Halstrattua siikaa, uusia perunoita ja pieniä puhdetöitä

Istuessani jälleen kerran mökkimatkalla moottoripyörän tarakalla haaveilen muikuista. Rapeista, muurikassa paistetuista, pienistä muikuista. Kaarramme toiveikkaina Mikkelin Graanin kauppakeskuksen pihaan, riisumme kypärät, hanskat ja huput ja lompsottelemme ajokengissä markettiin. Kalatiski tuottaa kuitenkin pettymyksen. Vaikka omapa on vikamme, olemmehan auttamattomasti myöhässä. Muikut eivät kauaa tiskissä odottele, iltaseitsemältä ne ovat uineet vikkelämpien asiakkaiden ostoskärryihin.

tyyni järvi

Kalamyyjä ehdottaa silakoita, mutta eiväthän ne ole ollenkaan sama asia. Sinnikäs mies alkaa kysellä, miten olimme ajatelleet muikut valmistaa. Kun kerromme mökin kesäkeittiöstä hän ehdottaa, että kokkaisimme halstrattua siikaa. Kauaa ei tarvitse miettiä, sillä halstraamista emme ole vielä tänä kesänä ehtineetkään kokeilla. Myyty!

kivipuutarha

keittiöpuutarha

keittiöpuutarha

Ennen kuin päästään halstraushommiin, on agendalla muutamia puhdetöitä. Naapurissa asusteleva multamoguli on tuonut meille viikon aikana pari kuutiota multaa. Miehen rakentamat viljelylaatikot saavat ensin muovivuorauksen ja sitten syliinsä multalastin. Tomaatit, chilit, kesäkurpitsa, avomaakurkku, korianteri, minttu, salvia, rosmariini ja salaattifenkoli saavat uuden kodin laatikoiden uumenista. Eniten käytetyt yrtit, kuten persilja, tilli, basilika ja ruohosipuli istutetaan lähemmäksi keittiötä, kivillä reunustettuun matalampaan penkkiin, joka on sopivasti seisomakorkeudella. Samaan syssyyn kylvetään pari riviä salaattia ja rucolaa, ja toivotaan, että ne itävät itsekseen parin seuraavan viikon aikana, kun emme mökille pääse.

viljelylaatikot

viljelylaatikot

Hikeä pukkaa jo, vaikka päivä on pilvinen ja asteita mittarissa vain vähän päälle kymmenen. Mies testailee raivaussahaa ja trimmeriä, joka mökin perusvarusteita. Hyvin näyttää toimivan – eiköhän noilla vehkeillä saada tontti uuteen uskoon vielä tämän kesän aikana. Vieläkään ei päästä siikaherkkujen ääreen, sillä ensin pitää pestä terassi. Tai oikeammin osa siitä. Laudat ovat vuosien saatossa pikeentyneet pinnaltaan niin paksusti, että yksi pesukerta ja viiden litran biopesuaine eivät riitä mihinkään. Seuraavalla kerralla on ostettava suosiolla vähintään kaksi kanisteria.

halstrattua siikaa

halstrattua siikaa

Saunan uuniin tehdään tulet. On pakko pestä hiki iholta pois, muuten itikoilta ei saa mitään rauhaa. Muutama halko vielä klapeiksi, myrskytuulen riuhtoma aurinkotuoli käyttökuntoon ja muutamien muiden ruuvien kiristelyä, sitten päästään saunaan. Ja sen jälkeen viimein halstraamaan. Onneksi pikalounaaksi syötyjen lihalörtsyjen energia pitää mökkiläiset pystyssä vielä hetkisen.

halstrattua siikaa

Halstrattua siikaa, uusia perunoita ja voi-sipulikastiketta

Sopiva määrä pieniä siikoja
Tuoretta tai kuivattua timjamia
Sitruunaa viipaleina
Merisuolaa
Pippuria myllystä
Voita

Laita grilliin tulet ja tarkista, että halsteri on käyttökuntoinen. Meillä siitä puuttui saranat, mutta eipä hätiä mitiä, insinööri keksii kyllä keinon. Työkaluvajasta löytyi rautalankaa, jolla halsterinpuolikkaat sidottiin löyhästi yhteen. Jos haluat nauttia halstrattua siikaa uusien perunoiden kera, etenkin vanhanmallisen hellan nupit kannattaa vääntää kaakkoon perunoiden keittämistä varten jo tässä vaiheessa. Voi-sipulikastikettakin on hyvä alkaa keitellä, ennen kuin siioille tulee liian kuumat oltavat.

