Minustako mökkihöperö?

Läppäri on auki, ja tyhjä arkki tuijottaa ruudulta vaateliaana ja kirkuvan kirkkaana. Tekeminen tuntuu tahmealta ja ahdistuksen tunne pyrkii esiin rintalastan alta. Päätän siirtää pakolliset työasiat hetkeksi syrjään ja kirjoittaa jotain aivan muuta. Otan koneen kainaloon ja suunnistan tuvan hämärimpään nurkkaan. Vedän viltin jalkojeni päälle ja alan kirjoittaa. Lupaan itselleni, että jos tämä teksti valmistuu seuraavaan tasatuntiin mennessä, palkitsen itseni päiväunilla. Sitten aloitan.

mökkihöperö aamu usva

Radiossa soi jazz ja uunissa palaa tuli, liekit loimottavat valurautaisen luukun pienistä aukoista. Keittiössä kohisee vedenkeitin. Tuuli on tyyntynyt ja kääntynyt luoteesta pohjoisen puolelle. Mökillä ja meillä menee ihan hyvin. Vaikka välillä kinastelemme ja tiuskimme toisillemme, olemme onnistuneet yllättävän hyvin elämään sulassa sovussa näissä niukoissa neliöissä. Etenkin nyt, kun ulkona alkaa olla kylmä ja sulkeudumme sisätiloihin, törmäilemme toisiimme jatkuvasti pienessä mökkikeittiössä. Toisen tielle jättämät tavarat saavat sapen kiehahtamaan, nojatuoliin kerääntynyt vaatekasa ärsyttää ja kasvava tiskivuorikin ottaa päähän. Arki on arkea idyllisimmissä mökkimaisemissakin.

Työpäivän aikana keskitymme omiin hommiimme. Jos sovittuja tapaamisia ei ole, karkaan välillä sienimetsään tuulettamaan ajatuksiani, istun laiturilla tuijottamassa veden liikettä ja pilvien purjehtimista taivaan kannella, heittäydyn pitkäkseni lukemaan kirjaa tai kahlaan läpi keittiön pöydälle kasaantunutta hesarien pinoa. Mies tönöttää tunnollisesti palapelilaatikoiden päälle viritetyn etätyöpisteensä edessä, keittää välillä kahvia ja jatkaa taas pakerrustaan.

Maisema on hiljainen. Järven rannalla on kymmenkunta mökkiä, mutta muita mökkiläisiä näkee syyskuussa enää harvakseltaan. Yllätyn joka kerta, kun metsän takaa pilkistää valo ja mietin, ovatko naapurit todella paikalla vai onko joku eläin laukaissut liiketunnistimella toimivan pihavalon. Vastarannalla on vakituista asutusta. Kukko kiekuu ja koirat kommunikoivat keskenään. Västäräkkien parvi etsii ötököitä kesäkeittiön katolta ja korppi kailottaa kovaan ääneen kuusikossa. Kurkiaura liitää mökin yli niin korkealla, että lintuja hädin tuskin erottaa paljaalla silmällä.

mökkihöperö aamu usva

mökkihöperö aamu usva

Pari päivää sitten pihaan lennähti huuhkaja. Ison linnun ilmestyminen pihapiiriin säikäytti meidät molemmat. Se istahti männyn oksalle, katseli ympärilleen ja poistui takaoikealle vain palatakseen kohta takaisin. Postinhakumatkalla syy päiväsaikaan liikkuvan linnun käytökseen paljastuu. Se on häädetty pesästään. Mökkitie on muuttunut, sillä sen varrelta on kaadettu yli 50-vuotias koivikko. Muutos on niin suuri, että pysähdyn niille sijoilleni ja tajuan liikkua vasta, kun metsäkone alkaa metelöidä. Lehtomaisesta vihreästä keitaasta, jossa linnut pitivät alkukesästä korviahuumaavaa konserttiaan, on tullut hakkuuaukio. Pidättelen itkua ja ihmettelen itsekseni, kuinka suuri vaikutus puiden kaatamisella minuun on. Pari päivää myöhemmin naapuri tietää kertoa, että koivikon kohdalla oli aiemmin ollut peltoja. Kyse ei siis ollut satoja vuosia vanhasta ikimetsästä, mutta surulliseksi ihmisen toiminta minut silti sai. Palattuani takaisin mökkipihaan istuin lamaantuneena hyvän tovin ja olin onnellinen siitä, että oma tonttimme sijaitsee paikassa, johon avohakkuut eivät yllä.

