Herään taas rintakehää kalvavaan ahdistukseen. Kesälomaa on takana kaksi viikkoa, edessä vielä kolme. Kuvittelin palautuneeni parissa viikossa, mutta keho taitaa olla toista mieltä.
Käsi hamuaa kännykkää ja muutamaa sekuntia myöhemmin olen sukeltanut somen syviin syövereihin selaamaan sen syötteitä ja ahmimaan ahdistavia uutisia. Kuluu kaksi tuntia, päätä särkee, väsyttää, eikä olo ainakaan parantunut ruudulla välkkyvän ilmastokriisin, luontokadon ja entiseen tapaan jatkuvan lomalentelyn ansiosta.
En tiedä johtuuko kaikki maanantaista, mutta sen tiedän että minun on pysähdyttävä ja otettava aikalisä. Loppuloman ajan keskityn hetkeen. Kuuntelen itseäni, mökkipihan äänimaisemaa, järven elämää ja tuulen huminaa honkapuissa. Annan kaiken huomioni parisuhteelle, ympärillä oleville ystäville, luonnon ihmeille ja kesäisille kävelyretkille. Kokkaan, herkuttelen, saunon, uin, luen, neulon, torkun riippumatossa, nukun pitkiä päiväunia ja ratkon japanilaisia ristikoita. Revin to do -listat, unohdan tarkoituksella kaiken sen, mitä pitää ja teen vain sitä, mikä juuri sillä hetkellä huvittaa.
Ehdottomuus on harvoin paras ratkaisu, mutta joskus sekin on tarpeen. Jos annan itselleni luvan selailla somea tunnin päivässä, tulen siitä vain vihaiseksi. Kun kännykälle antaa peukalon, se todellakin vie koko käden, mielenrauhan ja lopulta yöunetkin. Kuinka moni tykkää, vai tykkääkö kukaan, montako sydäntä saan ja mikä onkaan päivän seuraajamäärä? Dopamiini on hurja huume, josta moni meistä on riippuvainen, myös minä. Siksi rajoitan kännykkäni käyttöä ja siirryn hetkeksi kokonaan pois somesta.
En lukitse kännykkää lipaston ylimpään laatikkoon, mutta yöpöydälläni se ei enää ole tervetullut. Hoidan puhelimella vain pankkiasiat, tarkistan sääennustuksen, googlaan kivoja retkikohteita, etsin yhteystietoja ja viestittelen ystäville. Myös äänikirjat ja kamera ovat sallittuja, mutta some, se saa jäädä kolmeksi viikoksi kokonaan. Siirrän tarvitsemani sovellukset yhdelle välilehdelle, enkä siirry muille välilehdille lainkaan. Onko kyseessä uhka vai mahdollisuus, mahdoton tehtävä vai kenties hämmentävän helppo nakki, se selvinnee seuraavien viikkojen aikana.
Siispä toivotan lempeää laiskottelua, poutapilviä ja sopivasti sateita kesäpäiviisi, nähdään elokuun puolenvälin tietämillä!
Ps. Jos mökkimeininkiä tulee ikävä, kurkkaa Instagramin puolelle. Profiilin kohokohdista löytyy mielin määrin laiturilla loikoilua ja mökkimaisemia tältä ja kahdelta viime kesältä. Suuntaa siis sinne, jos mökki-ikävä iskee!
Pps. Olen muuten kirjoittanut someriippuvuudesta ennenkin, kuuden vuoden takainen teksti löytyy täältä – ja se on valitettavasti edelleen ihan yhtä ajankohtainen: Someriippuvaisen tunnustuksia