Pääsiäispupuja, pajunkissoja ja passionhedelmäposset

Tiedän, että odotatte hikoilevin kämmenin miten jatkokertomus etenee, mutta jottei tämä nyt menisi täysin matkabloggaamiseksi, postataan tähän väliin jotain ajankohtaisempaa. Passionhedelmäposset on vähintäänkin yhtä kiinnosta asia kuin alpppimaisemiin suuntaunut hiihtomatka.

Pääsiäinen. Neljä päivää vapaata ja koko perhe saman ison pöydän ääressä, pöydän ympärillä 12 tuolia, yhdeksän aikuista ja kolme pientä. Pienet ovat nähneet ikkunasta vilauksen pääsiäispupusta ja yhtäkkiä nälkä on poissa. Suklaamunajahti odottaa.

passionhedelmäposset

passionhedelmäposset

Paitsi suklaata, meidän perhe rakastaa mämmiä. Jokainen nauttii sen tavallaan: pelkällä sokerilla, maidolla, kermalla tai vaniljajäätelöllä. Ihan Juha Miedon ahmimiin määriin ei päästä, mutta kyllä vähintään pari rovetta päivässä kuluu. Merkillä on väliä, Kymppi-mämmi on maukkainta. Muitakin on toki kokeiltu, mutta aina palattu samaan vanhaan suosikkiin, joka muuten valmistetaan parinkymmenen kilometrin päässä vanhempien asuinpaikasta. Oikeaa lähiruokaa!

passionhedelmäposset

passionhedelmäposset

Yhtenä iltana syömme aina vähän hienommin. Silloin lautasella on lammasta ja lasissa kuohuvaa. Pääruoka noudattaa joka vuosi samaa kaavaa, mutta herkut vaihtelevat. Ainakin mämmijäätelöä, juustokakkua, inkivääripannacottaa ja sitruunavanukasta on mahdutettu jälkkärivatsaan. Tällä kertaa jälkiruokanakki osui tähän talouteen ja hetken pähkäilyn jälkeen pääosaan valittiin sopivasti sesongissa oleva ja nimensäkin perusteella pääsiäiseen assosioituva passionhedelmä. Nappasin Satokausikalenterin nettisivuilta talteen Haarukkavatkaimen kehittelemän passionhedelmäpossetin reseptin ja marssin kauppaan. Passionhedelmäposset hävisi tarjoiluastioista salamannopeasti, joten lienee syytä jakaa hieman tuunattu ohje teillekin.

passionhedelmäposset

Passionhedelmäposset (10 hlölle)

Passionhedelmäcurd:
80 ml passionhedelmän siemeniä ja mehua (3-4 keskikokoista, kypsää hedelmää)
0,5 rkl sitruunamehua
80 g (suolatonta) voita
100 g ruokosokeria
3 keltuaista

Posset:
8 dl kuohukermaa
1,5 dl (ruoko)sokeria
1 vaniljatanko
1 dl sitruunamehua
(sitruunan kuorta)

Koristeluun:
3 passionhedelmää
rouhittuja pistaasipähkinöitä

Keittele ensin curd, jotta se ehtii vähän jäähtyä ennen annosten kokoamista. Mittaile pieneen kattilaan passionhedelmän siemenet ja hedelmästä irtoava mehu, voi ja sokeri. Itse käytin vähäsuolaista voita, sillä suolatonta ei kaupassa osunut silmiin. Ruokosokerin käyttäminen tekee curdista rusehtavaa, jos haluat kirkkaamman keltaisen värin, käytä normisokeria. Kuumenna, kunnes voi ja sokeri ovat sulaneet. Erottele sen jälkeen keltuaiset kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Kaada sen jälkeen koko ajan vatkaten lämmin passionhedelmäseos hissukseen keltuaisten joukkoon. Holauta seos sitten takaisin takaisin kattilaan ja sekoittele sitä miedolla lämmöllä, kunnes seos paksuuntuu (5-7 min). Jos curd ei tahdo paksuuntua, nosta varovasti lämpötilaa. Nosta sen jälkeen kattila liedeltä ja jäähdytä curd.

Alkuperäisessä reseptissä itse posset hyydytetään osittain passiohedelmämehulla. Kolmen kaupan hedelmäosaston tsekkaamisen jälkeen oli kuitenkin selvää, että parhaat eli ruttuisimmat oli viety päältä ja jäljellä oli vain niitä sileitä, kypsymättömiä yksilöitä. Ostin niitä ison pussillisen, mutta koska en uskaltanut ottaa riskiä, etten saa puristettua hedelmistä tarpeeksi mehua, päätin hyydyttää posset-osan tutulla ja turvallisella sitruunamehulla. Halutessasi voit raastaa sekaan myös sitruunan kuorta, lisää se kuumaan kermaan yhtä aikaa mehun kanssa. Myös tässä käytän ruokosokeria, siksi possetin väri taittuu ruskeaan. Jälleen normisokerilla korvaamalla saat valkoisemman lopputuloksen.

Mittaa paksupohjaiseen kattilaan sokeri, halkaistu vaniljatanko ja kerma ja kiehauta ne. Siirrä kattila pois liedeltä, ongi pois vaniljatangon rangat ja vatkaa joukkoon sitruunamehu.

Lusikoi passionhedelmäcurd tarjoilukippojen pohjalle ja kaada kermaseos varovasti päällä. Anna jälkiruokien jäähtyä ensin huoneenlämpöisiksi ja sen jälkeen tekeytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Posset hyytyy siis sitruunahapon voimalla, liivatteita tai muita hyytymisaineita ei tarvita ja hyydyttämiseen voi käyttää myös muita sitrushedelmiä. Hyytymisaste vaihtelee ja on joka kerta yllätys. Rakenteen ei ole tarkoitus olla yhtä tiukka kuin esim. pannacotassa, vaan samettisen pehmeä ja ennemmin löysä kuin lohkeavan jähmeä. Koristele ennen tarjoamista tuoreeella passionhedelmällä sekä pistaasipähkinärouheella.

passionhedelmäposset

Tänä vuonna pääsiäinen osui keskelle influenssa-aaltoa ja joka toinen kulki nenäliina taskussaan, köhi ja tuskaili tukkoista oloaan. Minäkin onnistuin nappaamaan flunssan sopivasti pyhiksi ja tätä kirjoittaessa makaan vällyjen välissä edelleen potilaana. Tänään kuume on onneksi pysytellyt maltillisissa lukemissa ja läppärin ruudunkaan tuijottaminen ei satu silmiin ihan niin paljon. Nyt kuitenkin suljen koneen, juon kupillisen kuumaa inkiväärijuomaa ja otan parantavat päiväunet.

Jos passionhedelmäposset ei ole sun juttu, löydät lisää pääsiäisherkkuja täältä:
Appelsiininmakuinen tuhatlehtitorttu
Pääsiäisen keikauskakku