Kesäinen vierasvara: Earl grey -teellä maustettu mustikkapiirakka

Viime kesänä metsässä oli mahdoton kävellä astumatta mustikanvarpujen ja sinisenä hehkuvien marjamättäiden päälle. Nyt samoilla seuduilla on pieni marja siellä, toinen täällä. Kuiviakin ovat, ihan toisenlaisia kuin edellisen suven jättimäiset yksilöt, jotka täyttivät ämpärin hetkessä.

mustikat

Onneksi tilanne ei ole kaikkialla sama: pikkulinnut ovat sirkutelleet, että esimerkiksi Mathildedahlin metsät ovat sinisenään mustikoita. Viiden päivän tarkkailujakson perusteella uskaltaisin suositella myös Sotkamoa, Suomussalmea ja Hossaa mustikanhimoisille. Marjoja oli runsaasti jopa merkittyjen polkujen varrella, josta niiden luulisi häviävän ensimmäisenä. Hidastivat patikointivauhtiamme mokomat.

Kun mustikoita on harvassa, haluan syödä ne sellaisenaan tai luonnonjugurtin kera. Koska mustikkapiirakkaa tekee ihmisen siitä huolimatta mieli, päätin turvautua kyläkaupan pakastealtaan tarjontaan. Siispä pari pussia mustikkaa ostoskoriin ja piirakanleivontaan!

earl grey -teellä maustettu mustikkapiirakka

Peruspiirakan sijaan haikailin jotain erikoisempaa. Siskon mökille tuoma Me Naiset -lehden reseptisivut kehoittivat kokeilemaan versiota, johon lisätään mustaa teetä. Valinta oli sitä myöten selvä – pian uunissa paistuisi earl grey -teellä maustettu mustikkapiirakka.

Earl grey on jokaisen aamuni piristys, mutta teehen liittyy myös muisto yhteisestä kokkailuhetkestä. Olemme ruokapiiritätien kanssa nimittäin ennenkin maustaneet jälkiruokia earl greyllä. Jäädyke, jonka vuosia sitten valmistimme, naurattaa nyt, mutta silloin melkein vuodatimme katkeria epäonnistumisen kyyneiliä, kun jälkkäri ei ottanut jähmettyäkseen. Ehkäpä tämä piirakka jättäisi paremman muistijäljen.

earl grey -teellä maustettu mustikkapiirakka

Alkuperäisellä reseptillä pohjasta tuli meidän makuumme liian löysä, joten jotain pientä tuunausta on ohjeeseen tehty. Pienensin voin määrää ja korvasin valkoisen sokerin kokonaan ruokosokerilla. Ruskistettu voi tuo piirakkaan mahtavan säväyksen, seuraavalla kerralla saatan tehdä tupla-annoksen pohjataikinaa ja lisätä marjoja päälle vain muodon vuoksi.

Ohje on gluteeniton, mutta jos vatsasi kestää viljoja, halutessasi voit korvata osan kaurajauhoista ruisjauholla.

Earl grey -teellä maustettu mustikkapiirakka (g)

150 g voita
1/2 tl leivinjauhetta
3 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1 dl ruokosokeria
2 tl kardemummaa
5–6 dl mustikoita
2 rkl hillosokeria
1 earl grey -teepussi

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata voi pienessä kattilassa keskilämmöllä. Jatka voin kuumennusta, kunnes se alkaa tummua ja tuoksuu pähkinälle. Sekoittele ja tarkkaile vaahtoavan voin tilannetta, sillä ruskistuminen tapahtuu yllättävän nopeasti. Ota liedeltä ja anna jäähtyä hetki.

Sekoita sillä aikaa kuivat aineet. Lisää ensin leivinjauhe jauhoihin ja kumoa sitten mukaan ruokosokeri ja kardemumma. Lisää vielä ruskistettu voi ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Levitä löysähkö taikina pyöreään piirakkavuokaan.

Kaada pohjataikinan päälle mustikat. Hiero sitten morttelissa hillosokeri ja earl grey -teepussin sisältö sekaisin, ja ripottele se mustikoiden päälle. Kypsennä uunissa noin puoli tuntia.

earl grey -teellä maustettu mustikkapiirakka

Nauti earl grey -teellä maustettu mustikkapiirakka sellaisenaan taikka jäätelön tai vaniljakastikkeen kylkiäisenä!