Tulevia tarinoita – vuoden 2017 matkasuunnitelmat

Onnistuin lyömään lukkoon tämän vuoden matkasuunnitelmat hyvissä ajoin ennen Matkamessuja. Niinpä messupäivinä keskityn keräämään tietoa tulevista kohteista, joita vuonna 2017 ovat:

Salla

Vaikka varattuna on useita ulkomaanmatkoja, reissua Sallatunturiin odotan eniten. Edellisestä vierailusta on liian kauan, kohta neljä vuotta. Puolet juuristani on Sallassa – isovanhempani ovat muuttaneet jo pilven reunalle, mutta kummitäti asuu paikkakunnalla edelleen. Vietän tunturissa kymmenen päivää, joista puolet aherran läppäri sylissäni, etätöitä ja blogihommia tehden. Loput ajasta lomailen, hämärässä hankien keskellä, kelomökin suojissa, takkatulen loimussa. Mäkeen ja ladullekin varmasti ehdin, vaikka laskeminen ei tämän matkan päätarkoitus olekaan.

viimeisen päivän auringonlasku

takkatuli loimuaa

Madrid – Fuengirola – Malaga

Espanja kutsuu kesäkuun alussa. Anoppiehdokkaan pyöreitä vuosia juhlistetaan aurinkorannikolla. Sitä ennen vietämme vajaan viikon Madridissa, jossa kumpikaan meistä ei ole rautatieasemaa kauempana käynyt. Kiskot vievät meidät myöhemmin Fuengirolaan ja sieltä Malagan kautta takaisin kotosuomeen. Sitä ennen saatamme nauttia muutaman palan juustoa, jamonia, pimientos de padron -paprikoita ja kymmenittäin rapeita, suklaaseen dipattavia churroja. Vesi herahtaa kielelle pelkästä mustasta valkoisella!

Göteborg

Joskus viime kesänä siskoni lähetti whatsapp-viestin ja kysyi kiinnostaako lippu Coldplayn konserttiin kesäkuussa 2017. Mietin ehkä kaksi sekuntia ja vastasin kyllä. Vasta sen jälkeen selvisi, että keikka onkin Ruotsissa. Eipä siinä, Göteborgista(kaan) ei ole aiempaa kokemusta, joten mielenkiinnolla odotan. Hostelli on varattu, muut matkajärjestelyt ovat täysin vaiheessa. Laivalla vai lentokoneella, bussilla vai junalla? Ja ennen kaikkea: missä syödään?

Pariisi

Syyskuisesta Pariisista on tullut perinne. Kolme päivää ja yötä, uusi kaupunginosa ja ainakin kolme uutta ravintolaa. Edellisillä visiiteillä on otettu haltuun Montparnasse ja Montmartre, tulevalla kerralla majoitus etsitään todennäköisesti itäisestä Pariisista. Otan opikseni viime kerrasta ja selvitän muutaman ravintolasuosituksen etukäteen. Nälkäkiukkuinen matkakumppani on ikävää seuraa.

Montenegro

Kroatia on tuttu paikka, mutta Montenegron vedet vielä täysin tuntemattomia. Lokakuun ensimmäisellä viikolla valkoiset purjeet loistavat kilpaa auringon kanssa veneen keulan halkoessa Adrianmeren turkoosia vettä. Naispurjehtijoiden venekuntien völjyyn ujuttautuu yksi sekamiehistö, jota kipparoi isäni, ja jossa gasteina touhuaa kahdeksan hengen sekalainen seurakunta, minä ja mies mukaanlukien. Kotorin lahden jylhät vuonomaisemat hivelevät silmää ja paikallinen valkoviini on kylmää. Ah.

Malta

Ei vuotta ilman kuorokilpailua. Marraskuussa Maltalla saattaa olla lämpöä parikymmentä astetta ja vesikin uintikelpoista. Enää pitää toivoa, että meidät hyväksytään mukaan kisaamaan ja että aikaa on muuhunkin kuin harjoitteluun ja esiintymisiin. Varmuuden vuoksi taidan varata päivän tai pari ekstraa tapahtuman ympärille. Tuskin maltan odottaa. Heh.

