Katupölystä keväthangille – Sallatunturi kutsuu!

Huhtikuinen Helsinki on kolean kaunis. Lämpötila keikkuu tukevasti plussan puolella, aurinko paistaa ja harmaat hanget ovat muisto vain. Tuuli pyörittää katupölyä, silmiä kirvelee ja hiekka narskuu hampaissa. Paju kukkii ja allergikot jonottavat apteekkiin. Viherpeukalot työnnetään multaan ja parvekepuutarha on suunnittelua vaille valmis.

sallatunturi

Samaan aikaan Sallatunturissa on 90 senttiä lunta. Siis melkein metri. Valo on niin kirkas, ettei ilman aurinkolaseja ja suojakertoimia ole ulos mitään asiaa. Aamulla pakkasta on 15 astetta, iltapäivällä riisutaan untuvatakit ja lekotellaan rinneravintolan terassilla. Ladut ovat huippukunnossa, eikä ruuhkaa ole. Nuotiopaikalla seuraa pitävät vain puolikesyt kuukkelit.

sallatunturi

Harva tietää, että Sallatunturit eivät ole aina sijainneet nykyisellä paikallaan. Alkuperäiset, korkeammat ja jyrkemmät tunturit jäivät sodan melskeissä rajan toiselle puolen. Vuonna 1937 näillä alkuperäisillä Sallatuntureilla kuitenkin kuhisi. Silloisen Sallan kirkonkylän ensimmäiset talviurheilun suurkisat olivat alkamassa. Suomenmestaruudesta kamppailtiin pujottelussa ja syöksylaskussa. Olosuhteet olivat vaativat, huipulle noustiin jalan, sukset olivat puuta eikä kukaan käyttänyt kypärää. Laskijat väistelivät puita ja tunturiin kokoontunutta yleisöä. Tunnelma on silti taatusti ollut huikea.

sallatunturi

Nykyisessä Sallatunturissa laskuhommia aloiteltiin 1960-luvulla. Myös isäni, joka on kotoisin Sallasta ja äitini, joka oli sattuman johdattelemana saapunut Savosta Sallaan sairaanhoitajaksi, viettivät kaiken vapaa-aikansa tunturissa. Rakensivat kaveriporukalla rinteitä, pistivät pystyyn ensimmäisen hiihtohissin, laskivat kilpaa ja opettivat pujottelua muillekin. Siinä sivussa rakastuivat ja menivät naimisiin.

sallatunturi 1968

Äitini tyylinäyte Sallan Karhujen piirimestaruuskisoissa vuonna 1968.

Sallatunturin ensimmäinen rinne muokattiin ihmisvoimin ja tunturin laelle kiivettiin sukset olalla, omin jaloin. Talvella kaavaillun rinteen paikalla olevat, hangesta esiin pistävät kivet sudittiin maalilla punaisiksi. Kesällä kaikki punavärillä merkityt lohkareet moukaroitiin lekalla pieniksi palasiksi. Kisoja varten lunta siirrettiin rinteiden ulkopuolelta aaltopeltikouruja pitkin radalle. Kisarinne tampattiin tiiviiksi miesvoimin: avuksi saapui rajavartiosto, jonka jalkaparit polkivat pinnan tasaiseksi. (Tamppaajia on siis ollut oikeasti olemassa, muuallakin kuin siinä merimerkin mukaan nimetyssä suomalaisessa huumoriohjelmassa!) Vasta sen jälkeen rinne tasoitettiin suksilla, sillä niiden pintapaine jakautui laajemmalle alalle kuin jalkaterän. Kierrettävät kepit haettiin metsästä ja iskettiin lumeen hartiavoimin. Sukset olivat edelleen puuta ja päässä kypärän sijaan villapipo. Hieman ovat välineet sittemmin kehittyneet.

sallatunturin kota

Vaikka tunturi on vuosien vieriessä vaihtunut, ei se aktiiviharrastajia lannistanut. Rakkaus lajiin elää ja hengittää tänäkin päivänä täysin keuhkoin. Lapsia ja nuoria kannustetaan pujottelun pariin, sillä hiihtokeskus ja kunta tarjoavat jokaiselle alle 16-vuotiaalle kausikortin nimelliseen parinkympin hintaan. Myös vuokrasuksien hintaa tuetaan, jotta kaikilla olisi sama mahdollisuus harrastaa.