Järvivesi on jäähtynyt kahteentoista asteeseen. Nilkat jäätyvät jo ensimmäisellä uimaportaiden askelmalla, mutta pulahdan silti. Pidän kiinni uimaportaista ja lasken sekunteja. Sitten juoksen takaisin saunaan. Talviuimaria minusta tuskin tulee, mutta tämäkin on ihanaa. Syke kiihtyy, veri kiertää suonissani ja ihoa kihelmöi. Saunan lämpömittarin mukaan lämpötiloissa on eroa melkein 80 astetta. Lempeä löyly leviää lauteille ja tummalle seinälle heijastuu veden välke.

mökkihöperö aamu usva

mökkihöperö aamu usva

En tiedä miten meidän käy, kun palaamme kaupunkiin. Olemme tottuneet viettämään kaiken ajan korkeintaan kaksin. Hiljaisuuden keskellä, luonnossa liikkuen ja metsästä kulkien. Normaaliin palaaminen pelottaa vähän. Osaanko enää olla, jaksanko muita ihmisiä, haluanko liikkua isojen massojen keskellä vai kierränkö kaiken kaukaa ja pysyttelen taustalla?

Juuri nyt haaveilen siitä, ettei tarvitsisi palata pysyvästi harmaaseen kaupunkiin. Että meillä olisi ympärivuotinen asuinpaikka Etelä-Savossa ja Helsingissä vain kompakti kaupunkikoti. Yksiö tai pieni kaksio kantakaupungissa, sellainen jonne voisi tarpeen tullen asettua muutamaksi viikoksi tai vaikka vain viikonlopuksi, kuluttaa kulttuuririentoja, tavata ystäviä, istua illallisilla ja palata sitten takaisin maalle, luonnon helmaan ja veden äärelle. Hiljaisuuteen, josta en enää ole valmis luopumaan. Olen mökkihöperö, ja ylpeä siitä.

Eipä tiennyt kaupunkilaistyttö, mihin ryhtyi, kun mökin hankki. Kuulen kuinka lukko pääni sisällä naksahtaa auki, tahmeuden tunne on haihtunut ja hengittäminenkin muuttunut helpommaksi. Painan pään tyynyyn, vedän viltin korviin ja näen unta uudenlaisesta elämästä.

Kolme vuotta yrittäjänä – miten tässä näin kävi? osa 2

Jatkokertomuksen jännittävässä toisessa ja näin ollen viimeisessä osassa perehdytään verkostoitumisen voimaan, tavoitteisiin ja saavutettuihin etuihin. Tervetuloa yrittäjän arkeen – ja hyvää Yrittäjän päivää, vain vuorokauden myöhässä!

Verkostoitumisen tuskaa ja liikevaihtotavoitteita

Päätoimiseksi yrittäjäksi siirtymisessä jännitti ehdottomasti eniten myyminen. Sivutoimisen yrittäjyyden aikana asiakkaat olivat löytyneet sattumalta viestinnän ja markkinoinnin Facebook-ryhmistä, mutta tuuriin en voisi kokopäiväisenä yrittäjänä enää luottaa. En osannut tyrkyttää itseäni, en halunnut olla esillä tai keskipisteenä, ja inhosin verkostoitumistilaisuuksia – tai niin luulin. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että olin jo verkostoitunut ja hyvin olinkin!

kolme vuotta yrittäjänä

Nelikymppisen elämän varrella on nimittäin kertynyt kontakteja vaikka millä mitalla. Olen aina pyrkinyt hoitamaan työni ja muut hommani niin, että kaikki osapuolet ovat sataprosenttisen tyytyväisiä. Joka kerta en ole onnistunut, mutta niistäkin kerroista olen oppinut. Koskaan en ole polttanut siltoja takanani, sillä maailma on pieni, eikä koskaan voi tietää, milloin entinen kollega, osakuntakaveri, opinahjosta tutuksi tullut, hankalampi asiakas tai vuosien takainen esihenkilö istuukin neuvottelupöydässä vastapäätä. Hyvin hoidetuista hommista, opiskeluaikoina syntyneistä suhteista ja palkkatöissä luoduista kontakteista on ollut järjettömän paljon etua yrittäjänä. Lähestyvästä keski-iästä oli kerrankin hyötyä!