Ruokamatkaajan nälkä kasvaa syödessä, sillä vaikka alkaneen vuoden reissulista on pitkä jo nyt, epäilen vahvasti, että tämä ei vielä ole tässä. Vähintäänkin edullisia kotimaan kohteita, naapurimaita, lähiruokakeitaita ja mökkimaisemia lisättäneen joukon jatkoksi vielä ennen kesää!

Ps. Kai kuulitte, että 100-vuotiaan Suomen kansallisruuaksi valittiin kansanäänestyksessä ruisleipä!? Mikä mieletön sattuma, kirjoitinhan tuosta suomalaisen ruokakulttuurin helmestä juuri pari päivää sitten. Lue tästä, kuinka aidon ja oikean ruisleivän paistaminen onnistuu vaikka kerrostaloyksiössä!

Montmartren makuja

Vuosi sitten olin täpinöissäni. Takana oli ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka, helteinen Pariisi, viiniä, patonkia, puistopiknikkejä ja päättymätöntä pussailua puistonpenkeillä. Eiffel, Louvre, Notre Dame, Sacre Couer, ruokaretki Montmartren kukkuloille. Helppoa ja vaivatonta. Ihan kuin olisimme reissanneet koko elämämme yhdessä.

Kun miehen jokavuotinen työmatka lähestyi, pohdimme pitäisikö sen yhteyteen tälläkin kertaa yhdistää pitkä viikonloppu rakkauden kaupungissa. Edellinen reissu oli niin täydellinen, ettei sitä mitenkään voisi peitota. Mietin, odotammeko liikaa ja mitä tapahtuu, jos odotukset eivät täyty. Päätimme kuitenkin lähteä ja katsoa miten käy.

näkymä bellevillestä

Ruokaintoilijoiden reissuissa on puolensa ja puolensa. Ruoasta nautitaan, parhaita ravintoloita metsästetään ja hyvän ruokakokemuksen vuoksi taivalletaan pitkiäkin matkoja. Vatsan kurniessa tämä ei välttämättä ole paras mahdollinen yhdistelmä.

Pidän vieraan kaupungin kaduilla päämäärättömästä vaeltelusta, mutta ruokapaikkani haluan valita huolella. Parasta on, jos ennen matkaa ehtii tehdä listan kehutuista paikoista ja ravintolavinkeistä. Jos listaa ei ole, suorituspaineet löytää paras mahdollinen paikka kasvavat lomapäivinä liian suureksi. Listaa ei tarvitse orjallisesti noudattaa, vaan siltä voi valita sopivan paikan, jos sellaiseen ei sattuma sopivasti ohjaa.

Onneksi ensimmäisen illan kuppila oli valittu etukäteen jo Helsinki-Vantaalla, enää piti toivoa, että sinne mahtuu. Marcelissa oli opiskelukaverini mielestä maailman paras juustokakku ja sitä piti päästä maistamaan. Paikka oli täyteen pakattu, mutta pöytä vapautui muutaman minuutin odotuksen jälkeen. Ranskalaiseen tapaan pienet pöydät olivat aivan kylki kyljessä, eikä istumaan päässyt, ennen kuin tarjoilija vetäisi pöydän paikoiltaan.

fish & chips jämät

Minun teki mieli rapeaa ja rasvaista, niinpä valitsin listalta Fish & Chipsit ja tartar-kastikkeen. Ei kovin ranskalaista, tiedän. Mies sai eteensä kanaa ja korianteria. Ruoka oli rouheaa ja runsasta, juuri sitä, mitä tihkusateessa vaeltaneet väsyneet matkalaiset perjantai-iltana kaipasivat. Viereisen pöydän juustokakku oli niin muhkea, että päädyimme suosituksista huolimatta tilaamaan yhteisesti kipollisen suolakinuskia jonkinlaisen rasvaisen jugurtin kera (fromage blanc de campagne). Loppulasku viineineen oli 50 euron luokkaa.

jälkiruoka

Restaurant Marcel
1 Villa Léandre, 18. arr
Metro: Lamarck-Caulaincourt & Abbesses

Kun Pariisissa ollaan, aamiaisenkin pitäisi olla täydellinen. Petit déjeuner – tuore croissant, kuppi hyvää kahvia tai teetä ja iso lasillinen tuorepuristettua appelsiinimehua. Hotellien aamiaiset ovat usein hinnakkaita, eikä niiden taso ole välttämättä mikään erikoinen.

