Keittokirjahaaste heitetty!

Omistan reilut viisikymmentä keittokirjaa. Suurin osa kirjoista on saapunut kotiini jonkin sortin luontaisetuna, sillä kun työnantajana on kustantamo, kaikenlaisia opuksia kertyy hyllymetreittäin ihan pyytämättä ja yllättäin. Niiden joukossa varmasti myös sellaisia, joita muuten ei tulisi mieleenkään hankkia. Joitain olen saanut lahjaksi ja loput olen ostanut itse.

Muuttojen yhteydessä olen koettanut karsia ja onnistunutkin siinä, ainakin kerran. Tilalle ilmaantuu kuitenkin tämän tästä uusia yksilöitä. Sikiävät varmaan keskenään. Tuossa ne tönöttävät, miehen nikkaroimassa hyllyssä, kylki kyljessä odotellen oikeaa hetkeä. Ja sitä ovat saaneetkin tovin jos toisenkin odottaa.

kirjat hyllyssä

Käsi sydämelle, kun suunnittelet viikonlopun ruokia tai juhlaillallisen kokkaamista, marssitko kirjahyllylle? Otatko esiin sen kauan himoitsemasi ruokaraamatun, jonka raaskit vihdoin viime kuussa ostaa? Vai avaatko kenties koneen tai kännykän, googletat ”maailman parhaat suklaakeksit” tai ”best cheesecake ever” ja selaat tyytyväisenä hakutuloksia? Niinpä. Siksi päätin armahtaa kärsivällisesti vuoroaan odotelleita opuksia ja haastaa itseni tutustumaan ennakkoluulottomasti niiden lehdille kirjattujen reseptien maailmaan.

Homma etenee seuraavasti. Otan käteeni ylimmän hyllyn ensimmäisen keittokirjan. Avaan ja luen sen kannesta kanteen. Tai no, reseptejä tuskin lukemalla luen, mutta niiden ympärillä olevat tarinat, faktat ja tietolaatikot tavaan huolella. Sen jälkeen valitsen vähintään yhden reseptin ja toteutan sen. Useampikin käy, mutta kaikki valitut on valmistettava saman viikon aikana. Sillä seuraavalla viikolla on vuorossa jonossa seuraava.

Valitun reseptin täytyy olla sellainen, jota en ole aiemmin kokeillut. Jokaisen kokkauskerran jälkeen päätän jääkö kirja hyllyyn vai laitetaanko se kiertoon. Miehellä on veto-oikeus omistamiinsa kirjoihin, mutta vain silloin, jos hän osoittaa testanneensa vähintään yhtä opuksen annoksista.

Projektin etenemisestä raportoin tietenkin blogiin. Joka viikko, seuraavan vuoden ajan. Kerron miten kukin yksilö on päätynyt haltuuni, mistä opus on kotoisin ja miksi se on kulkenut mukanani vuosien ajan. Saatan ehkä antaa arvosanan tai kirjoittaa arvostelun, mutta ainakin julistan tuomion: jatkoon vai maitojunalla kierrätyskeskukseen.

Luvassa on 52 tarinaa, vähintään yhtä monta reseptiä ja kymmeniä illalliskutsuja. Sillä en minä kaikkea tuota aio yksin syödä.

Ylähyllyn ensimmäinen kirja näyttää olevan Janne Huttusen vuonna 1995 kirjoittama, hiirenkorville selattu Hyvää Suomesta Keittokirja. ”Selkeällä ja huumorisävyteisellä opastuksella jokaista tavallista kotikokkia rohkaistaan astumaan ruoanlaiton kiehtovien makujen maailmaan. Ruokaohjeiden lähtökohta on hyvissä kotimaisissa raaka-aineissa, joista syntyy niin tuttuja ja turvallisia kuin eksoottisempiakin makunautintoja.” Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta.

Tästä se lähtee, vuoden mittainen ruokamatka oman kirjahyllyni uumeniin. Jos tunnet pistoksen sydämessäsi, jos olet jättänyt keittokirjasi heitteille, haastan sinut mukaan. Projektin etenemisen raportointiin et tarvitse omaa blogia, sillä lahjoitan sinulle postauksieni alta niin paljon kommenttitilaa kuin ikinä tarvitset. Heittäydy siis haasteeseen!

ps. Vielä ehdit osallistua Viini ja Ruoka -messujen lippuarvontaan!

