Talvilomalle etelän lämpöön vai pohjoisen pakkasiin?

21.2.202221.2.2022 / piapas / Jätä kommentti

Kotona kököttäminen saa nyt riittää! Valtakunnan suurin sanomalehti maalailee eteemme huojuvia palmuja, mainoskatkoilla ihastellaan bungalowin patiolle viritettyjä riippumattoja ja kadunvarsimainoksissa adunvarsimainoksissa vilahtelee valkohiekkaisia paratiisirantoja. Turkoosinvärinen meri kimaltelee kännykän ruudulla ja pastellinsävyissä säihkyvät auringonlaskut ujuttautuvat uniinkin. Kahden vuoden kurjuuden jälkeen sinäkin olet ansainnut hiekkaa varpaittesi väliin, ihanaa!

Vai onko sittenkään?

Kaipaan kyllä matkustamista, mutta varsinaista matkakuumetta kahden vuoden kotoilu ei ole onnistunut nostattamaan. On ollut aikaa ajatella. Matkakuumeilun sijaan olen hiukan huolissani. Pelkään, ettei kohta meillä ei ole neljää vuodenaikaa. Ei hitaasti herävää keväistä luontoa, ei lempeän leutoja kesäpäiviä, ei syksyn lehtien väriloistoa eikä edes hohtavia hankia. Puihin pakkautuva tykkylumi jää tätä menoa historiaan, ja samoille historian lehdille unohtuvat myös ladut, joilla saamme tänäkin talvena lykkiä muina niskasina menemään.

Ilmaston lämpenemisen myötä tukalien helteiden ja arvaamattomien lumimyrskyjen kaltaiset äärisäät yleistyvät, ja samalla leudot kesät ja tasaisen varmat ja pitkät talvet katoavat vähitellen. Muutos vaikuttaa myös sinun elämääsi. Luonnon monimuotoisuus kärsii, kasvit ja eläimet katoavat ja ekosysteemit natisevat liitoksistaan. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan kylmää faktaa, jonka pitkän aikavälin tilastot ja ensi viikolla julkaistava IPCC:n raportti todistavat. Siksi kieltäydyn kaukomaista ja matkustan mieluummin pohjoiseen.

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin. Kesän lapsena, juhannuksen tietämillä syntyneenä olen hurahtanut mökkielämään ja rakastan valoisia kesäkuukausia yli kaiken. Mutta minua miellyttävät myös pimenevät illat, sininet hetket ja kaamoksen hämärä, joka sallii kotiin käpertymisen ja ison pahan maailman sulkemisen neljän seinän ulkopuolelle.

Talvilomalle pohjoiseen – etätöitä, hohtavia hankia ja mutkamäkiä Sallatunturissa

Talvisin en suinkaan kaipaa kaukomaille tai etelän lempeään lämpöön. Kuuman kosteat kohteet, auringon palvominen tai huojuvien palmujen alla pötköttely eivät ole minua varten. Kun lämpömittarin lukemat ylittävät 25 asteen, hiki pisaroi iholle, päässä humisee ja muutenkin tuntuu tukalalta. Niinpä valintani on varsin helppo: hikoiluttavien helteiden sijaan matkustan pohjoiseen ja valitsen lumen ja jään. Kääriydyn kalsarikerroksiin, vuoraudun villapaitoihin, vedän jalkaani punaiset huopikkaat ja painelen ulos pakkaseen.

Pohjoisen maiseman muistot on merkitty minuun, olenhan isän puolelta perimältäni sallalainen. Metsän hiljaisuus, pakkasen narina jokaisella askeleella, eläinten polut tuoreella lumella, uteliaan kuukkelin pulputus kuusikossa ja reposet, jotka leiskuvat pohjoisella taivaalla. Tuttu puheen nuotti, paikallinen ruoka, kursulaisen rieska, sympaattiset latukahvilat, maailman parhaat munkit, ruuhkattomat rinteet sekä hyvin hoidetut ladut, joilla vastaantulijoita tervehditään joka kerta. Siinä on elämystä kerrakseen.