Ne päivät, jolloin olen joutunut myymään osaamistani ovat harvassa, sillä olen käytännössä saanut kaikki toimeksiantoni verkostojeni kautta. Yksi asiakas löytyi opiskelukaverien illalliselta, toinen viestintätoimistosta, jonka kanssa olin tehnyt muutaman blogiyhteistyön. Kolmannelle minua suositteli tyytyväinen asiakas, neljäs tuli vastaan siskoni tuttujen kautta ja viidennen vinkin sain ystävältäni, jonka oma kalenteri oli ääriään myöten täynnä. Aina kun avasin suuni tutussa tai tuntemattomassa seurassa, sattui löytymään joku, joka tarvitsi apua sisällöntuotannossa, somessa tai nettisivuillaan.

kolme vuotta yrittäjänä

Ensimmäisen vuoden liikevaihtotavoitteeksi asetin maltilliset 40 000 euroa. Tavoite ei toteutunut, mutta lähelle päästiin. Toisena vuonna uskalsin korottaa hintoja, kiitos Happy Hamletissa viisaiden naisten kanssa käymieni keskustelujen. Toki olin tiennyt olevani arvokkaampi kuin mitä laskutin, mutta viimeinen sysäys oikeaan suuntaan piti hakea keskeltä ranskalaista maaseutua. Puhutaanpa siis hetki rahasta.

Tyytyväiset asiakkaat ottivat uudet taksat mukisematta vastaan. Sittemmin olen saanut itseluottamusta hinnoittelussa ja pyydän nyt rohkeasti enemmän. Vuosi 2020 toi mukanaan koronan, mutta onneksi sen ensimmäiset kuukaudet olivat olleet töitä täynnä. Hiljaisen kevään ja kesän jälkeen pääsin taas käärimään hihat ja melkein tuplasin tulokseni edelliseen vuoteen verrattuna. Pitkien pähkintöjen ja perusteellisten ynnäysten jälkeen päädyin perustamaan vuodenvaihteessa osakeyhtiön. Sokerina pohjalla Oy:n ensimmäisen toimintavuoden budjettiin on kirjattu varovainen 70 000 euron liikevaihto. Ennuste näyttää hyvältä, sillä 80 prosenttia tavoitteesta oli saavutettu jo tilikauden puolivälissä. Jotain olen siis tehnyt oikein. Mielettömiä masseja en varsinaisesti tavoittele, mutta on mukava tietää, että jokaista euroa ei ainakaan tänä vuonna tarvitse tarkkaan laskeskella.

Saavutetuista eduista ei tingitä

Läppäriyrittäjänä minulla on mahdollisuus viettää vaikka koko vuosi mökillä tai reissun päällä, sitten kun se taas mahdollista on. Mukaani en tarvitse kuin tietokoneen, puhelimen, kameran ja kaikkien edellisten laturit. Okei, ehkä myös kynän ja pari muistikirjaa. Varastoa, investointeja tai mittavaa irtaimistoa vaativaa yrittäjän elämää en voisi kuvitella viettäväni, mutta läppäriyrittäjyys, se näyttää sopivan minulle mainiosti. Olen tehnyt töitä riippumatossa, lumisella laavulla, terassilla, kahviloissa, tunturin huipulla, mökkilaiturilla, lukuisten airbnb-asuntojen terasseilla, ranskalaisella maaseudulla, soutuveneessä ja keskellä metsää kannon nokassa.

kolme vuotta yrittäjänä

Yrittäjyyden mukanaan tuomista eduista suurin onkin vapaus. Vapaus valita asiakkaat ja yhteistyökumppanit omia arvoja kuunnellen, vapaus tehdä juuri sitä, mitä tahdon, vapaus määritellä työpäivän pituus ja sen aikataulu, vapaus työskennellä missä tahansa maailman kolkassa. Vapaus nukkua päiväunet keskellä päivää, herätä puolilta päivin tai viettää iltapäivä liikkuen metsässä. Vapaus ottaa lomaa, kun sitä tarvitsee tai vaikka ei tarvitsisikaan. Ei pomoa, ei byrokratiaa eikä palkkaneuvotteluja. Työt päättyvät, kun päätän sulkea läppärin kannen ja palkan määränkin päätän yksin minä itse.