Syksyn sävel feat. messulippuarvonta

Syksy on kustannusalalla aina kiireisempi kuin kevät. Kirjamessut kuormittavat ja työn alla olevat projektit on saatava valmiiksi viimeistään joulumarkkinoille. Kalmanviivat paukkuvat ja stressitaso hätyyttelee huippulukemia. Editoin tekstejä pää sauhuten, metsästän hiki hatussa kuvalupia, ynnään budjetin rivejä ja neuvottelen painotarjouksista. Oikoluen ja tarkastan graafikon korjauksia yötä myöten. Säädän kirjamessuosaston tekniikaa, buukkaan ohjelmien puhujat ja autan esiintyjiä presentaatioiden valmistelussa. Teen kutsulistat, suunnittelen työvuorot ja ideoin somemarkkinointia useampaan kanavaan. Roudaan, rakennan, tarroitan ja patsastelen messuosastolla neljä pitkää päivää.

taivas

Täyden työpäivän päälle on jaksettava liikunta, kuoro ja sosiaaliset suhteet. Ja sitten on vielä koulu. Aloitin syyskuun alussa media-alan ammattitutkinnon opinnot ja vuoden päästä jouluna voin toivottavasti kutsua itseäni pätevöityneeksi webmasteriksi. Lukujärjestyksessä on hakukoneoptimointia, verkkosivuanalytiikkaa, koodaamista, somen hyödyntämistä, videokuvausta, käyttöliittymäsuunnittelua ja verkkopalvelun toteuttamista. Hyödyllistä ja käytännönläheistä. Onneksi lähiopetuspäiviä on silti vain muutaman kerran kuussa, yhtään enempään energia ei millään riittäisi.

Tässä vyörytyksessä blogi somekanavineen jää väistämättä huonommalle huomiolle. Kuten tiedätte, tekstin ravistaminen hihasta onnistuu minulta harvoin. Tyydyttävä teksti vaatii useamman tunnin keskittymisen, kuvien ottaminen oikean valon ja postausidean ja näkökulman kypsyttely useamman päivän. Nykyisessä työtilanteessa yhtälö lähentelee mahdotonta. Onneksi tunnelin päässä pilkahtelee tälläkin hetkellä kirkas valo.

pilvet ja valonsäde

Ensi vuoden alusta jään osittaiselle opintovapaalle ainakin puoleksi vuodeksi. Viikkoon mahtuu taas enemmän vapaita hetkiä, jotka voi täyttää tarpeen ja mielentilan mukaan. On aikaa opiskella, käynnistää kotiravintolan kattaukset, harjoitella ruokakuvaamista ja kehittää blogia ammattimaisempaan suuntaan.

Sille on syynsä miksi suurimmat ja kauneimmat blogit ovat suurimpia ja kauneimpia. Merkittävin syistä on AIKA. Ilman aikaa luovuudelle ei ole tilaa. Ilman aikaa vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee. Ilman aikaa puolihuolimattomuus ottaa vallan, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Haluan kehittyä bloggaajana ja sisällöntuottajana ja siksi arvostan juuri nyt aikaa. Hyvin käytetty aika poikii taatusti rahaa, siitä olen satavarma.

peilikuva

Syksyn aikana blogini muuttaa uuteen kotiin, jota remontoidaan parhaillaan. Siksi kysynkin nyt sinulta luottolukijani, millainen on hyvä blogi? Miltä se näyttää, miltä se tuntuu?

Mikä saa sinut palaamaan uudestaan ja uudestaan saman blogin pariin? Upeat kuvatko vai viimeistelty teksti? Vai onko tärkeintä kirjoittajan persoona ja blogin fiilis? Onko fontilla, sen koolla tai väreillä väliä? Millainen sisältö koskettaa juuri sinua? Pitäisikö blogin olla yhtä juhlaa vai kiinnostaako arki enemmän? Sana on vapaa ja jokainen kommentti arvokas!

messuliput

Kaikkien oman mielipiteensä ilmaisseiden kesken arvon kaksi kahden lipun pakettia Ruoka ja Viini -messuille, jotka järjestetään Helsingin messukeskuksessa 27.–30.10.2016. Samalla lipulla pääsee myös kirjamessuille. Keskusteluun voi osallistua myöhemminkin, mutta arvontalipukkeen lunastat kommentoimalla viimeistään tiistaina 18.10. Odotan innolla, sillä teillehän tätä hommaa tehdään.