Oikeastaan tärkeintä on maisemanvaihdos – se naksauttaa aivot uuteen asentoon, nostaa mielialaa ja parantaa unen laatua. Kuka kaipaa palmuja, kun ikkunoista näkyy sokerihuurrutettuja puita ja talven huikaiseva valo? Suurin osa päivistä kuluu läppärin ääressä, mutta aurinkoisina tunteina keskeytämme etätyöt, sujautamme sivakat jalkaan ja lähdemme ladulle, laskettelemaan tai vaikka pulkkamäkeen. Reppuun pakataan väsleivät sekä termospullollinen kuumaa kaakaota. Tulet tehdään laavulla tai Sallatunturin huipulle rakennetun tunnelmallisen tuvan suojissa.

Kaiken tämän pääsee kokemaan ilman autoa, pöllölakanoissa lähes perille saakka puksutellen. Yöjunan päätepisteeltä matka jatkuu pikkubussilla, joka kuljettaa suoraan ekosertifioidulla sähköllä pyörivän hiihtokeskuksen kainaloon. Vielä 1990-luvulla juna kuljetti matkaajia Sallan kirkonkylälle asti. Salaa toivon, että uutta kansallispuistoa kehitettäessä harkittaisiin myös raiteiden avaamista uudelleen. Ostaisin sarjalipun saman tien.

ps. YLE Lappi haastatteli minua pari päivää sitten kysyäkseen, miten pohjoiseen voisi matkustaa halvemmalla. Minä vastasin, ja toimittaja keräsi pitkäksi venähtäneen puheeni joukosta 10 vinkkiä edullisempaan talvilomaan. Tänään julkaistuun juttuun on putkahtanut pieni painovirhepaholainen, josta voi saada käsityksen, että junan alakerrasta ostetut istumapaikkojen liput olisivat yläkertaa halvempia. Se ei pidä paikkaansa, mutta makuuhyttien kohdalla hintaeroa kyllä on, sillä yläkerran vessalliset hytit ovat alakerran vessattomia kalliimpia.

Kesäloma kotimaassa? Minne mennä ja mitä tehdä?

23.6.2020 / piapas / Jätä kommentti

Aurinko porottaa ja asfaltti polttaa jalkojen alla. Jonnekin pitäisi päästä, pois kaupungista, viileämpiin ja vehreämpiin maisemiin. Ulkomaille ei vielä uskalla, eikä kaikkialle vielä kannatakaan matkustaa. Mutta onko kesäloma kotimaassa mistään kotoisin?

Minä väitän, että on. Taatusti ja todellakin. On jopa vaikeaa valita, mihin suuntaan raiteet vievät tai minne päin auton nokka käännetään, niin paljon on kiinnostavia vaihtoehtoja. Houkutteleeko Järvi-Suomi vai sykkiikö sydämesi ennemmin Kainuun korville tai Lapin yöttömälle yölle? Vai olisiko kaupunkiloma sittenkin parempi vaihtoehto?

Olemme olleet ahkeria matkaamaan Euroopassa, mutta viime vuosina, mökkeilyn valloittaessa sydänalaa katse on kääntynyt kotimaahan ja sen satoihin kiinnostaviin kohteisiin. Miksi lähteä kauemmas kalastelemaan, kun lähijärvissä uiskentelee uskomattomia vonkaleita?! Siksi päätin koota yhteen kaikki kotimaanmatkailusta kirjoittamani tarinat. Jos ei tästä löydy kohdetta halki Suomen kiitävälle roadtripille, ei sitten mistään!

Sukella Savoon!

Kesäloma kotimaassa alkaa idästä. Ensimmäisenä sukelletaan nimittäin Savonmualle, minun juurilleni. Äiti on kotoisin Kuopiosta ja itsekin olen asunut Leppävirralla jonkun kuukauden. Vauvana tosin, mutta sekin lasketaan. Muukin Savo on tullut tutuksi Savolaisen osakunnan tervahöyryristeilyillä ja mökkeilykesinä, jotka melkein poikkeuksetta ovat suuntautuneet Savoon: Juvalle, Rantasalmelle, Kangasniemelle ja viimeisimpänä tänne Pieksämäelle.

Tänä kesänä tutustun toivottavasti enemmänkin Pieksämäkeen ja Varkauteen, mutta sitä ennen suosittelen muutamia muita kohteita. Jos olet ohikulkumatkalla, pysähdy yhdeksi tai miksei kahdeksikin yöksi aittamajoitukseen Häyrilän maatilalle. Idyllinen pihapiiri, omalta pellolta noukitut aamiaismansikat ja rantasauna puhdasvetisen Tuusjärven rannalla hurmaavat varmasti!

