Maaliskuun alkupuolella sain käsiini Leena Putkosen ja Mari Koistisen kirjoittaman kirjan Ruokamysteerit – viisaiden valintojen jäljillä. Olin törmännyt siihen jo aiemmin naisten samannimisessä blogissa, mutta vasta nyt oli aikaa syventyä opukseen.
Kuten nimikin kertoo, kyseessä ei ole mikään perinteinen keittokirja, vaikka ruokagenressä liikutaankin. Putkonen ja Koistinen perehtyvät ns. yleistä tietoa oleviin ruokaa koskeviin väittämiin, joilta kirjaa lukiessa putoaakin yllättäen pohja. Kahlattuani kaikki 288 sivua ymmärsin myös oman tietämättömyyteni. Moni kylmäksi faktaksi mieltämäni väite perustuikin tieteellisten tutkimusten sijaan hatariin kuulopuheisiin tai sitkeästi eläviin uskomuksiin.
Netti on nykyään pullollaan ravitsemusguruiksi ja hyvinvointieksperteiksi itseään kutsuvia tyyppejä. Oikeastaan kuka tahansa ruuasta ja terveydestä kiinnostunut tai treenaamiseen hurahtanut henkilö saattaa esiintyä asiantuntijana, jonka neuvot ja vinkit uppoavat otolliseen lukijakuntaan kuin veitsi voihin. Vakuuttavasti esitetyt mielipiteet muuttuvat totuudeksi, vaikka niiden taustalla on tutkimustiedon sijaan mahdollisesti vain yhden ainoan ihmisen kokemus ruokavaliosta, treeniohjelmasta tai laihdutuskuurista.
Leena Putkonen on terveystieteiden maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti, Mari Koistinen taas kuluttajuuteen erikoistunut maatalous-metsätieteiden maisteri. Teoriatausta ja tutkimustieto on siis hallussa, näihin asiantuntijoihin uskaltaa luottaa.
Luin kirjaa parin viikon ajan työmatkoilla ratikassa, bussissa ja metrossa. Ainakin kerran ajoin pysäkkini ohi, kun olin uppoutunut syvälle mysteerien maailmaan. Oivalluksia syntyi kuin sieniä sateella, niinpä taittelin kolmasosan kirjan sivuista hiirenkorville. Jo ensimmäisten sivujen jälkeen tiesin haluavani kirjoittaa aiheesta myös blogiin, sillä en varmasti ole ainoa, joka harhailee ruokaviidakossa tietämättä mihin uskoa.
Anna vatsan pömpöttää
Viljoja vältellään muun muassa siitä syystä, että ne turvottavat vatsaa. Etenkin karppaajat levittävät viljattomuuden ilosanomaa: on ihanaa, kun vatsa pysyy litteänä eikä turpoa enää iltaa kohti. Mutta, mutta. Asia onkin niin, että vatsan KUULUU vähän pömpöttää iltasella. Silloin terveydelle tärkeillä suolistobakteereilla on riittävästi ravintoa. Esimerkiksi bifido- ja laktobasillien pilkkoessa ruoasta saatuja hyviä hiilihydraattiyhdisteitä, kuten fruktaaneja ja inuliinia, syntyy kaasua, joka sitten poistuu luonnollista tietä.
Näitä hiilihydraattiyhdisteitä saa viljojen lisäksi mm. sipulista ja valkosipulista, mutta minä syön mielummin täysjyväleipää kuin valtavia määriä sipulia. Jos alavatsa on aina litteääkin litteämpi, voi suoliston bakteerikannan tasapaino horjua ja johtaa vaikeisiinkin suolisto-ongelmiin. Toki rajansa kaikella, kipuja ei vatsan normaalin toiminnan pitäisi aiheuttaa.
Valitse jodioitu suola
Läheskään kaikkia erikoissuoloja ei ole jodioitu, ei myöskään minun maustekaappini merisuolaa. Tsekkaa siis suolahyllyn valikoima ja nappaa ostoskoriin se, joka sisältää jodia. Kilpirauhasen vajaatoiminta on ongelmana yleistynyt samoihin aikoihin kun erikoissuolat, kuten ruususuola tai himalajansuola, ilmestyivät markettien valikoimaan. Tutkimustuloksia ei Putkosen ja Koistisen mukaan yhteydestä vielä ole, mutta kyllähän tuo syy-seuraus-suhde vaikuttaa kovin loogiselta. Joka tapauksessa suomalaiset kärsivät jodin puutteesta, joten ainakin minä tavaan suolapakettien tekstejä jatkossa hiukan tarkemmin.