sallatunturi

Tänä talvena ensimmäisistä Sallan suurkisoista tulee kuluneeksi 80 vuotta. Virstanpylvästä juhlistetaan maalis-huhtikuun vaihteessa viisi päivää kestävillä aikuisten ja nuorten SM-kisoilla, joissa keppejä kiertää Suomen parhaimmisto. Vaikka tunturin laelle nyt noustaan konevoimin ja rinteet on tassuteltu lumikissoin huippukuntoon, tapahtuman järjestelyt hoituvat tälläkin kertaa talkoilla, sallalaisten voimin.

sallatunturi

Keväthankikammassani on enää neljä piikkiä. Ensi maanantaina lennähdän Rovaniemelle, josta linja-auto kuljettaa minut Kemijärven kautta Sallatunturiin. Palaan Itä-Lappiin jo neljättä kertaa tänä talvena. Veri vetää, kuten sanotaan. Tunturin voima on vastustamaton.

Sooloile Sallassa – kokemuksia yksin matkustamisesta

Kaupallinen yhteistyö: Matkalle Sallaan ry.

On muutama aste pakkasta. Istun reessä, lumentulo on lakannut. Päällysvaatteet tuoksuvat hennosti savulta, nokipannukahvit on nautittu kodan suojissa. Suussa maistuu vielä talon emännän tarjoama, oman tilan lehmien maidosta valmistettu leipäjuusto. Katson koiria, jotka malttamattomina tempovat rekeä liikkeelle. Vetovietti on voimakas. Lopulta isäntä antaa luvan ja kuusi huskya säntää juoksuun. Edessä on kuuden kilometrin lenkki pitkin lumisia soita ja jänkiä. Maisemilta ei voisi enempää toivoa.

sallan huskyt

Olen tullut Sallaan kokeilemaan, miltä tuntuu matkustaa yksin. Täytin viime vuonna 40 ja jos rehellisiä ollaan, en ole koskaan aiemmin matkustanut soolona. Olen kyllä saattanut lähteä työmatkalle yksin, mutta perillä on odottanut vähintäänkin puolituttuja kollegoita. Duunireissuilla suurin osa ajasta kuluu tapaamisissa ja järjestetyillä illallisilla. Omaa aikaa on vähän, mutta jo muutamassa tunnissa yksinmatkustajan haasteet tulevat vastaan.

Ensimmäisenä päivänä pääsen tutustumaan Sallan tuoreimman koiravaljakkoyrittäjän, Sallan Huskyjen toimintaan. Huskyja on tilalla vain 16, ja pihalla sijaitsevat häkit koppeineen ovat mallikelpoisia. Pihapiirissä on navetta ja maitokarjaa, huskyajelut eivät ole siis tilan ainoa tulonlähde. Vieraiden kaartaessa autolla pihaan tassut pöllyttävät lunta ja tervehdykset halkovat haukkuina ilmaa. Koirat voivat silminnähden hyvin ja tietävät selvästi mitä on tulossa.

sallan huskyt
sallan huskyt

Yksin matkustamisen haasteet

Reen kyydissä pohdin, miksi välttelen itsekseni matkustamista. Syitä on monia. Yksin yöpyminen on kalliimpaa kuin kahdestaan hotellihuoneen maksaminen. Ravintolassa pöydän pyytäminen yhdelle tuntuu nololta ja vähän säälittävältä. Iltaisin ei huvita kävellä yksin yhtään suuremman kaupungin hämärillä kaduilla, ilman seuraa olo on turvaton. Siksi olen päätynyt työmatkoilla hengaamaan huoneessani pakollisten turistikohteiden koluamisen jälkeen. Sekin on mukavaa, mutta ehkä ei kuitenkaan sitä, mitä matkalta haluan.