Hyvin levänneenä voitkin sitten ajella ristiin rastiin lähiseutuja. Kiivetä Varkauden vesitorniin, kiertää kirpputoreja, ihmetellä ITE-taidetta ja käyskennellä Valamon luostarin pihamaalla. Kun nälkä yllättää, voit istahtaa juvalaisen teehuoneen puutarhaan nauttimaan paikallisia herkkuja ja siemailemaan kylmää tai kuumaa juomaa. Sen jälkeen kannattaa piipahtaa Rapion myllyllä hamstraamassa jauhoja ja Sappion luomutilalla moikkaamassa kyyttölehmiä laitumellaan.

Peti ja puuro – aittamajoituksessa Häyrilän maatilalla
Roadtrip Etelä-Savossa – Kirpparilöytöjä, sorateitä ja ITE-taidetta
Sappion luomutila

Kiinnostaako Varsinais-Suomi?

Savolaisen vastakohta on turkulainen, vitsailtiin usein osakunnalla, etenkin sen jälkeen kun varsinaissuomalainen osakunta muutti samoihin tiloihin savolaisten kanssa. Jos Savo ei siis innosta, kiinnostut ehkä Turun seudusta!

Käännä auton nokka kohti Kustavia ja kävele kaunista kylänraittia. Kurvaa sitten Kustavin Savipajalle munkkikahveille ja osta matkamuistoksi muki tai muuta aina tarpeellista keramiikkaa. Jatka retkeä vielä Heponiemeen ihailemaan tyrskyävää merta entisen luotsiaseman kallioilta.

Yöksi voit palata kaupunkiin hotellin valkoisiin lakanoihin. Syö hyvin, käy drinkeillä kattoterassilla, haahuile jokirannassa tai istahda piknikille tuomiokirkon tuntumaan. Turku on ihana kesäkaupunki ja sen ravintolamaailma uskomattoman laadukas. Jos vielä aktiivista menojalkaa vipattaa, ota alle 10bikes-vuokraamon sähköpyörä tai osallistu heidän järjestämälleen saaristokierrokselle. Kävin viime syksynä testaamassa yhden reitin, 42 kilometria hujahti sähöpyörän selässä ihan huomaamatta. Siitä lisää vähän myöhemmin!

Kesävieras Kustavissa
Turku, sinä salarakkaani!
Tervemenoa Turkuun! – mainioita makuelämyksiä ja kielenvievää kasvisruokaa

Ihanaa Tampere, ihanaa!

Turkulaiset perinteisesti dissaavat Tamperetta ja toisin päin. Minä tykkään molemmista, joten suosittelen tsekkaamaan myös Tampereen tarjonnan! Minun kokemukseni ovat kaksi vuotta vanhoja, mutta ainakin Kajo on paikallisten ravintolaoppaitten mukaan edelleen käymisen arvoinen. Nautinpa minäkin siellä lasillisen kuplivaa kustannussopimukseni kunniaksi viime joulukuussa.

Ruokaihminen keskittyy ruokakokemuksiin, kuten ihanaan kauppahalliin ja sen puoteihin, mutta Tampereelta löytyy toki paljon muutakin. Pispala, Särkänniemi, Rauhaniemen kansankylpylä, Rajaportin sauna, lukuisat taidemuseot, muumimuseosta nyt puhumattakaan. Jokaiseen makuun jotakin!

Ihanaa Tampere, ihanaa! – Kattoterasseja, skumppaa ja kansankylpylän kalliorantoja

Ookkonää Oulusta?

Minä en ole, mutta lapsuudessa, jolloin asuimme vielä Rovaniemellä, Oulu ja Hailuoto olivat aina kesälomamatkamme varrella. Hailuoto (ja etenkin siellä järjestettävä Bättre Folk -festari) kiinnostaa edelleen, mutta vielä en ole sinne ehtinyt aikuisiällä takaisin. Sen sijaan kävin kylässä kaupunkiin muuttaneen kaverini luona ja tutustuin samalla Oulun ravintolaelämään.

Jos ja kun käytte kesälomallanne Oulussa, on teidän istahdettava Ostroferian pöytään. Ravintola on oululainen taivas maan päällä. Lähellä tuotettua, alusta asti valmistettua järkyttävän hyvää ruokaa. Lisää hehkutusta ja muutaman hotellivinkin voit lukea alle linkkaamastani tarinasta. Muista käydä moikkaamassa myös merelle tähyilevää toripolliisia!

