Vappuviikonlopun väsyttämä

Olipahan viikonloppu! Kylppärin peilistä katsoi tänä aamuna tyyppi, jolla oli mustat silmänaluset ja mojovat silmäpussit. Oli pakko siirtää iltapäiväksi sovittu valokuvaussessio tuonnemmaksi. Nyt viimeistään on hyväksyttävä se fakta, että kuutta viikkoa vajaa nelikymppinen ei enää toivu iltakukkumisista entiseen malliin. Etenkään silloin kun kukkumisiltoja on peräjälkeen useampi. Toisaalta, jälkiviisaanakaan en olisi näitä rientoja väliin jättänyt.

Kuvitelkaa seuraava tilanne. Myöhäinen ilta ja tunnelmallinen vanhan ajan leffateatteri punaisine samettipenkkeineen. Projektorissa filmiversio yhdestä ehdottomista lempileffoistasi ja koko sali täynnä ihmisiä, jotka ajattelevat samoin. Valot sammuvat ja kela pyörähtää käyntiin. Heti elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa salillinen teeman mukaan pukeutuneita faneja puhkeaa lauluun. Welcome to Moulin Rouge!

image

Ajatus leffan mukana laulamisesta pimeässä elokuvateatterissa tuntui ensin hassulta, mutta tunnelma tempaisi meidät mukaansa ensi tahdeista alkaen. Perjantai-ilta Ewan McGregorin kanssa duettoa laulaen, ahhh. Sing-along-näytöksiä järjestetään KAVIn omassa teatterissa Orionissa silloin tällöin, jos musikaalit on sun juttu, suosittelen todella lämpimästi. Tulevassa ohjelmistossa on ainakin Rocky Horror Show ja Hair.

WP_20160430_18_00_24_Pro

Vappuaattona kello soi puoli yhdeksältä, sillä anoppiehdokas oli tulossa ensivisiitille Kalasatamaan. Kun kaksi huoletonta siivoajaa asuu samassa asunnossa, järjesteltävää riittää useaksi tunniksi. Leipoakin piti, onneksi suolapalaa sentään oli valmiina pakastimessa. Pienet makeat pyöräytin kaverin minileivonnaiskirjasta näppäämäni reseptikuvan perusteella. Näppärästi olin rajannut foton niin, ettei ohjeen nimeä näkynyt. Internetin ihmemaailmasta voi kuitenkin selvittää ihan mitä vaan, niin myös näiden herkkujen nimen. Taikinantekoon tarvittiin tälläkin kertaa kaksi insinööriä, kun ensimmäinen (lue: minä) ei ymmärtänyt vatkata sokerista ja voista riittävän valkoista vaahtoa ennen kananmunan lisäämistä. Sen sijaan elämäni ensimmäinen praliini onnistui täydellisesti. Tai no, ensi kerralla luen reseptin tarkemmin ja jäähdytän praliinin suoraan pellillä, ilman leivinpaperia. Sillä tavoin praliinin molemmat puolet saavat kauniin kiillon. Olisin tietysti voinut leipoa jotain yksinkertaisempaa, mutta halusin kokeilla jotain ihan uutta. Pikkuvioista huolimatta piiraat katosivat parempiin suihin.

Hunaja-ricottapiiraat (24 minikokoista tai 12 suurempaa)

Murotaikina:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
60 g paahdettuja pähkinöitä
250 g pehmeää ricottaa
2 keltuaista
4 rkl (appelsiininkukka)hunajaa
iso hyppysellinen kanelia

Praliini:
115 g (reilu 1 dl) valkoista sokeria
1 rkl vettä
1 rkl (appelsiininkukka)hunajaa
60 g pähkinöitä