Paitsi että eihän se aivan näin ole. Töistä irrottautuminen on hankalaa, kun työpaikkana on usein oma koti, jossa ei ole erillistä työhuonetta. Työasiat pyörivät päässä iltaisin ja viikonloppuisin, vaikka niitä ei aktiivisesti tarvitsisikaan ajatella. Jos sairastun tai loukkaan itseni, kuten kaksi vuotta sitten kävi, en voi sysätä töitäni kenellekään muulle. Vakuutukset korvaavat menetetyn palkkapussin, mutta asiakkaat saattavat löytää sairaslomani aikana uuden tekijän. Että kyllä siinä palkkatyössäkin hyviä puolia on.

kolme vuotta yrittäjänä

Säännöllistä palkkapussia sen sijaan en kaipaa, enkä epävarmaa toimeentuloa osaa pelätä, sillä olen vastuussa vain itsestäni. Asunto- ja mökkilainat pystyn pulittamaan pienemmistäkin tuloista ja muutenkin pärjään vähemmällä. En ryhtynyt yrittäjäksi massit mielessä, sillä enemmän vaakakupissa painoivat kevyemmät askeleet, väljemmät viikot ja hitaampi elämänrytmi. Vaikka saankin tietynlaista tyydytystä kuukausilaskutuksen kilahtaessa yli kymppitonnin, ympärivuorokautiseen yrittäjyyteen hurahtaminen tai jyrkästi kasvavat käyrät eivät juurikaan kiinnosta. Allekirjoitan Lähiömutsi-blogista tutun Hanne Valtarin Yrittäjän päivänä kirjailemat lauseet: ”En siis ole kasvuyrittäjä, vaan enemmänkin tasapainoyrittäjä. En pyri yritykseni kanssa kasvuun, vaan elämäni kanssa tasapainoon.”

Tänä keväänä ja kesänä, kun töitä oli paljon suunniteltua enemmän, tuntui itse asiassa siltä, että olen tehnyt paluun palkkatöihin. Tekemistä on tasaisesti, kalmanviivoja riittää joka päivälle ja kalenteri on niin täynnä, että joudun välillä myymään ei-oota. Positiivisia ongelmia yhtä kaikki, mutta silti kovin kuormittavia. Tilaa palautumiselle tai uusille ideoille ei yksinkertaisesti ole. Yllättävää kyllä, tämän kaiken keskellä huomasin ikävöiväni epävarmuutta. Sitä, etten tiedä, mitä seuraavassa kuussa tapahtuu tai mikä projekti minua syksyllä odottaakaan. Sitä tunnetta, kun kaikki on mahdollista – myös se, että asiakasprojekteja ei ole ja saan luvan kanssa keskittyä oman yritykseni ja kanavieni kehittämiseen.

Siksi olen aloittanut syksyn karsimalla kalenteriani kovalla kädellä. Lupaan itselleni tehdä vähemmän, jotta ehdin elää enemmän. Lupaan tehdä töitä vain arvojeni mukaisten asiakkaiden kanssa. Lupaan levätä, palautua ja jättää kalenteriin tilaa luovalle laiskottelulle. Nyt, syyskuun toisella viikolla olen jo hyvässä vauhdissa ja aion pitää lupauksista kiinni vaikka se varmasti välillä vaikeaa onkin. Sillä saavutetuista eduista en aio tinkiä tulevaisuudessakaan.

kolme vuotta yrittäjänä

Jäikö jokin uratarinassani tai yrittäjän arjessa vielä mietityttämään? Kommenttiboksi on avoinna kysymyksille, ja niitä saa tulla esittämään myös Instagramin puolelle!

Parasta juuri nyt: kotimaanmatkailu!