Hei Oulu, olet ihana paikka ja kaupunki!

Koe Kainuu!

Oulusta puksutellaankin raiteita pitkin sopivasti Kajaaniin, kulttuurikaupunkiin, jossa ennakkoluuloistani huolimatta olikin todella paljon nähtävää! Samalla vaivalla kannattaa pyörähtää muuallakin Kainuussa, kokea Oulunjärvellä paistatteva Ärjänsaaren paratiisi, Paltamon erämaahan rakennettu Jättiläisenmaa sekä Suomussalmen Soiva metsä.

Luontomatkaaja tutustuu tietysti Hossan kansallispuiston Julmaan Ölkkyyn ja käy ihailemassa yhtä Suomen suurimmista putouksista, Hepoköngästä, jonka äärelle muuten pääsee esteettömästikin. Kohti etelää ajettaessa onkin hyvä köllötellä yö tai kaksi Haapala BnB:n moderneissa lautamökeissä, nauttia tuopillinen majatalon omaa olutta ja nautiskella oivallinen paikallisista tuotteista koottu aamiainen. Reippailijat hyödyntävät myös Vuokatin tarjoamat ulkoilureitit ja muut aktiviteetit.

Ja jos satut ajamaan kohti etelää itärajaa myötäillen, Pohjois-Karjalan kautta, tee koukkaus Juuan Porttilouhen kohdalla. Pyhälle paikalle on muutaman kilometrin kävelymatka, joka todellakin kannattaa tehdä!

Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää?
Mielettömien maisemien Arctic Giant – vieraana Jättiläisenmaassa
Oulujärven ihmeellinen Ärjänsaari
Häikäisevä Hepoköngäs ja pessimistien Puolanka
Hossan kansallispuiston Julma-Ölkky on nimensä veroinen
Suomussalmen maaginen Soiva metsä
Haapala BnB – majatalomajoitusta ja mainiota lähiruokaa Sotkamossa

Rovaniemi – uimaan porojen kanssa?

No nyt on raflaava otsikko, saatat ajatella. Joka vuosi Rovaniemen matkailuorganisaation somekanavilla saa kuitenkin ihmetellä poroja, jotka hakeutuvat viileään veteen aukealle paikalle pakoon paarmoja ja muita kiusanhenkiä. Sinne ne marssivat ihan pokkana, ihmisten sekaan, rantaleikkeihin. Mene katsomaan, jos et usko.

Joessa uiminen on sellaisenaankin erilainen kokemus, joten vaikka poroja ei näkisikään samalla viltillä, on odotettavissa ikimuistoisia hetkiä. Kun nälkä yllättää, on keskustassa ravintoloita, mitä valita. Itse ihastuin Hostel Café Kodin mutkattomaan ruokaan ja varsinkin sen sisäpihan kattoterassiin! Yöpyminenkiin oli ihanaa (ja edullista), suosittelen lämpimästi.

Sky Kitchen & View Ounasvaaran huipulla on valitettavasti kiinni kesällä 2020, mutta onneksi huipun näköalat ovat saatavilla vuodenajasta riippumatta. Huipulle kannattaa siis kiivetä (tai ottaa taksi) muutenkin. Jos satut vaaran juurelle sopivaan aikaan, saatat saada kyydin huipulle tuolihissillä. Maisemat ovat huikeat, vaikka vaara ei korkeusennätyksiä tavoittelekaan.

Hostel Café Koti – räsymattoja, rottinkia ja ruokaelämyksiä
Sky Kitchen & View – huippuruokaa ja huimaavia näköaloja Ounasvaaralla – on kiinni tällä hetkellä, mutta huipun näköalat ovat aina saatavilla!

Salla – in the middle of nowhere

Kotimaan kohteiden esittelyä ei voi toteuttaa ilman sieluani soittelevaa Sallatunturia. Jos kaipaat omaa rauhaa, mielettömiä maisemia, hyvin hoidettuja vaellusreittejä ja lähellä olevaa luontoa, lähde Sallaan. Palvelut ovat hyvät kesäaikaankin ja patikointireitistö tulentekopaikkoineen ja kotineen laaja. Moni on käynyt Sallassa talvella, mutta mitäpä jos tänä vuonna lähtisitkin sinne loppukesästä, kun hyttyset ovat hävinneet ja ilma on helteen jälkeen raikasta hengittää. Syvä suositus, vaikka vedänkin nyt vähän kotiinpäin, olenhan juuriltani puoliksi sallalainen.