Huuhtele ja kuivaa peratut siiat. Rouhi niiden sisään suolaa ja pippuria, lisää jokaiseen oksa timjamia, sitruunasiivu ja muutama nokare voita. Lado siiat halsteriin ja purista kalat tukevasti sen sisään. Jälkiviisaana suosittelen halsterin öljyämistä ja sitruunaviipaleiden asettamista kalan ja halsterin väliin, jotta siika ei tartu nahastaan kiinni metalliin. Halstraa molemmin puolin, kunnes kalat ovat saaneet pintaansa kullanruskeaa väriä. Irroita kalat halsterista ja nauti.

halstrattu siika

Me kupsahdamme aterian ja parin viinilasillisen jälkeen reporankoina petiin. Seuraava päivä valaisee jo peilityynen järvenpinnan.

Mökkiviikon seitsemän sattumaa

Mökillä sattuu ja tapahtuu. Miehen viimeinen lomaviikko vietettiin Asikkalassa, ilta-auringossa kylpevässä pienessä torpassa. Vaikka mökkivuorokausi etenee samalla kaavalla verkkaista vauhtiaan ja täyttyy lähinnä saunan lämmityksestä, laiturilla loikoilusta ja ruuanlaitosta, mahtuu mukaan myös yllättäviä käänteitä.

violetti taivas

1. Puhdas pieni järvi

Mökin sijainti pohditutti etukäteen. Pikkuruisen järven läpimitta oli vain parisataa metriä. Mitä, jos se onkin seisova, rehevöitynyt mutalammikko, jossa ei elä mikään? Kartta ei kertonut koko totuutta, sillä järven molemmissa päissä oli pieni joenuoma, joista vesi kulkeutui Päijänteeseen saakka. Näkyvyys oli pari metriä ja pohjahiekkaan oli kaivautunut järvisimpukoita. Lämpömittaria ei ollut, mutta valistunut arvaukseni on 24 astetta. Olimme osuneet paratiisiin.

lumme supussa

2. Sienet ja marjat

Ensimmäisenä iltana grillasimme paketillisen makkaraa. Siinä hiilloksen hehkua odotellessa otin muutaman askelen pitkin vanhaa, ruohottunutta tien pohjaa. Edessäni oli rykelmä kanttarelleja. Kun käänsin katseeni sivuun, silmät osuivat tatteihin. Mökkirinne oli mustanaan kypsää mustikkaa ja 30 metrin päästä huussin kulmalta alkoi vatukko. Ruokaintoilija alkoi välittömästi haaveilla kanttarellirisotosta ja mustikkapiirakasta.

sienet
näkymä saunan ovesta

3. Rantasauna

Sitten kun hankimme oman mökin, saunan tulee olla pystytetty nykyisten rakennusmääräysten vastaisesti aivan rantaviivalle tai korkeintaan viiden metrin päähän vesirajasta (kunhan pesuvesien imeyttämisestä on huolehdittu ympäristöä ja puhdasta järvivettä kunnioittaen). Saunasta järveen ja järvestä saunaan, siinä on agendaa riittämiin vaikka koko mökkiviikolle. Omalla mökillä uskoisin oppivani väistämään myös epäinhimilliselle korkeudelle laskeutuvia kattoparruja. Nimimerkillä hiukset takussa, koska harjaaminen tekee edelleen kipeää.

rantasauna
löylyhuone
saunan jälkeen

4. Rupikonna

Hyvin tuuletetussa puuceessa voi kohdata itikoiden ja kärpästen lisäksi muitakin luontokappaleita. Sillä kerralla kun reiästä tuijottaa kookas rupikonna, ei välttämättä tee mieli istua alas tarpeilleen. Kiljuminen ei tuota toivottua tulosta, niinpä tartun karikelapioon. Konna ei tee elettäkään, vaikka viskon sahanpurua, mölisen ja hakkaan huussin seiniä halolla. Mieskin lähti juuri kylille kauppaan. On pakko uskaltaa. Noustessani istuimelta eläin istuu edelleen paikallaan ja mulkoilee minua päälleen lennähtäneen vessapaperiarkin takaa. Onnea vaan, toivottavasti kärpässaalis on kärsimyksesi arvoinen.