Sallan huskyt

Yksin syöminen on minun suurin tekosyyni. Ruokaharrastajana etsin reissuilta uusia makuelämyksiä, paikallisia erikoisuuksia ja lähiruokaa. Ravintoloissa syöminen ja kahviloissa istuminen ovat tärkein osa matkasuunnitelmaani. Mutta että söisin ravintolassa yksin? Vaikea ajatus. Syöminen on kuitenkin paljon muutakin kuin perustarpeen tyydyttämistä. Se on yhdessä olemista hyvän ruuan äärellä. Makukokemusten vertailua, yhteisten annosten maistelua, kevyitä juttutuokioita, syvällisiä keskusteluja ja sosiaalista kanssakäymistä. Yksinäisen ravintolavieraan seurana on vain viinilasi, älypuhelin tai kirja sekä aterinten kilinä lautasta vasten.

sallan huskyt

Reki rahisee kelkkauralla eteenpäin. Lumi on pehmeää, tassut uppoavat tämän tästä syvään hankeen. Pysähdymme pari kertaa, jotta koirat saavat levätä, parin asteen pakkasella ne ovat kuumissaan ja piehtaroivat pakkaslumessa. Ensikertalainen on koiralauman lailla innoissaan ja räpsii kuvia koirista ja kaukana kauniina siintävistä tuntureista. Kun lähdemme taas liikkeelle, vetovaljakon viimeinen husky vilkaisee taaksepäin ja varmistaa, että olen vielä kyydissä. Carlos huolehtii kyyditettävistään, kertoo Sallan Huskyjen isäntä Kari Ollila retken jälkeen. Minä mietin, että koirakin varmaan huomasi, että olen yksin.

sallan huskyt

Matkailubisnes pyörii enimmäkseen perheiden, pariskuntien ja porukoiden ehdoilla. Vai oletko koskaan nähnyt markkinointia kohdennettavan soolomatkaajille? Niin, en minäkään. Majoituspalvelujen hinnoittelu on räätälöity pariskunnille ja perheille. Ravintolatkin suosivat usein isompia seurueita. Yhdelle saatetaan jopa olla nihkeitä antamaan pöytää, vaikka tilaa olisi, sillä tuohan kaksi ravintolalle enemmän rahaa kuin yksi. Vähimmäisosallistujamäärän vaativiin aktiviteetteihinkin voi olla hankala osallistua, jos muita innokkaita ei satu yhtäaikaa paikalle.

Yksin matkustavien määrä kuitenkin kasvaa jatkuvasti jo pelkästään siitä syystä, että yhden hengen talouksien määrä on suurempi kuin koskaan: vuonna 2015 reilusti yli miljoona suomalaista asui yksin. Moni haluaa matkustaa välillä itsekseen, vaikka olisikin perheellinen. Minä näen tässä selvän markkinaraon. Eikö matkailukohteiden siis kannattaisi panostaa soolomatkailijoiden kasvavaan asiakasryhmään?

Vaikka ajatukset pyörivät yksinmatkustamisen varjoisemmissa puolissa, huskyjen innostus tarttuu. Pyrähdyksestä hiljaisessa maisemassa jää hyvä mieli. Kiitän Carlosta kavereineen ja heilautan kättä hyvästiksi tilan isännälle. Hyppään autoon ja suuntaan kohti Sallan kirkonkylää. Olen luvannut käydä kääntymässä Sallan keilahallilla.

sallan keilahalli
sallan keilahalli
sallan keilahalli

Uutuuttaan hohtavat radat houkuttelevat kaataamaan keiloja, joten vaihdan keilakengät jalkaan ja heitän pari sarjaa. Tuulettelen itsekseni jokaista tuurikaatoa – aikanaan sarjatasolla keilanneen isän tyttärenä homma sujuu näköjään lihasmuistista. Keilahalli on rakennettu tyhjäksi jääneeseen teollisuushalliin. Kuulen, että viereiseen rakennukseen suunnitellaan curling-rataa ja pihalle jääcartingia. On hienoa, että paikalliset yrittäjät ovat aktiivisia ja autioitumisen sijaan kehitellään tiloihin uutta toimintaa.