Metsäterapiaa ja patikkapolkuja: ruskaretki Sallatunturiin
Hetehaltijan lumous – valloittava vaellusreitti Sallatunturin ympäri

Ååååh, Ahvenanmaa!

Jätin tahallani hehkuvimman helmen viimeiseksi. Tämä on palkinto sinulle, joka jaksoit selailla kotimaankohteita tänne saakka. Vietin keväällä 2019 kolme päivää Ahvenanmaalla, eikä maailmani ollut sen jälkeen enää samanlainen. Kohtasin ihania ihmisiä, söin jumalaisia aterioita ja ajelin vuokra-autolla pittoreskejä pikkuteitä ja yövyin ehkä tämän valtakunnan kauneimmassa majatalossa.

Ahvenanmaa on niin lähellä ja niin toisesta maailmasta. Jos matkakuume ei ota laantuakseen, saattaisi Ahvenanmaa hyvinkin olla oikea lääke kyseiseen vaivaan. Ainakin minusta tuntui, kuin ulkomailla olisi!

Legendaarinen Smakbyn – ravintolasuositus Ahvenanmaalle
Åland grönskar – saariseikkailu keväisellä Ahvenanmaalla
 Kvarnbo Gästhem – ainutlaatuinen aamiaismajoitus Ahvenanmaalla

Bonusraitoina Kymenlaakso ja Keski-Suomi

Jos mikään edellä esitellyistä kohteista ei kolahtanut, kurkkaa vielä alle linkkaamani tarinat Kotkan-Haminan seudulta ja Jyväskylästä. Ehkä rakastutkin tänä kesänä Kotkaan tai jätät sydämesi Jyväskylään, Hotelli Yöpuun huomaan?

Kosken kuohuista korsupiknikille – Kotkan-Haminan seutu kutsuu seikkailuun!
Parasta Jyväskylässä: Hotelli Yöpuu ja Ravintola Pöllöwaari

Kesäloma kotimaassa voi olla ihan yhtä ihana kuin kaupunkiloma Euroopassa tai rantaloma Välimerellisissä maisemissa. Kun avaat silmät ja katsot ympärillesi, näet metsän puilta ja huomaat ainutlaatuisen luonnon tarjoamat mahdollisuudet. Se on paljon luvattu, mutta ei todellakaan mahdotonta. Nenä kohti kotimaisia elämyksiä ja menoksi!

ps. Vinkit Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle odottavat vielä kirjoittajaansa. Malttakaa siis hetkinen!

Hetehaltijan lumous – valloittava vaellusreitti Sallatunturin ympäri

14.11.201914.11.2019 / piapas / 9 kommenttia

Tunturilammin laavu on lähellä. Sinne asti reitti kulkee tuttuja polkuja, pitkin hiihtoladun pohjaa, leveää väylää, jonka pohjana on perinteinen pururata. Istahdamme juomatauolle vain jatkaaksemme muutaman minuutin kuluttua matkaa kohti tuntematonta. Sallatunturin ympäri kiertävä Hetehaltijan lumous on kartan mukaan noin 13 kilometriä pitkä. Vaativuusluokaksi on määritelty keskivaativa-vaativa ja kierroksen kestoksi 5–6 tuntia, mutta se ei meitä säikäytä. Kuvittelemme kiertävämme tunturit reilusti alle viidessä tunnissa, eihän eiliseen reilun 10,6 kilometrin lenkkiin mennyt kuin reilut pari tuntia.

Tällä kertaa olemme pakanneet reppuihin taukovaatteiden, välipalojen ja vesipullojen lisäkin myös lounastarpeet: ruusukaalirasian, kirsikkatomaatteja, fetaa, chiliä, valkosipulia, oliiviöljyä, mausteet ja muutaman kourallisen edellisenä iltana keitettyä pastaa. Ruokajuomiakaan ei pidä unohtaa: pari lasillista viiniä kulkee kätevästi mukana vanhaan vesipulloon kaadettuna. Mukana kulkevat myös minikokoinen halsteri, retkikeitin, lettupannu ja valmiiksi sekoitettu taikina sekä pari settiä biomuovista valmistettuja Light My Fire -astioita.