petit dejeuner

Sen sijaan, että olisimme ensimmäisenä aamuna lähteneet kadulle etsimään lähintä aamiaispaikkaa, vietimme reilun tunnin selaillen lähiseudun kuppiloita netistä. Hukkaan heitettyä aikaa, sillä usein se paras paikka löytyy sattumalta, eikä mikään netistä bongattu kuitenkaan kelpaa. Tästä tavasta on päästävä eroon, muuten aamut venyvät ja päivä on puolessa, ennen kuin murua saadaan rinnan alle. Voin kertoa, että nälkäkiukku ehtii tiuskia ennen aamiaista useamman kuin kerran.

luomuaamiainen

Viimeisen aamun kahvila nousi suosikikseni. Le Pain Quotidien tarjosi luomuaamiaista (10,90e), joka oli hieman ympäröiviä kuppiloita kalliimpi, mutta laadultaan erinomainen, vaikka onkin ketjukahvila. Brunssiakin olisi saanut, mutta lähtöpäivän kiireessä tyydyimme nopeampaan vaihtoehtoon. Myös vegaanisia vaihtoehtoja löytyi listalta. Kahvila oli Montmartrelle kipuavan kadun varressa, mutta ei pahimmassa turistikulmauksessa.

Le Pain Quotidien
mm. 31 rue Lepic, 18. arr
Metro: Blanche

kauppahallin sisäänkäynti
kalatiski

Lauantaina kuljeskelimme Bellevillen kautta 3. kaupunginosaan lounaalle. Marché des Enfants Rouges on Pariisin vanhin katettu kauppahalli, joka on täynnä pieniä ravintoloita. Kadulta katsottaessa kauppahallin hulinasta ei saanut mitään käsitystä, kun astui sisään, piti väistellä paikasta toiseen ryntäileviä tarjoilijoita ja lounasta saalistavia paikallisia. Valinta oli vaikea: ranskalaista, karibialaista, japanilaista, italialaista ja libanonilaista safkaa vieri vieressä, kala- ja hedelmätiskien lomassa, kukkakauppiaiden kainalossa.

simpukoita
bentolaatikko

Päädyimme bento-lounaaseen (12,90e). Pääraaka-aineen sai valita kahdeksasta vaihtoehdosta, meidän bentolaatikkoon valikoituivat makrilli ja sardelli. Asiakkaat vaihtuivat tiheään tahtiin ja jono oli pitkä. Kaikista pisin jono oli muodostunut Le Traiteur de Marocain -ruokakojun eteen, se kiemurteli koko hallin pituudelta.

bento

Marché des Enfants Rouges
39 Rue de Bretagne, 3. arr
Metro: Filles du Calvaire

Lounaan jälkeen käänsimme nokkamme kohti 10. kaupunginosaa ja Saint Martinin kanaalia. Kanaalin varrelta oli tarkoitus etsiä baari, jota meille oli suositeltu. Le Comptoir Général löytyi pienen kujan päästä. Ainoa opaste oli pieni laatta seinässä kujan portilla, ovelle osoitti neonpunainen nuoli, eikä oven avaamisenkaan jälkeen ollut ihan varma mihin oli juuri astunut.

vastaanottotiski
vanha kirjoituskone

Paikka on näkemisen arvoinen. Sen sisustus on erikoinen: yhden tilan täytti puolikas purjelaiva keulakuvineen, toisessa oli vanhoja kirjoituskoneita ja karttatauluja, kolmas huone oli tapetoitu Baby Disney -tapetilla ja neljänteen oli sisustettu levykauppa. Viherkasvit rönsyivät köynnöksinä huoneesta toiseen. Kahdesta huoneesta löytyi rommibaari, jonka tiskin takana hääräsivät kuubalaiset herrasmiehet selvästi illan bileitä valmistellen. Päivän drinkissä oli inkivääriä ja passionhedelmää ja rutkasti rommia. Seinällä oli Tom Cruisen tähdittämän elokuvan valomainos: Cocktails & Dreams. Upposimme kuluneen sohvan uumeniin ja annoimme katseemme kiertää omituisessa ympäristössä. Sisään virtasi jatkuvalla syötöllä vanhoja herroja ja upeita leidejä havannalaisissa vermeissään. Rommi kihisi päässä ja tunnelma oli kuin David Lynchin leffassa.