vaaleanpunainen taivas
kalliolla

5. #avovesihaaste

Iltana eräänä istuksimme ilkosillaan laiturilla. Muilla mökeillä ei näy liikettä, sauna lämpiää eikä helteinen kesäpäivä vaatteita kaipaa. Kurkottelen juuri laiturin laidan yli, kun metsästä pölähtää paikalle vanhempi rouvashenkilö iloisesti tervehtäen. ”Anteeksi, tiedättekö mistä täältä pääsisi uimaan? Kun jokaisessa rannassa on mökki ja uimaan pitäisi päästä?” Peittelemme häveliäästi itseämme, minkä nyt käsillä kykenemme, emmekä tiedä, olemme vain vuokralla tässä. ”Minä haluan uida mahdollisimman monessa järvessä ja neljän edellisen rannoille tein jo turhan reissun, koska siellä oli mökkejä vieri vieressä”, sanoo nainen ja kahlaa jo grillipaikkamme vierestä rantaveteen. ”Minä ihan nopeasti vaan tästä käyn, onpa lämmintä vettä!” Myöntelemme hämmentyneinä ja pakenemme löylyihin. Olin lukenut pari päivää aiemmin Hesarista Johanna Vuoksenmaan avovesiuintiprojektista, ilmeisesti tämä täti oli ottanut haasteen vastaan.

koivu taipuneena veteen

6. Ilkeilevät ampiaiset

Himputti sentään, miten kiukkuisia ne loppukesästä ovat. Syöksyilevät sinne tänne kadonneen kuningattaren jättämässä tyhjiössä. Tunkevat suuhun, nenään ja viinilasiin, jopa kuollut kala ämpärissä kiinnostaa. Häiritsevät riippumatossa, laiturilla ja terassilla. Kuokkavierailevat jokaisella aterialla, änkeytyvät ruokalautasille ja leikkaavat terävillä leuoillaan palasiksi kaiken savukaloista ja sudenkorennoista lähtien. Jopa mustikat häviävät parempiin suihin. Sitten yksi niistä kävelee neuletakin hihaan, ei osaa enää takaisin ja paniikissa pistää kainaloon. Onneksi en ole allerginen.

kalassa

7. Ahvena

Viattomalla souturetkellä virveliin tarttuu iso ahven. Saatan jälleen hieman kiljahtaa, kun vapa taipuu ja körmyniska taistelee hetken vastaan. Kun pääsemme rantaan, minun käy saalista sääliksi. Kala on irronnut koukusta itsekseen veneeseen nostettaessa ja haukkoo nyt henkeään. Koska yhdestä raitakyljestä ei ateriaksi ole, eikä tämä yksilö saanut näkyviä vaurioita, päätän nostaa kaverin vapisevin käsin takaisin järviveteen. Lihakset ovat ymmärrettävästi hapoilla ja ahvena tyytyy heiluttelemaan eviään paikallaan ollen. Vähitellen se ui hitaasti kauemmaksi ja jatkaa toivottavasti eloaan vielä pitkään. Toisella lajitoverilla kävi hiukan huonompi mäihä, se päätyi pannulle ja lötköttelee nyt lomalaisten vatsahapoissa.

ahvena ämpärissä

Bonusraita: vanhat naistenlehdet!

Tämä oli vuokramökeistämme ensimmäinen, jonka hyllyistä löytyi edellisten asukkien jättämiä menaisia ja kodinkuvalehtiä. Olipa joukossa mökkiklassikko Alibikin, Seiskasta nyt puhumattakaan. Oli lähes koomista lukea vuoden 2014 lehdestä vastarakastuneesta Toni Niemisestä, jolla tätä kirjoitettaessa on jo uusi vaimo tai Janna Hurmerinnasta, joka eleli kyseisenä kesänä sinkkuna ja kertoi rakastuvansa aina vääriin miehiin tai Maria Kuusiluomasta, joka kolmen vuoden takaisessa lehdessä kertoi lopettavansa Kirjurinluodon kesäteatterin pyörittämisen, koska se vei kesällä kaiken ajan. Kannoin oman korteni kekoon ja jätin pinon päällimmäiseksi lehden, jossa sama nainen kertoo kuluvan heinäkuun olevan kiireinen, koska Kirjurinluodon kesäteatteri.

naistenlehdet hyllyssä

ps. Saatte vielä eteenne yhden mökkiruokaspesiaalin, sitten se aihe on tältä kesältä loppuun kaluttu.