elämä

Muuttajan muistilista: muuttoeväät!

/ piapas / Jätä kommentti

Aikuisiällä olen muuttanut Lintuvaarasta Leppävaaraan, Kauklahdesta Kallioon ja keskustasta Ullanlinnan kautta Kalasatamaan. Alussa tavaraa oli siedettävä määrä, mutta jokaisen muuton yhteydessä muuttolaatikkojen määrä kasvoi. Ensimmäisillä kerroilla kamat pakattiin banaanilaatikoihin ja epämääräisiin nyssäköihin, jotka mahtuivat tavalliseen pikkuautoon. Soluasuntoon ei montaa huonekalua mahtunut.

vaatejätesäkit

Myöhemmin pahvilaatikot vaihtuivat isoihin muovisiin muuttolaatikoihin, eikä niistä sen koommin ole luovuttu. Huonekalujen määrä on muuttojen myötä moninkertaistunut. Viimeisimmän muuton kuljetus- ja kantohommat ulkoistin ja todennäköisesti teen niin myös seuraavalla kerralla.

olohuone muuton jälkeen

Muuttaminen on äärettömän stressaavaa. Tavaranpaljous yllättää joka kerta ja pakkaaminen jää viime tinkaan. Pakettiautokin pitäisi vuokrata jostain ja kavereita anella kantoavuksi. Osallistun muuttotalkoisiin aina kun mahdollista, sillä jossain vaiheessa tarvitsen apua itsekin ja silloin on ikävä huudella, jos ei koskaan ole tarjonnut auttavaa kättään.

lastenhuone muuton jälkeen

Viitisentoista vuotta sitten olin muuttamassa silloista poikakaveria ja hänen kämppistään asunnosta toiseen. Olin luvannut molemmille yösijan luotani, sillä pikkutunneille venyneen muuton jälkeen ei ensimmäisenä tullut mieleen sänkyjen kasaaminen ja lakanoiden petaaminen. Kipaisin asunnolleni etukäteen ja laitoin uunin päälle. Varmistin, että jääkaapissa on kylmää olutta ja panin perunat kiehumaan.

Puolen tunnin päästä pojat rimputtivat väsyneinä ovikelloa. Iskin käteen kylmät olutpullot, nostin lautasille uunissa paahtunutta sinistä lenkkiä ja kauhoin viereen aimo annoksen pottumuussia. Olisittepa nähneet ne ilmeet! Ihmetyksestä toivuttuaan poikaystäväni kämppis totesi: She’s a keeper. Tästä tytöstä kannattaisi pitää kiinni.

valkosipulia ja tomaattia

Eilen olimme kymmenen hengen porukalla muuttamassa siskoni perhettä Marjaniemestä Laajasaloon. Minun urakkani koostui tällä kertaa lähinnä 3-vuotiaan pojanvesselin viihdyttämisestä ja vaatteiden sullomisesta jätesäkkeihin. Ison talon irtaimisto oli muutettu viidessä tunnissa. Talkoolaisille tarjottiin Fornitalyn pitsaa, olutta ja lasilliset skumppaa. Muuttostressi oli mennyttä, päivän treeni suoritettu ja muuttoapulaiset tyytyväisiä.

Pienten päiväunien jälkeen suuntasimme punaviinipullo kainalossa pyhäinpäivän iltamenoihin ystävien luo. Muutto ja viini vaativat veronsa, siksi meillä kokattiin tänään tuota arkiruokaklassikoksikin tituleerattua, helppoa ja vaivatonta uunimakkaraa. Suolaista lenkkimakkaraa, reilusti valkosipulia, vähän tomaattia, muutama juustosiivu ja kauhallinen silkkisen sileää perunamuusia. Taivas keskellä lumisateista sunnuntai-iltapäivää.