Maisema muuttuu nopeasti. Tunturilammin suomaasto jää taakse, kun astelemme pitkospuita pitkin eteenpäin ja Tunturikummun yli. Ympärillämme kohoaa kuusimetsä ja maaruska loistaa kaikissa mahdollisissa punaisen sävyissä. Puut ovat paikoin peittyneet naavaan ja puolukat hehkuvat punaisina polun varrella. Maasto on ihanan vaihtelevaa, se kumpuilee, kiipeilee ja pitää patikoijan valppaana. Askel on asetettava polulla poimuilevien puunjuurien lomaan.

Ilma on kostea, on kuin kävelisimme keskellä sumupilveä. Vettä ei varsinaisesti sada, mutta silti kuoritakin pintaan kertyy kosteutta ja vesipisaroita. Tunturi on jäänyt jo kauas taaksemme, tai ainakaan sitä ei tiheältä puustolta pysty enää erottamaan. Edellinen päivä painaa jaloissa, vaikkakin vähemmän kuin olin etukäteen kuvitellut.

Ketään ei näy missään, erämaa ympärillämme hengittää kanssamme samaan tahtiin. Välillä ajatuksissa vilahtaa alkukantainen petojen pelko. Mitä jos metsässä väijyy villieläin, joka silmäänsä räpäyttämättä odottaa saaliin saapumista pitkospuiselle tarjottimelle? On kummallisen hiljaista, edes linnut eivät laula. Hiljaisuuden rikkoo vain vaatteidemme kahina. Hätistän häiritsevät ajatukset sinne, mistä ne ovat tulleetkin ja hengitän syvään puhdasta ilmaa. Matkaa Kylmähetteen kodalle on enää vain vajaa kilometri.

Kota on harjun korkeimmalla kohdalla. Polku muuttuu vasemmalle viettäväksi, kun se kipuaa harjun laitaa ylöspäin. Tässä on varmaan syy reitin korkeampaan vaikeusasteeseen, toteamme lähes yhteen ääneen, kun liukastelemme maahan pudonneiden lehtien päällystämää polkua eteenpäin. Matkaa on taitettu tähän mennessä viitisen kilometriä.

Ylhäällä meitä odottaa yllättävä näkymä. Kuvittelin Kylmähetteen olevan jokin pieni suonsilmäke, mutta sanoisin harjun toisella puolella avautuvaa lämpärettä ennemminkin lammeksi. Hetehaltijan lumous on tullut todeksi. Kodalla ei ole muita, eikä aikomus ollut muutenkaan vielä tässä kohtaa päivää lounastella, joten jatkamme matkaa hetimiten. Ensin on kuitenkin laskeuduttava pitkiä portaita lammen rantaan ja ikuistettava ihmeellinen näkymä.

Lounaskokkailut päätämme hoitaa muutaman kilometrin päässä Pahaojankurun nuotiopaikalla, oli keli mikä hyvänsä. Kylmähetteeltä polku lähtee laskeutumaan alaspäin kiivetäkseen taas hetken kuluttua kulkemaan kurun laitamilla. Poikkeamme reitiltä sivuun ja kurkistelemme kurun pohjalle, jossa kohisee pieni koski. Nuotiopaikan sijainti on pieni pettymys, sillä odotimme henkeäsalpaavia näkymiä jylhään rotkoon, emme suojaisaa sopukkaa, jonka näköalan blokkaa tiheä männikkö.

Hetken hengähdettyämme tartumme toimeen. Sisko sahaa ja kirvestää polttopuut, minä sytyttelen sillä aikaa kiehisillä ja tuohilla tulet. Puut ovat kosteita, mutta roihahtavat lopulta lämmittämään kosteita kulkijoita. Kengät vaihtuvat villasukkiin ja vettäpitävä kuoritakki untuvaiseen vaatteeseen.

Taittelemme foliosta vuoan, johon asettelemme fetan, valkosipulinkynnet ja kirsikkatomaatit. Päälle lorautamme hiukan oliiviöljyä ja silppuamme aimo annoksen chiliä. Ruusukaalit pyöräytetään balsamicossa ja oliiviöljyssä ja asetellaan uutuuttaan hohtavaan halsteriin.

Nuotion kupeeseen kasattu hiillos kypsyttää folionyytin sisällön reilussa vartissa, eikä ruusukaaleillakaan kauaa enempää mene. Etukäteen keitetyt pastat lämmitetään kaasukeittimellä kiehautetussa vedessä, gluteenittomat ensin ja tavalliset pennepastat sitten. Lopuksi kaikki pastat sekoitetaan lautasella folionyytin uumenissa höyryäviin tomaatteihin ja kermaiseksi paahtuneeseen fetaan, ja tadaa – nuotiofetapasta on valmis!

