Mies lähtee moottoripyörällään takaisin kaupunkiin. Minä lasken yksinäisiä öitä, omillaan olisi pärjättävä neljä kokonaista vuorokautta. Ajatuskin saa vatsan kipristelemään. Yritän keksiä mahdollisimman paljon tekemistä, jotta en jäisi kahden päätäni kiertävien kauhuskenaarioden kanssa. Kaikki on hyvin niin kauan, kun on valoisaa.

Edeltävänä yönä olemme molemmat havahtuneet aamukolmen jälkeen siihen, että patiolta kuuluu ihan selviä askelia. Vain kaksi, mutta kuitenkin. Ei kenkien alla rahisevaa hiekkaa, vain kaksi kevyttä askelta puisilla ralleilla. Sen jälkeen hiljaisuus. Kumpikaan ei halua nousta katsomaan, näkyykö pihalla ketään. Nukahdamme onneksi uudestaan, mutta aamulla pyydän miestä kävelemään välikössä ensin kengillä ja sitten paljain jaloin. Kuuntelen hänen liikkumistaan peiton alla, ja olen varma, että yövieras liikkui paljain tassuin tai sukkasillaan. Päädymme järkeilemään, että ehkä välikön läpi juoksi jänis, joka ennen nukkumaanmenoa kävi kuikuilemassa meitä metsän laidassa.

Ja nyt olen yksin mökillä, seuralaisena vain ylivilkas mielikuvitus. Illat venyvät pitkiksi, kun en uskalla mennä nukkumaan. Pinnistelen lasiverannalla viimeisessä valonkajossa, ja vedän jalkaani toiset villasukat. Välttelen alkoholia, sillä lasillinenkin tarkoittaa levotonta yötä. Aitassa on niin ohuet seinät, että haavan havinakin kuuluu sisään. Mökin perimmäisessä nurkassa on niin hiljaista, että pieninkin lautamökin rasahdus tuo epämiellyttävän tunteen. En tiedä, kumpi on pienempi paha.

Tikka tömähtää suoraan verannan ikkunaan ja saa minut haukkomaan henkeäni. Hämärissä huussipolulla säikähdän jokaista sammalikon rasahdusta. Sydän jättää väliin pari lyöntiä, kun lähipuussa kahahtaa ja lintu lehahtaa lentoon. Miksi linnut ovat hiljaa? Uhkaako lokkipesuetta jokin, kun ne kirkuvat kuin mielipuolet? Mielikuvitus muotoilee metsässä häämöttävästä risukasasta eläimen ääriviivat.

Pelko on irrationaalinen seuralainen. Vaikka alueella todistetusti on ainakin joskus liikkunut karhuja, tiedän, että metsien kuningas väistää ihmistä. Järki sanoo, että on todennäköisempää kompastua polulla juurakkoon ja murtaa käsi, kuin kohdata samalla polulla kontio. Silti pidän meteliä, kun poljen pyörällä pientä metsätietä kohti kyläkauppaa, patistan siskoani ottamaan karhukellon mukaan pitkälle lenkille, enkä uskalla yksin marjametsään.

Olen kuullut, että tällä mökillä vietti kaikki kesänsä myös nuorena leskeksi jäänyt sukulaistäti, aina 90-vuotiaaksi saakka. Kun olen yksin mökillä, pelko valtaa mielen ja mielikuvitus alkaa laukkaamaan, ajattelen tuota vanhaa rouvaa, sanoi vuokraemäntäni. Jos hän pärjäsi, pärjään minäkin. Minäkin tiedän pärjääväni, mutta helpompaa tietysti olisi, jos pystyisin selättämään pelkoni kokonaan.

Ystävä ilmoittaa, ettei pääsekään kyläilemään. Huokaan, sillä vaikka syy suunnitelmien muutokselle on ylitsepääsemätön, minulle se tarkoittaa kahta yksinäistä yötä lisää. Onneksi äänikirjat pitävät minulle seuraa. Kun kyllästyn kuuntelemaan kaunokirjallisuutta, avaan radion. Yle Radio Suomen äänimaisema rauhoittaa ja tasaa sykettä.

Kolmantena päivänä, juuri kun tuntuu siltä, että ehkä tämä tästä, saan kutsumattoman vieraan. Tumma jyrsijä vilistää halki verannan lattian. Ulko-ovi on kiinni, joten minulla ei ole aavistustakaan, mistä otus on tulossa tai minne menossa. Soitan miehelle ja kysyn mitä hän tekisi. Pengon kaappeja ja laatikoita, koetan etsiä hiirenloukkuja. Tömistelen ja yritän saada elikkoa esille. Mistään ei kuulu rapinaa, eikä kaappien alle tähystely taskulampullakaan tuota tulosta. Tyyppi voi olla ihan missä vaan.

Lopulta luovutan ja järkeilen, että todennäköisesti olemme eläneet tähänkin asti rauhallisesti rinta rinnan. Eläin on varmasti etsinyt tiensä talon rakenteisiin ja pysyttelee siellä, kunnes meno mökissä rauhoittuu. Iltapuuhien yhteydessä tiskaan ja siivoan keittiön tarkemmin, en halua ehdoin tahdoin houkutella hiirtä hyppimään pöydille. Makuuhuoneessa varmistan, että sängystä ei roiku mitään, mitä pitkin pystyisi kiipeämään saman peiton alle. Nukun makeasti aamuun asti, eikä otuksesta näy aiemman havainnon jälkeen viiksikarvaakaan.

Alan päällä sinuiksi järjenjuoksuni ja mökkimaiseman äänien kanssa. Yhtäkkiä huomaan, että onkin jo tiistai ja siskoni saapuu viiden tunnin kuluttua. Huomenna saapuu moottoripyörällään myös mies. Loppukesän vietän hänen turvallisessa kainalossaan, enkä pelkää enää mitään.