Uunimakkaraa, tomaattia ja valkosipulia

1 paketillinen lenkkimakkaraa
1 tomaatti viipaloituna
1–2 valkosipulinkynttä viipaloituna
pari paksua siivua kermajuustoa

Kuori makkarat ja viillä niihin poikittaisviiltoja. Tunge viiltoihin pari siivua valkosipulia, tomaattia ja pala juustoa. Paista 200-asteisessa uunissa 20–30 min. Keitä sillä aikaa perunat ja tee muussi. Muista lisätä maitoa ja runsaasti voita. Mätä suuhusi ja laskeudu vatsasi viereen ruokalevolle.

uunimakkaraa, juustoa ja tomaattia

Kun siis seuraavan kerran suunnittelet muuttoa, älä unohda muuttoeväitä. Tyhjin vatsoin uurastavat nälkäkiukkuiset muuttoapulaiset, kymmenet muuttolaatikot, painava pesukone ja hissitön kerrostalo eivät sovi yhteen. Oikeanlaisilla polttoaineilla varmistat, että apukäsiä on saatavilla myös seuraavalla kerralla.

Habbo Hotelin mustikkaiset glögipäärynät

/ piapas / Jätä kommentti

Kirjamessuviikko vei huomioni ja imi energiani niin totaalisesti, että keittokirjahaasteen viimeviikkoinen postaus jäi tekemättä. Mutta eipä hätää, tällä viikolla kokataan ja tarinoidaan sitten senkin edestä!

Vuonna 2000 olin töissä Kolumbuksella, jonka slogan taisi olla jossain vaiheessa Internet on pyöreä. Kolumbus oli internetoperaattori ja osa Elisan edeltäjää HPY:tä. Vaikea kuvitella nyt, mutta silloin internet oli koko lailla uusi ilmiö, eikä se todellakaan ollut vielä kaikkien saatavilla muuten kuin hitaan modeemi- tai vähän nopeamman ISDN-yhteyden kautta. Kolumbuksen portaalissa (kuten laajempia internetsivustoja silloin kutsuttiin) avattiin vuosituhannen vaihteessa virtuaalinen chat-palvelu: Hotelli Kultakala, nykyinen Habbo Hotel.

piapa-hahmo

En ollut koskaan innostunut netissä olevista keskustelupalstoista tai livechateista, mutta tämä oli jotain täysin uutta. Oman hahmon sukupuoleen, hiusten malliin ja väriin, vaatteisiin ja ihonväriin sai vaikuttaa. Hotellin virtuaalibaarissa pystyi juttelemaan uusien ihmisten kanssa, nauttimaan kuplamehua, tanssimaan(!) ja kuiskuttelemaan korvaan, ilman että muut vieressä olevat ”kuulivat”. Keskustelu tapahtui näppäimistöllä ja puhekuplat seurasivat toisiaan ruudulla vinhaa vauhtia. Kolumbuslaiset värvättiin beta-testaajiksi ja minusta tuli piapa, valkovillapaitainen ja punatukkainen saparopää. Eipä aikaakaan, kun notkuin palvelussa kaikki illat ja joskus jopa yöt.

cafe-taivas

Alkuvaiheessa Hotelli Kultakalassa hengasivat uusmedia-alan ammattilaiset (historia havisee). Teinit valtasivat paikan vasta paljon myöhemmin. Nopeasti tutustuin Cafe Taivaassa porukkaan, jonka seurassa viihdyin. Samanikäisiä ja samanhenkisiä, pienesti nörttejä, muttei liian. Tapasimme myös livenä ja ystävystyimme oikeassa elämässä, irl. Kävin kymmenillä treffeillä sekä virtuaalisissa yksityishuoneissa että helsinkiläisissä kuppiloissa. Lopulta huomasin viettäväni kaiken ylimääräisen aikani erään punapaitaisen hahmon seurassa.

Tammikuussa 2002 tapasimme rautatieasemalla ja loppu onkin historiaa. Punapaitainen muutti Kouvolasta Helsinkiin ja ennen pitkää yhteiseen asuntoon minun kanssani. Emmekä olleet ainoita, kultakalapareja syntyi minun tuttavapiirissäni useita. Vitsailimme joskus, että Hotelli Kultakalan kehittäneen Sulakkeen perustajat ovat syypäitä meidän onnelliseen eloomme ja jos joskus hääkellot soivat, he ovat ensimmäisinä kutsulistalla.