Soolomatkailijan palvelut – vieraanvaraista esteettömyyttä

Yksin matkaavien haasteisiin ovat tarttuneet myös tutkijat. Lapin yliopiston ja Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin yhteinen Ennakoinnilla esteettömään vieranvaraisuuteen (ESVI) -hanke tutkii sitä, millaisia kynnyksiä soolomatkaajat tai yksin matkaa suunnittelevat kohtaavat ja miten esteitä voisi matkakohteessa madaltaa. Matkailussa esteettömyys tarkoittaa vieraanvaraisuutta. Sitä, että matkailijoille tarjotaan laadukkaita palveluita matkailijan taustasta tai henkilökohtaisesta rajoitteesta, kulttuurista, sosiaalisesta vähemmistöstä, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä tai fyysisestä tai henkisestä erityistarpeesta riippumatta. Yhdenvertaisesti.

sooloile sallassa

Projektipäällikkö Sanna Kyyrä Lapin yliopistosta kertoo, että pilottialueeksi haluttiin asenteeltaan ennakkoluuloton matkailukohde, jossa oltaisiin valmiita etsimään uusia ratkaisuja esteettömän vieraanvaraisuuden edistämiseksi. Sallassa on huomattu yksin matkustavien henkilöiden kasvanut määrä ja heidän erityistarpeensa verrattuna muihin matkaajiin. Sallatunturilla on maine luovana ja kokeilunhaluisena hiihtokeskuksena, myös sallalaiset yritykset ovat kiinnostuneita kehittämään omia palvelujaan ja madaltamaan soolomatkailun korkeiksi kohonneita kynnyksiä. Niinpä pallo heitettiin Sallan matkailuyhdistykselle, joka ilmiselvästi on ottanut yhdenvertaisesta vieraanvaraisuudesta tukevan kopin.

Seuraavana päivänä kävelen keilaamisesta kipeytyneiden pakaralihaksieni kanssa Sallan hiihtokeskuksen vuokraamoon ja vuokraan sukset. Jännitän etukäteen hissinousuja. Vaikka olen laskenut näitä mäkiä polvenkorkuisesta asti, on yksin suoriutuminen eri juttu. Olen tottunut nousemaan ankkurihississä kahdestaan. Jos ala-asemalla ei ole hissipoikaa, en tiedä saanko napattua ankkuria vauhdista vai olenko saman tien nenälläni lumihangessa. Kaikki menee kuitenkin hyvin, hissipoika tervehtii kohteliaasti ja toivottaa mukavaa päivää – jokaisella nousukerralla. Lasken muutaman laskun ja lonksutan sitten monot jalassa rinneravintolaan. Jokaisessa pöydässä istuu vähintään kahden hengen seurue ja minä olen yksin. Tilaan hymyilevältä myyjältä kaakaon ja istahdan ikkunapöytään, penkille, jonka ulkoa tulviva auringonpaiste on lämmittänyt. Ei tämä nyt niin kamalaa olekaan.

sallatunturi

Myönnän, että olen rakentanut oman kynnykseni vanhoista peloista, kokemuksista ja vinoutuneista ennakkokäsityksistä. Että rohkea rokan syö ja se saa, joka uskaltaa. Samalla uskon, että joukossamme on niitä, jotka eivät ihan oikeasti uskalla ja ahdistuvat pelkästä ajatuksestakin. Kaikki eivät ole kokeneita, rohkeita ja itsevarmoja, vaan jäävät mielummin kotiin kuin ottavat sen riskin, että tuntevat itsensä matkalla vieläkin yksinäisemmiksi ja epävarmoiksi.