Istun junassa matkalla Helsingistä Etelä-Savoon. Olen lunastanut muutamalla kympillä aitiopaikan, jonka ikkunan takana levittäytyy syyskuinen luonto käsittämättömässä kauneudessaan. Kiskot kiitävät kannaksella, jonka molemmin puolin kimmeltää Repovesi. Sininen taivas, vihreitä niittyjä, humisevia honkia, koivikkoja, puimureita kullankeltaisilla pelloilla, vanhoja asemarakennuksia, jokia, puroja ja koskia.

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Tämä maa on täynnä maisemia, joita ei löydy mistään muualta. Vaaroja, kuruja, mäntymetsiä, kuusikoita, leveitä lakeuksia, suuria suoalueita, koskemattomia metsiä, tunturikoivikoita, puuttomia tuntureita ja pitkospuita, joiden ympärillä huokuu suopursun huumava tuoksu. Hillat on jo poimittu parempaan talteen, mutta karpalot vielä odottavat ottajiaan ja ensimmäisten pakkasöiden puraisua. Kurjet harjoittelevat lähtöä, joutsenet laulavat haikeita säveliään.

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Juuri nyt kotimaanmatkailu on parasta mitä tiedän. Siksi hätkähdin Laura Frimanin kolumnin otsikkoa, enkä tainnut olla ainoa. Seurasin somessa vellovaa keskustelua ja ymmärsin molempia mielipiteitä. Tiedän silti tarkalleen millä puolella seison. Patsastelen siellä, missä maatilamajoitus panee parastaan, missä aamiaispuuro on haudutettu pehmeäksi varta vasten meitä varten ja missä tuoksuu vasta lämmitetty savusauna. Iloitsen asiakaspalvelusta, joka kumpuaa rakkaudesta kotiseutuun ja sen ruokakulttuuriin.

Seison kädet puuskassa kotiseutumuseon satavuotiailla portailla, ihailen harmaantuneita hirsiseiniä ja ihmettelen kohisevaa koskea, jonka kautta on virrannut vettä vuosisatojen ajan. Istun keskellä savolaista toria suu sokerilla kuorrutettuna ja tilaan vielä toisenkin lörtsyn. Ostan kotileipomossa riuskoin rantein leivottua ruisleipää ja pyydän pakettiin puoli kiloa Puruveden muikkuja. Tilaan tötteröjätskin, pysähdyn kahvilaan, jossa kaikki tehdään itse. Seisahdun vanhan kartanon seinille ripustetun modernin taiteen eteen, yövyn puuhun rakennetussa majassa ja kipristelen varpaitani Ärjänsaaren valkoisessa hiekassa. Hyppään maksuttoman kyläfillarin selkään ja melon peilityynen järven rantoja pitkin. Tuijotan öiselle taivaalla etsien revontulia, vedän jalkaani huopatossut ja lähden pulkkamäkeen.

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Ei Suomi ole hirvittävä matkailumaa. Se on sydämellinen, palvelualtis ja persoonallinen. Saattaa olla, että historia ei vedä vertoja kreikkalaisille antiikkipylväille, ja voi hyvinkin olla, että italialaisetkin vetävät tässä kategoriassa pidemmän korren. Mutta tämän maan menneisyys, se on kirjoitettu meihin tavalla, joka saa sydämen hakkaamaan kiivaammin keskellä maalaismaisemaa. Se ei ole ahtaan luokkayhteiskunnan historiaa eikä ylimystön luoksepääsemättömiä linnoja ja lukaaleita. Suomen historia on muutaman sukupolven päässä, isoäitien äitien ja isoisoisien hallussa, hartiavoimin ja hiki selkää pitkin noruen rakennettuna.