habbo herkut kansikuva

Häitä ei koskaan tullut ja tiemme erosivat 11 yhteisen vuoden jälkeen. Erossa kirjahyllyyni jäi muutama Habbo-aiheinen opus, olihan punapaitainen pitkään Sulakkeen palveluksessa. Habbo Käsikirja painatettiin Habbo-huuman kultavuosina, siihen on tallennettu historiaa, käyttäjien muistoja ja vinkkejä ensikertalaisille. Toinen kirja löytyy kokkauskirjojeni joukosta: Habbo Herkut sisältää kymmeniä sulakelaisilta ja habbohahmoilta kerättyjä reseptejä. En ole koskaan ennen avannut kirjaa, mutta viime viikolla luin sen kannesta kanteen.

muistiinpanosivut

Reseptikirja on suunnattu teineille, joten se ei sisällä kovin monimutkaisia ruokaohjeita. Testattavaksi valikoitui käyttäjän .:!Summer-Girl!:. glögipäärynät. Raaka-ainelista on lyhyt ja ytimekäs: säilöttyjä päärynöitä, pullo glögiä, purkki kuohukermaa ja teelusikallinen kanelia.

glögiainekset aukeamalla

Tapani mukaan päätin vähän tuunata. Ostin tuoreita päärynöitä ja pullollisen mustikkamehua, josta ajattelin keitellä glögin itse.

Mustikkaiset glögipäärynät kahdelle

2 kypsää päärynää
1 litra vahvaa mustikkamehua
2 kanelitankoa
2 tähtianista
pieni halkaistu vaniljatanko
pari siivua tuoretta inkivääriä
1 tl kardemumman siemeniä
2 dl kevyttä ja marjaisaa punaviiniä

Tee ensin mustikkaglögi eli mittaa mehu ja mausteet kattilaan ja anna poreilla puolisen tuntia. Lisää sitten punaviini ja kuoritut päärynät. Päärynöiden pohjasta voi leikata palan, jotta ne pysyvät kattilassa pystyssä. Hedelmien pitäisi kuitenkin olla kokonaan pinnan alla eli käytä mahdollisimman kapeaa kattilaa, jos sinulla sellainen on. Minä en omista parsakattilaa tai vastaavaa kapeahkoa kattilaa, joten päärynät lilluivat liemessä kyljellään ja ihan hyvä tuli niinkin. Kiehuta hiljalleen toiset puoli tuntia eli kunnes päärynät ovat kypsiä.

Voit tarjoilla ne heti tai antaa maustua seuraavaan päivään kylmässä. Jos olet viitseliäs, voit keitellä glögistä ja sokerista glögisiirapin annosta aateloimaan. Tässä keittiössä lisukkeeksi lusikoitiin pari palloa kolmen kaverin mustikka-kardemummajäätelöä, koska sitä sattui pakkasessa olemaan, mutta kardemummalla maustetulla kermalla tai vaniljajätskillä pärjää myös.

glögipäärynä lautasella

ps. Tämäkin kirja joutuu kierrätyskasaan, ellei jollain teistä oli mielihaluja sitä kohtaan? Opus on uuden veroinen ja sopii esimerkiksi habboiluun hurahtaneen teinin joululahjaksi. Sana vain, ja kipaisen kirjan postipojan kannettavaksi!

Jokaviikkoinen jännitysnäytelmä

/ piapas / 6 kommenttia

Pienen kylän ala-asteella jokainen oppilas piti vuorollaan aamunavauksen. Urkuharmooni soi, joskus laulettiin. Aamunavaustekstit kopioitiin punaisesta kirjasta, johon oli koottu kirjoituksia juuri tähän tarkoitukseen. Jännitin omaa vuoroani niin paljon, että poltin minulle valitun tekstin takan tulipesässä. Luulin pääseväni pälkähästä, mutta opettaja lykkäsi käteeni punaisen kirjan ja käski lukemaan suoraan siitä. Luin – posket punaisina, sydän hakaten ja ääni väristen.

Silloin ei tullut mieleeni, että vielä yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin jännitän edelleen. Jännitän uusia asioita. Jännitän sitä millaisen ensivaikutelman annan. Jännitän tilanteita, joissa en tiedä miten toimia. Jännitän, että mokaan. Jännitän toisten puolesta. Jännitän esiintymistä, ulkomaanmatkoja ja tilaisuuksia, joissa on paljon vieraita. Jännitän osaanko sitä, mitä minulta odotetaan.

