Hiki valuu pitkin selkää. Aurinko porottaa, nenänpää ja niska punoittavat jo. Onneksi polku kääntyy varjon puolelle ja metsästä käy vilvoittava tuulenvire. Kengät kompastelevat kivenmurikoihin, reppukin on alkanut tuntua painavalta. Ohitamme viitan, joka kertoo huipun odottavan 20 minuutin matkan päässä.

Pysähdyn puuskuttamaan. Reitti ei ole vaikea, maasto on suhteellisen helppokulkuinen, kunhan muistaa katsoa, mihin astuu. Jalat jaksavat kyllä vielä, vaikka kunto onkin vähän päässyt rapistumaan. Vältän vilkaisemasta alas, korkeus huimaa päätä. Kinttupolku kulkee kukkulan viertä ja kaukana alhaalla leviää turkoosina hehkuva Välimeri. Katson sen sijaan rannattomaan horisonttiin ja etsin katseellani vettä halkovia veneitä.

Mieli vaeltaa omia teitään. Kun keskittyy askelien asettamiseen, pysyvät työhuoletkin kaukana. Repun sivutaskussa loiskuaa puolityhjä vesipullo. Italialainen hanavesi ei ole niin hyvää kuin Helsingissä, mutta kelvollista se on silti. Ostan pullotettua vettä vain silloin, kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

Vaellusreitin varrella ei ole sapuskaa tarjolla, niinpä olemme aamulla kiertäneet paikallisen ruokakaupan kautta. Reppuun on pakattu vähän paremmat piknik-eväät. Vesi nousee kielelle, vaikka taukopaikalle on matkaa vielä vajaa kilometri. Jaksaa jaksaa, perillä odottaa palkinto!

Kun suhtautuu ruokaan intohimolla, ei piknikillekään voi lähteä kevyin eväin. Välillä useimmiten suunnitelmat lähtevät käsistä. Yksinkertaisista voileivistä tulee marinoiduin vihanneksin ja hallista ostetuin leikkelein täytettyjä artesaanisämpylöitä. Rasiallinen viinirypäleitä katoaa kuohuviinillä maustettuun hedelmäsalaattiin ja mansikoista taiteillaan täytekakku. Grillikin saatetaan sovitella pyörän tarakalle. Viltille katetaan joka kerta ne paremmat piknik-eväät.

Tavoista ei tingitä edes patikoidessa. Huipulle kuljetetaan repuissa viinipullo, palanen paikallista juustoa, lihatiskissä viipaloitua bresaolaa, mansikoita, mandariineja ja juuri leivottua, vielä lämmintä focaccia-leipää. Nälkä talttuisi tottakai vähemmälläkin vaivalla, vaikka banaanilla ja suklaapatukalla, mutta minkäs ruokaihminen itselleen mahtaa. Etenkin kun ollaan saapasmaassa, jonka pienimmässäkin marketissa on palveleva juusto- ja leikkeletiski.

Siinä me sitten mutustelemme, kateellisten katseiden alla. Viini on lambruscoa, kevyesti kuplivaa ja vähäalkoholista, prosentteja on vain kahdeksan. Juusto valuu focaccialle, bresaola on ihanan suolaista. Suola tulee tarpeeseen, sillä helteellä ja hikoillessa ei pelkkä vesi riitä. Hymy on herkässä, kun sormet ja suupielet rasvaisina nautimme jokaisesta leipäpalasta. Mieletön maisema viimeistelee makumaailman.

Energiatankkauksen jälkeen askel on kevyt ja mieli virkeä. Seuraava etappi siintää kaukana meren rannalla. Pikkukaupungissa, josta taatusti löytyy jäätelökioski. Jälkiruokavatsa on edelleen tyhjillään.

Vaellusmatkan Piemonteen ja Liguriaan tarjosi You Travel, eväät maksettiin omasta pussista.

Lue myös: Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa