Lumiloma Luostolla – reippaile talvireittejä pitkin Ukko-Luoston maisematuvalle ja Pikku-Luoston huipulle

Kun on puoliksi pohjoisesta kotoisin, vetää veri Napapiirin tuolle puolen väkisinkin. Joka talvi yritän ehtiä tunturiin ainakin kahdesti, vaikka mieluiten viettäisin siellä kaiken aikani marraskuusta helmikuuhun – juuri silloin kun Helsingissä räiskii räntää ja harmaita päiviä on enemmän kuin laki sallii. Tänä sydäntalvena retkikohteeksi valikoitui itsenäisyyspäivän tietämillä Pyhätunturi ja tässä tammikuun loppupuolella Luosto. Lumiloma Luostolla oli houkutellut jo vuosia, mutta koska kohde oli entuudestaan tuntematon, kynnys lähteä oli luvattoman suuri.

Lumiloma Luostolla

Ensin siirsin suunnitelmia, koska en löytänyt mukavan oloista majoitusta sopivalla sijainnilla. Sitten epäröin hiihtokeskuksen tarjontaa. Ja lopuksi liikkuminen paikan päällä mietitytti – tarkoitus kun oli matkustaa ilman autoa, kuten aina. Syyt ovat monet, kun uuden edessä jännittää. On aina helpompi turvautua kohteisiin jotka tuntee.

Syksyllä törmäsin retkeilevien naisten Facebook-yhteisössä ilmoitukseen, jossa tarjottiin vuokralle kelomökkiä Luostolta. Mökin koko oli meille passeli, sijainti hyvä ja hinta kohtuullinen. Lumiloma Luostolla alkoi välittömästi houkutella. Tsekkasimme yöjunien hinnat sekä mökin varauskalenterin, ja valitsimme niiden perusteella ajankohdan tammikuun lopulle. Mukaan pakkasimme pari laukullista lämpimiä vaatteita sekä perinteisen tyylin sivakat. Laskettelusukset päätimme jättää kotiin, sillä yhden laskupäivän vuoksi niitä ei ollut järkeä mukana rahdata.

Luosto lunasti kaikki odotuksemme. Riittävästi lunta, useita aurinkoisia päiviä, monipuoliset ladut ja kilometritolkulla hyväkuntoisia talvikävelyreittejä. Mökkikin oli ihanan kotoisa, juuri meidän tarpeillemme sopiva.

Lumiloma Luostolla

Olen kaukana himohiihtäjästä ja vauhtini ladulla on varsin verkkainen. Siksi puoliso hiihtää hikilenkit yleensä yksin ja yhdessä sivakoidaan sitten yksi tai korkeintaan kaksi retkipäivää. Muut päivät kävelen. Jos talvikävelyreittejä ei ole, kuljen pitkin tienvieriä, kahlaan umpihangessa, seurailen kesäkäyttöön tarkoitettuja patikkapolkuja; kipuan rinteenlaitaa tai seikkailen satunnaisilla mökkiteillä. Lumiloma Luostolla oli kaltaiselleni luonnossaliikkujalle nappivalinta, sillä kovaksi tallattuja talvireittejä riitti!

Ympyräreitti Ukko-Luoston maisematuvan kautta Torvisen majalle ja takaisin

Reitti Ukko-Luoston uudenkarhealle maisematuvalle lähtee talviaikaan hiihtokeskuksen vuokraamon ja ravintolan oikealta puolen, karavaanarialueen portin pielestä. Jostain painetusta lähteestä löysimme maininnan, että myös Ukko-Luoston näköalatasanteen kautta kulkeva Huippureitti olisi auki ympäri vuoden. Näin ei kuitenkaan ollut ainakaan tammikuussa 2023, joten läksimme kipuamaan suoraan kohti maisematupaa hiihtokeskuksen viereltä.

Mökin vuokraaja oli vinkannut että virallisesti lumikenkäreiteiksi kutsutuilla poluilla pärjää hyvin tavallisilla retkeilykengilläkin. Sen olimme havainneet muissa talvikohteissa aiemminkin, ja siksi uskalsimme lähteä matkaan ilman sauvoja ja lumikenkiä.

Reitillä riitti vilskettä ja kieliäkin kuuli ranskasta saksaan ja japanista englantiin. Polku nousi nopeasti ja ihasteltavaa maisemia riitti lähes alkumetreiltä saakka. Parissa jyrkemmässä rinteessä ikävöimme lumikenkien piikkejä, mutta muuten tavallisilla kengillä toden totta pärjäsi hyvin. Matka ei ole kovin pitkä, mutta korkeuseroa kertyy sen verran, että aikaa nousuun kannattaa varata talviaikaan vähintään tunti.

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Ylhäällä odotti ylhäisessä yksinäisyydessään tunturin laella kohoava 70 neliön maisematupa. Lämmitetystä tuvasta löytyy isot pöydät evästelyyn, kunnon kamina, makkaranpaistotikut, pieni luontonäyttely ja suuret maisemaikkunat, joista avautui huikea näkymä. Ulkona on erillinen vessarakennus sekä tulistelupaikka. Tällä kertaa paikan päältä löytyi myös Metsähallituksen työntekijä, joka teki kävijäkartoitusta Pyhä-Luoston kansallispuistossa liikkuvista.

Tärkeintä olivat kuitenkin pohjoiseen avautuvat maisemat. Vastaavia ei monesta tuvasta ihailla, joten suosittelen, mitä syvimmin. Ryhdyttyämme laskeutumaan kohti Torvisen majaa, huomasin haaveilevani yöllisestä seikkailusta ylös tunturiin. Miten mahtavaa olisikaan ihailla revontulia lämpimän tuvan suojista!

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Torvisen majalle on noin kahden kilometrin taival, joka on enimmäkseen alamäkeä. Kiivetäkin saa välillä, kun polku laskeutuu ensin kurun pohjalle ja nousee sieltä vastamäkeen. Kun reitin loppupuolella tulee vastaan risteys, älä käänny oikealle vaan valitse vasemmalle jatkuva polku. Sen päässä odottaa punainen torppa, jonka lämpimässä tuvassa on tarjolla kuumia ja kylmiä juomia ja munkkeja ynnä muuta makeaa ja suolaista suupalaa.

Torvisen majalta pääsee takaisin kyläkeskukseen loivempaa alareittiä pitkin tai jos oikein kehtuuttaa, eikä jaksa kivuta mäkiä ylös ja alas, kulkea voi myös tunturia kiertävän autotien laitaa. Jos taas kipuaminen kiinnostaa, palata voi tottakai myös tuloreittiä maisematuvan kautta.

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Loivempi alareitti yhdistyy loppupäässä samaan polkuun, jolla alussa tallusteltiin. Yhteensä kilometrejä kertyy ympyräreitille noin 8 km. Meillä aikaa kului kahden pidemmän tauon ja lukuisten lyhyiden kuvaustaukojen kanssa vähän vajaat 4 tuntia. Jos tykkäät tulistella, ympyräreitiltä poikkea alussa lyhyt polku Tikkalaavulle. Myös paluureitti kulkee lopussa Tikkalaavun kautta.

Piipahdus Pikku-Luoston laella

Pikku-Luosto pönöttää Ukko-Luoston kaakkoispuolella, jykevän tunturin jatkeena. Se on korkeudeltaan huomattavasti matalampi, mutta jestas sentään, mitkä maisemat sieltä tammikuisena sunnuntaina avautuivat!

Lumiloma Luostolla

Pikku-Luostolle pääsee kulkemalla Lampivaaraan osoitettua reittiä, jonka voi aloittaa joko Luoston Portilta hiihtokeskuksen parkkipaikan kulmalta tai lähempää Ukko-Luoston parkkipaikalta. Me pölähdimme polulle Kelo-ravintolan suunnalta, josta lähtee lyhyt yhdyspolku kohti varsinaista talvireittiä.

Alussa reitti nousee Ukko-Luoston juurelle, avotuntusin kylkeen ja oli edellisten päivien tuiskutuksen takia paikoin melkoista tarpomista. Eksymistä ei kuitenkaan tarvitse pelätä, sillä kaikki talvireitit on merkitty sinisillä “aurauskepeillä”, joita seuraamalla pysyy helposti oikealla tiellä, vaikka lunta olisi tuiskuttanut enemmänkin. Korkeuksiin nousevilla rinteillä näkyi vapaalaskijoiden suksien ja lautojen jälkiä ja vaikka itse en moisia hurjuuksia harrastakaan, näytti koskematon hanki kieltämättä hyvin houkuttelevalta.

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Kun saavuimme risteyskohtaan, josta kesäaikaan lähtee luontopolku, harhailimme hetken aikaa omia polkujamme. Luulimme löytäneemme kovaksi tallautuneen uran, joka näytti johtavan kohti ihanan aurinkoista etelärinnettä, mutta väärässä olimme. Pian lumi alkoi pettää jalan alla ja upottaa puoleen reiteen saakka, joten palasimme hännät kiltisti koipien välissä takaisin viralliselle reitille. Se kannatti, sillä noin 10 minuutin kipuamisen jälkeen Pikku-Luoston huippu häämötti edessämme. Kuvat eivät anna oikeutta edessämme levittäytyneen luonnon kauneudelle, se pitää nähdä itse.

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Lumiloma Luostolla

Jos aikaa on enemmän, kannattaa ehdottomasti kävellä Lampivaaran kahvilalle asti ja palata sieltä sitten takaisin alempaa, huoltotien laitaa kulkevaa reittiä pitkin. Me olimme ehtineet käymään Lampivaarassa hiihtäen, joten tällä kertaa teimme täyskäännöksen Pikku-Luoston laella ja palasimme takaisin mökille Ukko-Luoston parkkipaikan kautta. Pääreitiltä lähtevä 700 metrin oikopolku parkkipaikalle on merkitty selkeästi viitoilla. Retken lopuksi reippailimme vielä teitä pitkin Aarnikodalle kuumalle viinille.

Lampivaaran kierrokselle tulee Luoston portilta lähdettäessä matkaa noin 11 kilometriä. Matkaa voi jouduttaa lähtemällä Ukko-Luoston parkkipaikalta tai jos mökki sijaitsee sopivasti kyläkeskuksesta päätietä etelään, kävelemällä teitä pitkin kyseiselle parkkipaikalle ja lähteä sieltä polulle. Meillä kulkemiseen (Luoston portti–Pikku-Luosto–Ukko-Luoston parkkipaikka–Aarnikota) ilman suurempia taukoja meni n. 3 tuntia.

Pyhä-Luoston latujen sekä talvikävely- ja talvipyöräilyreittien tarkemmat selostukset karttoineen löytyvät Luontoon.fi-palvelusta.

Lumiloma Luostolla

Tällä hetkellä istun makuuvaunun alapedillä matkalla kotiin. Lumiloma Luostolla on takanapäin ja keho on ihmeissään, kun se on saanut liikuntaa enemmän kuin kuukausiin. Mieli lepää edelleen maisemissa ja luonnon ihmeitä muistellessa. Kymmenen päivän lumiloma Luostolla on tehnyt tehtävänsä, ja jaksamme taas hetken Helsingin harmautta ja edestakaisin sahaavaa suojakeliä. Seuraavaksi alamme odottaa maaliskuun puoliväliä, sillä silloin suuntana on Sallatunturi!

Mökkiläinen matkailee Etelä-Savossa – yövy ja herkuttele Sahanlahti Resortissa ja retkeile Anttolan Neitvuorella

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla & D.O. Saimaa

Mökillä möllöttely ja laiturilla lekotteleminen on parasta mitä tiedän. Mutta uskokaa tai älkää, siihenkin saattaa välillä kyllästyä. Kun viettää muina mökkihöperöinä viikkoja putkeen punaisen tuvan pihapiirissä, alkaa vähitellen kaivata vaihtuvia maisemia ja muutakin aktiviteettia kuin riippumatossa rötköttämistä, mullassa möyrimistä ja kastelukannujen kantamista ympäri puutarhaa. Silloin otamme kartan esiin, etsimme kiinnostavia kohteita ja tutkimme, mitä Etelä-Savolla on tarjota vastuullisen matkailun puolesta liputtavalle lomalaiselle. Sillä miksipä eteläisen Savoon mieltynyt mökkiläinen muualle matkustaisi, kun ihmeellisen ihania ja elämyksellisiä paikkoja löytyy ihan nurkan takaa.

Sahanlahti Resort

Kesäkuun alkupuolella pääsin Laiturilla-hankkeen matkassa tutustumaan eteläsavolaisiin helmiin ja nyt paljastan muutaman niistä teillekin. Siispä tervetuloa Saimaalle ja Etelä-Savoon!

Sahanlahti Resort on keidas keskellä Etelä-Savoa

Jo ennen oman mökin hankkimista olin listannut kymmeniä kohteita, missä haluaisin piipahtaa kesäpaikasta käsin. Ranskalaisten viivojen kärkikahinoissa keikkui kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa sahamiljöössä sijaitseva Sahanlahti Resort, josta olin kuullut kavereiden kautta sellaisia ylisanoja, että mietin, voiko niin täydellistä paikkaa olla olemassakaan. Suomalaiseen tapaan olin epäileväinen, enkä uskonut yhtäkään adjektiivia ennen kuin näen kiitellyn kohteen omin silmin. Olisi kannattanut uskoa, sillä totta ne olivat, övereimmätkin ylisanat!

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort on rakennettu vuonna 1756 kosken partaalle perustetun sahalaitoksen syntysijoille. Majoituimme vasta remontoituun, sympaattiseen Jallun tupaan, joka on yksi alueen alkuperäisistä, paikalla toimineen sahan alkuperäisistä rakennuksista. Heti hirsitupaan astuessani olin myyty: värikkäät räsymatot, perinteinen kiikkustuoli alkuperäiset hirsiseinät ja leivinuuni, jonka pankolle olisi mahtunut vaikka nukkumaan. Ikkunoista näkyi laineiden liplatus ja talon vierustalle levittyvä pieni kukkaniitty.

Sahanlahti resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Pihatyöt olivat vielä hiukan kesken ja naulakot sekä peili puuttuivat, mutta näiden pienten yksityiskohtien emme antaneet häiritä tuvassa vallitsevaa rikkumatonta rauhaa. Vesipistekin oli rakennuksen kylkeen vasta rakenteilla, joten pesuhommat hoidettiin kantovedellä. Pesupaikan virkaa toimitti rappusille kannettu sinkkiämpäri, keittiöstä kähvelletty kauha, pullollinen käsisaippuaa ja ämpärin yläpuolelle ripustettu käsipyyhe. Mökkiläinen hyrisi tyytyväisenä, sillä kaikki tuntui kovin kotoisalta.

Sahanlahti Resortin ravintoloissa maistuu D.O. Saimaa -alkuperämerkitty lähiruoka

Ajatuksena oli ensimmäisenä iltana istua veden äärelle rakennetun Rantamakasiinin pitkien pöytien ääreen, haukata herkkuburgerit ja saunoa sen jälkeen pidemmän kaavan kautta. Koko maata kurittavan ravintola-alan työvoimapulan vuoksi purilaispaikka oli kuitenkin kiinni ja löysimme itsemme Sahanlahti Resortin päärakennuksessa sijaitsevan ravintola Koskivahdin viihtyisältä terassilta molempina iltoina.

Se ei suoranaisesti haitannut, sillä tarjolla oli upeiden maisemien lisäksi lähellä tuotettua ruokaa, itse leivottua leipää ja varsin hyvä viinivalikoima. Suurin osa kaikkien Sahanlahden ravintoloiden lautaselle asetelluista annoksista on koottu D.O. Saimaa -alkuperämerkillä merkityistä tuotteista. Vastuullinen mökkimatkailija on asiasta erityisen mielissään, sillä merkki takaa, että tuotteet ja raaka-aineet on tuotettu Saimaan alueella vastuullisesti ympäristön, kestävän kehityksen ja yhteiskuntavastuun näkökulmasta.

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Erityisesti mieleen painuivat ja makunystyröitä hellivät Saimaan alueen parhaista paloista koottu, jaettavaksi alkupalaksi kahdelle sopiva Saimaa Gastronomy makujen kimara sekä Saimaa menun pääruokana tarjoiltu, kielen mennessään vienyt kalastaja Laineen kuhaa mie de pain, muikun mätiä, beurre blanc -kastiketta, Asikaisen luomuperunaa ja kesäkasviksia. Jos ravintolassa olisi ollut vähän vähemmän muita ruokavieraita, olisin taatusti nuollut lautasen.

Kesäkuun toisella viikolla sesonki oli vasta käynnistymässä, joten viinilistat uupuivat vielä, tarjoilija toista päivää töissä ja menukin oli tarjolla ihan ensimmäisiä kertoja. Oli kuitenkin hauskaa päästä tutustumaan kauden valikoimaan ensimmäisten joukossa! Ruokailukokemusta säestivät syreenipensaan tuoksu ja ilmassa taitolentotemppujaan esittelevien haarapääskyjen huudot. Välillä meitä kävi tervehtimässä pörheähäntäinen Mikko-kissa, joka muina katteina kuljeskeli pihapiirissä ja terassilla rapsutuksia ja silityksiä metsästäen.

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Aamiaisella meinasin pökertyä maailman ihanimman uuniohrapuuron, karjalanpiirakoiden ja jälkiruokapöytään leivottujen pikkuleipien äärelle. Jos jotakin voisin toivoa lisää, toivoisin parempia merkintöjä aamuiseen seisovaan pöytään. Tarjolla oli henkilökunnan mukaan lukuisia D.O. Saimaa -merkittyjä tuotteita, mutta harmittavasti niitä ei ollut erikseen merkitty aamiaisherkkujen yhteyteen. Myöskään ruokavaliomerkinnät eivät olleet esillä, ja vegaaniset vaihtoehdot oli pyydettävä erikseen tiskin takaa. Nämä pienet puutteet kun viilataan kuntoon, uskaltaudun väittämään, että tässä on Etelä-Savon paras aamiainen!

Niskalammen perinteinen sauna on unohtumaton elämys

Saunatupa täyttyy ihastuneista huokauksista. Olemme saapuneet pyyhkeet kainalossa Niskalammen puulämmitteiseen saunaan ja häkellymme heti kynnyksellä sen taivaallisesta tunnelmasta. Pukuhuoneen pöydälle on tuotu kimppu niittykukkia ja saunajuomat on upotettu jäiseen kylpyyn. Puukiukaan löylyt ovat kosteat ja ikkunasta avautuva maisema vertaansa vailla. Pesuhuoneessa porisee vanhan ajan vesipata, penkillä on valmiina kylmää vettä sekä paljut peseytymistä varten. Järven puoleiselta jäähdyttelyterassilta johtavat portaat suoraan peilityyneen veteen. Aurinko on laskemassa ja taivas pukeutuu parhaillaan pastelleihin. Voisiko tämän täydellisempää edes olla?

Niskalammen sauna

Niskalammen sauna

Niskalammen sauna

Niskalammen sauna

niskalammen sauna

Niskalammen sauna

Saunavuoron pituus on 1 tunti 20 minuuttia. Vuorojen välissä henkilökunta käy tarkistamassa, että kiukaan alla palaa tuli, pesuvettä on riittävästi ja sauna siisti seuraavia kylpijöitä varten. Omaa vuoroa ei välttämättä tarvitse, sillä Niskalammen saunassa on sesonkiaikana myös yleisiä vuoroja. Saunomaan pääsee myös kahteen sähkösaunaan, aitoon savusaunaan sekä talvella rantaan rakennettavaan jääsaunaan!

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahti Resort

Sahanlahteen palaan taatusti toisenkin kerran, sillä haluan kokea ainakin heinäkuussa tiluksilla pyörivän kesäteatterin, siemailla drinkin rantahiekalle perustetussa pienessä ginibaarissa, herkutella burgereilla ja saunoa autenttisessa savusaunassa. Erilaisia majapaikkojakin olisi mielenkiintoista testata, ehkä ensi kerralla nukun yöni vanhassa hämärässä aitassa, pittoreskissä punahirsisessä hotellissa tai yhdessä omalla paljulla varustetuista luksusaitoista, jotka valmistuvat niemennokkaan viimeistään kaudelle 2023. Oikeastaan pienimuotoinen roadtrip on jo suunnitteilla, enää pitäisi päättää milloin tien päälle lähdetään!

Anttolan Neitvuori on oiva päiväretkikohde reippaalle retkeilijälle

Noin 60 kilometrin päässä Sahanlahdelta sijaitsee Anttolan Neitvuori, yksi Etelä-Savon korkeimmista kohdista. 184 metriin kohoava huippu on mukavan reipas päiväretkikohde mökkiläisten lisäksi myös Mikkelissä lomaileville, sillä Saimaa Geopark -kohteeseen on keskustasta matkaa vajaat 40 kilometriä. UNESCOn maailmanlaajuiseen Geopark-verkostoon lukeutuvalta Neitvuorelta avautuu avara näkymä Luonterin saaristoon, hyvällä säällä jopa kymmenien kilometrien päähän. Maisemat ovat huomattavasti huikeammat kuin Etelä-Savon korkeimmaksi kohdaksi tilastokeskuksessa kirjatulla Kangasniemen Paukkulanmäellä, joten kiipeäminen vuoren laelle todellakin kannattaa.

Ajomatkan aikana taivastelemme mustanpuhuvia pilvimuodostelmia. Ennuste lupaa vain vähäisiä sateita ja sadetutkakin on sitä mieltä, että kaatosadetta emme niskaan saa. Olen lähtenyt liikkeelle optimistisesti tennareissa. Sidon vyötäisille villapaidan, sujautan kännykkän taskuun ja lähden matkaan reppuselkäisen Veeran opastamana. Polku on kostea, mutta ei märkä, joten kenkävalinta kelpaa, vaikkei täydellinen olekaan.

Neitvuori

Neitvuori

Neitvuori

Ensimmäisenä vastaan tulevat uteliaat lampaat, jotka juoksevat haassaan matkalaisten mukana ja hamuavat käsistämme voikukkia. Määkijät hoitavat Hiidenmaan tilalla perinnemaisemaa ja luonnon monimuotoisuutta ylläpitävää niittykasvillisuutta. Googlettaessani retken jälkeen lisätietoja huomaan, että tilalle voi hakea lammaspaimeneksi joka vuosi, ja seuraava valtakunnallinen lammaspaimenten haku aukeaa jo tammikuussa 2023!

Neitvuori

Neitvuori

Neitvuori

Sanomme heipat lampaille ja alamme kiivetä. Lähtiessäni innokkaana patikkapolulle en jostain syystä tullut ajatelleeksi, että Neitvuori on nimensä mukaisesti vuori ja päästäkseen ihailemaan maisemia on ensin kiivettävä hyvä tovi. Hengästytti jo valmiiksi, mutta huipulla näkymät olivat kaiken vaivan arvoiset. Kävimme ihailemassa maisemia kaikilla kolmella nähtävyydeksi merkityllä paikalla ja viimeisellä niistä kaivoimme eväät esiin. Vettä tihuutti taivaalta edelleen, mutta onneksi päässä oli lippis ja takissa huppu. Suojasimme kamerat sateelta ja kävimme ravintola Koskivahdin tekemien eväsleipien kimppuun. Miten ruoka voikin maistua niin hyvältä ulkoilmassa? Kolmannen kaakaokuksallisen jälkeen oli aika pakata kimpsut kassiin ja lähteä jatkamaan matkaa.