Kestosuosikki: punajuuripesto

Rovaniemen maalaiskunta, Jaatilan ala-aste, yhdistetty 1.–2. luokka. Matala keltainen koulurakennus, kolme luokkahuonetta ja liikuntasali. Pihalla hiekkakenttä ja sellainen tolppakaruselli, jonka kyydissä roikutaan käsivoimin. Kengät ja ulkovaatteet riisutaan eteiseen.

Opin lukemaan jo viisivuotiaana, niinpä aakkosten tavaamisen sijaan istun puisessa pulpetissani ja ratkon Luko-pelejä. Oikeat vastaukset muodostavat mosaiikkikuvion, kun laatat käännetään ylösalaisin.

ekaluokkalainen

Vessaan päästäkseen täytyy viitata ja pyytää lupa. Pukea ulkovaatteet päälle ja vetää kengät jalkaan. Juosta ulkokautta rakennuksen päätyyn ja yrittää ehtiä ajoissa ovesta sisään. Ainakin kerran kävi niin, etten ehtinyt.

Luokan nurkassa on pitkä pöytä, penkit sen molemmin puolin. Lounasaikaan käymme pesemässä kädet ja asetumme pöydän ympärille. Meitä on kahdeksan plus opettaja. Kolme tokaluokkalaista ja viisi ekaluokkalaista. Keittäjä tuo koulun keittiössä valmistetun ruuan suoraan luokkaan. Kolmannella luokalla siirrytään syömään ylempien luokkien kanssa.

kolmasluokkalainen

Pöydästä ei nousta ennen kuin lautanen oli tyhjä. Kerran yksi luokkakavereista istui kylmän keittolautasen edessä koko iltapäivän. Onneksi minä olin jo silloin kaikkiruokainen.

Ruokien lisukkeena oli usein yhdessä koko koulun kanssa vastarannalta kerättyjä puolukoita ja tintin taikaa. Jälkimmäiseen ihastuin ikihyviksi. Omenaa ja punajuuria, sekoitettuna majoneesiin. Kaupassa kinusin tintin taikaa äidiltä, eikä hän ymmärtänyt mistä oli kyse.

punajuuret parvekkeella

Kaupan punajuurisalaatti ei maistunut samalta, siitä puuttui rapean omenan makeus. Lähimmäksi pääsi aikanaan Forssan versio, mutta myös sen resepti on muuttunut sittemmin.

Tuo makumuisto on kantanut tähän päivään saakka. Punajuuri on edelleen yksi lempiraaka-aineistani. Lindströmin pihvit, borssikeitto, paahdetut punajuuret, punajuuri-vuohenjuustokeitto, punajuuririsotto ja punajuuri-suklaakakku. Ehdoton suosikkini on kuitenkin punajuuripesto.

punajuuripesto lautasella

Resepti on käytännössä sama kuin tavallisen vihreän peston, mutta basilika korvataan keitetyillä punajuurilla. Paljon valkosipulia ja reilusti oliiviöljyä. Pikaruuaksi tämä muuntuu, jos käytät etikkapunajuuria, mutta suosittelen kuitenkin käyttämään tuoreita punajuuria. Ero on kuin yöllä ja päivällä.

Punajuuripesto

4 pienehköä raakaa punajuurta
1–2 valkosipulinkynttä
kourallinen pinjansiemeniä
n. 1 dl raastettua parmesaania
n. 1 dl hyvää oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Keitä punajuuret kuorineen kypsiksi. Kaada keitinvesi pois ja valuta juurikkaiden päälle kylmää vettä. Kuori kuumat mukulat veden alla painamalla sormilla niin, että kuori irtoaa. Kypsästä punajuuresta sen pitäisi irrota helposti.

Lohko kulhoon punajuuret ja valkosipulinkynnet, lisää raastettu parmesaani ja pinjansiemenet ja surauta sauvasekoittimella tahnaksi. Lisää oliiviöljyä vähitellen. Sekaan voit puristaa myös pienen sitruunanpuolikkaan mehun. Mausta punajuuripesto suolalla ja pippurilla. Keitä kaveriksi pastaa ja värjää se iloisen punaiseksi pestolla. Raasta päälle vielä parmesaania ja syö. Varo valkoisia vaatteita ja pöytäliinaa.

punajuuripesto haarukassa

En vieläkään tiedä, miksi lapsuuden punajuurisalaatilla oli tuo taianomainen nimi. Oliko se keittäjän itse keksimä vai oliko nimitys laajemminkin käytössä? Onko se omaa kuvitelmaani vai muistaako joku muu saman?