drinkki
nimikyltti

Le Comptoir Général
80 quai de Jemmapes, 10. arr
Metro: République tai Goncourt

Illaksi oli varattu ravintola Montmartren pohjoispuolelta. La Belle-mère qui Fume on työkaverini kantapaikka. Hän viettää kaikki lomansa Ranskassa ja Montmartre on yksi hänen suosikkikaupunginosistaan. Nimensä bistro on saanut tupakkaa alituiseen tupruttavasta omistajarouvasta, jota emme onnistuneet ainakaan tällä kerralla bongaamaan.

ravintolan ikkuna
fenkolisalaatti

Ravintola oli pieni ja viihtyisä, myös ruoka oli mainiota. Etenkin fenkolisalaatti ja suklaaparfait jäivät kutkuttamaan kieltä. Hinta-laatusuhde oli erittäin hyvä, kahden hengen 3 ruokalajin illallinen viineineen maksoi 102 euroa.

La Belle-mère qui Fume
13 rue des Cloys, 18. arr
Metro: Jules Joffrin

Sunnuntaina kolusimme muutaman kauppahallin, ostimme mansikoita, juustoja, makkaraa ja patongin sekä pullon pinot noiria ja istahdimme pikniklounaalle Bastillen kanavan tietämille. Eväät vatsassamme kiertelimme Montmartren kukkulan katuja.

Suunnitelmana oli illastaa viimeisenä iltana VizEat-sovelluksen kautta ranskalaisessa kodissa. Emäntämme ei kuitenkaan koskaan vahvistanut varausta, joten kotiravintolan testaaminen jäi seuraavaan kertaan.

le grand 8

Myöhemmin illalla peruuntuminen tuntui kohtalon oikulta. Osuimme nimittäin reissun ylivoimaisesti parhaaseen ravintolaan, tyypilliseen ranskalaiseen bistroon, joka sijaitsi vain kivenheiton päässä Sacre Coerista. Astuessamme sisään syömässä oli sukua ja tuttavia, yhdessä isossa pöydässä, samppanja virtasi ja poskipusuja vaihdettiin tiuhaan.

latva-artisokan lehdet

Ravintolan menu vaihtuu päivittäin ja oli sinä iltana niin selkeä, että pärjäsimme vajavaisella keittiöranskallamme mainiosti. Keittiöstä kannettiin eteemme alkupaloiksi linsseistä ja karitsasta tehtyä terriiniä ja kokonaisena keitettyä latva-artisokkaa, jota dipattiin sinappiseen vinegrettiin. Kun artisokan sydän tuli vastaan, se vietiin takaisin keittiöön, kuutioitiin ja haudutettiin hetki toisessa vinegretissä ja tarjoiltiin uudestaan.

sinisimpukat
jälkkärit

Pääruokalautasilla oli papuja ja lampaankaretta sekä sinisimpukoita, laseissa punaviinia ja samppanjaa. Välijuustot olivat taivaallisia ja kolmen tunnin täydellisen illan kruunasivat luumupiiras ja mansikka-mascarponekeksi. Tunnelma ravintolassa oli ainutlaatuinen. Sopivasti rosoinen, lämmin ja kotikutoinen. Annokset olivat yksinkertaisia ja jumalaisen maukkaita, ja lautasliinojen virkaa toimittivat keittiöpyyhkeet.

keittiöpyyhkeet lautasliinoina

Parasta oli kuitenkin palvelu. Tuntui siltä, kuin olisi ollut kotona, jonka ruokapöydän ääreen kuka tahansa on tervetullut. Keittiössä, jossa emäntä häärää ja huiskii mutkattomasti menemään, halaa tuttuja ja tuntemattomia, hymyilee kaiken kiireen keskellä ja tekee Pariisin parasta ruokaa. Lasku neljästä ruokalajista ja kolmesta reilusta viinilasillisesta (joista yksi samppanjaa) kahdelle oli 120 euroa.

ravintolan emäntä

Le Grand 8
8 rue Lamarck
Metro: Anvers tai Chateau Rouge (kiinni kesään 2017 saakka)

Hyvin siis kävi, kannatti ottaa riski. Ensi vuonna palaamme jälleen ja otamme haltuun seuraavan kaupunginosan!

