Ostimme lauantaina lampun. Se koottiin ja kiinnitettiin kattoon vielä samana päivänä. Olohuone oli kaivannut kattovalaisinta jo pitkään. Minä pärjäilin ilmankin, sillä olen kohdevalojen ystävä, mutta mies halusi kunnollisen valon, että näkee imuroida. Syynsä kullakin.

Kun lamppu oli saatu kattoon, halusin siitä kuvan. Haasteellisempi homma, keskellä helmikuuta, neljän aikaan iltapäivällä. Kuvaan huomenna, ajattelin. Sunnuntaipäivä oli harmaa ja kuvaaminen siirtyi seuraavaan päivään. Maanantaina olin kotona vasta yhdeksän jälkeen, mutta tiistaina ehdin kotiin jo ennen neljää, hurraa!

Arki ei ole meillä siisteimmästä päästä. Olemme molemmat mestareita jättämään tavarat niille sijoilleen, kaapin ovet auki ja likaiset astiat pöydän nurkalle. Postit kerääntyvät pinoihin ja sohvapöydällä seilaa kuivahtanut omenankara, viikonlopun kuvauksista unohtunut tillinoksa, karkkipapereita, kaukosäätimiä, ulkoinen kovalevy ja puoliksi palaneita tulitikkuja. Ikkunalaudalla on edelleen jouluvalot kausivalot ja kymmeniä joulukortteja. Seinään nojaa kuvausalustoja, jotka olen suunnitellut maalaavani pian. Kuvaaminen alkaa siis siivouksella.

Puolen tunnin puunauksen ja tavaroiden siirtelyn jälkeen siivous on valmis. Asettelen vielä tulppaanit sohvapöydälle, jossa niitä normaalisti ei voi pitää, koska maljakko ei mahdu tavaravuoren keskelle. Sitä paitsi kukat olisivat television edessä. Sitten lasken lamppua vähän alaspäin, se näyttää sillä tavoin paremmalta kuvissa. Muutoin lamppua ei voi yhtään alempana ilman että pää kolahtaa varjostimeen joka kerta sohvalta noustessa. Pöyhin tyynyjä, mutta en huomaa asetella niitä niin, että ne näyttäisivät kamerassa kivoilta. Siirrän kitaran näkyvämmälle paikalle ja peitän parvekkeelta evakossa olevilla tyynyillä lattialla kiemurtelevat johtosolmut. Jalkalampun työnnän pois kuvasta, jotenkin se ei sovi sommitelmaan.

Etsin kuvauskulman, jossa lamppu näyttää olevan pöydän yläpuolella, vaikka se ei siinä oikeassa elämässä olekaan. Lampun pistorasia on väärässä kohdassa, eikä meillä ollut kattoon koukkua, jolla sen olisi voinut vetää oikeaan pöydän yläpuolelle. Lisään vähän valotusta ja räpsin muutaman kuvan. Rajaan ulos sohvan takaa pilkistävän joulukoristelaatikon ja sen vieressä seisovat harmaat kaiuttimet, jotka odottavat uudelleenmaalausta ja kaiutinelementtien asennusta. Seison tuolilla, makaan lattialla ja ahtaudun nurkkaan omituiseen asentoon, että saan otoksen, johon olen jotenkuten tyytyväinen.

Haluan vielä kuvata tulppaanit yksinään. Nostan kukat luonnonvaloon ikkunan eteen ja levittelen maljakon taustalle mustan samettikankaan, joka peittää kirjavan ympäristön. En jaksa välittää kankaan rutuista, silitän ne joskus myöhemmin. Annan kameran laulaa.

Kuvattavana on myös edellisenä iltana tekemäni keittokirjahaasteen jälkiruoka, jonka hölmönä ajattelin näyttävän paremmalta tänään. Yritän asetella annoksen esikuvansa tapaan, mutta viritelmä näyttää naurettavalta alkuperäisen rinnalla. En osaa tehdä täydellistä jäätelöpalloa, saan aikaan vain epämääräisen kasan, joka sulaa ennätysvauhtia.

Siirrän kuvat koneelle. Niitä on 60. Kelvollisia on muutama. Osan niistä kelpuutan tähän postaukseen, muutaman säästän keittokirjahaasteen kuvitukseksi ja loput nakkaan roskakoriin.

Tasaisin väliajoin tunnen tarvetta muistutella teille kaikille mahtaville tyypeille siellä ruudun toisella puolella, että kaikki mikä kiiltää ei ole kultaa. Totuus blogikuvien takana on toinen. Kiiltokuvien takana minä ja muut bloggaajat olemme samanlaisia kuin kaikki muutkin. Täydellisen epätäydellisiä tyyppejä, joiden ottamien kauniiden kuvien ulkopuolella vallitsee välillä kaaos. Arkisia kavereita, joiden jääkaapissa on joskus vain eineksiä ja purkillinen viikon vanhaa maitoa.

ps. Lamppu on Andbrosin Model No. 4, suunniteltu ja tehty Suomessa. Varjostimen alaosan pleksikiekkoa lukuunottamatta kattolamppu on valmistettu kokonaan ekologisesta aaltopahvista. How cool is that?