Aspartaami ei ole haitallista
Olen vältellyt tuotteita, joissa on aspartaamia koko aikuisikäni, enkä edes tiedä miksi. Todennäköisesti olen lukenut jostain jonkun ei niin tieteellisen terveyslehden artikkelin ja tulkinnut sen totuudeksi. Euroopan elintarvikevirasto EFSA on neljässä eri tutkimuksessa (viimeksi vuonna 2013) todennut aspartaamin ja sen hajoamisen seurauksena syntyvät aminohapot vaarattomaksi muille kuin tietyistä harvinaisista sairauksista kärsiville ihmisille.
Vaikka tutkimustulokset toitottavatkin tämän keinotekoisen makeutusaineen turvallisuutta, valitsen silti sokerilla makeutetun version, jos mahdollista. En kuitenkaan enää jätä syömättä tai heitä roskiin tuotetta, jonka tuoteluettelossa aspartaami komeilee.
Suosi kotimaisia superfoodeja
Chiansiemeniä, gojimarjoja ja mulperimarjoja pidetään ravintorikkaina ja terveyttä edistävinä superfoodeina. Sitä ne varmasti ovatkin, jos verrataan vaikka rasvaisiin eineksiin tai muuhun epäterveelliseen ruokaan. Suomalaisissa metsissä ja puutarhoissa kasvavat marjat ovat kuitenkin ravintoarvoiltaan parempia ja niissä on hyvää tekeviä vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja. Sen lisäksi mustikat, tyrnimarjat, puolukat, hillat ja vatut ovat taatusti puhtaampia kuin toiselta puolelta palloa roudatut superfoodit.
Suurin osa gojimarjoista tuodaan Kiinasta, joka on yksi maailman saastuneimmista valtioista. Kiinan pohjavesi on pahoin saastunutta ja vain 3 prosenttia pohjavesivarannoista luokitellaan puhtaaksi. Kun ilmanlaatukin on todella huono, puhtaan ruuan tuottaminen ei ole edes teoriassa mahdollista. Chiansiemenet ja mulperimarjat ovat minulle vieraita tuotteita, tästä lähtien jätän myös gojimarjat ostamatta. Onneksi pakastin on vieläkin pullollaan viime kesänä säilöttyä suomalaista superruokaa.
Kestävä pakkaus on ekologinen valinta
Kerran jos toisenkin olen harmitellut hedelmä- ja vihannestiskeillä muovirasioihin pakattuja kiivejä, mangoja ja tomaatteja. Olen valinnut aina irtona myydyt pakattujen sijaan. Koskaan ei mieleeni ole tullut, että etenkin pehmeäkuoristen lajikkeiden hävikki on huimaa, etenkin jos niitä ei ole erillispakattu. Toisin sanoen, hedelmät kolhiintuvat, eivätkä ole enää myyntikelpoisia, joten ne viskataan roskiin. Tämä biojätteisiin heitettävä hävikki kuormittaa maapalloa paljon enemmän kuin hyvin suunniteltu pakkaus, jossa herkät hedelmät säilyvät vahingoittumattomina.
Muovin käytön vähentäminen on tietysti tärkeää ja ekologisempien pakkausmateriaalien kehittäminen tulevaisuutta. Kaikkein ekologisin on kuitenkin se pakkaus, jonka sisältö käytetään kokonaisuudessaan. Kahden hengen taloudessa asuvana tervehdinkin ilolla tuotteita, joita ei ole pakattu suuriin perhepakkauksiin.
Olen pitänyt itseäni hyvinkin tiedostavana ruokaharrastajana. Ruokamysteerit räväytti kuitenkin silmäni auki ja antoi uusia näkökulmia ruuan tuotantoon ja omiin valintoihin. Työpaikkaruokalassa valitsen viisaammin, kauppareissulla tiirailen tuoteselosteita tarkemmin ja toisaalta toisiin raaka-aineisiin, kuten viljoihin, suhtaudun rennommin. Pienillä muutoksilla yritän tehdä maailmasta maistuvamman.