Treffit Pariisissa

Matkalle lähteminen on kuin treffeille menisi. On tutustuttu muutaman viikon ajan ja suunniteltu tapaamista jo useaan otteeseen. On ehditty tutkailla toisen luonnetta ja ominaisia piirteitä. Onko se taiteellinen, luova ja trendikäs vai perinteinen ja konservatiivinen? Onko se suosittu tai kuuluisa vai ennemminkin hiomaton timantti, joka odottaa löytämistään?

ruusut

On katseltu kuvia ja mietitty, näyttääköhän se oikeasti noin kauniilta tai komealta vai onko tämä otos kuvattu vain erityisen hyvästä kuvakulmasta? Mitä jos se haluaa vain bilettää tai se on hiljainen ja ujo hissukka? Mitenköhän sen kielitaito? Pärjäänkö englannilla vai meneekö elekielen puolelle?

kauppahallissa

Mistä se tykkää? Juoko se olutta vai nauttiiko ennemmin viinistä tai shampanjasta? Juustoista se nyt varmaan ainakin tykkää ja sushista! Harrastaakohan se elokuvia tai lenkkeilyä? Sekin mietityttää, onko se mahdollisesti yksityisautoilun kannattaja vai suosiiko julkista liikennettä. Entä miten se suhtautuu lapsiin?

pariisin kattojen yllä

Kun menet treffeille, älä odota liikoja. Koeta olla muodostamatta mielikuvaa sen perusteella, mitä olet lukenut, millaisia kuvia olet nähnyt tai mitä sinulle on kerrottu. Sinun ja deittiseurasi välinen suhde on ainutlaatuinen. Tylsän synonyymeja voivat olla turvallinen, rauhallinen ja vakaa. Äänekästä voi joku toinen kutsua eloisaksi, innostuneeksi ja aktiiviseksi. Riippuu täysin siitä mistä kulmasta katsoo ja kenen silmin. Kun et odota oikeastaan mitään, saatat yllättyä positiivisesti.

puistopiknik

Sinkkuaikana noudatin tätä sääntöä erinomaisin tuloksin. En tähän hätään muista yksiäkään treffejä, joista olisin lähtenyt maani myyneenä pois. Kunpa oppisin soveltamaan ajattelutapaa myös reissaamiseen. Etten käsikirjoittaisi lomapäiviä etukäteen ja pettyisi, kun kaikki ei menekään niinkuin strömsössä.

Matkalla minun mieleni noudattaa samaa kaavaa. Ensimmäisen päivä menee pettymyksen piikkiin, koska tuskin koskaan totuus vastaa mielikuvitukseni tuottamaa tarinaa. Sen jälkeen alkaa varovainen nousukiito, kun uskaltaudun ottamaan vastaan sen, mitä kaupunki tai kylä tarjoaa. Viimeisinä päivinä tanssitaankin jo ruusuilla seitsemännessä taivaassa.

aamiainen

Viikonloppu Pariisissa -sanapari pursuaa romantiikkaa, huippuviinejä, ranskalaisia aterioita ja kuljeskelua käsi kädessä puistojen käytävillä ruusujen kukkiessa ympärillä. Pussailua puistonpenkeillä, huikaisevia maisemia, idyllisiä kujia ja lämpimiä iltoja. Kattohuoneiston, josta aukeaa näkymä kaupungin ylle ja jonka vieressä on maailman täydellisin aamiaiskahvila.

Todellisuus saattaa kuitenkin olla nälkäkiukkua, eilisiä croissantteja, väsynyttä laahustamista nuhjuisilla metroasemilla, ryöstöhintaista olutta, turistiryysistä ja hotellihuone, jonka ikkuna avautuu pimeään sisäpihan kuiluun. Romanttiselle illalliselle varatun mekon vetoketju katkeaa, molempiin pikkuvarpaisiin hankautuu kipeä hiertymä ja harmaa taivas tihuuttaa vettä. Itku ei ole kaukana.

sisäpihan kuilu

Sitten tulee se ilta, joka peittoaa kaikki pettymykset. Sattumalta löydetty ehta ja aito ranskalainen bistro, jonka jokainen haarukallinen sulaa suuhun ja palvelu on ystävällistä ja mutkatonta. Tuntuu kuin olisit kotona. Käsi puristaa kättä, hymy on leveä ja kaikki on hetken tässä.

kukkameri