Neitvuori

Neitvuori

Jatkoimme polkua pitkin tutkimatta sen kummemmin karttaa. Neitvuoren kiertävä Hiijje silimukka on reilut 4 km pitkä, mutta reitin voi puolittaa käyttämällä karttaan merkittyä oikopolkua. Sitä oli meidänkin tarkoitus taivaltaa, sillä seuraavaan kohteeseen oli jo pienoinen kiire. Aikamme käveltyämme kartan lupaama 400 metrin matka alkoi tuntua vähän liian pitkältä. Tulistelupaikan olisi pitänyt tulla jo vastaan, mutta oransseilla ympyröillä puihin merkitty polku jatkui aina vaan. Lopulta saavuimme risteykseen, josta erkanee polku 13 kilometrin Hiidenkierrokselle. Karttaa vilkaistuamme tajusimme, että olimme sittenkin kiertäneet koko neljän kilometrin lenkin. Seuraavalla kerralla lupaan katsoa karttaa ennen kuin jatketaan matkaa taukopaikalta eteenpäin.

Parkkipaikalla tutkailimme vielä hetken Saimaa Geoparkin infotauluja, vaihdoimme pikaisesti kuivaa vaatetta ylle ja hurautimme maistelemaan Raijan Aitan D.O. Saimaa -merkittyä mansikkamehua. Siitä ja muista Saimaan alueen paikallisista tuottajista lupaan kertoa ensi kerralla.

Sahanlahti Resortiin on helppo matkustaa myös ilman autoa

Tällä kertaa meillä oli tiukan aikataulun vuoksi käytössämme oma kulkupeli, mutta ilokseni voin kertoa, että Sahanlahti Resort on saavutettavissa ilman autoakin. Julkisilla liikkuessa kannattaa saapua kiskoja pitkin Mikkeliin ja hypätä sieltä Puumalaan suuntaavaan bussiin. Kesäaikaan viidesti päivässä arkisin kulkeva linja-auto pysähtyy käytännössä Sahanlahti Resortin portilla, ja matka-aikaakin kertyy vain tunnin verran.

Sahanlahti resort

Kaltaiseni pyöräretkien rakastajat ilahtuvat varmasti siitäkin, että Sahanlahti Resort on legendaarisen 60 kilometriä pitkän Puumalan saaristoreitin varrella. Omaa pyörää ei tarvitse bussin kyytiin välttämättä lastata, sillä resort toimii myös Saimaa Bikes -vuokraamon yhtenä vuokrauspisteenä. Mikä olisikaan parempaa kuin lähteä pyöräretkelle hyvin levänneenä ja syöneenä ja palata fillarointipäivän päätteeksi valmiiseen pöytään, saunan lämpöön ja puhtaisiin lakanoihin. Taidanpa tietää, mitä minä teen kesälomalla!

Ps. Pysykäähän kuulolla, sillä lisää matkavinkkejä Etelä-Savoon on tulossa jo muutaman viikon kuluttua!

Retkellä kotikaupungissa

Olen huomannut yhä useammin haaveilevani retkeilystä. Mielikuvissani vaellan tasaisen rauhallisesti häikäisevissä maisemissa Lapin kairoilla ja luonnonpuistojen kansallismaisemassa. Ruska on parhaimmillaan ja alkusyksyn aurinko lämmittää. Askel on kevyt ja päivämatkat sopivia. Teltan ovesta aukeaa näkymä metsälammelle tai purolle, ruoka valmistetaan avotulella ja se maistuu paremmalta kuin koskaan.