Jos olet kiinnostunut raaka-aineiden geenimanipuloinnista, palmuöljyn eettisyydestä, lähi- ja luomuruuan ekologisuudesta, ruokaketjuun piilotetusta pakkotyöstä, tuotantoeläinten elinoloista, lisäaineista tai ruuan vaikutuksesta maapallomme hyvinvointiin, Ruokamysteerit on kuin tehty sinulle. Vahva suositus.
Tämä kirja pitänee hankkia luettavaksi. Minua ärsyttää todella usein, kun asioita katsotaan vain yhdeltä kantilta (esim. juurikin tuo pakkausasia tai tuhansien kilometrien päässä kasvavat superfoodit).
Lisäksi statistiikat on helppo saada näyttämään haluamiaan tuloksia, kun valitsee näytettävät asiat. Olisin todella kiinnostunut näkemään ekologisuuden laskelmia, kun verrataan toiselta puolelta maapalloa kärrättäviä kasviksia ja kotimaista lihaa. Nyt vertailulaskelmissa näyttävät aina olevan lähellä kasvatetut kasvikset ja liha, mikä ei kuitenkaan varsinkaan talviaikaan taida olla se Suomen markkinoiden normitarjonta…
Mutta siis, mielenkiintoiselta kuulostava kirja. Samalla tavalla asioita sai pohtimaan muutama vuosi sitten ilmestynyt Ruokapyramidihuijaus (joka tosin oli sitten taas omalla tavallaan jonkinlaiseen ideologiaan perustuva)
Mua ärsyttää ihan samat asiat. Kolikoilla kun yleensä on se toinenkin puoli. Kirjassa selvennetään mm. tuota lähiruoan ekologisuutta, se(kään) ei tosiaan ole niin yksinkertainen juttu kuin yleisesti luullaan. Oma postaukseni oli pieni pintaraapaisu kirjan teemoihin, joten sen lukeminen kyllä kannattaa.
Mielenkiintoisia pointteja ja ”mysteereitä”. Hyvä pohtia ja miettiä asioita monelta kantilta. Aina omasta suunnasta katsottu juttu ei ole se ainoa oikea.
Juuri näin. Virkistävää muutenkin lukea välillä tekstiä, joka ei saarnaa vaan neutraalisti esittelee erilaisia näkökulmia ja tutkimustuloksia.
Onpas mielenkiintoisen kuuloinen opus! Kiitos vinkistä!
Niinhän se on kaikkien asioiden kanssa, että niitä tulee ajateltua vähän turhan kapeakatseisesti. Vaikka toisaalta sitä omaa kulmaakin on katsottava tarkasti – meille kaikille toimii monessa kohdassa vähän erilaiset valinnat.
Sepä se, mikä sopii sinulle, ei välttämättä sovi minulle. Tämä pätee kaikkiin elämän valintoihin, myös ruokaan. Välillä on silti viisasta kyseenalaistaa omia tottumuksia, tapojemme orjia kun taidamme kaikki olla.
Tosi mielenkiintoisen kuuloinen kirja. Herättää heti ajatuksia, esim. tuosta aspartaamista. Tällä hetkellä on vaikea tietää mikä tieto on totuuden mukaista, koska tutkimuksista uutisoidaan ilman, että tutkitaan riittävästi sitä kuka tutki ja missä. Ja jokainen valitsee tutkimukset, jotka hyödyttävät omaa agendaa. Oi, lempi aiheeni.
Olet ongelman ytimessä! Kirjassa pureudutaan mm. siihen, miksi puolueettoman tutkimuksen tekeminen on niin vaikeaa Suomessakin. Suuri osa ravitsemusalan tutkimusrahoituksesta tulee suurilta elintarvikealan toimijoilta, jotka eivät ymmärrettävästi halua rahoittaa tutkimusta, joka suhtautuu kriittisesti vallitseviin käsityksiin. Tutkimustuloksethan saattaisivat tuoda esiin uutta tietoa, jota voitaisiin käyttää elintarvikejättejä vastaan. EFSAa pidetään puolueettomana tahona, mutta siltikään kuluttaja ei voi olla sataprosenttisen varma, onko tutkimuksen takana oman agendansa takana seisovia lobbaajia vai ei.
