Joulukalenteri – luukku 22: Valoa pimeyteen

Tavallaan pidän tästä pimeästä ja kylmästä ajasta. Hämäristä aamuista, lyhyestä päivästä ja tummista illoista. Ilman niitä kynttilät eivät loistaisi niin lämpimästi, ilman niitä en voisi ihailla tähtiä ikkunoissa ja jouluvaloja parvekkeilla.

luukku 22

Kaamoksen kainalossa on täysi oikeus käpertyä kippurassa kotisohvan nurkkaan, vetää villasukat jalkaan ja olla hiljaa itsekseen tai toisen kanssa. Polttaa tuikkuja, antaa ajatusten virrata vapaasti ja unelmoida kesästä. Ilman tätä pimeää vuodenaikaa ei kesäkään olisi samanlainen. Kontrastit, ne vahvistavat valoa.

ikkunalauta

Viihdyn hämärän hyssyssä. En kaipaa kirkkaita yleisvaloja, himmeämmät kohdevalot siellä täällä riittävät hyvin. Voimakasta valoa tarvitsen vain siivotessa ja kuvatessa. Joulun aikaan voisin hyvin elää pelkillä jouluvaloilla – tähdet ikkunoissa, valosarja ikkunalaudalla ja joulukuusen kynttilät valaisevat pientä kotiamme ihan riittävästi.

sydän kuusessa

kuusi ja ikkunalauta

Ystäväpiirissäni on monta samanmielistä. Pari joulua sitten yksi heistä toivoi löytävänsä jostain värilliset paperipallovalot ripustettaviksi ikkunaan. Päätin yrittää väkertää sellaiset itse. Eihän niistä kaupassa myytävien valosarjojen veroiset tullut, mutta kauniit kuitenkin. Ainakin omasta mielestäni.

paperinarupallot kuusessa

Paperinarupallojen askartelemiseen tarvitset pieniä vesi-ilmapalloja, ohkaista paperinarua, elmukelmua ja erikeeperiä. Puhalla pallot sopivan kokoisiksi. Tässä tuli itselleni ensimmäinen tenkkapoo. Oma puhallusvoima ei riittänyt vesi-ilmapallojen puhaltamisen, joten kävin lainaamassa naapurilta ilmapallopumpun. Kelmuta valmiit pallot kauttaaltaan.

paperinarupallot

Levittele sanomalehteä alustaksi, ettet loiskuttele liimaa vahingossa vääriin paikkoihin. Essu tai röntsävaatteet saattavat myös olla hyvä idea. Tee laakeaan astiaan liimasta ja vedestä (puolet ja puolet) seos, johon kastat paperinarun ennen kierittämistä ilmapallon päälle. Kierittele niin tiheään tai harvaan kuin haluat, mutta muista jättää sellainen aukko, josta saat puhkaistun ilmapallon vedettyä ulos. Anna pallojen kuivua kunnolla ennen kuin pistelet palloista ilmat pihalle. Pallot kannattaa kuivattaa esim. elmukelmun päällä, ettei käy kuten minulla: sain veistellä veitsellä irti sanomalehden paloja jälkikäteen palloista. Pujota valmiiden pallojen sisään valosarja tai ripusta pallot joulukuuseen.

tähti ikkunassa

Viime kuukausina koko maailma on tuntunut melkoisen pimeältä paikalta. Etenkin uutiset Alepposta painavat mielen matalaksi ja musta joulu tuntuu entistäkin mustemmalta. Jos haluat auttaa ja tuoda valoa pimeyteen, se onnistuu esim. Suomen Punaisen Ristin tai Unicefin kautta.

karhu nukkuu

Aatonaaton lahjavalvojaiset – viime hetken lakritsimantelit

Yksi yö jouluun. Viimeiset työtunnit takana ja edessä reilun kahden viikon tauko oravanpyörästä. Hiljaisuutta, lepoa, kynttilän valoa, hyasintin tuoksua, hupenevia kirjapinoja, punaviiniä, suklaata, notkuvia joulupöytiä ja täysiä vatsoja. Ikuisena optimistia haaveilen myös kylmästä matalapainerintamasta, lumisateista ja pulkkamäestä.

image

Tänään VR kuljettaa meidät maalle, jossa joulu jo odottaa. Leipomiset, laatikot ja joulukalat on jaettu jouluexcelissä tasan, sillä valmis pöytä syntyy yhdessä. Minun sarakkeessani lukee: mätihässäkkä, broilerinmaksapatee, lohipastrami, lanttulaatikko, karjalanpiirakat, ohrarieska, marinoitu punakaali, lakritsiluumut ja mustikkapannacotta. Herkkua on siinä totta vieköön monenlaista. Onneksi kokkaamassa on yhden sijasta kaksi.

image

Tänä vuonna meille tulee joulupukki ensimmäistä kertaa kolmeenkymmeneen vuoteen. Pieni siskontyttö kirjoitti punanutulle viestin oman kotinsa ulko-oveen: Joulupukki, olemme mummolassa!

Aina välillä yritämme sopia, että aikuisille ei sitten hankita mitään. Joka joulu sorrumme silti. Osuvan lahjan pähkäileminen, etsiminen, askarteleminen, kokkaaminen ja etenkin sen antaminen on tärkeä osa minun jouluani.

image

Olen vuosikausia liputtanut syötävien, juotavien ja aineettomien pakettien puolesta. Mitäpä jos sinäkin muistaisit rakkaitasi tänä tai ensi jouluna toisella tapaa? Ei viime hetken paniikkia täpötäydessä tavaratalossa hien valuessa noroina selkäpiitä pitkin, eikä turhakevuorta, josta iso osa jää nurkkiin pyörimään, koska mitään ei kehtaa poiskaan heittää.

image

Tässä muutama idea, joiden toteuttaminen ei vaadi suuria ponnistuksia ja onnistuu vielä näin aatonaaton viimeisinä tunteinakin.

Tee lahjakortti. Vain taivas on rajana. Lupaa vaikka pestä ikkunat tai vahtia sisarusten lapsia. Järjestä leffailta ja karkkibuffa kotona, lähde kummilapsen kanssa metsäretkelle tai vaikka uimahalliin, pyydä hyvä ystävä piknikille kesän korvilla, kutsu naapurit lautapeli-iltaan, organisoi viininmaistajaiset tai vie anoppi konserttiin kevään aikana.

Valitse vitamiinit. Kipaise lähikauppaan ja kerää koriin kokoelma  hedelmiä, pakkaa ne nättiin pussiin ja liitä mukaan smoothieresepti.

Anna ruokalahja. Leivo leipä, keksejä tai tiikerikakku. Paahda pähkinöitä ja tee itse mysliä. Tai jos kaappiesi kätköistä löytyy lakritsijauhetta, tee kuten minä ja pyöräytä pakettiin pussillinen lakumanteleita. Lakritsimantelit ovat jokajouluinen superhitti, ne pyöräytän, jos en muuta ehdi.
lakritsimantelit

Lakritsimantelit

1,5 tl vettä
0,5 tl suolaa
1 tl sokeria
3 tl lakritsijauhetta
100 g kuorimattomia manteleita

lakritsimantelit

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita puolet lakritsijauheesta ja kaikki muut aineet hyvin. Levitä lakritsimantelit leivinpaperoidulle pellille ja paahda uunissa 7 min. Erottele mantelit toisistaan ja ripottele päälle loput lakritsijauheesta. Pakkaa lakritsimantelit nopeasti lahjapusseihin, sillä näihin tulee himo.