Seuraan kateellisena Pipo silmillä -blogin reissuamista ja retkeilyä. Hulppeita maisemakuvia Lapista ja Lofooteilta, tiettömien taivalten varsilta. Ahmin matkakertomuksia ja sieluni silmin näen itseni samassa touhussa, rinkka selässä ja mutaiset vaelluskengät hikisissä jaloissani.

kolilla

Totuus on kuitenkin toisenlainen. Pisin päivän aikana vaellusolosuhteissa taittamani matka on noin 20 kilometria: Ukko-Kolilta Ryläyksen näkötornille ja takaisin. Selässä vain pieni reppu ja jalassa järeät ja painavat kengät. Askel alkoi painaa paluumatkalla, ja joitain jyrkempiä mäkiä kavuttiin nelivedolla. Hirvikärpäset napsahtelivat tasaiseen tahtiin takille ja hiki valui. Viimeinen kilometri oli tahtojen taistelua. Se tunne, kun jalat eivät enää ota käskyjä vastaan, on jokseenkin käsittämätön. Kaikkensa antaneena voittajana valuin hotellin saunaosaston porealtaaseen ja mietin, oliko tässä mitään järkeä.

lauttasaaren kärjessä
mustikkamaalla

Kotisohvalla on helppo haaveilla. Kaukolämmitetyt patterit pitävät lämpötilan miellyttävänä, hanasta tulee puhdasta kylmää vettä ja vesiklosetti kuumine suihkuineen on kymmenen askelen päässä. Uuni paistaa ja hella keittää, kaapeissa on rajaton määrä mahdollisuuksia kokkaamiseen. Sylissä läppärin välityksellä koko maailma. Viltin alla maatessa voi miettiä, olisiko minusta oikeasti edes pitkän viikonlopun mittaiseen vaellukseen?

sisä-hattu
eväät sisä-hatussa

Oikeilla varusteilla ja järkevillä päivämatkoilla, ehkä. Ensin pitää kuitenkin harjoitella lähimaastossa ja päivittää retkikamppeet. Etsiä teltta varastosta, tsekata makuupussien ja -alustojen kunto ja hankkia kevyemmät kengät. Rinkkaakaan en omista, mutta sellaisen voi onneksi myös lainata. Vielä tänä syksynä lähden Nuuksioon tai Sipoonkorpeen sään ja hirvikärpästen armoille, kokeilen kokkaamista nuotiolla, testaan kerrospukeutumista merinovillaisiin vaatteisiin ja kuuntelen telttakankaan läpi öisen metsän ääniä.

kaunnissaaressa
laiturilla

Telttaöitä odotellessa teen päiväretkiä lähelle. Kuljeskelen Viikin Arboriossa, kierrän fillarilla Vanhankaupunginlahden, tallaan pitkospuita Lammassaaren kautta Kuusisaareen, ihastelen Kivinokan luonnonsuojelualuetta, poljen Lauttasaaren kärkeen ja kahlaan Sisä-Hattuun, istun Mustikkamaan kallioilla, virittelen riippumaton rantakoivuihin ja kaadan termospullosta kupillisen kaakaota.

vanhankaupunginlahti
siltasaaren auringonlasku

Lähiretken eväitä ei tarvitse punnita ja optimoida, vaan reppuun voi pakata vähän parempaakin apetta. Paloiteltua ananasta tai melonia ja torilta poimittuja puolukoita. Rapisevaan voipaperiin käärittyjä täytettyjä voileipiä tai vaikka kanasalaattia. Suklaakeksejä ja pienen pullon kylmää kuohuviiniä.

tomaattisalaatti
ilta kivinokalla

Eväsleipä kädessä ja kaakaomuki toisessa katson Helsinkiä, enkä lakkaa ihmettelemästä miten monimuotoinen, elävä ja kaunis se onkaan.

kruunuvuorenrannassa