvoissani on myös epämiellyttävä luomi ja kulmakarvani kaipaisivat ruokkoamista. Vartalossani on selluliittia ja elämän jättämiä jälkiä. Haluaisinko korjata nämä asiat? Epävarmana teininä – ehkä, aikuisena naisena – en, sillä ne ovat osa identiteettiäni, ne tekevät minusta minut. Olen oppinut hyväksymään itseni tällaisena, epätäydellisen ainutlaatuisena.

järvessä

Niinpä kun minulta kolme vuotta sitten castingkuvauksissa kysyttiin, mikä olisi tällä hetkellä parasta, mitä voisi tapahtua, vastasin kysymykseen suurinpiirtein näin: parasta olisi, että ihana mies kävelisi vastaan ja ottaisi minut juuri sellaisena kuin olen. Arvostaisi vahvuuksiani ja hyväksyisi heikkouteni. Olin kyllästynyt tuntemaan riittämättömyyttä arvostelevien silmäparien edessä. Turhautuneisuutta siitä, että minun odotettiin olevan jotain muuta kuin olen tai muuttuvan joksikin, jollainen en halunnut olla. Halusin tuntea kelpaavani omana itsenäni. Virheellisenä ja epätäydellisenä ihmisenä.

saunanraikkaana

Olen onnekas, sillä kohtasin myöhemmin juuri sellaisen ihmisen. Miehen, joka rakastaa minua hyllyvästä päärynäpyllystä, eriparirinnoista ja pömppövatsasta huolimatta. Joka saattaa sanoa, että ripsivärin lisääminen on tarpeetonta, sillä hän tykkää silmistäni ilmankin. Joka silittää sänkisääriäni eikä huomauttele pitkäksi venähtäneestä juurikasvusta. Joka kunnioittaa sitä kuka olen ja mistä tulen, arvostaa tekemisiäni ja hyväksyy ärsyttävimmätkin luonteenpiirteeni. Joka valitsi minut, ja jonka minä valitsin. Kaikista eletyn elämän aiheuttamista kolhuista ja lommoista huolimatta – tai ehkä juuri siksi.

laiturilla

Mahan täydeltä mökkiruokaa

Mökkirima asetettiin kesäkuussa korkealle. Viikko Porvoon saaristossa hipoi täydellisyyttä kaikella tapaa. Saari, jonka rannoilta löytyi aina tuuleton sopukka, mökin yksinkertainen estetiikka, loistava sijainti lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana, ilta-auringossa kylpevä rantasauna ja silokalliot, joilta avautui näkymä aavalle merelle. Alkukesän säät hellivät ja lempikin leiskui. Odotukset olivat ehkä liiankin korkealla ja heinäkuisen lomaviikon mökinvalintaprosessi sen tähden pitkä kuin nälkävuosi.

skumppaa laiturilla

Lomareissun yhteyteen oli tarkoitus ympätä pari muutakin mökkivisiittiä Savon sydämessä sekä vierailu miehen vanhempien luona Pohjois-Karjalassa. Siksi valinta kohdistui lopulta monen turhan mutkan kautta pieksämäkeläiseen saarimökkiin.

kulhollinen marjoja

Saapumispäivänä satoi vettä ja lämpötila keikkui 13 asteen nurkilla. Ajoasut olivat säilyneet jotakuinkin kuivina, mutta tunnelma oli nihkeä. Nälkäkiukkukin ilmoitteli jo itsestään. Ei auttanut kuitenkaan itku markkinoilla eikä venerannassa, moottoripyörälaukut oli purettava suojaan sateelta ja suunnattava ruokakauppaan ennen soutamista saareen.

Ostoslistaa ei kumpikaan ollut ehtinyt tekemään, joten haahuilimme ajokamoissamme marketin käytävillä ja laskeskelimme laukkujen tilavuuksia. Onneksi keskusta oli vain 18 kilometrin ajomatkan päässä, joten ihan kaikkea ei tarvinnut yhdellä kertaa osata tai muistaa hankkia. Nälkäkiukku taltutettiin Hesburgerissa, mitävaankunhansensaanopeasti-taktiikalla. Kun vihdoin laskimme airot veteen ja käänsimme kokan kohti seuraavan viikon kesäkotia, syke alkoi vähitellen tasaantua.

aamiainen laiturilla
aamiaisrahka

Vaikka seuraavana aamuna kurkkukipu taklasi epäonnisen mökkiläisen punkan pohjalle, ei ruokahalu onneksi kadonnut mihinkään. Kun laiturille katetusta aamiaisesta oli nautiskeltu hartaasti muutama tunti, alkoi lounaan suunnittelu. Ja kun myöhäinen lounas oli syöty, puhe kääntyi illalliseen.

nigellan gremolata
kootut grilliherkut

Niinpä me syötiin, keiteltiin kaffet, syötiin ihan pikkuisen, suunniteltiin seuraavaa syömistä ja sitten taas vähän syötiin. Jossain välissä saunottiin ja uitiin. Tuttu sapluuna.