Sooloile Sallassa huhtikuussa

Mitäpä jos ravintolassa olisikin varattu yhteinen pöytä yksin matkustaville? Entä jos yhden hengen huone maksaisi saman verran kuin kahden hengen tai jos soolomatkailijankin olisi mahdollisuus yöpyä kelomökissä sijoittamatta majoitukseen omaisuuksia? Mitä jos yksin matkustavat tosiaan otettaisiin paremmin huomioon muulloinkin kuin työmatkoilla?

sallatunturi

ESVI-hanke on kantanut jo hedelmää. Huhtikuun ensimmäisellä viikolla 6.–9.4.2017 Sallatunturissa järjestetään soolomatkailijoille suunnattu matalan kynnyksen tapahtuma Sooloile Sallassa. Tarjolla on mökkimajoitusta, mahdollisuus yhdessä syömiseen, kiinnostavaa iltaohjelmaa ja aktiviteetteja, joiden vähimmäisosallistujamäärän toteutumista ei tarvitse jännittää. Husky-ajelua, pororetkiä, avantouintia, hiihtolenkkejä, lumikenkäilyä, laskettelu- ja lautailuopetusta, valokuvausta, moottorikelkkailua ja hyvässä lykyssä räiskyviä revontulia. Vastapainona hiljaisuutta, jota voi kokea vain itäisessä Lapissa, keskellä ei mitään. Jos olet pyöritellyt päässäsi ajatusta sooloreissaamisesta, mutta et ole vielä uskaltanuit ottaa ensimmäistä askelta, on tässä tuhannen taalan paikka!

Vaikka Salla sloganinsa mukaisesti on keskellä ei mitään, on se saavutettavissa helposti myös ilman autoa. Finnair lentää Kuusamoon useita kertoja päivässä ja jokaiselta lennolta on bussiyhteys Rukan kautta suoraan Sallatunturiin. Tunturissa kaikki ravitsemusliikkeet ja aktiviteetit ovat kävelymatkan päässä ja tarvittaessa kuljetus Sallan kirkonkyläänkin järjestyy.

salla in the middle of nowhere

Laskupäivän jälkeen lämpiävän saunan tuoksu ja itse sytytetty takkatuli hemmottelevat kaikkensa antanutta matkaajaa. Ikkunoista avautu sinisenharmaa tykkyluminen metsä, joku on iltalenkillä valaistulla ladulla. Hyräilen itsekseni, laitan iltapalaa ja nautin lasin punaviiniä. Takana on kolme päivää yksin tunturissa. Selviydyin, ennakkoluuloista ja pienistä peloista huolimatta. Olen ehtinyt tottua yön ääniin ja yksin nukkumiseen pimeyden keskellä. Pian huomaan harmittelevani, että mies saapuu seuraksi jo seuraavana päivänä.

ps. Liikuskelen Sallan lumilla huhtikuun ensimmäisellä viikolla itsekin. Jos siis innostut sooloilemaan, laita viestiä, sovitaan lukijatreffit hissin ala-asemalle tai Ruuhitunturin latukahvilaan!

Japanilaista ruokaa Sallassa – Ravintola Kielan sushibuffet

Suomen ensimmäinen sushiravintola Nori Sushi perustettiin Helsinkiin vasta vuonna 1999. Muistikuvia siitä, milloin itse olen ensi kertaa poiminut puikoilla suuhuni nigirin, ei ole. Ehkä kaverin mökillä 2000-luvun alussa, jolloin väkersimme omin käsin reilun kymmenen hengen polttariseurueelle hillittömän sushibuffetin?

sushibuffet

Sittemmin olen osallistunut Marttojen japanilaisen ruuan kurssille, viettänyt sushi-iltoja kotikeittiössä siskojen seurassa, syönyt valtavan lautasellisen sushia toisilla treffeillä ja melkein nukahtanut leffateatteriin, nauttinut nopeita sushilounaita puiston penkillä ja testannut lukuisia sushiravintoloita Suomessa ja reissun päällä. Sushi kaikissa muodoissaan on ruoka, johon en todennäköisesti kyllästy koskaan.

sushibuffet

Annoksen saavuttua pöytään on vaikea päättää, mistä aloittaa. Etenkin, jos lautasella on noin kymmentä eri lajia. Sekoittelen soijakastikkeeseen hieman wasabia ja teen mielessäni nopean tilannearvion. Nälän talttuessa hidasta tahtia ja säästän herkullisimmilta vaikuttavat nigirit viimeiseksi. Kun jäljellä on enää pari suupalaa, alkaa surettaa, miten ne jo nyt loppuvat. Aterian päätteeksi syön suloisen kirpeät inkivääriviipaleet myös seuralaisteni lautasilta.

