Jokunen viikko sitten lupauduin kuvaamaan teille videon. Ehdin katua kommenttikentässä tekemääni lupausta moneen kertaan, sillä aloittamisen kynnys kasvoi pikkuhiljaa korkeammaksi kuin Trumpin Meksikon rajalle suunnittelema muuri. Päätin kuitenkin kiivetä kynnyksen yli ja asettaa itseni alttiiksi kameran eteen – ja taakse. Perjantaina tuijotin mörköä suoraan silmiin ja kävin kimppuun. Tappelun tuoksinnassa syntyi blogielämäni ensimmäinen editoitu video.
Ennen kuin klikkaat videon auki, haluan kertoa siitä muutaman faktan. Suomalaiseen tapaan vähättelen ja varmistan selustani, ettei kävisi niin, että koet karvaan pettymyksen.
Video on pitkä. Siitä tuli melkein kymmenminuuttinen. Höpöttelyä olisi voinut karsia enemmänkin, siirtymät pätkästä toiseen ovat kömpelöitä ja pikakelausten loppu osuu liian usein lauseen alkuun. Taustalla on ankea valkoinen seinä, sillä kuvatessani kuvittelin lisääväni kuvaan tekstiä tai muuta ekstraa vielä editointivaiheessa. Kuvausvalo vaihtelee pilvien lipuessa auringon eteen (sillä tarkoituksenmukaisia valojahan minulla ei ole) ja tarkkuuskin on mitä on.
Ensimmäiset testikuvat jatkuvalla automaattitarkennuksella vetivät maton alta, sillä vaikka tarkennus toimi nopeasti ja moitteetta, siitä lähtikin mieletön meteli! Kuvatessa tätä ei huomannut, vaan objektiivin sisäinen äänimaailma paljastui vasta testivideoita katsoessa. Manuaalisen tarkentaminen taas oli hankalaa, kun paikalla oli minun lisäkseni vain kamera ja pehmonorsu. Onneksi edes se, sillä muuten kuvaushommista ei olisi tullut mitään. Pinosin tuolille tyynyjä, asetin pehmonorsun istumaan niiden päälle ja tarkensin sen suuriin silmiin. Lopputulos on silti epätarkka.
Kuudessa tunnissa sain kasaan 15 minuuttia materiaalia, editointiin tunteja meni melkein kolme. Tekijänoikeusvapaata musiikkia etsiskelin reilun tunnin ja kun sopiva kipale löytyi, taustamusasäätöön meni toinen samanmoinen. Illalla yhdentoista aikaan pääsin vihdoin lataamaan hengentuotettani Youtubeen vain todetakseni, että iMovie kaatuu jokaisella latausyrityksellä. Puolenyön tienoilla homma alkoi viimein pelittää, joten jätin koneen ruksuttamaan, pesin hampaat ja painuin petiin peukut pystyssä.
Sinnehän se oli yön aikana latautunut, Youtubeen. Jos edelleen haluat katsoa videon, tässä se nyt on kaikessa karuudessaan. Hikisin kämmenin luovutan tekeleeni kriittisten silmien eteen ja arvostelun alaiseksi. Olkaa armollisia ensikertalaiselle, tästä se lähtee!
Testin ylivoimainen voittaja oli Pinaattiletut mansikkahillolla. Kamalimmaksi yhdistelmäksi äänestän kaurapuuron ja pecorinon, jopa meetwurstiin kiedottu banaani maistui paremmalta. Makuaisti on kuitenkin yksilöllinen, joten aina kannattaa kokeilla. Minun inhokkini saattaa olla sinun suosikkisi.
Videossa vilahtavat pinaattiletut sävelsin Beach House Kitchenin gluteenittoman lettuohjeen pohjalta. Oma versioni tulee tässä. Taikinasta tulee 5–6 isoa lettua tai parikymmentä pienempää.
Pinaattiletut kahdelle
2 dl rasvatonta piimää
1,5 vettä
2 munaa
100 g pakastepinaattia
2 dl vehnäjauhoja
2/3 tl suolaa
2 rkl sulatettua voita
Sekoita piimä ja vesi, vatkaa mukaan kaksi munaa. Lisää sulatettu pinaatti sekä jauhot ja suola. Sekoita lopuksi mukaan sulatettu ja jäähtynyt voi. Anna turvota puolisen tuntia ja paista sen jälkeen pannulla voissa. Syö perinteisesti puolukoiden kanssa, vaihtoehtoisesti voit kokeilla rohkeasti vadelma tai mansikkahilloa!
Rapatessa roiskuu ja tekemällä oppii. Siksi esitän vielä loppuksi kainon pyynnön. Kertoisitko kommenteissa mitä videosta mietit? Jaksoitko katsoa loppuun? Pitäisikö näitä tehdä lisää? Jos pitäisi, mitä sisältöjä videopätkiin toivoisit?