Olipa mielenkiintoisia ajatuksia ja tietoa kirjassa. Välillä tuntuu, että on jo ihan sekaisin mikä on hyväksi ja mikä ei. Samasta raaka-aineesta uutisoidaan viikon välein mikä on hyväksi ja pian se onkin jo huono asia. Olen huomannut yhä useammin potevani huonoa fiilistä ostaessani jotain raaka-ainetta. Toisaalta sekin on tervetullutta välillä.
Jos ruokaan intohimoisesti suhtautuva ihminen on sekaisin, niin kuinka pihalla tavallinen onkaan kuluttaja? Iltapäivälehtien uutisointi on tässä genressä usein vihonviimeistä, tutkimustuloksia julkaistaan totuuksina perehtymättä taustoihin. Seuraavalla viikolla saatetaan julkaista uusi uutinen, joka esittää päinvastaisen tuloksen samasta aiheesta.
Olin taannoin erään suomalaisen elintarvikevalmistajan pressissä, jossa esiteltiin tuotteen ravintoarvoja vertaamalla niitä vastaavaan kilpailevan tuotteen arvoihin. Muuten hyvä, mutta luvut eivät olleet millään tasolla vertailukelpoisia sillä ensimmäiset luvut perustuivat yhden annoksen ravintosisältöön, kun kilpailevan tuotteen ravintoarvot oli ilmoitettu per 100g. Seuraavana päivänä tietyt lehdet julkaisivat suurin otsikoin, kuinka nyt on kehitetty terveellinen tuote, jossa on sitä ja tätä paljon vähemmän kuin aiemmissa tuotteissa. En siis yhtään ihmettele, että hyväuskoinen kuluttaja on hukassa.
Kyllä minäkin poden huonoa omaatuntoa omista valinnoistani, mutta joskus on vaan pakko tehdä kompromissejä. Onneksi esim. tehotuotetulle lihalle on nykyään olemassa vaihtoehtoja.
Tämä onkin mennyt minulta ohi. Mielenkiintoisia näkökantoja löytyy monelta erilaiselta asiantuntijalta ja ei-asiantuntijalta, mutta ole itse päätynyt siihen tulokseen, ettei myöskään titteli välttämättä lisää tietoa kaikissa asioissa. Saattaa jopa rajoittaa henkilön ajatuksia.
Sitä joutuu itse nykyään luomaan itselleen sopivan ruokamaailman monien eri mielipiteiden joukosta ja sen jälkeen vain katsoa sopiiko se 🙂
Olet varmasti oikeassa, eivät tittelit ja tutkinnot automaattisesti tarkoita puolueetonta asiantuntemusta. Luoviminen tulvivassa informaatiovirrassa on vaikeaa. Varsinkin terveyteen ja ravitsemukseen liittyvät asiat ovat hankalia, sillä kaikki me olemme yksilöitä. Uskon kuitenkin, että kirjoittajat ovat tehneet parhaansa tuodakseen esiin juurikin näitä epäkohtia, jotka heitä itseäänkin ovat ravitsemus- ja ruoantuotantokeskustelussa ärsyttäneet.
Paljon hyviä kommentteja, kiitos niistä ja tietysti myös Pian hienosta arviosta kirjastamme!
Ruokaan ja ravitsemukseen liittyvä tieto on kieltämättä kuluttajan näkökulmasta ristiriitaista, emmekä mekään usko tietävämme kaikkea. Tieteellisen tiedon hyvä puoli on myös se, että se muuttuu ja kehittyy.
Mutta toivottavasti kirjamme tuo selkeyttä keskusteluun ja auttaa arvioimaan, millaisilla valinnoilla on oikeasti merkitystä, oli sitten kyseessä oma terveys tai vastuullisuus. Eikä näihin valintoihin ole yhtä oikeaa tapaa, vaan voi poimia itselleen sopivia. Puolustamme tietysti myös sitä, että ruoan pitää olla myös iloa ja nautintoa. Koska hyvä ruoka hyvässä seurassa on vaan niin hienoa! 🙂
Kiitos Mari kommentista! On tosiaan hyvä, että kirja herättää keskustelua ja ravistelee ehkä luutuneitakin käsityksiä. Ilon ja nautinnon nimeen vannon minäkin, vastuullinen syöminen ja hyvinvointia edistävä ruokavalio eivät onneksi sulje pois ruoan tuottamaa hyvää mieltä, päinvastoin! 🙂