suklaapala jälkiruuaksi

Siskonmies kysyi viikkoa myöhemmin, mitä me oikein teimme mökillä, jossa ei käytännössä ollut mitään tekemistä eikä aktiviteetteja. En ymmärtänyt kysymystä.

mustikassa

Mökillä vähemmän on enemmän, pienestä tulee suurta ja mautkin voimistuvat. Liekö syynä jatkuva ulkoilmassa oleilu vai mielen rauhoittuminen ja aistien herkistyminen. Kahvin kanssa riittää yksi keksi ja jälkiruuaksi kelpaa pala suklaata. Välipalaksi voilla voideltu ruisleipäviipale ja kuppi teetä. Muuhun makeanhimoon voi ahmia mökin seinustalla kasvavia mustikoita tai itse poimittuja marjoja soutumatkan päässä olevalta mansikkatilalta.

kannu pöydällä

Kotoa lähtiessä olin napannut viime tingassa mukaan muutaman reseptin, kuten ystäväni Suvin tietoisuuteeni tuoman Nigella Lawsonin hullun herkullisen mozzarella-gremolatan, mutta suurin osa sävellettiin omasta päästä. Nyhjättiin tarvittaessa lähes tyhjästä, kuten sinä sateisena päivänä, jolloin grillaamisesta ei oikein tullut mitään ja olo oli vielä kovin flunssainen.

kesäpasta kattilassa

Riivin herneet paloistaan, paloittelin tuoreet tomaatit ja pilkoin sipulit, kaadoin kattilan pohjalle oliiviöljyä ja siihen kuullottumaan silputun valkosipulin kynnen ja chilin. Heitin kasvikset sekaan ja holautin perään puolikkaan tomaattimurskapurkillinen ja viereiselle levylle kiehumaan pastat. Sekoitin pastan ja kastikkeen kattilassa ja ladoin vielä annoksien päälle muutaman palan edellisen päivän alkupalasta jäänyttä mozzarellaa. Kesämökkipasta oli syntynyt.

kesäpasta lautasella

Jääkaapissa oli oman maan raparperia, joka tällä kertaa lykättiin savustuspussiin yhdessä norjalaisen lohen kanssa. Mies poltti ulkogrilliin pienen punaisena hehkuvan koivuhalkohiilloksen, joka tasoitettiin savustuspussia varten.

raparperilla vuorattu lohi
savustuspussi grillissä

Lohen kaveriksi keitimme uusia perunoita, vaikka en kyllä tiedä, voiko niitä uusiksi enää tässä vaiheessa vuotta kutsua. Ainoa oikea lisuke keitetyille kesäperunoille on voi-sipuli-kastike, jonka toteutat kaikessa yksinkertaisuudessaan näin:

Voi-sipuli-kastike uusille perunoille

50–100 g voita syöjä ja perunamäärän mukaan (kahdelle riittää 50 g)
yksi pieni kesäsipuli varsineen
4–6 rkl perunoiden keitinvettä

Ihan ensiksi, muista laittaa viini kylmään. Sulata sitten voi pienessä kasarissa. Voit käyttää myös metallista desin mittaa tai vastaavaa, jonka laitat perunankeitinkattilaan yhdessä perunoiden kanssa. Kun voi on palttiarallaa sulanut, lisää pilkotut sipulit. Viitisen minuuttia ennen perunoiden valmistumista lusikoi (hyvin suolattua) keitinvettä voisulan ja sipuleiden joukkoon. Keitinvedestä ja voista kehkeytyy muutamassa minuutissa lähes kermainen kastike, ihanaa! Itse lisäsin voisulan joukkoon vettä suoraan hanasta, kunnes kerran eräässä jyväskyläläisessä ruokapöydässä minulle opetettiin tämä keitinvesikikka. Siispä kiitos Sirpa! Valele valmista kastiketta perunoiden päälle ja jos kehtaat, muussaa haarukalla muhjuksi. Niin minäkin teen.

kesäperunoiden voikastike

Älä suotta santsaa ja syö itseäsi ähkyyn vaan säästä loput savulohet ja käytä ne seuraavana päivänä salaattiin yhdessä keitetyn kananmunan ja avokadon kanssa. Tai syö leivän päällä vuohentuorejuuston, avokadotahnan tai fetajuuston kanssa. Jos oikein riehakkaaksi rupeat, grillaa myös ylijääneet perunat ja syö ne tsatsikin ja lohen kera vaikka kevyeksi iltapalaksi.

savulohisalaatti
savukalajämät lautasella

Oi mökkiruoka! Pyhä yksinkertaisuus ja selkeät makuparit! Ylihuomenna kohtaamme jälleen, en millään malttaisi odottaa!

laiturikattaus

ps. Laiturikattaukset eivät olleet pelkkää fiilistelyä varten. Laituri oli nimittäin ainoa paikka, jonka saarella sikiävät hyttyset jättivät rauhaan.