Ohi pyyhältää pari maastopyöräilijää, jotka jatkavat pysähtymättä matkaansa kohti Pitkälampea. Yllättäen saamme seuraa pariskunnasta, joka on kiertämässä Hetehaltijan lumous -reittiä toiseen suuntaan. Vaihdamme muutaman sanan sillä aikaa, kun he paistavat eväsmakkaransa hehkuvalla hiilloksella. Hörppäämme viimeiset viinitipat kokoontaitettavien mukiemme pohjalta ja alamme kasata kamppeita kokoon. Jälkiruoan jätämme seuraavalle taukopaikalle, sillä matkaa on vielä puolet jäljellä.

Käymme kurkkaamassa kurun pohjalla kohisevaa Pahaojaa, ja jatkamme matkaa. Hetehaltijan lumous kutsuu! Jälkimmäisen puoliskon suomaisemat ovat hengästyttävän kauniita. Keltaisen, ruskean ja oranssin sävyt kilpailevat keskenään ja suolammen pinta heijastelee sekin ruskan värejä. Pitkospuut kuljettavat meitä kosteikkojen halki. Enää ei sada, ja jos oikein tarkasti katsoo, näyttää pilviverhokin ohentuneen.

Suunnitelmissamme oli Hetehaltijan lumouksen lopuksi valloittaa Ison Pyhätunturin huippu ja sen näköalapaikka. Tutkimme taukopaikalla karttaa, joka lupaili oikoreittiä onneen, mutta vaikka kuinka tähyilemme ei poikkeamaa polulta löydy. Se ei sinänsä ole ihme, sillä nousu huipulle on jyrkkä ja elämää suurempien kivenlohkareiden koristama. Emme malta pysähtyä Kaippahanojan laavulle, vaan patikoimme eteenpäin. Jospa jaksaisimme sittenkin poiketa korkeimmalle kohdalle virallisia reittejä pitkin.

Kun saavumme risteykseen, jalkapohjia särkee, väsymys painaa ja mielessä liikkuvat lähinnä haavekuvat lämpimistä löylyistä ja kuumasta suihkusta. Hetehaltijan lumous on vienyt viimeisetkin voimat. Liukastun pitkospuilla ja lennän tömähtäen pyllylleni. Se on viimeinen tikki, ei meistä enää taida olla tunturin huiputtajiksi. Sen verran kuitenkin jaksamme, että oikaisemme Sallatunturin rinteiden kautta kotiin. Oikopolku lähtee pohjoisrinteiltä ja kiertää tunturin viertä mökkikylän kautta takaisin reitin alkupisteeseen. Punaisina loistavat puolukkapuskat palkitsivat reippailijat vielä viime metreillä, onneksi olimme varanneet taskun pohjalle pari minigrip-pussia puolukkamättäitä varten!

Vasta saunan lauteilla tajuamme, että letut jäivät paistamatta. Ehtiihän sitä huomennakin, toteamme, ja heitämme kiukaalle kauhallisen löylyä.

Vaikka etenimme reipasta tahtia, Hetehaltijan lumous vei meiltä reilut 7 tuntia. Muistathan aina ottaa paperikartan mukaasi, kun lähdet luontoon. Vaikka reitti olisi merkitty hyvin, mitä tahansa voi tapahtua. Olosuhteet saattavat yllättää ja kännykästä loppua akku. Kunnon maastokartan avulla voit suunnistaa maamerkkienkin mukaan, mutta kompassin käyttö kannattaa myös opetella. Jos lähdet maastoon yksin, kerro jollekin mihin olet menossa ja koska olet palaamassa. Kuljeta omat roskasi mukanasi, sammuta tulet ja hehkuvat hiillokset ennen kuin jatkat matkaa.

Lue myös:
Sallatunturi – sydämeni valittu
Metsäterapiaa ja patikkapolkuja: ruskaretki Sallatunturiin

Lyhyenä hetkenä

Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin.

sallatunturi

Talvilomalle etelän lämpöön vai pohjoisen pakkasiin?

Talvilomalle pohjoiseen – etätöitä, hohtavia hankia ja mutkamäkiä Sallatunturissa