Hitaampaa elämää – palkattoman vapaan ensimmäiset päivät

Tiistaina ahkeroin 12 tunnin työpäivän, tapitin tietokonetta ja pingoin palaverista toiseen, rintalastan alla painoi ahdistus ja huoli. Kaikki keskeneräinen piti saattaa päätökseen tai kirjata ylös sijaista varten. Puoli yhdeksältä saavuin vihdoin kotiin kuivaksi puristettuna rättinä, kaikkeni antaneena. Ihan varmasti jäi jotain tekemättä ja joku sähköposti lähettämättä, mutta kyllä ne siellä pärjäävät, toimistolla. Päteviä naisia kaikki.

Viime vuoden alkupuolella huomasin, että nyt jossain mättää. Vaikka pidin edelleen työstäni, sitä oli ajoittain liian paljon ja välillä töihin tuleminen oli aikamoisen itsensä tsemppaamisen takana. Kun samaan aikaan yksityiselämässäkin tapahtui suuria mullistuksia, oli yhtälön summa mahdoton. Sain rytmihäiriöitä ja väsyin. En ollut oma itseni. Tarvitsin tauon.

Halusin aikaa hengittää ja ajatella jotain ihan muuta. Halusin miettiä, mitä oikeastaan haluan – työltä, elämältä, jokaiselta päivältä. Mikä elämässä on tärkeää ja mikä tekee minut onnelliseksi? Niinpä sovin esimieheni kanssa vuorotteluvapaasta. Sen suunnitelman lyttäsi kuitenkin ensin yliopiston yt-prosessi ja sitten Suomen hallitus. Kun vastatuuli ensimmäiset merkit olivat havaittavissa, päätin, että oli työnantajan ratkaisu mikä tahansa, en luovu vapaastani, vaan pidän sen palkattomana. Säästän, ryhdyn vaikka ostolakkoon ja hankkiudun eroon haalitusta tavarasta. Päätökseni piti, sillä motivaatio oli enemmän kuin kohdallaan.

iso Roobertinkatu 46 B 37-9

Joku on joskus sanonut, että paras tapa aloittaa loma on poistua arjesta vieraisiin maisemiin. Tuota neuvoa päätin noudattaa, kun alkuvuodesta varasin lennot Berliiniin. Tätä kirjoittaessani istun lentokoneessa ja odotan. Odotan vanhojen ystävieni tapaamista, odotan tämän illan konserttia ja huomisen katuruokafestareita. Odotan keväistä aurinkoa ja viikonloppua, kun rakas ystävä lentää samaan kaupunkiin. Odotan kaikkea sitä, mitä lähitulevaisuus mukanaan tuo.

iso Roobertinkatu 46 B 37-15

Moni on ihmetellyt, mitä sitten aion vapaallani tehdä? Jostain syystä on nolottanut vastata, että en mitään erityistä. En aio reppureissata halki Aasian halpamaiden enkä kirjoittaa kirjaa. En myöskään hingu takaisin luentosaleihin, kolmessa tutkinnossa on ihan riittämiin yhdelle ihmiselle. Yhteiskunta pyörii tehokkuuden ehdoilla ja siksi lomallakin tulisi kai olla pätevä suunnitelma, esimerkkikansalaisen pitäisi olla hyödyksi eikä maleksia toimettomana pitkin maita ja mantuja. Miksi ihmeessä? On minullakin toki suunnitelma. Nimittäin se, ettei suunnitelmaa ole.

iso Roobertinkatu 46 B 37-11

Sisälläni kuplii muukin kuin lentokentällä nautittu kuohuviini. Aion antaa uusien ovien avautua ja heittäytyä pieneksi hetkeksi elämän ja ilmavirtojen vietäväksi. Opettelen laiskottelemaan ja kulkemaan välillä sieltä mistä aita on matalin. Joogaan, tanssin ja kirjoitan. Loikoilen riippumatossa ja luen. Käyn päiväleffoissa yhdessä eläkeläisten kanssa. Kokkaan kiireettä – itselleni ja kaikille, joita rakastan. Kerään ympärilleni pieniä iloja, kokeilen uusia asioita, seuraan mielitekojani ja tottelen omia haaveitani välittämättä normeista ja sosiaalisesta paineesta. Uteliaana odotan, millaisiksi päiväni muotoutuvat. Mikä täyttää työn jättämän tyhjän aukon? Millaiseksi päivärytmi muotoutuu, kun mitään ulkoa annettua rytmiä ei ole. Osaanko vain olla vai täyttyykö kalenteri niin kuin ennenkin?

Tästä se lähtee: 19 viikkoa, 133 päivää, 3192 tuntia. Ensimmäiset hatarat askeleeni kohti hitaampaa elämää. Tänä vuonna kevät ei kulje huomaamatta ohitseni.

iso Roobertinkatu 46 B 37-14

ps. Kuvat ovat taitavan Ari Toivosen käsialaa. Vakavahenkinen potrettikuvaustesti muuttui hallitsemattomaksi huutonauruksi ja tulokset ovat sen mukaisia. Vapautuneita ja elämänmakuisia. Minun näköisiäni.