Tarjoiluun turkkilaista jogurttia

WP_20160430_13_57_39_Pro

Vatkaa murotaikinan voi ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Vatkaa siis kunnolla, älä jätä puolitiehen, ettet joudu aloittamaan alusta, kuten minulle kävi. Vatkaa vaahdon sekaan muna. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja kääntele ne sokeri-voi-munavaahtoon. Jos on aikaa, laita taikina hetkeksi jääkaappiin jähmettymään, sitä on sen jälkeen helpompi käsitellä. Sekoittele seuraavaksi täyte. Vatkaa kevyesti sekaisin ricotta, keltuaiset ja hunaja. Lisää kaneli ja rouhitut pähkinät. Voit käyttää mitä tahansa pähkinöitä (tai manteleita), vaikka alkuperäisessä ohjeessa suositeltiinkin saksanpähkinöitä. Minä lisäsin sekaan myös cashewpähkinöitä. Ota sitten valmiista ohueksi kaulitusta taikinasta muotilla sopivan kokoisia pyörylöitä tai painele taikinaa suoraan voidellun (mini)muffinssipellin koloihin. Älä jätä liian paksuksi. Lusikoi täytettä taikinan päälle ja heitä hela hoito uuniin 180 asteeseen. Ohjeessa käskettiin paistaa 20 minuuttia tai kun täytteen pinta on kullanruskea. Voin kertoa, että siitä ei 40 minuutissakaan tullut kullanruskeaa, väri lähenteli lähinnä haaleaa kaakaota. Epäuskoisena katselin kirjan kuvaa, kunnes muistin ruokavalokuvauskurssin opit. Kuvattavat annokset eivät välttämättä ole syötäviä, sillä niiden ulkonäköä parannellaan usein syömäkelvottomin aineksin. Heti tuli parempi mieli.

WP_20160430_12_42_14_Pro

Paista lopuksi praliini. Kaada pannulle sokeri ja vesi sekä hunaja. Kallistele pannua, kunnes sokeri kostuu kauttaaltaan. Lämmitä sitten seosta sekoittamatta, kunnes sokeri on kokonaan sulanut. Ripottele sitten pähkinärouhe tasaisesti pannulle ja anna porista keskilämmöllä 5 minuuttia. Älä sekoita, äläkä poistu pannun ääreltä, sillä sokeri saattaa alkaa ruskistua ennen aikojaan ja palaa pohjaan. Kun seos on kullanruskeaa (tällä kertaa se todella oli!) kaada praliini öljytylle pellille jäähtymään. Se jähmettyy todella nopeasti, joten kannattaa olla vikkelä, jos haluaa levittää sitä ohuemmaksi. Koristele piiraat juuri ennen tarjoilua: lusikoi täytteen päälle jogurttia ja painele siihen kovettuneesta praliinista murrettuja paloja. Näitä piiraita on helppo muunnella, olennaista täytteessä ovat ricotta ja keltuaiset, mausteita voi vaihdella rajattomasti. Myös jogurtin voi piristää oman maun mukaiseksi.

WP_20160430_14_07_20_Pro

Vappuaattoillan emäntä ja isäntä olivat taas kerran panostaneet ja nähneet valtavasti vaivaa. Harvoissa kotibileissä on tarjolla tuunattavia gourmethodareita, purkitettua hattaraa, karkkibuffet, neljä leivoslaatikollista munkkeja ja mimosabaari. Kiitän, kumarran ja arvostan suuresti.

WP_20160430_18_22_03_Pro
WP_20160430_18_42_48_Pro
WP_20160430_18_42_35_Pro
WP_20160430_18_53_39_Pro

Tunnustan, että söin yhteensä neljä munkkia ja kolme hodaria. Skumppalasillisiakin taisi kulahtaa kurkusta alas vähintään kolme, mutta kerrankos sitä. Rääppiäisiä vietettiin viltillä aurinkoisessa Kaivopuistossa tuhansien muiden valkolakkisten seassa. Tällä kertaa aurinkovoide ei unohtunut kotiin!

WP_20160501_13_18_25_Pro
WP_20160501_14_20_59_Pro
WP_20160501_13_19_24_Pro

Onko siis ihme, että uuvuttaa. Eilisen piknikin jälkeen pötkähdimme päikkäreille, joilta heräsimme neljä tuntia myöhemmin. Siitä huolimatta unta riitti yöksikin. Osa väsymyksestä menee taatusti sokerin ja valkoisten höttöhiilarien piikkiin, siksipä tänään palataan ruotuun, sokerit nollaan ja täysjyväviljaa ääntä kohti.