Tämä viikko on ollut jännittävä. Lauseen voi käsittää väärin, sillä viikon tapahtumissa ei ole oikeastaan mitään jännittävää. Mutta jännitettävää, sitä on riittänyt liiankin paljon.

img_2285

Reagoin jännitykseen fyysisesti. Päätä särkee, vatsassa möyrii ja sydän hakkaa niin, että koko ylävartalo tärähtelee sen mukana. Poskille nousee puna, kurkkuun pala ja kainalot hikoilevat kuin neljänkymmenen asteen helteessä. En kuule mitä toiset puhuvat, sillä yritän vain keskittyä hengittämiseen.

Niin tapahtui tiistaina, kun tapasin parikymmentä minulle entuudestaan tuntematonta ihmistä ensimmäistä kertaa. Tyyppejä, joita arvostan ja ihailenkin. Alansa osaajia, jotka ovat päässeet pitkälle, vaikka suurin osa heistä on reippaasti minua nuorempia. Ennen esittelykierrosta pulssi nousee ja jännityshiki kastelee kainalot, vaikka tiedostankin, että jännitysoireita ei todennäköisesti huomaa kukaan muu. Kun vuoroni tulee, höpötän, suustani hyppää sammakoita ja oikeat sanat jäävät sanomatta.

Niin tapahtui keskiviikkonakin, kun kokosimme viimeisiä kirjamessuille roudattavia kirjalaatikoita ja kamppeita. Onko nyt varmasti kaikki mukana, olenko unohtanut jotain tärkeää? Olen vuosittain vastuussa kustantamomme kirjamessuosallistumisen organisoinnista, osaston rakentamisesta, budjetin pitävyydestä, lavaohjelman ideoinnista, esiintyjien opastamisesta ja työvuorojen suunnittelusta. Joka vuosi jännitän messujen alkamista koko kropallani, vaikka tiedän, että kaikki sujuu kuten ennenkin. Silti jännitän, että epäonnistun.

Niin tapahtui myös torstaina, kun edessä oli elämäni ensimmäinen laulutunti. Seisoin oven takana ja odotin. Yritin hengittää hitaasti sisään ja ulos samalla kun kuuntelin edellisen oppilaan osaamista. Tiesin, että opettaja on hyvä ja lempeä, eikä minun tarvitse osata kaikkea heti. Silti jännitin niin, että ääni takertui kurkkuuni ja aukesi soimaan vasta viimeisen vartin aikana.

Niin tapahtui perjantaina, kun jännitin toimittamani kirjan tekijöiden esiintymistä kirjamessujen ohjelmalavalla. Jännitin toimiiko diashow, tuleeko kukaan kuuntelemaan, miten rajattu aika riittää ja tuleeko kaikki tarvittava sanotuksi. Vaikka tiesin, että kirjoittajat ovat tottuneita puhujia, käteni tärisivät esiintymisen aikana niin, että kuvaamani videotallenteen kuva ei pysy hetkeäkään paikallaan. Ja minä kuitenkin istuin yleisössä, en lavalla.

Niin tapahtuu todennäköisesti myös huomenna, kun vaihdan kirjamessujen näytteilleasettajakortin Viini ja Ruoka -messujen bloggaajapassiin ja valmistaudun keskustelemaan mahdollisista yhteistyökuvioista muutaman näytteilleasettajan kanssa. Tälläkään kertaa en oikein tiedä mitä jännitän, sillä osaan asiani ja voisin puhua ruuasta ja blogini ruokatarinoista loputtomiin. Vaikka fysiikka laittaa vastaan, tartun härkää sarvista ja avaan suuni.

lammassaaren pitkospuut

Olen siis jännittäjä. Jännittäminen on inhimillistä ja se saattaa helpottaa iän myötä – tai sitten ei. Toistaiseksi jännittäminen on osa arkipäivääni, mutta onneksi sen kanssa pystyy elämään. Punaisin poskin, sydän tykyttäen ja syvään hengittäen.

ps. Jos sinäkin olet jännittäjä, lue myös Maaret Kallion osuva blogikirjoitus aiheesta.