kotimaanmatkailu vaihelan tila

kotimaanmatkailu vaihelan tila

Lienee jo tullut selväksi, että minun kokemukseni kotimaanmatkailusta ovat järjestään hyviä. Välillä intoudun käyttämään ylisanoja ja viljelen lauseissani loistavaa, mahtavaa, ihanaa, liikuttavaa ja joskus jopa unohtumatonta. Näkymä Jättiläisenmaan panoraamaikkunasta on piirtynyt ikuisiksi ajoiksi silmieni eteen. Paukkupakkasissa koettu Kajaani jätti kulttuuritarjonnallaan lähtemättömän jäljen. Ihastuttava Kvarnbo Gästhem Ahvenanmaan itäkolkassa sai minut kyynelehtimään onnesta. Pessimismin päämajaksi brändätty Puolanka naurattaa vieläkin. Paltamolla majoitus kuitattiin kaivamalla kuoppa pihamaalle. Uuden pihavalon asennuksen jälkeen mukaamme pakattiin isännän ampumaa riistaa ja emännän keräämiä metsän antimia. Ruunaan koskilla mökkimajoitus oli turhankin yksinkertainen, mutta aamiainen ja asiantuntemuksella vedetty uskomaton koskenlasku perinteisellä puuveneellä korvasi heittämällä ohuen patjan ja huonosti nukutun yön. Kansallispuistot saavat minut häkeltymään aina uudelleen. Pohjoisen tuntureista en edes uskalla aloittaa, liikutun pelkästä ajatuksesta. Avarasta maisemasta, hiljaisuudesta ja kaamoksen sinisestä hämärästä.

kotimaanmatkailu ravintola gösta

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu mänttä

Olen syönyt hyvin syrjäisissäkin Suomen kolkissa aina tunturilapista syvään itään ja leppoisalle länsirannikolle. Viimeisimpänä minut hurmattiin Mäntässä. Serlachiuksen taidemuseon yhteyteen pystytetyn ravintola Göstan menu viiniparituksineen oli melkoista makujen tykitystä alusta loppuun.

Myönnetään, kotimaanmatkailun markkinoinnissa on paljon parantamisen varaa. Piilotetut aarteet jäävät löytämättä, kun majoituksesta ei mainita missään, aukioloajat vaihtelevat ja ruokalistaakaan ei ehditä nettiin latoa. Palvelupakettien konseptointi on laiminlyöty, somekanavat unohdettu, tarinat jätetty kertomatta ja hinnoittelukin hihasta ravistettu. Ovetkin paiskataan säppiin jo heinäkuun lopulla. Elokuussa lomiaan viettävä matkailija saa tyytyä lappuihin luukulla ja joutuu kääntymään kolmikirjaimisen huoltoasemaketjun buffet-lounaiden puoleen. Opittavaa on, sitä ei käy kieltäminen.

Siitä huolimatta Suomineito kätkee helmoihinsa huolella säilytettyjä salaisuuksia. Seikkailuja, jotka odottavat sitä, joka ei tartu siihen ensimmäiseen ja ilmiselvään, vaan jaksaa pikkuisen penkoa.

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu ravintola gösta

kotimaanmatkailu ravintola gösta

Kun odotukset ovat korkealla, pettymyksiltä ei voi välttyä. Minulla on luultavasti erilainen käsitys siitä, mitä kotimaanmatkailu pitää sisällään. Matkustan yksin tai kaksin, eikä minulla ole kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta. Viihdyn alkeellisemmissakin olosuhteissa, tyydyn vähään enkä odota muskeliveneitä, porealtaita, paksuja kylpytakkeja, pellavalakanoita, viiden tähden hotelleja enkä kultaisia hanoja. Luksus on minulle jotain aivan muuta. Se koostuu tarinoista, historian hiljaisesta havinasta, elämää nähneistä seinistä, hämäristä aittahuoneista, järvimaisemasta, luonnon käsittämättömästä kauneudesta, lempeistä löylyistä, rakkaudella valmistetusta ruoasta ja intohimonsa äärellä työtä tekevistä ihmisistä. Ja hyvästä seurasta. Sillä hyvässä seurassa ne huonommatkin kokemukset tuntuvat paremmilta. Kokeilkaa vaikka!

kotimaanmatkailu mänttä

kotimaanmatkailu mänttä

ps. Kuvat ovat kolmen päivän Keski-Suomen turneelta. Kiersimme Kangasniemen kautta Joutsaan, majoituimme Vaihelan tilalla, patikoimme Leivonmäen kansallispuistossa, tyydytimme (kulttuurin)nälän Mäntässä ja kaarsimme Jyväskylän ja Hankasalmen kautta takaisin mökkimaisemiin.