rapea lohen nahka

Sushista on tullut ruokaa, jolla hemmottelen itseäni. Se kuuluu lomapäiviin ja vaatii rinnalleen lasillisen kylmää rieslingiä. Se kuuluu etäpäiviin, jolloin ehdin kaupunkilounaalle. Se kuuluu treffeille ja laatuaikaan ystävien kanssa. Se on myös helppoa evästä ja paras piknikruoka koskaan. Kaiken muun hyvän lisäksi, se on myös terveellistä.

sushibuffet

Saadessani Sallan matkailuyhdistykseltä kutsun ravintola Kielan japanilaiseen iltaan, pyörittelin hetken silmiäni. Sushia Sallassa? Eikö ennemmin pitäisi maistella lappilaista lähiruokaa ja paikallisia erikoisuuksia? Poroa, kalaa, ohraleipää, leipäjuustoa ja hillaa.

syömäpuikot

Otin kuitenkin kutsun vastaan, sillä veitsen varressa oli suomen ensimmäisen sushibaarin perustaja, ja japanilaisen ruoan sanansaattaja Kimmo Jylhä. Rehellisesti sanottuna en ollut kuullut kyseisestä herrasta koskaan aiemmin, mutta tittelit olivat vakuuttavia. Törmäsin Jylhään sattumalta jo edellisenä päivänä ja tykkäsin heti hänen tyylistään. Kokki, jolla on rennot otteet ja huumori hallussa.

ravintola kiela

Ravintola Kielan sali oli lähes täynnä ja jokainen pöytäseurue odotti malttamattomana ruokatarjoilun alkamista. Luvattu aloitusaika oli ylitetty jo vartilla ja nälkä yltyi. Huokailin itsekin levottomana ja yritin kuikuilla keittiöön, joko kohta kokki ilmaantuisi ovelle. Kun ovet vihdoin avattiin, osoittautui, että hyvää kannatti odottaa – tälläkin kertaa.

Kun ensimmäinen asiakasryntäys oli ohi ja pääsimme puikkoinemme kiinni buffetpöydän antimiin, loppui silmien pyörittely siihen paikkaan. Jos jotakin ennakkoluuloja sallalaisesta sushista olikin, ne haihtuivat tuhkana tuuleen. Raaka-aineina oli käytetty lohta ja poroa, paikallisuus siis näkyi ja ennen kaikkea maistui, vaikka japanilaisen ruuan ääressä oltiinkin. Sushikokki demosi ja opasti halukkaita pyörittämään makirullia, joiden täytteeksi käärittiin omenaa, kurkkua, ruohosipulia ja poronpaistia. Ainoa asia, joka bloggaajaa hiukan harmitti, oli ravintolan valaistus. Jylhä oli pystyttänyt demopöytänsä ravintolan pimeimpään nurkkaan.

sushi poronpaisti

poromaki

Poromaki oli illan ehdoton kunkku ja kuningatar. Ilman sitä buffet olisi ollut vain yksi sushibuffet muiden joukossa. Rohkea ja onnistunut valinta. Onnistuin onkimaan tietooni marinadin, joita kokki käytti valmistellessaan poroa. Poronpaisti oli kypsennetty vain kevyesti pinnalta, sisältä se oli käytännössä raaka. Paistista leikatut suikaleet marinoitiin nopeasti tare-kastikkeessa eli vedellä laimennetun soijan, saken ja raastetun inkiväärin seoksessa.

tohotus sushi

tohotetut lohet

Sushibuffetista jäljelle jääneet kalat ja lihat tohotettiin pinnaltaan kypsiksi. Ennen kypsennystä lohipalat olivat uineet 10 minuuttia valkoviinistä, riisiviinietikasta ja suolasta sekoitetussa marinadissa. Täydellisen savuinen lopetus mukavan maistuvalle illalle. Kun pääsemme kotiin, sovellamme taatusti illan oppeja ja teemme yhdessä sushia, ensimmäistä kertaa ikinä.

Japanilaisen illan vietin Sallatunturin Tupien ja Sallan matkailuyhdistyksen bloggaajavieraana. Arigato!